S. J. Watson: Kun suljen silmäni

Uskomatonta miten joku pystyy kirjoittamaan esikoiskirjastaan bestsellerin, joka syntyy kirjoittajakurssilla. S.J.Watson onnistui Kun suljen silmäni (Before I Go to Sleep 2011, suom. 2012) kirjastaan kirjoittamaan suurenmoisen lukupaketin, joka on voittanut useita palkintoja, sitä on myyty noin miljoona kappaletta ja siitä on tulossa elokuva. Itse olin myyty heti Parviz Owsian runosta kirjan alussa: 

Synnyin huomenna

tänään elän

eilinen tappoi minut

Kirja kertoo muistinsa menettäneen Christinen tarinan. Christine herää joka aamu miehen vierestä, jota ei tunnista. Joka aamu Christinen on aloitettava kaikki muistaminen alusta ja mies yrittää omalla tavallaan auttaa häntä, mutta miksi mies valehtelee.

Christinen avuksi rientää tohtori Nash, joka on kiinnostunut Christinen muistamisen laadusta ja on aivan varma, että pystyy auttamaan häntä. Tohtori pyytää Christineä kirjoittamaan joka päivä päiväkirjaa ja joka aamu tohtori soittaa Christinelle, kertoo kuka on ja kertoo missä päiväkirja on, pyytää lukemaan mitä hän on siihen kirjoittanut ja hakee vastaanotolleen. Kaikki tämä on tehtävä salassa Christinen mieheltä, joka vastustaa hoitoa.

Pikkuhiljaa Christinen mieli alkaa avautua, mutta mitä seurauksia siitä on, jätän sen kertomatta, jotta lukijat voivat nauttia erikoisista juonenkäänteistä. Tarinasta saa selkeän käsityksen siitä, miten voi elää, jos ei muista mitään ja ihminen on muiden armoilla. Kun kuvioihin liittyy kiero henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan taipuva läheinen, Christinen elämä on todella veitsenterällä. Kirja on todellinen lukunautinto kaikille jännityskirjallisuuden ystäville. *****

S. J. Watson, Kun suljen silmäni
suom. Laura Beck
Bazar 2012
alkuteos Before I Go to Sleep

Laura Paloheimo: Klaukkala

Odotukseni Laura Paloheimon Klaukkala – kirjasta (2012) eivät olleet kovin kummoiset lehtiarvostelujen perusteella. Kirjan oma esittelykin esittelee kirjan päähenkilön, Julian, ostoslistan Pariisista eikä lyhyt esittelykään tuo esille luksuselämästä ja vintage-laukuista rakastavasta päähenkilöstä itseäni kiinnostavia juonenkäänteitä. Jostakin syystä lainasin kirjan lainastosta ja lukijoille tiedoksi, kirjasta löytyy myös syvällisempää sanomaa ja huumoria.

Kirjan alussa Julia on vielä kihloissa rikkaan perijän kanssa ja suunnittelee häitä antaumuksella samalla, kun yrittää pysyä ajanhermoilla työpaikallaan tv-tuotantoyhtiössä. Julian elämään mahtuu tasan poikaystävä, shoppailu ja bling, bling. Oma äiti ja ystävät eivät kuulu Julian lähipiiriin, Julia on siis täysi pissis, mutta poikaystävän ja tulevan anopin mielestä Julia on täydellinen lapsentekokone leveine takamuksineen ja paksuine reisineen. Tarvitseeko elämässä sitten olla mitään syvällisempää, kun rikkaudet odottavat Juliaa tarjottimella?

Kirjan alku on täysin töttöröötä ja meinasin jättää loput kirjasta lukematta blondimaisen alun uuvuttamana. Näitä uusavuttomia blondeja saa katsella jopa televisiosta, jos jaksaa kiinnostaa, joille tärkeintä on omaan napaan katselu ja se mitä he itse haluavat, siis merkkivaatteita, -kenkiä, -laukkuja ja julkkiksen elämää rasvaimuineen ja kauneushoitoineen. Heitä kiinnostavat vain pintaliito ja kuvitteelliset kaverisuhteet julkisuuden henkilöiden kanssa.

Julia saa kuitenkin selville, että poikaystävä pettää häntä Julian ”muka” hyvän ystävän kanssa. Tästä seuraa draamakohtauksia ja lähtö Klaukkalaan lapsuudenystävän taloon viettämään pariviikkoista retriittiä hiljaisuudessa. Klaukkala on Julian synnyinpitäjä ja siellä asuu äiti ja entinen poikaystävä. Julia on tullut tienristeykseen, haluaako hän jatkaa entistä elämää vai haluaako hän muutoksen. Toivon sinulle iloista lukuhetkeä Julian henkisen tien etsimisen parissa. Hauskoja ja väliin hieman koskettaviakin tilanteita löytyy Julian retriitin aikana, mutta et varmasti tylsisty lukemisen aikana. ***

Tiina Lymi: Susi sisällä

Ikivanha tarina uusissa kansissa, mies pettää vaimoa ja jää kiinni. Tiina Lymi on kirjoittanut esikoisromaanin Susi sisällä (2010), joka antaa paukkua kaiken sen kurjuuden esille mitä petetyksi tuleminen aiheuttaa pitkän avioliiton jälkeen. 

Tiina Lymin tarina alkaa avioparista, Vesasta ja Tuulasta, joita kaikki heidän ystävänsä kadehtivat, koska he ovat niin onnellisia kahden lapsensa kanssa. Mutta Vesa ei ole onnellinen, koska häntä riivaa pettämisriippuvuus, hänen on saatava jokainen nainen ja jokainen nainen haluaa tulla rakastetuksi hänen kanssaan, ainakin Vesa ajattelee niin.

Vesa jää kiinni yhdestä syrjähypystä ja Tuula antaa sen lopulta anteeksi, mutta miehen kertoessa tunnontuskissaan syrjähyppyjä olleen yli sata per vuosi, Tuula tietää, että sitä hän ei voi antaa anteeksi ikinä. Systemaattinen valehtelu, pettäminen ja lohtulahjojen ostaminen jokaisen syrjähypyn jälkeen, ei kiinnosta enää Tuulaa, elämään on tultava muutos. Vesa lentää kodista ulos ensimmäiseksi, sen jälkeen Tuula hajottaa kaikki Vesan ostamat lahjat, paketoi ne samaan pakettiin saksimiensa Vesan vaatteiden kanssa ja antaa ne Vesalle, kun tämä tulee käymään. Samalla Vesa saa kaulimesta päähänsä. Tuula on päästänyt sisäisen sutensa irti.

Lymin kirja on välillä humoristinen ja koominen ja välillä kyyneleet tulevat silmiin, kun vanhemmat unohtavat avioerotappelussaan pienet lapsensa. Aikuisten tapellessa väliin verissä päin, lapset joutuvat selviytymään ja hakemaan turvaa muista aikuisista. Kerran perheen poika haki äitiään pitkin kaupunkia, kun äiti unohti lapsensa. Tämä on tuttua luettavaa iltapäivälehtien sivuilta. Kirjassa aikuiset eivät omassa raivossaan muista edes omia lapsiaan ja heidän perustarpeitaan.

Tuula saa voimaa eroahdistukseensa kirjoittaessaan kirjaa, jonka nimi tulee olemaan Susi sisällä. Kirjan päähenkilö on raivoisa nainen, joka tappaa kaikki häntä kiusaavat miehet. Parempi niin, että kirjoittaa ikävät tunteensa paperille, kuin tekee väkivaltaa eläville ihmisille. Myös Vesa tuntee tuskaa ja ahdistusta erosta ja omasta käytöksestä.

”Vesa. Sä olet mun pakastimessa.” ”Joo, mä olen istunut tässä nyt neljättä tuntia.” Antero ei ymmärtänyt mitään. Oikeutettu suuttumus, jota hän oli äsken tuntenut, teki tilaa hämmennykselle ja hän astui pakastimessa istuvan Vesan viereen. Antero katsoi Vesaa.  Hän näki kärsivät kasvot, pinkeät kaulajänteet, kohmeessa tärisevän vartalon ja punoittavat silmät, joiden takana ei näkynyt mitään järjellistä. Ja mikä pahinta, Vesa oli alasti. ”Sä olet litskannut mun karviaiset. Ja hirvenlihat. Sun paljaan perseen alla.”  ”Sori mä en tajunnut.”   ”Ei noita kyllä enää voi syödä.” ****

Marjo Näkki: Hepoa Tallinnaan

Jos kirjan nimi epäilyttää lukijaa, niin se on vitsi, eikä lukijan kannata luulla, että kirjassa kuskataan huumausaineita Tallinnaan. Marjo Näkin Hepoa Tallinnaan (2010) kertoo hänen kahden vuoden työpestistä STT:n kirjeenvaihtajana Tallinnassa. Kirjan nimi kuvaa sitä, että hän vei hevosensa mukanaan Tallinnaan. Kirjan nimi ei mielestäni kuvannut kirjaa ollenkaan, sillä kirjassa ei kerrottu yhdestäkään ratsastustunnista. Ainoat viittaukset hevoseen liittyvästä yhteydestä olivat venäjää puhuvat tallitytöt ja viittaus yhteen päivään, jolloin kirjeenvaihtaja ei ratsastanut hevosellaan.

Kirjassa kerrotaan joukosta tapahtumia, joissa kirjeenvaihtaja oli mukana ja henkilöistä, joita hän pikapikaa tapasi. Ilmeisesti kirjeenvaihtajan työt ovat pikaisia, joissa yleensä on useampi toimittaja mukana. Ehkä tästä johtuen kirjan sisältöä ei voi sanoa kovin syvälliseksi, vaan kevyeksi katsaukseksi, mitä parin vuoden aikana kirjeenvaihtajan työhön on sisältynyt. Myös vapaa-aika jää kovin vaatimattomaksi. Kirjeenvaihtaja käy kyllä Saarenmaalla ja Hiidenmaalla, mutta niidenkin kuvaukset ovat kovin pintapuolisia.

Kirjeenvaihtajan työ loppuu Tallinnassa, koska STT:n Tallinnan kirjeenvaihtajan työ lopetetaan, mutta kirjeenvaihtaja jää silti asumaan Tallinnaan. Loppu on yhtä heppoinen, kuin alkukin ja mitään suurempia kohtauksia tästä kirjasta ei löydy. *

Heidi Köngäs: Jokin sinusta

 

Miltä naisesta tuntuu odottaa lasta 50-luvulla, kun ei halua olla vauvan isän kanssa missään tekemisissä? Heidi Köngäs pureutuu kirjassaan Jokin sinusta (2008 Otava) yksinäisen, odottavan naisen ongelmiin 50- ja 60-luvuilla. Rakkaus vauvaan, adoptio, mustasukkaisuus vauvasta, lastenkotiajatukset mm. repivät Soilia, joka synnytti tyttövauvansa ja antoi tälle nimeksi Margaret. Soilin mieli teki maailmalle, mutta ajatus antaa lapsi lapsettomalle siskolleen Mirjalle ei kelvannut. Soili vei kuitenkin vauvansa 3kk ikäisenä Mirjalle hoitoon ja lähti itse Ruotsiin ja Lontooseen.

Mirja ja miehensä rakastuivat vauvaan kuin omaan lapseensa ja aloittivat heti adoptiopyyntönsä vauvasta. Soili ei halunnut antaa lastaan Mirjalle, vaan halusi viedä lapsen lastenkotiin, johon Mirja ja muu perhe eivät suostuneet. Mirja pakeni lapsen kanssa piiloon siksi aikaa, kunnes Soili lähti pois. Soili kirjoitti adoptioluvan vasta, kun Margaret oli 5-vuotias.

Kirjan kertojina toimivat Mirja, Soili ja Margaret, eli Marga. Marga on tietoinen lapsuudesta asti, että hänellä on kaksi äitiä. Oma rakas Mirja-äiti ja se toinen, joka halusi viedä hänet lastenkotiin. Vähäiset tapaamiset eivät parantaneet Margan ja Soilin välejä, vaan päinvastoin erottivat heitä toisistaan. Lopulta Soili vähensi yhteydenpidon minimiin. Soili ei onnittele Margaa, kun hän kirjoittaa ylioppilaaksi, menee naimisiin ja saa omia lapsia.

Marga yritti aikuisena pitää yhteyksiä Soiliin, joka oli muuttanut miehensä kanssa Yhdysvaltoihin. Soili ei soita koskaan takaisin. Soilin kuoltua Marga matkusti tyttärensä kanssa Soilin miehen luokse ja huomasi siivotessaan biologisen äitinsä jäämistöä, että Soili ei säästänyt muita valokuvia kuin hänen lapsenlapsensa kuvan, kaikki muut kuvat Soili oli tuhonnut. Talosta ei löytynyt myöskään Margan kirjoittamia kirjoja, jotka hän oli lähettänyt Soilille. Soilin miehen mielestä Soili rakasti liikaa Margaa ja kuvien säilyttäminen olisi ollut liian tuskallista, mutta Marga muisti Soilin halun erottaa hänet rakastavasta äidistä ja isästä. Vanhempien ei aina tarvitse olla biologisia, jotta syvä kiintymyssuhde syntyy lapsen ja vanhempien välille.

Kirjan kerronta 50- ja 60-luvulta on herkullisen yksityiskohtaista, joista kirjailija kuvaa mm. vaatetusta, ruokaa, työttömyyttä ja Ruotsiin muuttoa ajan hengen mukaisesti. Nykyajan kuvaus jää selvästi 50- ja 60-lukujen varjoon. Kirjailija on parhaimmillaan historiallisena kuvaajana ja eri murteiden hallitsijana. ***

Heidi Kongäs, Jokin sinusta
Otava 2008
s. 315

appplen bloggaus
kamomillan bloggaus
Helmis bloggaus