Aale Tynni: Satuaapinen

Hiirulaisen hieno maja

Hiirulaisen hieno maja

oli vanha kenkäraja.

Siellä hiirulainen eli,

pienoisiaan paimenteli.

Pesi niitä, neuvoi noita,

pienoisia palleroita,

antoi maitoa ja pullaa,

lauloi illoin: tuutilullaa.

Kirjahyllystäni löytyy tämä soma Satuaapinen. Tämmöisen Satuaapisen sain tädiltäni lahjaksi, kun täytin 4 vuotta. Kirjasta opettelin lukemaan ja kirjoittamaan. Minulla on jopa mielikuva, että istuin ulkona portailla ja tavasin kirjasta sanoja. Luulenpa, että tätini opetti minua, sillä hän asui meidän yläkerrassamme. Taisin olla innokas oppilas, sillä osasin lukea suoraan ja kirjoittaa kaunokirjoitusta, kun menin kouluun 6-vuotiaana. Aika monen Satuaapisen lorun osaan edelleen ulkoa. Kirjan on kuvittanut suloisilla kuvilla Maija Karma. Kirjan loppuun Aale Tynni on laittanut ohjeita lasten vanhemmille ja opettajille. Yksi ohjeista on seuraava:

Koska aapinen on tarkoitettu kaikkein nuorimmille, on sen sisällys pyritty ennen kaikkea saamaan hauskaksi ja houkuttelevaksi. Siksi on aiheet valittu lasten lähimmästä ja mieluisimmasta kokemus- ja mielikuvapiiristä.

Kirja on hauska ja houkutteleva ja lorut ja Maija Karman satumainen kuvitus tekevät siitä houkuttelevan. Olen samaa mieltä siinä, että lapset tuntevat kirjat omikseen, kun niissä on jotain samaa kuin omassa elämässä ja ympäristössä. Vaikka hahmot olisivat minkälaisia tahansa outoja otuksia, mutta kunhan ne liittyvät jollakin tavalla lapsen elämään, niistä tulee kiinnostavia. Satuaapisen hurjimmat otukset ovat peikkoja, joten tämä kirja ei ole kovin pelottava, eikä otukset tule mukaan unten maille pelottelemaan.

Aale Tynni (1913-1997) oli taustaltaan inkeriläinen, mutta asui Suomessa vuodesta 1919. Hän oli runoilija, lastenkirjailija, kirjallisuus- ja teatterikriitikko ja suomentaja. Vuonna 1948 hän voitti Lontoon olympiakisoissa taidelajien lyriikkasarjassa kultaa runollaan Hellaan laakeri.

Aale Tynni, Satuaapinen
kuvitus Maija Karma

Wsoy 1994, 13. painos

s. 61

ensim. painos 1955

Haaste: sukunimesi ensimmäinen kirjain, L

L niin kuin lemmikkieläin. Marjatan kirjat ja mietteet blogissa oli mukava haaste, jossa sukunimen ensimmäisen kirjaimen perusteella vastataan muutamaan otsikkosanaan. Marjatta innostui selittelemään vastauksiaan, joten otin kiinni hänen haasteversiostaan, sillä tykkään kuvailla ja selittää asioita laajemmin kuin vain yhdellä sanalla.

VAATE: lapanen, laamapaita

Näitä olen pitänyt päälläni. Lapaset eli vanttuut kudotaan villalangasta. Ne lämmittävät mukavasti käsiä, kunhan ei ole liian kylmä pakkaspäivä. Laamapaita oli joskus tyttöjen ja naisten aluspaita. Kun olin nuori, värjäsin itse valkoisia laamapaitoja eri väreillä kesäpaidoiksi. Kuminauhoilla niihin sai mukavia kuvioita. Tällaiset solmuvärjätyt paidat ovat olleet muodissa nuoruuteni jälkeenkin.

JUOMA: limsa

En tykkää limsasta. Lapsena sanoin limpska ja vanhempani sanoivat limunaati. Saimme lapsena aurinko-jaffaa, kun meillä oli oksennustauti. Edelleen, jos minulla on mahakipuja, juon toisinaan aurinko-jaffaa.

PAIKKA: Liminka

Kun auto saapuu Liminkaan, Ouluun on vain lyhyt matka jäljellä. Limingassa on tasainen maasto ja pelto pellon vieressä. Tiet ovat suoria ja näkymät jatkuvat pitkälle horisonttiin. Samat maisemat jatkuvat Ouluun saakka. Liminkalainen taiteilija Vilho Lampi (1898-1936) maalasi noita aukeita peltomaisemia ja teki töitä kotitilallaan.

RUOKA: loimulohi

Rakastan kalaruokia. Kun menemme kesällä saareen, ostamme usein matkan varrelta eräältä kalakauppiaalta loimulohta, jota hän paistelee ulkosalla. Se on niin hyvää, että en tiedä mikä voisi olla sen parempaa ruokaa.

ELÄIN: lepakko

Lepakosta minulla on hauskoja tarinoita, sillä kesäkotimme katon alla asustaa lepakkolauma, ja aina toisinaan joku utelias yksilö eksyy meidän puolelle. Kerran kun olin lukemassa kirjaa, lepakko lensi ikkunasta sisälle ja alkoi pyöriä ympäri kattolamppua. Yritin pysytellä tyynyn takana piilossa, mutta lepakko alkoi hyökätä tyynyä vasten. Lopulta kiljuin mieheni paikalle, että tule pelastamaan minut. Mies tuli, mutta lepakko meni takan taakse piiloon. Aikansa se kesti, mutta lopulta lepakko pääsi takaisin ulos kavereidensa luokse.

TYTÖN NIMI: Leena, Liisa

Aika monen tuttuni nimeen on yhdistetty joko Leena tai Liisa. Nimipäivien vietto on vähän hankalaa, kun on kaksiosainen nimi. Eräs ystävättäreni ratkaisi ongelman siten, että viettää nimipäivät sekä heinäkuussa Leenan että elokuussa Marjan päivänä. Marja-Leena.

POJAN NIMI: Lars-Antti

Tämä valinta oli helppo, koska Lars-Antti kuuluu perheeseen. Suvussa on jo aika monta Anttia, mutta aiemmin ei yhtään Larsia. Perhe kutsuu häntä Lantiksi.

AMMATTI: Laulaja

Tykkään musiikista ja kuuntelen usein eri laulajien esityksiä YouTubesta. Suomalaisista laulajista tykkään mm.  Johanna Kurkelasta ja Samuli Edelmannista. Ed Sheeran on yksi suosikkilaulajistani, mutta heitä on aika paljon muitakin. Rakastan seurata eri lauluohjelmia ja -kilpailuja. Kun joku laulaa mielestäni todella hienosti, kyyneleille ei meinaa tulla loppua.

Haaste kuuluu sarjaan ”tutustu bloggariin”. Toivottavasti innostut tekemään haasteen.

Kristiina Vuori: Neitsytkruunu

Koko komeuden kruunaa… no, kruunu tietysti. Se on lainattu kaupungin tuomiokirkosta, missä se koristaa madonnapatsaan päätä aina silloin, kun yhdelläkään neitsytmorsiamella ei ole sille tarvetta. Vihkikruunu on itse asiassa kaksiosainen, sillä punaisen, helmisomisteisen samettiseppeleen sisälle kiinnitetään kullattu hopeakruunu, joka on kauttaaltaan helmikukkasten peitossa.

Kristiina Vuori on julkaissut vuodesta 2012 lähtien joka vuosi historiallisen romaanin. Neitsytkruunu on kirjailijan yhdeksäs romaani. Ihastuin heti ensimmäiseen kirjaan, joka oli Näkijän tytär, ja sen jälkeen olen lukenut kaikki hänen julkaisemat kirjat, ja ne löytyvät myös blogistani. Neitsytkruunua kantaa ensimmäisissä häissään Anna Hansintytär Tott. 1400-1500-luvun vaihteessa rälssisukuun kuuluvan neitsytmorsiamen pystyi myymään mahdollisimman suurella hinnalla. Annan ylkä oli laamanni Henrik Erikinpoika Bitz, joka oli kaksikymmentä vuotta vanhempi morsiantaan. Avioliitosta olisi voinut tulla miellyttävämpi, mutta jotakin nousi sitä vastustamaan.

Kaikkeen eripuraan, Annan kolhittuun ylpeyteen ja laamannin salattuun häpeään, on syynä Aile, se lappalaisnoita valkoisena hohtavine hampaineen ja vinoine ketunsilmineen. Aile, joka nimittää itseään korskeasti emäntäpiiaksi, mutta joka todellisuudessa on pelkkä leipäsusi, vihkimätön vaimo, jonka silkka olemassaolo tahrii Annan vaimonkunnian. Mitä sitten, vaikka laamanni väittää, ettei hän enää muka makaa naisensa kanssa?

Huolimatta eripurasta, Anna synnytti laamannille kaksi lasta, ennen kuin tämä kuoli. Neitsytkruunun päähenkilö on todistetusti elänyt. Annasta tiedetään mm., että hän solmi kolme avioliittoa, mikä tuohon aikaan oli ihmeellistä, kun lapsivuodekuumeet tappoivat äitejä. Tuohon aikaan oli liikkeellä myös paiseruttoa, johon kirjassakin kuoltiin. Annan elämässä tapahtui paljon ja kirjailija on värittänyt tapahtumia, joten tarina on kuvaus tunteikkaasta nuoresta tytöstä, joka joutui sopeutumaan sukunsa ja miestensä nöyräksi alaiseksi. Annalla oli sopeutuvainen luonne, mutta ne tunteet karkailivat villisti ja hänellä oli salaisuuksia, joista ei kannattanut kertoa juuri kenellekään.

Hänen palmikkonsa on katkaistu ja se on varoittava merkki jokaiselle maineestaan kiinnipitävälle naiselle. Menettäessään palmikkonsa nainen on menettänyt myös kunniansa. Mutta varsinkin hänen veriset, kärpästen häiritsemät vammansa huutavat omaa häpeällistä tarinaansa. Hänen toinen korvansa ja nenänsä on leikattu poikki.

Kristiina Vuoren teksti herättää mielenkiinnon kauas historiaan, ja tästä vastustamattomasta tarinasta voi poimia runsaasti kiinnostavia historiallisia tiedonjyviä. Tällä kertaa huomio kiinnittyi varsinkin vanhoihin rangaistuskäytäntöihin. Anna Tott näki Turussa nuoren naisen suorittamassa häpeärangaistustaan kaakinpuussa kaikkien töllisteltävänä ja pilkattavana. Kaakinpuu ei riittänyt yksinään, vaan häneltä oli leikattu hiukset, korva ja nenä poikki. Aika raakaa touhua, mutta elämä ei ollut helppoa. Anna joutui itsekin eräässä vaiheessa tuomiorovastin eteen häpeällisen käytöksen johdosta, mutta siihen voit syventyä kirjassa.

Kirjasta löytyy runsain mitoin rakkautta ja roihuavia tunteita, mutta myös pelkoa, alistamista ja ikäviä tapahtumia. Annan koskena kuohuavaa elämää seuratessa valtakuntakin kuohui, sillä naapurimaassa Tanskassa hiottiin sotavälineitä, eikä moskoviittien rauhanlupauksiin kannattanut luottaa. Neitsytkruunu on täydellinen lukukirja historiallisten romaanien ystäville.

Kristiina Vuori, Neitsytkruunu

Tammi 2020

s. 376 + 10s. historiaa + lainaukset + kiitokset + 7s. sanasto

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar
Kristiina Vuori: Elinan surma
Kristiina Vuori: Filippa
Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
Kristiina Vuori: Neidonpaula
Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
Kristiina Vuori: Siipirikko
Kristiina Vuori: Näkijän tytär
       

Thomas Harris: Cari Mora

Hän istahti vähäksi aikaa veden partaalle. Laguunilta käyvä tuuli oli tänä iltana täynnä aaveita – nuoria miehiä, naisia ja lapsia, jotka olivat eläneet tai kuolleet hänen käsivarsillaan, kun hän oli yrittänyt tyrehdyttää heidän haavojensa verenvuotoa. He olivat joko haukkoneet henkeä ja jääneet eloon tai vavahtaneet ja valahtaneet veltoksi.

Yhdysvaltalaisen Thomas Harrisin kuudes trilleri kertoo kolumbialaissyntyisestä Caridad Morasta, joka lapsena kaapattiin ja koulutettiin lapsisotilaaksi. Kirjan nimi on sama kuin päähenkilöllä. Cari Mora halusi kouluttautua eläinlääkäriksi, mutta se ei onnistunut ilman vakituista oleskelulupaa. Hän teki useita töitä ja mieluisin niistä oli vapaaehtoistyö merilintuasemalla, jossa kuntoutettiin lintuja ja pikkueläimiä. Cari asui entisen huumepomon isossa talossa. Talossa oli tehty lukuisia elokuvakohtauksia ja se oli täynnä erilaista rekvisiittaa. Taloon oli jälleen tulossa elokuvaväkeä muutamaksi päiväksi.

Jos kullalla olisi korvat, se kuulisi, mikäli hän kutsuisi sitä tältä paikalta, jossa hän seisoi olohuoneessa. Kankailla peitettyjä huonekaluja, kankailla peitetty piano. Hän meni baarii, jonka biljardipöytä oli lattiaan saakka ulottuvien kankaiden peitossa. Jääkoneesta ravahti jäätä, ja hän painui kyyryyn, odotti, kuunteli, mietti.

Thomas Harris tuli maailmankuuluksi trilleristään Uhrilampaat. Uhrilampaista ja muista kirjoista on tehty myös elokuvia. Uhrilampaat elokuva voitti kaiken kaikkiaan viisi Oscar-palkintoa. Sekä kirja että elokuva olivat väkivaltaisia ja siinä oli pääosassa sadistinen sarjamurhaaja Hannibal Lecter, jota elokuvassa näytteli ansiokkaasti Anthony Hopkins. Harris on taitava kuvittelemaan pahoja tilanteita ja hyytäviä kohtauksia. Hänen paholaismaiset sarjamurhaajansa keksivät kammottavia rikoksia ja välineitä, joilla he kiduttavat ihmisiä. Tämmöinen iljetys oli iskenyt silmänsä Cari Moraan, mutta iljetys ei tiennyt mitä hänellä oli vastassa. Nuoruus ja kauneus eivät kertoneet kaikkea. Kuka tahansa ei olisi asunut kammottavan elokuvaroinan keskellä yksinäisessä talossa.

Suistokrokotiilinaaras, jonka vatsa oli miellyttävän täynnä, ui etelään ja painui veden alle joka kerta kun joku alus tuli lähelle. Se oli vähän yli neljä metriä pitkä ja vietti osan ajastaan Evergladesissa syömässä satunnaisten piisamien ja rämemajavien lisäksi nuoria burmanpytoneja, mutta mieluiten se oleskeli South Bay Country Clubin suolaisessa lahdessa, missä se paistatteli auringossa lähellä väylää, joka oli golfkentän tiiauspaikan ja viheriön välissä.

Harrisin meriittejä ovat eläväiset luontokuvaukset. Cari Morassa on runsaasti eläimiä ja tämä krokotiilinaaras on tarinan sivuosassa ja esiintyy muutaman kerran. Se oli löytänyt hyvän luolan, missä  se säilytti osan ruoastaan mätänemässä. Tämä luola sattui sijaitsemaan huumepomon talon lähistöllä, josta pari rikollisjoukkoa oli kiinnostunut. Huhuttiin, että huumepomo oli piilottanut suuren omaisuuden, kenties juuri kyseisen talon maille. Jos rikolliset olivat kiinnostuneet omaisuudesta, niin olivat myös poliisit. Harris on punonut mielenkiintoisen kuvion rikollispiireistä, johon Cari Mora joutui osallistumaan vasten tahtoaan. Cari Mora jatkaa Thomas Harrisin trillerikavalkadia tuomalla esiin sadistisen sarjamurhaajan sekä vahvan ja pelottoman naispäähenkilön. Tuttuja teemoja aiemmista kirjoista, mutta uudessa tarinassa, joka piti mielikuvituksen hyytävän kauhun vallassa.

Tällä kertaa petyin Harrisin kirjaan. Jo sivumäärästä voi päätellä, että kirja on keskentekoinen. Tästä olisi saanut aikaiseksi todella hyvän tarinan.

Thomas Harris, Cari Mora

suom. Jorma-Veikko Sappinen

Wsoy 2020

s. 202

Engl.kielinen alkuteos Cari Mora 2019

Wendy Holden: Äidiksi keskitysleirillä - Kolme selviytymistarinaa

”Sind Sie schwanger, fesche Frau?” (Oletteko raskaana, kaunokainen?)

Priska Löwenbeinován SS-inkvisiittori kysyi hymyillen. Mies seisoi jalat harallaan ja katseli häntä kiinnostuneena kuin oikeuslääkäri rikollista.

Tohtori Josef Mengele oli pysähtynyt 28-vuotiaan slovakialaisen opettajan eteen, joka seisoi alasti ja häpeästä vapisten avoimella paraatikentällä muutamia tunteja sen jälkeen, kun hänen junansa oli saapunut Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriin. Oli lokakuu 1944.

Wendy Holdenin tietoteos Äidiksi keskitysleirillä kertoo kolmesta naisesta, jotka odottivat vauvaa keskitysleirillä toisen maailmansodan aikana. He olivat juutalaisia ja kotoisin eri maista, mutta yhteistä heille oli, että he selvisivät kokemuksistaan keskitysleirillä ja vauvat jäivät eloon, huolimatta siitä, että tohtori Josef Mengele oli heitä vastassa heidän tullessa Auschwitziin ja osoitti kaikille raskaana oleville naisille jonoa kaasukammioon. Nämä kolme naista valehtelivat raskaudestaan.

Heidät ajettiin alastomina leveää käytävää pitkin suureen huoneeseen, jossa mies- ja naisvangit parturoivat lähes kaikilta näiltä äideiltä, tyttäriltä, vaimoilta ja sisarilta käytännössä jokaisen karvan heidän kehostaan saksalaisvartijoiden virnuillessa vieressä.

Äideiksi keskitysleireillä oli järkyttävää luettavaa, vaikka olen aiemminkin lukenut natsien hirmutöistä juutalaisia kohtaan, tämä kirja oli pahimmasta päästä. Natsien aikomus oli tapattaa joka ikinen juutalainen. Jostakin syystä Adolf Hitler syytti juutalaisia kaikesta mitä tapahtui ja oli tapahtunut. Hänen politiikkansa johdosta juutalaisten oikeuksia vähennettiin aina vain tiukemmiksi, he joutuivat muuttamaan gettoihin asumaan ja he joutuivat tekemään töitä orjatyövoimana mm. saksalaisissa tehtaissa ja kaivoksissa ruokana vain pieni leivänpala ja laiha vesikeitto. Kun juutalainen kuoli nälästä ja uupumuksesta työn ääreen, tilalle oli jo tulossa seuraava, sillä heitä rahdattiin karjavaunuissa tuhansittain eri maista joka päivä. Juutalaisten orjatyöpanosta tarvittiin, koska saksalaiset kävivät sotaa ja valloittivat eri maita.

Juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä Anka Nathanová oli viettänyt elämänsä onnellisimpia päiviä, nuorena ja huolettomana lakitieteen opiskelijana Prahan keskiaikaisessa Kaarlen yliopistossa.

Kirja kertoi kolmen juutalaisnaisen selviytymistarinan keskitysleiriltä, Priskan, Ankan ja Rachel Friedmanin. Rachel selvisi keskitysleiriltä yhdessä siskojensa kanssa. Hän oli yhdeksänlapsisen perheen vanhin lapsi. Neljä siskosta selvisi, koko muu perhe tapettiin. Kaikki kolme kirjan päähenkilöä olivat naimisissa ja elivät vakavaraista elämää, kunnes juutalaisten vainoaminen alkoi. Keskitysleirielämä kauheuksineen jätti jäljen jokaisen muistoihin.

Wendy Holden kirjoitti kirjan Priskasta, Ankasta ja Rachelista heidän muistelmista ja kertomuksista muille tutkijoille, historioitsijoille ja omille perheille. Kirja on täynnä historiallista tietoa keskitysleireistä ja toisen maailmansodan vaiheista. Natsien kohtelu vankeja kohtaan oli anteeksiantamattoman hirvittävää.

Pete ällistyi löytäessään syöpäläisiä kuhisevista, saastaisista parakeista äidin ja vastasyntyneen lapsen. Molemmat kärsivät vakavasta aliravitsemuksesta ja nestehukasta. Lapsella oli myös ”raju infektio”, ja hän oli ”itseään suurempien” täiden peitossa.

Nuoret raskaana olevat juutalaisnaiset kärsivät koko raskauden ajan nälästä ja janosta sekä syöpäläisistä. He olivat niin laihoja, että kukaan ei uskonut, että he synnyttäisivät täysiaikaiset lapset. Keskenmenon vaara oli koko ajan sekä kuolemanpelko heilui uhkaavana päällä. Anka synnytti vauvan ulkona rattailla muiden vankien ja vartijoiden ympäröimänä. Rachel synnytti karjavaunussa avotaivaan alla vaunun ollessa täynnä muita vankeja. Priska synnytti vauvan tehtaan sairasosastolla pöydälle laitetun lankun päällä. Sota oli loppumassa, venäläiset ja liittoutuneet olivat lähellä ja pommittivat koko ajan taukoamatta, mutta silti natsit pakottivat nämä vangit armottomalle junamatkalle.

Äidiksi keskitysleirillä on selviytymiskirja, historiallinen tietoteos ja se on tarina kolmesta nuoresta raskaana olevasta juutalaisnaisesta toisen maailmansodan aikana. Kirjan lopussa kerrotaan heidän myöhemmistä vaiheistaan, samoin heidän lastensa vaiheista. Lapset olivat nuorimmat keskitysleireiltä selviytyneet vangit. Natsien julmuus juutalaisia kohtaan oli kaiken inhimillisyyden ulkopuolella. Kirja on järkyttävää luettavaa, enkä suosittele sitä herkille lukijoille. Ihmisiin kohdistuvia etnisiä puhdistuksia ei pitäisi hyväksyä missään nimessä. Valitettavasti tällaisia hankkeita on tänäkin päivänä olemassa. Ihminen unohtaa ihmisenä olemisen taidon, jokaisen ihmisen perusoikeudet ja oikeuden tasa-arvoiseen elämään ollessaan julma toiselle ihmiselle. Lukemalla Äidiksi keskitysleirillä tietoteoksen ymmärrät, miksi ihmistä ei saa kohdella alentamalla, kiusaamalla, eristämällä, orjuuttamalla, kiduttamalla ja viemällä hengen. Vuoden tietoteos.

Wendy Holden, Äidiksi keskitysleirillä – Kolme selviytymistarinaa

suom. Maikki Soro

Minerva 2020

s. 324 + 16 s. kuvia

Born Survivors 2015

Nicci French: Murheellinen maanantai

Tapausta ei missään vaiheessa varsinaisesti lakattu tutkimasta. Kukaan ei tehnyt sellaista päätöstä. Mutta oli aina vain vähemmän raportoitavaa. Tutkijoita siirrettiin muihin tehtäviin. Kokouksia oli satunnaisemmin, sitten ne yhdistettiin toisiin kokouksiin, ja sitten juttua ei mainittu enää lainkaan.

Nicci French on kahden lontoolaisen journalistin, avioparin Nicci Gerrard ja Sean French, kirjailijanimi. He ovat kirjoittaneet yhdessä 20 jännityskirjaa. Murheellinen maanantai aloittaa psykoterapeutti Frieda Kleinista kertovan psykologisen Viikonpäivä-trillerisarjan. Murheellinen maanantai trilleristä tuli tutuksi mm. Friedan veljentyttö Chloe ja hänen äitinsä Olivia, ukrainalainen Josef, mentori Reuben ja Jack, jota Frieda ohjasi. Myös pari poliisia tuli tutuksi, Karlsson ja Long.

Rosie! Rosie, odota mua!

Kirjan alku tapahtui vuonna 1987, jolloin pieni lapsi katosi kotimatkalla. Sama tapahtui kaksikymmentä vuotta myöhemmin, joten poliisit olivat valppaina ja tekivät kaikkensa löytääkseen lapsen. Aiemmin kadonneen lapsen tutkimus oli haudattu arkistojen kätköihin, eikä samaa haluttu tehdä pienen Matthewin tutkimukselle. Karlsson sai eräänä päivänä luokseen Frieda Kleinin, joka halusi keskustella asiakkaansa näkemistä unista. Karlsson ei oikein lämmennyt unille, sillä ihmiset lähettivät jo liikaa kaikenmoisia vinkkejä kadonneesta pojasta. Karlsson ja Frieda Klein tekivät yhteistyötä kirjan jännittävissä kuvioissa, joita luin yön hämäryydessä. Näistä kuvioista voit lukea lähemmin kirjan sivuilta.

”Olitte laittamassa ruokaa.”

”Nerokasta. Ymmärrän miksi teistä tuli rikostutkija.”

Murheellinen maanantai toi välillä hymyn huulille, kun luin ylläolevan kaltaisia keskusteluja. Friedalla oli päällään esiliina, kun rikosylikomisario Karlsson piipahti kertomaan viimeiset kuulumiset, vink vink. Frieda oli älykkään oloinen lääkäri ja psykoterapeutti, joka piti vastaanottoa eräässä kerrostalossa. Hän tutustui erikoiseen rakennusmieheen tämän tipahdettua kesken kaiken hänen eteensä. No tästä seurasi lämmin ystävyys ja avunantosopimus puolin ja toisin. Friedan omat traumat ilmeisesti käsitellään jossakin vaiheessa, toivon sitä, sillä kirjan lehdillä pikkuisen avattiin ja suljettiin hänen menneisyyttään.

Hänen hiuksensa tuntuivat oudoilta. Hän oli muuttumassa joksikin toiseksi. Jos olisi peili, hän näkisi siinä jonkun toisen. Kenet hän näkisi? Jonkun, jolla olisi vihaiset, ilkeät kasvot. Pian olisi myöhäistä. Hän ei tiennyt sanoja, jotka pitäisi sanoa, että saisi taian käännytetyksi.

Kirjahyllystäni löytyy neljä Nicci Frenchin psykologista trilleriä, jotka luin 2000-luvun alussa. Todella jännittäviä teoksia, joiden jälkeen nukkuminen oli vaikeaa, sillä eläydyin niihin voimakkaasti. Murheellinen maanantai ei yltänyt yhtä jännittäviin tunnelmiin edellisten avioparin kirjojen seurassa, mutta luin kirjan kannesta kanteen yhdellä lukukerralla, koska juonenkäänteissä tuli vastaan yllättäviä koukkuja, joista halusin tietää mihin ne johtavat. Murheellinen maanantai aloittaa uuden Viikonpäivät-trillerisarjan hyvin napakasti ja juonikkaasti. Salaisuuksien verhot aukenivat psykoterapeutti Frieda Kleinin ajatuksissa hyvinkin nopsaan tahtiin, joten mielenkiintoisista ja jännittävistä tarinoista jatketaan syksyllä sarjan toisen trillerin, Tiistai taakse jäänyt on, parissa.

Nicci French, Murheellinen maanantai

suom. Raimo Salokangas

Blue Moon 2020

s. 330

Blue Monday 2011

Psykologinen trilleri

Laura Ruohonen ja Erika Kallasmaa: Otus opus - Runoa ja totta pienistä eläimistä

Laura Ruohosen suloisen eläinrunokirjan on kuvittanut Erika Kallasmaa. Otus opus on myös mukava lasten tietokirja oikeista eläimistä. Runoista löytyy hieno kokoelma iloisia sanoja, joista syntyy varmasti kivoja keskusteluja lasten kanssa, kuten lemumato, ikinälkä, sahanpuru, silkkihäntä, lumiloikka, ilmalento, päivänkilo, synkkääjä, desibelidespootti, volyymi, lemmenlaulu, hujoppi, räyhäraivari, ärräpää jne.

Kirjan sivuilta löytyy runo mm. hassun näköisestä aksolotlista. Luit aivan oikein, aksolotli, Ambystoma mexicanum. Kirjasta löytyy siis myös eläinten latinalaiset nimet. Uskon, että lapsista on hauskaa, kun he kuulevat myös nämä latinalaiset nimet. Kirjassa kerrotaan, että aksolotli elää melkein koko elämänsä kiduksilla hengittävänä toukkana, mutta saa myös poikasia toukkavaiheessa. Aikuisena se muuttuu salamanterieläimeksi.

Ensimmäinen kuumassa lähteessä,

viimeinen tulivuoren pesässä

ja kosmoksen kylmässä kehässä!

En pala, en sula

en keity, en paistu

en yhdellekään pedolle maistu!

Ylläolevaa runon osaa on lainattu karhukaisen, Hypsibius dujardini, runosta. Ilmeisesti tämä pikkanen otus on maapallon sitkein otus, sillä se pärjää missä vaan.

Kirjan sivuilla on 67 otusta. Aikamoinen tietopankki pienistä eläimistä. Kirjassa on mm. sormieläin nimeltään ai-ai, Daubentonia madagascariensis, jota on vainottu sen ulkonäön takia. Ihmiset ovat luulleet, että jos se osoittaa heitä sormellaan, he kuolevat pian.

Yksi näistä hassunkurisista eläimistä on mangusti, Herpestidae, joka elää laumoissa, ja johon ei tehoa aikuisena skorpionin myrkky.

Klaani kasaan! Herätys!

Nyt alkaa kirpunmetsästys,

kalatus, pälätys

palleroiden imetys

ja sukusähellys.

Klaani kasaan! Halimaan!

Nyt peuhataan ja pelmutaan!

Vaan shhhhhhh…

Sitten on mm. malluainen, Nepomorpha, joka on mustikan kokoinen vesilude, mutta josta kosiskelupuuhissa lähtee yhtä kova ääni kuin moottoripyörästä. Olisipa hauska kuulla malluaisen kosiskelumenoja.

Malluainen kaljupäinen

ui yksin ja mölisee:

Kuulkaa kaikki kauniit naaraat

kuinka järvet järisee

kuinka rannat rytisee

kuinka kaatuu kaikki aidat

kun meikämallu laulelee!

Petri Kumela pyysi ympäri maapallon säveltäjiltä sävellyksiä kirjan eläimistä ja esittää Otus opuksen runojen kitarakappaleet. QR-koodin avulla lukija saa kitarakappaleet kuunnellakseen. En kysynyt Otavalta saanko kirjastolainaajana kappaleet kuunneltavaksi, mutta aika hieno juttu tällainen poikkitaiteellinen lastenkirja, jonka kuvitus, runot, tiedot eläimistä ja musiikki ovat luoneet uskomattoman upean ja värikkään lastenkirjan. Lapset rakastavat eläimiä ja tätä kirjaa.

Laura Ruohola, Otus opus – Runoa ja totta pienistä eläimistä

kuvitus Erika Kallasmaa

musiikki Petri Kumela

Otava 2020

s. 67

Lastenkirja

Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa

Lydia on kuollut. Muut eivät kuitenkaan tiedä sitä vielä. Puoli seitsemältä toukokuun kolmantena päivänä vuonna 1977 he tietävät vain sen, ettei Lydia ole tullut ajoissa aamiaiselle, eikä se huolestuta heitä.

Yhdysvaltalaisen Celeste Ng:n esikoisteos kertoi heti ensimmäisissä lauseissa mitä oli tapahtunut. Kirjan nimi on Olisi jotain kerrottavaa. Kirjan tarinassa oli viisihenkinen perhe. Isän vanhemmat syntyivät Kiinassa ja muuttivat aikuisiässä Ohioon. Perheen äiti olisi halunnut opiskella lääkäriksi. Hän oli erittäin kunnianhimoinen, ja koska omat opinnot kariutuivat, hän suuntasi voimakkaat odotukset lääkäriurasta keskimmäiseen lapseensa, Lydiaan. Isän odotukset olivat toisenlaiset. Isä oli kokenut koko elämänsä ajan syrjintää ulkonäkönsä suhteen, ja koska Lydialla oli siniset silmät, hän toivoi tytölleen runsaasti ystäviä. Perheen sisäiset suhteet olivat todella vääristyneet henkisellä tasolla. Traumoista ei puhuttu, eikä siitä, mitä todellisuudessa olisi haluttu tehdä.

Mistä tapahtumaketju alkoi? Äideistä ja isistä kuten kaikki muukin. Lydian äidistä ja isästä ja heidän äideistään ja isistään. Siitä, että kauan sitten Marilyn katosi ja James haki hänet kotiin. Siitä, että Marilyn yritti ennen kaikkea erottua joukosta, ja siitä, että James yritti ennen kaikkea sulautua joukkoon. Siitä, ettei kummallakaan ollut minkäänlaista mahdollisuutta onnistua.

Leet olivat ainoa kiinalaisamerikkalainen perhe 1970-luvun Ohiossa. James häpesi vanhempiaan ja sitä, että erottui ulkonäöltään vaaleista amerikkalaisista. Hän halusi olla samanlainen kuin muut, ja hän pelkäsi sitä, että hänen lapsensa joutuisivat kokemaan saman eriarvoisuuden. Molemmat vanhemmat ohittivat muut lapsensa, heille oli olemassa vain Lydia.

Lydian suosimisesta oli kammottavaa lukea, mutta usein vanhemmat suosivat tiettyä lasta, sitä helppoluonteista ja kauneinta kaikista. Lydia sopeutui hiljaisena kaikkiin vanhempiensa odotuksiin, eikä hän kertonut heille mitä hänelle oikeasti kuului. 16-vuotiaalla Lydialla oli kuitenkin oma salainen elämä, vaikka vanhemmat yrittivät rajoittaa häntä kaikin tavoin. Vanhempien harjoittamasta painostuksesta oli inhottavaa lukea. Tuli omat nuoruuden kokemukset mieleen, varsinkin isän painostukset opiskella sitä, mitä hän vaati, uhkaili, maanitteli, houkutteli, kiristi.

Olisi jotain kerrottavaa oli kertomus siitä, mitä tapahtui, kun kaksi nuorta avioitui 70-luvulla. Kahden eri kulttuurin sekoittuminen olisi ollut joissakin osavaltioissa jopa laissa kielletty, Ohiossa ei, mutta sitä ei pidetty kuitenkaan sopivana. Kiinalaistaustainen ulkonäkö ei ollut meriitti menestyä, eikä saada ystäviä. Celeste Ng on kirjoittanut auki kiinalaistaustaisten amerikkalaisten kokemukset eriarvoisuudesta ja syrjimisestä. Kirja kertoo myös traumojen ja käyttäytymisen periytymisestä. Kirjailijan toinen teos Tulenarkoja asioita koukutti minut äiti – ja perheaiheisilla teemoillaan. Samat teemat nousivat voimakkaasti esille myös tässä esikoisteoksessa. Olisi jotain kerrottavaa on pakahduttava ja yhteiskunnallisesti voimakkaasti kantaaottava teos, joka punoo auki erilaisuuden, eriarvoisuuden ja toiseuden historiaa Yhdysvalloissa.

Celeste Ng, Olisi jotain kerrottavaa

suom. Sari Karhulahti

Gummerus 2020

s. 280

Everything I Never Told You 2014

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden

Slim sanoo, että minulla on aikuisen mieli lapsen ruumiissa. Olen vasta kaksitoistavuotias, mutta Slimin mielestä kestän kyllä kuulla koviakin juttuja. Slimin mielestä minun pitää saada kuulla vankilajuttuja miesten raiskauksista ja lakanaköysikiipeilyssä taittuneista niskoista, terävistä, sisuskaluja repivistä metalliesineistä, joita vangit nielivät päästäkseen viikon lomalle aurinkoiseen Royal Brisbane – sairaalaan.

Australialaisen Trent Daltonin esikoiskirja Poika nielaisee maailmankaikkeuden alkaa kertomalla päähenkilön ystävyyssuhteesta. Päähenkilö oli 12-vuotias Eli, joka vanheni kirjan tarinassa 18-vuotiaaksi. Elin veli oli August eli Gus, joka oli lopettanut puhumisen alle kouluikäisenä. Pojilla oli oma kommunikointityylinsä ja he olivat hyvin läheisiä toisilleen. Syynä vanhempien huume- ja alkoholihuuruinen elämäntapa. Turvaa he hakivat toinen toisistaan. Slim oli poikien lastenhoitaja sekä ystävä. Hänen taustaltaan löytyi pitkäaikainen vankilakierre, josta hänellä riitti tarinoita. Slimin ansiosta Eli kirjoitti kirjeitä pitkäaikaisvangeille, joilla ei ollut läheisiä ihmisiä. Eli rakasti kirjoittamista ja halusi isona toimittajaksi, kuten kirjan kirjoittajakin, josta tuli toimittaja.

Slim sanoo, että kestän kyllä kovat tarinat, koska ruumiini ikä ei merkitse mitään sieluni iän rinnalla. Sieluni ikä sijoittuu Slimin mukaan suurin piirtein johonkin seitsemänkymmenen ikävuoden ja dementian välimaille. Muutama kuukausi sitten Slim sanoi tässä samaisessa autossa, että olisi mielellään jakanut vankilasellin kanssani, koska minä osaan kuunnella ja myös muistan, mitä kuulen. Poskelleni valui pieni kyynel tämän kunnianosoituksen johdosta.

Miksi 12-13-vuotiaat pojat tarvitsivat lapsenhoitajaa, joka oli vieläpä entinen vankilakundi? Se selviää kirjan tarinasta tarkemmin, mutta voin sanoa, että asuinseutu Brisbanen työläiskaupunginosassa, jossa he asuivat, oli sen verran paha, että en olisi itse uskaltanut asua siellä. Vanhemmat olivat lisäksi sekaantuneet huumekauppaan päivätyönsä ohessa. Rikoksia ja rikollisia riitti kirjan tarinassa ihan riittämiin. Kirjan genressä sekoittuvat proosa ja jännityskirjallisuus sulavasti toisiinsa, löytyypä tarinasta sopivasti myös fantasiaan liittyviä elementtejä, jotka sopivat hyvin kasvavien poikien maailmantyyliin.

Joskus istun Augustin vieressä sohvalla pelaamassa Super Breakout – peliä Atarilla, ja meillä on niin hauskaa, että vilkaisen häntä ja olen varma, että hän aikoo sanoa jotakin. ”Sano se”, minä sanon. ”Tiedän, että haluat. Sano vain.” August hymyilee, kallistaa päänsä vasemmalle ja nostaa vasenta kulmakarvaansa, oikea käsi tekee kaartuvan liikkeen kuin silittäisi näkymätöntä kupua. Se on Augustin tapa pyytää anteeksi. Jonain päivänä, saat kyllä tietää, miksi en puhu, Eli. Mutta et tänään, Eli. Sun vuoro.

Kirjan tarinaan kuului tosi paljon vaikeita ja suorastaan pahoja asioita, mutta siitä huolimatta tarina on huippuihana. Eli on supersympaattinen päähenkilö, ja kaikesta kokemastaan huolimatta, hän oli hyvin positiivinen ja huumorintajuinen selviytyjä. Samoin hänen isoveljensä. Trent Dalton halusi kirjoittaa äitinsä ikävistä kokemuksista, mutta lopulta hän kirjoitti tarinaan myös omia kasvukokemuksia. Poika nielaisee maailmankaikkeuden päättyi todella tunnelmalliseen ja herkkään kohtaukseen loppupuolen trillerimäisesti etenevien kohtausten jälkeen. Loppu hyvin kaikki hyvin. Tarina on uskomattoman hieno.

Loppusi on kuollut sininen lintu.

Trent Dalton, Poika nielaisee maailmankaikkeuden *****

suom. Kira Poutanen

HarperCollins 2019

s. 465

Boy Swallows Universe 2018

Pierre Lemaitre: Verihäät

Sinä aamuna, kuten usein ennenkin, hän heräsi itkien ja pala kurkussa, vaikkei pahalle ololle ollut erityistä syytä. Kyyneleet olivat hänen elämänsä arkea, hän oli itkenyt joka yö siitä asti kun oli menettänyt järkensä.

Ranskalaisen Pierre Lemaitren huikea psykologinen trilleri Verihäät alkoi toisen päähenkilön, Sophien, elämästä, joka oli muuttunut radikaalisti viimeisten kuukausien aikana. Aiemmin kivassa työpaikassa olleen ja ihanan miehen rakastaman naisen elämä oli suistunut alas rotkoon, eikä rotkon pohja ollut näkyvissä. Sophie oli menettänyt kaiken, mutta hän menetti kirjan sivuilla vieläkin enemmän ja pian hän huomasi joutuneensa pakomatkalle.

Seuraavaksi näen, miten astun huoneesta, laskeudun portaat, ja muutamaa hetkeä myöhemmin hän heittäytyy tyhjyyteen. Aivan kuin mikään maailmassa ei olisi voinut häntä estää. Aivan kuin minua ei olisi edes ollut olemassa.

Siksi vihaan unia niin paljon.

Kirjan toinen päähenkilö oli Franz, omituinen henkilö, joka oli traumatisoitunut äitinsä kuolemasta niin pahasti, että halusi kostaa kuoleman eräälle tietylle henkilölle, joka liittyi äidin kuolemaan. Alkuun hän seurasi henkilöä. Sitten hän keksi kaikenlaisia ilkeitä tekoja kyseiselle henkilölle. Lopulta kostosuunnitelmat pahenivat päivä päivältä. Kirjassa seurattiin Franzin päähänpinttymiä ja kostotekojen etenemistä päivä päivältä.

Sophiessa on herännyt halu tulla suojelluksi. Hän tuntee, että jokin pitkään jännittyneenä ollut alkaa vähitellen raueta. Kaikki mitä hänen elämässään on tähän mennessä tapahtunut, on riistänyt häneltä mahdollisuuden aitoon onneen, mutta nyt hän tuntee mielenrauhaa, joka sallii hänen kokea jotakin, joka ei ole onnea mutta muistuttaa sitä kylliksi.

Sophien elämä sai lopulta uuden suunnan hänen tavattuaan henkilön, joka voisi turvata hänen elämäänsä. Voisiko elämä ja uusi ihmissuhde tuoda hänelle vielä onnea ja mielenrauhaa? Tässä vaiheessa Verihäiden lukeminen oli jo sen verran kylmäävä kokemus, että sivut vaihtuivat nopeaan tahtiin. Mitä tapahtuisi seuraavaksi, sillä kirja oli täynnä toinen toistaan koukuttavampia juonenkäänteitä. Pierre Lemaitrella on upea mielikuvitus ja kyky tarinoida vetäviä jännityskertomuksia. Verihäät on pirullisen juonikas ja painajaismainen, mutta samalla se on erittäin älykkäästi koottu ja loppuunsa hiottu trilleri. Suosittelen.

Pierre Lemaitre, Verihäät *****

suom. Kaila Holma

Minerva 2018

s. 363

Robe de marié 2009

psykologinen trilleri

 Pierre Lemaitre: Tulen varjot

Marie-Héléne Baylac: Agatha Christie - Arvoituksellinen elämä

Eräänä päivänä Agathan ollessa vain viisivuotias hän riensi esittelemään taitojaan Nursielle: tämän suureksi hämmennykseksi Agatha tulkitsi ääneen T.L. Meaden nyyhkytarinaa The Angel of Love (Rakkauden enkeli). Seuraavana päivänä Nursie kertoi uutisen Claralle anteeksipyydellen: ”Pelkään, madame, että Agatha-neiti osaa lukea.”

Ranskalainen tietokirjailija Marie-Héléne Baylac on kirjoittanut elämäkerran suurenmoisesta ja ahkerasta brittikirjailijasta, joka tunnetaan kaikkialla maapallolla. Agatha Christie – Arvoituksellinen elämä on teoksen nimi. Olen aiemmin lukenut Agatha Christien (1890-1976) itsensä kirjoittaman omaelämäkerran, jonka nimi oli Vanha hyvä aikani. Nämä kaksi teosta täydentävät toinen toisiaan, sillä tietysti Christie jätti elämäkerrastaan pois vaiheet, jotka olivat hänelle liian surullisia ja vaikeita esim. mysteerikatoamisen ennen avioeroa, vaikean suhteen tyttäreensä ja toisen aviomiehen pitkäaikaisen suhteen toiseen naiseen. Näitä aiheita hän kirjoitti ulos teoksissaan, joista löytyy aviorikoksia, avioeroja, vaikeita perhesuhteita, draamaa ja tragediaa sekä tietysti murhia, uhreja ja rikollisia. Mutta myös onnea ja rakkautta.

Koska Agatha osasi jo lukea, Fredrickin mielestä oli korkea aika, että tyttö oppisi myös kirjoittamaan. Vanhemmat paneutuivat opetustyöhön yhdessä Madgen kanssa, joka vietti lomiaan Ashfieldissä. Muiden lasten tavoin Agathan täytyi piirtää vihkonsa täyteen erilaisia viivoja ja koukeroita, ja kuten kaikista muistakin lapsista, hänestä se oli kamalan tylsää.

Vaikka kirjoittaminen oli tästä lahjakkaasta kirjailijanalusta alunperin tylsää, tulevaisuudessa hän tulisi kirjoittamaan 66 rikosromaania, 154 novellia ja 20 näytelmää. Hän kirjoitti myös kuusi romaania salanimellä Mary Westmacott. Näitä kirjoja on myyty kaiken kaikkiaan yli 2 miljardia kappaletta. Aikamoinen saavutus.

Agatha Christien alkutaival kirjailijana oli yhtä vaikea kuin kenellä tahansa esikoiskirjailijalla, sillä hän ei meinannut saada kirjoilleen kustantajaa. Kun kustantaja lopulta löytyi, painokset olivat pieniä ja rahantulo pientä. Kirjailija nosti kirjoitustahtia ja kirjoja alkoi ilmestyä jopa kolmesta viiteen teosta vuodessa. Avioeron jälkeen hänen oli pakkokin saada perheelleen tuloja. Niitä hän sai kirjoistaan ja työskentelemällä sairaanhoitajana ja apteekissa, jossa hän oli työskennellyt jo ensimmäisen maailmansodan aikana. Apteekki oli muutenkin kiinnostava ympäristö, sillä se oli täynnä myrkkyjä, joita Agatha käytti dekkareissaan. Agatha Christiestä tuli siis myrkkyjen asiantuntija.

Se oli täydellinen järkytys. Niin iso järkytys, että jopa vuosia myöhemmin laatiessaan omaelämäkertaansa Agatha tyytyi kuvaamaan, miten Archien päätös oli ”tehnyt lopun” hänen avioliitostaan. Hänen tarinassaan on puolen vuoden aukko tuolta ajalta. Ajanjakso oli liian tuskallinen ja nöyryyttävä avoimesti kerrottavaksi. Agatha ei halunnut erota, ei ikinä.

Eikä Agatha eronnut toisesta miehestään Maxista, huolimatta tämän avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Agatha meni toisen kerran naimisiin itseään 15 vuotta nuoremman miehen kanssa. Agatha oli kiinnostunut arkeologiasta ja tutustui Maxiin tuttaviensa kaivauksella. Ehkä siinä oli alkuun rakkauttakin, mutta Agatha oli rikas ja kuuluisa kirjailija, joka rahoitti avioliiton aikana Maxin arkeologiset kaivaukset. Heitä yhdisti huumori, matkustelu ja rakkaus arkeologisiin kaivauksiin.

Marie-Héléne Baylac on tutustunut tarkkaan kirjailija Agatha Christien urakehitykseen. Uskon, että aineistoakin on ollut runsaasti. Kirjassa on monesti lainattu otteita Christien kirjoittamasta omaelämäkerrasta. Kirjassa tuodaan esille myös Christien kirjoittamia dekkareita. Äiti-tytär-suhde olisi kiinnostanut minua enemmänkin, mutta se jäi tässä kirjassa turhan ohueksi. Agatha Christie oli mestari punomaan erilaisia ihmissuhteita, joten olisin kaivannut lähemmin kuvauksia tyttärestä, tyttärenpojasta, sisaruksista ja tärkeimmistä ystävistä. Kirjassa on hyvin paneuduttu kirjailijan lapsuuteen ja vanhempiin, sekä rakkaaseen lapsuudenkotiin, jonka kirjailija lopulta omisti. Tässäkään kirjassa ei puhuta mitään kirjailijan aateloinnista.

Dame Agatha Christie eli pitkän elämän ja kirjoitti runsaasti jo klassikoiksi muuttuneita dekkareita, joista on tehty lukuisia elokuvia ja näytelmiä, ja joiden päähenkilöt ovat tunnettuja ympäri maapallon mm. Hercule Poirot ja Miss Marple. Agatha Christie oli salapoliisikirjallisuuden Grand Old Lady. Hän on antanut salapoliisikertomustensa lukijoille uskomattoman hienoja lukuhetkiä ja siten ylläpitänyt kirjojensa ihailijoiden lukuharrastusta.

Marie-Héléne Baylac, Agatha Christie – Arvoituksellinen elämä

suom. Noora Niemelä

Minerva 2020

s. 408 + kuvia

Agatha Christie. Les mystéres d ´une vie 2019

Elämäkerta

Tietoteos

Agatha Christie: Vanha hyvä aikani

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet

Oli kutkuttavaa ajatella, että Lisbonin tytöt tiesivät nimemme, että heidän hennot äänihuulensa olivat lausuneet ne ääneen, ja että niillä oli jonkinlainen merkitys heidän elämässään.

Yhdysvaltalaisen Jeffrey Eugenidesin klassikkoteos Virgin Suicides – Kauniina kuolleet pölyttyi vuosikausia kirjahyllyni pimennoissa. Nyt kun vihdoin sain aikaiseksi lukea kirjan, olin positiivisesti yllättynyt, sillä olin pelännyt tätä itsemurhakirjaa ja luulin, että kirja pyörii koko ajan itkettävän surullisissa itsemurhateemoissa. Näin ei ollut onneksi. Kirja on toisaalta syvällinen kertomus erään perheen tragediasta, toisaalta koukuttava nuorisotyylinen tarina. Voin hyvin kuvitella, että kirjailija itse toimi kirjan nuorena kertojana, joka havainnoi kavereidensa kanssa pikkutarkasti naapuriperheen elämää .

Kirjan tapahtumapaikkana oli 70-luvun Michigan ja tytöt olivat 13-17 vuoden ikäisiä. Kirjan kertojana toimi Lisbonin perheen naapurissa asuva poika, joka kavereineen ihaili tyttöjä. Pojat pitivät fanimaista kirjaa tyttöjen puuhista ja pääsivät jopa niille ensimmäisille ja viimeisille kotihipoille, jotka perhe järjesti tarkasti vanhempien valvovien silmien alla. Pojat olivat mielissään tyttöjen huomiosta, sillä heidän mielestään tytöt olivat saavuttamattoman kauniita ja ihania.

Hautajaisten jälkeisinä päivinä kiinnostuksemme Lisbonin tyttöjä kohtaan vain kasvoi. Heidän viehättävyyteensä oli ilmaantunut uusia ja salaperäisiä äänettömän kärsimyksen sävyjä, jotka olivat nähtävissä silmänalusten sinertävästä turvotuksesta ja siitä, miten he toisinaan pysähtyivät kesken kävelemisen katsomaan maahan ja pudistivat päätään kuin olisivat eri mieltä elämän kanssa.

Nuoruus voi olla ja on erittäin kivuliasta aikaa. Nuoren pitää sopeutua siihen, että lapsuus ja lapsen identiteetti loppuu. Psyykkiset ja fyysiset muutokset eivät voi olla vaikuttamatta nuoren elämään. Hormonimyrskyt vaikuttavat tunteisiin ja kehoon enemmän ja vähemmän. Kiinnostuminen tunteellisesti jostakin toisesta nuoresta voi aiheuttaa sydänsuruja ja älyttömyyksiin menevää käytöstä. Perheen nuorin tyttö oli rakastunut erääseen poikaan ja teki kaksi itsemurhayritystä. Toinen niistä oli lopullinen.

Lisbonin tytöt olivat kuin ketkä tahansa muutkin saman ikäiset tytöt. He olivat kiinnostuneita pojista, vaatteista, musiikista, meikeistä, mutta heidän vanhempansa pitivät heille tiukkaa kuria. Pieleen menneiden kotihippojen jälkeen tytöt pääsivät yhden ainoan kerran kouluhippoihin, jossa heidän opettajaisänsä toimi valvojana ja piti tarkkaan silmällä tyttöjä. Tämän jälkeen kuri tiukkeni entisestään ja lopulta päättyi tyttöjen kuolemaan.

Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicides – Kauniina kuolleet oli tarina Lisbonin tytöistä, jotka kaikki kuolivat nuorina. Aihepiiri tuli tarkkaan käsiteltyä tyttöjä ihailleiden nuorten miesten toimesta. Tyttöjen puolesta traagista, mutta poikien puolesta niin hellyttävää toimintaa. Intensiivinen ja voimakkaasti rönsyilevä Virgin Suicides kertoi nuoruudesta rehellisesti ja tunteisiin käyvästi.

Jeffrey Eugenides, Virgin Suicides – Kauniina kuolleet *****

suom. Juhani Lindholm

Seven, Otava 2012

s. 287

The Virgin Suicides 1993

Ilmestyi suomeksi ensim. kerran Otavan julkaisemana 2003

Eugenides Jeffrey: Oikukkaat puutarhat