Kaikki olisi ollut paremmin, jos äiti olisi jäänyt henkiin.
Äiti kuitenkin kuoli, kun olin vielä lapsi. Kaikki, mitä minulle on sen jälkeen
tapahtunut, on kokonaan omaa syytäni, mutta kun menetin äidin, menetin samalla
näköyhteyden maamerkkiin, joka olisi saattanut johdattaa minut onnellisempaan
paikkaan, miellyttävämpään elämään ihmisten joukkoon.
Yhdysvaltalaisen Donna Tarttin Tikli on Pulizer -palkinnon voittanut jättiläiskirja. Jättiläiseksi
sen tekee 893 sivua, joista olisin kyllä toivonut karsittavan rönsyjä
tiiviimpään pakettiin. Lisäksi kirjailija ei malttanut lopettaa kirjaa millään,
ehkä hän tiesi, että kirja on niin hyvä, että lukijat haluavat päähenkilön mietiskelevän
runsaasti sitä, miksi hän päätti kirjoittaa ajatuksensa kirjaksi.
Ja siksi olen päättänyt kirjoittaa nämä sivut niin kuin olen
ne kirjoittanut. Sillä vain astumalla välivyöhykkeelle, toden ja epätoden
väliselle reuna-alueelle, voin tehdä täällä olemisesta ja tämän
kirjoittamisesta siedettävää.
Kirjan viimeiset sivut olivat kuitenkin niin kaunista
pohdintaa elämästä ja rakkaudesta, että annan anteeksi sen, että kirja oli
jättiläiskirja. Kirja kertoi pojasta, Theosta, jonka äiti kuoli hänen ollessa
13-vuotias. Isä oli häipynyt heidän elämästä ja poika oli joutunut koulussa
pieniin vaikeuksiin. Vaikeudet näyttivät kasaantuvan Theon ympärille. Isä
ilmestyi hakemaan poikansa, mutta vaikeudet kutsuivat myös uudessa
asuinkaupungissa entistä kutsuvampina uuden kaverin, Boriksen,
myötävaikutuksella.
Kirjan sivuilla hypätään huumeiden ja rikollisuuden
maailmaan. Olisiko elämä mennyt eri suuntaan, jos äiti olisi elänyt, sitä emme
tiedä, eikä Theo tiedä, mutta hän toivoi aikuisena, että olisi elänyt erilaisen
nuoruuden ja nuoren aikuisen elämän. Kirjan huumekuviot olivat minulle rankkaa
luettavaa ja mietin sitä, miksi pitää kaikki kertoa niin tarkasti. Oliko se
kirjailijan avunpyyntö huumeidenkäyttäjien puolesta ja kertomus siitä, että
miten toivottomaksi elämä kääntyy, kun käyttää huumeita. Theo oli kirjassa välillä
kuin zombi, ja ajatusmaailma oli ihan sekaisin.
Kirjan nimi Tikli viittaa
tauluun, joka kulki punaisena lankana koko kirjan ajan Theon mukana. Tiklin ja erään toisen esineen avulla
Theo suunnisti 13 –vuotiaana elämässä eteenpäin, kunnes aikuiset ottivat hänet
ns. hoiviinsa. Tiklin sanoma on
selkeä eli huumeiden käyttö ei kannata sillä siinä menee terveys ja rahat, ja
rikollisuus pyörii huumeiden ympärillä. Huumeista ja rikollisuudesta on vaikea
irrottautua. Kirja kertoi myös nuoren Theon rakkaudesta. Huolimatta kirjan
sivumäärästä, suosittelen kirjaa varsinkin nuorille, sillä aiheensa puolesta
kirja sopii nuorille lukijoille. Siinä on myös koukuttavia juonenkäänteitä,
jotka sopivat nuorille lukijoille.
Ajattelin kirjan kansikuvan kuvaavan Theoa, sillä lintu oli sidottu langalla kiinni eikä päässyt vapaaksi, samalla tavalla Theo oli huumeiden vanki, ja räpiköi huumemaailmassa riippuvuuden vankina.
Donna Tartt, Tikli ****
suom. Hilkka Pekkanen
WSOY 2014
WSOY 2014
Kansikuva Carl Fabritiuksen Tikli vuodelta 1654
The Goldfinch 2013
s. 893