Mariette Lindstein: Tuomiopäivä - Lahko 2

Pystyn siirtymään tästä paskalävestä toiseen aikaan tai paikkaan ja katselemaan kaikkea ylhäältä. Lyhyt vankeuteni on ikuisuudelle vain yhden sydämenlyönnin mittainen.

Muutaman kuukauden kuluttua minä palaan taas. Vahvempana. Voimakkaampana.

Ruotsalaisen Mariette Lindsteinin psykologinen trilleri Tuomiopäivä on jatkoa hyvin menestyneelle Ehdoton valta trillerille. Kirjat kuuluvat Lahko-sarjaan, johon on tulossa vielä ainakin yksi kirja. Minä kyllä viihtyisin tämän kauhusarjan parissa useammankin kirjan ajan. Tuomiopäivä jatkoi siis siitä, mihin Ehdoton valta loppui.

Lahkon päähenkilö on nuori kirjastotieteiden kanditaatti Sofia Bauman, joka ensimmäisessä kirjassa liittyi ViaTerra kultin jäseneksi, perusti kultille kirjaston ja toimi myöhemmin kultin karismaattisen, mutta narsistisen johtajan Franz Oswaldin sihteerinä. Kultti toimi alussa ihan mukavalla perustalla, mutta muuttui pian johtajan oikuista suljetuksi yhteisöksi. Lopulta Sofia karkasi kultista.

Vatsanpohjassa kasvaa paha aavistus. Hän tietää. Ei halua palauttaa mieleen enempää. Ei halua ymmärtää, mitä on tapahtunut. Siitä huolimatta hän tietää. Syvällä sisimmässään hän on aina tiennyt olevansa matkalla tänne.

Kultti ei jättänyt Sofiaa rauhaan, vaan jatkoi sinnikkäästi hänen jahtaamistaan eri keinoin, ja ne keinot olivat syvältä. Mikään temppu ei ollut heille vaikeaa, sillä rahaa oli ylenmäärin käytettävissä. Oswaldin mieletön omaisuus takasi sen, että kulut korvattiin.  Pelossa elävän Sofian blogikirjoittelut olivat pientä piiperrystä Oswaldin silmitöntä vihaa kultista karanneita kohtaan. Kauhukulttia ei jätetä.

Mariette Lindstein kuului itse yli kaksikymmentä vuotta skientologialiikkeeseen. Lopulta hän pakeni liikkeestä, mutta sillä oli seurauksensa. Lahko-sarja on saanut vaikutteita hänen kokemuksistaan skientologialiikkeen aikana. Kauhukuvaukset esim. rangaistuksista ovat kammottavia. Oswaldin lempirangaistuksia oli työntää jäsenet hyytävään mereen, pitää heidät nälässä ja pahoinpidellä heitä. Ruotsissa viime vuoden esikoisdekkariksi valittu Ehdoton valta hyydytti minut ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hyytävä fiilis jatkui heti, kun luin ensimmäisen rivin Tuomiopäivästä. Tunnelmalataus iski heti päälle eikä antanut armoa.

Hän näkee taas painajaista.

Mariette Lindstein, Tuomiopäivä *****

Suom. Christine Thorel

Atena 2019

s. 388
trilleri

Mariette Lindstein: Ehdoton valta 

Elämäni kirjojen kertomana 2019

ELÄMÄNI KIRJOJEN KERTOMANA



Lapsena olin: Pieni hyvinkasvatettu tyttö

Nyt olen: Frau

Haluaisin olla: Jäävuonon Ruusu

Ominaisuuteni, josta en luovu: Herkän vatsan valinnat

Taito, jota haluan kehittää: Kuinka aika pysäytetään

Kotini: Ilosaari

Elämäni: Helmi

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Elä rohkeasti

Asia, jota ilman en voisi elää: Aivan tavallinen perhe

Asia, jota en haluaisi kokea: Polttopiste

Työni: Sujut

Työpöydälläni: Hurrikaani

Yöpöydälläni: Kiltin yön lahjat

Antavat voimaa: Lemmikki

Vievät voimia: Ihmisen teot


Haaveilen: Unelmakakut

Viestini ystävälle: Ikuisesti siskoni

Minua mietityttää usein: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja

Minua pelottaa joskus: Sairaat sielut

Tulevaisuudensuunnitelmani: Kaikki on mahdollista

Olisi mukava tietää, mitä kirjat kertovat sinun elämästäsi. Valitse siis blogistasi tai kirjahyllystäsi 20 kirjaa, jotka sopivat juuri sinulle ja kerro niiden nimillä oma tarinasi. Löysin tämän kivan kirjatehtävän pari vuotta sitten Sadun Kirjat kertovat-blogista. Ajattelin päivittää haasteen uusilla kirjoilla :)

Elämäni kirjojen kertomana 2017

Sofi Oksanen: Koirapuisto

Olin väittänyt, että koti-ikävä oli ajanut minut takaisin. En tiedä, kuka siihen uskoi. En ollut pystynyt lähettämään rahaa vuosiin. Minun oli korjattava tilanne. Oli löydettävä töitä.

Sofi Oksasen uusin teos Koirapuisto kertoo tarinan ukrainalaisesta naisesta Olenkasta, joka palasi takaisin kotimaahansa Pariisin vuosiensa jälkeen. Ukrainassa piti tutkailla työmarkkinoita, eikä töitä niin vain ollut tarjolla. Nuoria kauniita malleja oli pilvin pimein. Kauniit kasvot takasivat kuitenkin töitä muillakin aloilla kuin mallimaailmassa. Koirapuiston maailmassa sukellettiin hyvin arkoihin perheiden sisäisiin ongelmiin, joista bisnesmiehet olivat oivaltaneet markkinaraon ukrainalaisen sallivan lainsäädännön johdosta.

Ilmoitus sähkötolpassa ei ollut ainoa sään syömä lappunen, jossa kaivattiin palvelukseen kauniita tyttöjä, mutta se oli ensimmäinen, jossa sanottiin suoraan, ettei kyse ollut seuralaispalvelusta, baarityöstä eikä avioliittotoimistosta. Myös nuoret äidit toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi, samoin naimisissa olevat naiset. Se kiinnitti huomioni, vaikka käsitin, että se ei tarkoittanut mitään. Ehkä kyseessä oli vain keino saada alalle uutta lihaa.

Kysymyksessä oli siis hedelmöitysbisnekset, joita myös Oksasen edellinen kirja Norma sivusi. Hedelmöitysbisnekset, jotka ovat Ukrainassa maailman sallivimmat oikeassakin elämässä, ovat keino saada oma lapsi erittäin kyseenalaisilla keinoilla. Voidaan valita sukupuoli ja ulkonäkö sekä lahjakkuudet. Suvun sairaudet tarkistetaan monen sukupolven taakse. Eikä tarvitse edes välttämättä synnyttää, kun kohdutkin ovat vuokralla.

Olenka pääsi sisälle hedelmöitysbisnekseen, elämä tasoittui ja rahahuolet olivat kaukana takana, mutta Ukraina on tunnetusti petosten ja rikollisten temmellyskenttä, mikään ei ole varmempaa kuin epävarmuus. Sitten asiakkaaksi tuli uusi perhe, ja Olenka tutustui yhteen mieheen, heidän työntekijäänsä. Olenka tiesi päiviensä olevan lopussa hedelmöitysbisneksessä, mutta rakkaus teki pelostakin siedettävämmän. Pakosuunnitelma piti olla tehtynä, kaikki jäisi siihen paikkaan, myös rakas, pääasia, että pääsisi pakoon ja pysyisi hengissä siihen asti, kunnes rakas löytäisi hänet. Sekään ei takaisi henkiin jäämistä.

Viime yönä heräsin siihen, että tunsin alahuulessani tutun puraisun. Sen jolla sinulla oli tapana hellitellä tai herätellä minua. Olin varma, että olit jo tullut. Kiihtynyt pulssini myrskysi korvissani ja näykkäyksesi tuntui yhä huulessani, kun hiivin eteiseen kuuntelemaan ääniä rappukäytävästä varmana siitä, että ellet olisi oven takana, löytäisin sinut keittiöstäni ja kukat kimonossani liimaantuisivat reisiini ja kynttilät lepattaisivat ja makuuhuoneeni ikkunasta näkyisivät plataanit, joiden kyljet kiiltäisivät sateesta öljyisinä.

Sofi Oksasen Koirapuisto on upea kirja, joka kuvaa Olenkan elämää nykypäivän Helsingissä ja aikaisempaa elämää Ukrainassa. Olenka syntyi Virossa, mutta perhe muutti jossakin vaiheessa isän synnyinseuduille. Kirjan päähenkilö toi mieleen Puhdistuksen vahvat naispäähenkilöt, joilla oli taito pysytellä hengissä. Historialliset tapahtumat kuvataan mielenkiintoisesta näkökulmasta, sillä Olenka koki olevansa virolainen, mutta Viron itsenäistyttyä Ukrainasta ei voinut vierailla enää kovin helposti Virossa. Sekä Viro että Ukraina itsenäistyivät Venäjästä vuonna 1991. Kovin helppoja eivät itsenäistymisen vuodet olleet Ukrainassa, joita Oksanen kuvaa hyvin asiantuntevasta näkökulmasta katsottuna.

Koirapuistosta löytyy rakkautta, Viron ja Ukrainan lähihistoriaa ja jännitystä sekä lapsettomuutta, joka on kansainvälinen ongelma ja joka on houkutellut rikollispiirejä mukaansa, sillä kyseinen bisnes tuottaa suunnattomasti rahaa. Keinot lasten hankkimiseen hedelmöitysbisneksen kautta eivät aina kestä päivänvaloa, eivät myöskään Koirapuistossa. Sofi Oksanen on kirjoittanut hyytävän jännittävän tarinan hedelmöitysbisneksestä ja naisesta, joka yritti pysytellä hengissä.

Sofi Oksanen, Koirapuisto *****

Like 2019

s. 405

Sofi Oksanen: Norma 

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat 

Sofi Oksanen: Baby Jane

Kirja on oman kirjahyllyn aarre.

Katrine Engberg: Krokotiilinvartija

Minä en ole ikinä ennen tuntenut näin, hän ajattelee. En ikinä. Kun hän vihdoin saa puseron kiskottua pään yli, mies istuu veitsi kädessään.

Ja hymyilee.

Tanskalaisen Katrine Engbergin esikoisdekkari Krokotiilinvartija aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilöt ovat kööpenhaminalaiset tutkijat Kørner ja Werner. Jeppe Werner palasi hermolomansa jälkeen töihin ja sai vastuulleen  uuden rikostutkimuksen, murhatun nuoren naisen. Anette Kørner on hänen pitkäaikainen työparinsa. Anette on reipasotteinen ja iloinen työkaveri, joka piristää ilmapiiriä huumorintajuisella elämänasenteellaan. Jeppen vaimo oli löytänyt uuden miehen, josta syystä Jeppe kipuili melkein koko dekkarin ajan, mutta piristävämpiäkin päiviä oli onneksi luvassa.

Hänen sydämensä räpisteli kuin undulaatti, joka pyrkii pakoon häkistään. Hän oli lamaantunut, paniikki riehui hänen voimattomassa kehossaan. Nyt minä kuolen, hän ajatteli. Hän halusi huutaa, mutta avunhuutamiseen tarvittava ääni oli hylännyt hänet jo monta vuotta sitten.

Sitten tulivat kyyneleet.

Krokotiilinvartijassa on kerrostalo, jonka omistaa vanhempi rouvashenkilö, joka on aina asunut samassa talossa, sillä hän peri talon vanhemmiltaan. Kyseinen opetusalalla ollut rouva oli eläkkeellä ja harrasti kirjoittamista. Viime aikoina hän oli kirjoittanut dekkaria viininlipityksen ohella. Jostakin syystä talossa tapahtunut nuoren naisen murha alkoi muistuttaa käsikirjoitusta. Ja aivan kuin poliisit saisivat todisteita, joita ei pitäisi olla. Pirullinen murhaaja kaiken kaikkiaan hääri talon lähellä ja piti tutkijoita pilkkanaan. Sitten tapahtui toinen murha.

Katrine Engberg on menestynyt tanssija ja koreografi, mutta nyt hän on vaihtanut tanssitossut kirjoittamiseen ja aika hyvin hän sen tekeekin. Krokotiilinvartijassa on tosin reippaasti adjektiiveja, mutta ilmeisesti se kuuluu Engbergin tyyliin. Kirjan tarinaa kuljetettiin puhekielellä, jota oli mukava lukea. Dekkarin henkilömäärä oli sopivan suppea, joten oli kiintoisaa lukea, kuka henkilöhahmoista voisi olla murhaaja. Mitään tajunnanräjäyttävää juonenkoukkua ei löytynyt Krokotiilinvartijasta, mutta aion kyllä lukea jatkossakin mitä kirjailija kirjoittaa. Jeppelle oli kirjoitettu yllättäviä juonia, joille nauroin ihan katketakseni, ja ne piti kertoa myös miehelleni, joka nauroi yhtä makeasti. Yllättävä dekkari, joka välillä kutkuttaa nauruhermoja. Toivon tällaista lisää jatkossa.

Kasvoissa ei ole meikkiä, ne ovat lapsekkaan puhtoiset ja paljaat. Valmiit häntä varten. Hänen muusansa, valkoinen kangas.

Katrine Engberg, Krokotiilinvartija

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Otava 2019

s. 396

Krogodillevogteren 2016

dekkari

Fredrik Backman: Mummo sanoo hei ja anteeksi

Mummojen kodeissa on aina jotakin erityistä. Niiden tuoksun muistaa aina.

Tämä on tietenkin tuiki tavallinen talo. Noin yleisesti ottaen. Talossa on neljä kerrosta ja yhdeksän asuntoa, ja täällä tuoksuu mummolta. Ja tietenkin kahvilta. Kahvilta täällä tuoksuu melkein aina. Pesutuvan seinälle on kiinnitetty selkeät järjestyssäännöt, joiden otsikkona on ”Kaikkien viihtyvyyden vuoksi”. Sana ”viihtyvyyden” on alleviivattu kaksi kertaa. Hissi on aina rikki, pihalla on roskienlajittelupiste, ja sitten täällä on kännikala ja taistelukoira ja mummo.

Ihan tavallinen talo siis. Noin yleisesti ottaen.

Ruotsalaisen Fredrik Backmanin  syvällisen ja lämminhenkisen Mummo sanoo hei ja anteeksi kirjan päähenkilö on rakastettavan erilainen pikkuvanha Elsa, joka on melkein 8-vuotias ja tulevan vauvan isosisko. Vauvan, jonka työnimenä on Puolikas, sillä Elsan äiti ja isä ovat eronneet ja Puolikkaan isä on George. Elsan erilaisuus saa muut oppilaat kiusaamaan Elsaa, joten Elsa on oppinut juoksemaan muita lapsia pakoon.

Mummot ovat kuin armeijoita.

On lapsenlapsen etuoikeus tietää, että joku on puolellasi aina, riippumatta siitä mitä tapahtuu. Jopa silloin kun olet väärässä. Erityisesti silloin.

Elsan ainoa ystävä on hänen mummonsa ja mummo on sairastunut vakavasti. Niinpä mummo antaa Elsalle tehtävän. Hän antaa Elsalle aina tehtäviä ja niihin kuuluu aina aarrejahti. Samoin tapahtuu uudessakin tehtävässä. Elsan on vietävä kirje eräälle mummon tutulle ja sanottava mummolta hei ja anteeksi. Elsa hoitaa tehtävää hartaasti, sillä yhden kirjeen vietyään, hän saa vihjeen seuraavasta kirjeestä.

Mummoaan voi rakastaa tietämättä hänestä oikeastaan yhtään mitään.

Elsalla on opettajan mielestä keskittymisvaikeuksia, mutta Elsa on eri mieltä asiasta, sillä hän on lukenut kaikki Harry Potterit ja osaa ne ulkoa. Ja muukin kirjallisuus on hänelle läheistä mm. Hämähäkkimies ja X-men ja Taru sormusten herrasta. Niinpä hänen on yllättävän vaikea uskoa, että joku aikuisista ei ole lukenut Harry Pottereita, sillä kirjat ovat hänelle todella tärkeitä. Mummo kertoo Elsalle omaa tarinaa Miamasista ja heillä on yhteinen salakieli, jota puhutaan vain Miamasissa. Mummo sanoo hei ja anteeksi kirjassa kerrotaan Elsan ajatuksin mitä Miamasissa tapahtuu. Aivan kuin kerrostalossa, jossa Elsan koti on, ihmiset alkaisivat muistuttaa Miamasin henkilöitä.

Jokainen seitsemänvuotias ansaitsee oman supersankarin.

Kirjan takakannessa Dagens Nyheter ilmoittaa, että tätä kirjaa tulevat rakastamaan kaikki. Minä rakastuin kirjaan palavasti, mutta olen myös lukenut Harry Potterit ja osaan ne melkein ulkoa. En yhtä hyvin kuin Elsa. Meillä olisi ollut Elsan kanssa paljon juteltavaa Harrysta. Kirja naurattaa ja itkettää. Kirjan lopussa tunteet vyöryivät Niagaran putouksen lailla ylitseni ja itkin ja itkin. Silti rakastan tätä kirjaa.

Fredrik Backman, Mummo sanoo hei ja anteeksi *****

Suom. Riie Heikkilä

Otava 2019

s. 461

Min mormor hälsar och säger förlåt 2013

Geir Tangen: Maestro

Rauhallisin liikkein toinen hahmo tarttui lujasti toiseen, nosti tämän nopeasti maasta ja työnsi sillankaiteen yli. Huuto kajahti pitkin Djupadalenia ruumiin jysähtäessä pohjalle. Sitten tuli hiljaista. Sadepisaratkin putosivat äänettömästi kun kaikki oli ohi.

Norjalaisen rikoskirjailijan Geir Tangenin esikoisdekkari Maestro aloittaa dekkarisarjan hyytävällä tunnelmalla. Kirjassa eletään kahta tasoa, vuosia 2010 ja 2014. Tapaukset lomittuvat ja limittyvät toisiinsa, eikä aiemmista tapahtumista tiedä ennen loppua, ovatko ne vain harhautusta vai liittyvätkö ne jotenkin juttuun. Tangen on tarinoinut Maestron kirjan nimeä vastaavaksi dramaattiseksi psykologiseksi trilleriksi, jonka yhtenä päähenkilönä toimi ongelmainen toimittaja Viljar Ravn Gudmunsson. Viljar sai tutkimusapua rikostutkija Lotte Skeisvollilta, ja he jatkavat yhteistyötä seuraavissakin sarjan kirjoissa. Tosin yhdessä vaiheessa pidättelin henkeä, kun Viljar jäi kirjassa esiintyvän sarjamurhaajan yllättämäksi.

Voin lähteä tietäen, ettei minua unohdeta. Se hetki on nyt lähellä, mutta kukaan ei tiedä sitä vielä. Kukaan ei ymmärrä. Kukaan ei näe kuvaa sellaisena kuin olen sen piirtänyt, ei ennen kuin kaikki sillat on poltettu ja surumielinen oboe soittaa viimeisen, haipuvan sävelen. Piano pianissimo… Tähtipuikon viimeinen heilautus, ja kaikki mitä on ja tulee olemaan on poissa.

Maestro on huippuluokan dekkari. Olin kuullut vain ylistäviä arvosteluja tästä dekkarista. Sarjan seuraavan osan nimi on Sydämenmurskaaja (2018). Kolmaskin kirja on ilmestynyt, mutta sitä ei ole vielä suomennettu. Toivottavasti se tapahtuu pian. Geir Tangen on yläasteen opettaja ja rikoskirjallisuudelle omistetun blogin vetäjä. Kirjailija kirjoitti viekkaasti myös itselleen roolin Maestron kuvioihin ja käytti tarinassa useita pohjoismaisia rikoskirjailijoita. Viekkaus ja juonikkuus loistavat Maestron riveillä, sillä Tangen tuo esille liudan henkilöitä, joita epäillään kirjan väkivaltaisista teoista, mutta henkilö pysyy salaisena loppuun asti, enkä voinut ikinä arvata, kuka ja miksi heitti henkilön sillankaiteen yli kirjan alussa.

Mistä kumpuaa psykopatia ja halu tehdä väkivaltaisia tekoja? Se on kysymys, jota pohditaan varmasti monella eri taholla. Psykopaattisia piirteitä esiintyy sekä miehillä että naisilla. Jopa lapsilla voi esiintyä psykopaattisia piirteitä ja he voivat tappaa eläimiä ja ihmisiä tuntematta katumusta. Maestron psykopaattinen murhaaja ei kadu tekojaan. Hän on suunnitellut kaiken pilkuntarkasti ja hän lähettää tulevista teoistaan sähköpostia Viljarille. Kestääkö Viljarin hermot kyseistä kunniaa toimia sarjamurhaajan viestinviejänä? Viljar joutuu kyllä aikamoiseen ryöpytykseen, vaikka hän haluaisi pysytellä kaikesta mahdollisesta vastoinkäymisestä erossa.

Hän oli koko ajan odottanut, että hänen kohtalokas virheensä tulisi esiin tapausta seuranneessa kohussa. Että hänet paljastettaisiin ja vedettäisiin tilille.

Geir Tangenin Maestro mainitaan usein parhaimpien rikoskirjojen listalla. Maestro on kylmäävä, se on piinaava, se on vain yksinkertaisesti järkyttävän hyvä rikoskirja.

Ja sitten oli alkanut tämä kuoleman ja kärsimyksen inferno.

Geir Tangen, Maestro *****

Suom. Päivi Kivelä

Otava 2017

s. 378

Maestro 2016

Satu Mattila-Laine: Myyty tyttö

Lempi heräsi. Oli hiljaista. Liian hiljaista.

Lempi silitti vieressään olevaa paikkaa, vaikka hän jo käden ojentaessaan tiesi sen tyhjäksi. Keuhkotauti oli vienyt äidin. Äiti ei enää koskaan palaisi.

Satu Mattila-Laineen varhaisnuortenkirja Myyty tyttö kertoo nuoresta Lempistä, joka myytiin huutolaiseksi. Lempi oli elänyt äitinsä kanssa kahdestaan, mutta keuhkotauti vei äidin hautaan ja Lempi jäi orvoksi. Ennen kuin Suomessa oli sosiaalitoimea, joka huolehtisi orvoiksi jääneistä lapsista, kunnat päättivät itse, että se joka maksoi vähiten ns. huutolaislapsesta, sai hänet ilmaiseksi työntekijäksi. Vaatetus, ruoka ja petipaikka piti huolehtia sen talon puolesta, mihin lapsi huudettiin.

Lempi nousi aamuisin viideltä ja kiiruhti aamupuuron jälkeen Lassilan isännän kaupalle. Hyllyt piti täyttää ja lattiat lakaista ennen puodin aukeamista. Sen jälkeen Lempi lähti kouluun eväät korissaan.

Lempi sai käydä koulua, mutta toinen huutolaislapsi samassa talossa ei saanut. Isäntä piti kovaa kuria ja usein Lempi sai nukkua nälissään kylmän porstuan lattialla yönsä, jos jokin ei mennyt isännän mielen mukaan.  Työpäivä jatkui koulun jälkeen, ja työt piti tehdä nopeasti. Astiat pestiin käsin ja hella lämmitettiin haloilla. Vedet kannettiin kaivolta.

Jotkut lapset haukkuivat häntä huutikseksi. Kukahan sen nimityksen oli alun perin keksinyt? Lempi ei enää muistanut eikä halunnutkaan muistaa. Sen sijaan hän muisti hyvin, kuinka huutis, huutis, huutis oli jäänyt ensimmäisen kerran hänen mieleensä soimaan.

Lempin ei auttanut muu kuin purra hampaansa yhteen lasten haukun kuullessaan, sillä hän piti koulun käymisestä ja varsinkin opettajasta. Sitten tapahtui ikäviä asioita ja Lempi pakeni Lassilan isännän talosta yhdessä talon toisen huutolaislapsen kanssa.

Tätä tarinaa oli hyvin surullista lukea. Ensin Lempin äiti kuoli ja sitten hän joutui orpona huutolaislapseksi tekemään pitkää työpäivää. Tämä tarina kosketti minua sielun syövereitä myöten, sillä vuosikymmeniä sitten monen lapsen osa oli joutua huutolaislapseksi, ilmaistyövoimaksi.  Myyty tyttö on haavoitettujen lasten tarina.

Satu Mattila-Laine, Myyty tyttö

Warelia 2019

s. 147

varhaisnuortenkirja

Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt

Olin päästänyt irti rakkaudesta ja päättänyt etten etsisi sitä. En uskonut rakkauteen huoltoaseman tankkauspisteellä tai ruokakaupan kassalla, sen enempää kuin että rakastuisin kadulla vastaantulijaan. Ja että he rakastuisivat minuun. En seisonut baaritiskeillä enkä tanssinut yökerhojen lattioilla.

Olin sen sijaan rakastunut yksinoloon niin että se suorastaan kauhistutti minua.

Annamari Marttisen uusimman romaanin Tässä meillä on kaikki nyt kannessa on pari kahvikuppia. Kahvin päällä on sydän. Kyllä. Kirja on rakkausromaani. Erittäin vahva tunteikas romaani rakastumisen halusta, rakkauden polttavasta voimasta ja sen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta. Jälleen kerran kirjailija on osunut tunteiden syövereihin ja kirjoittanut niistä kirjan, jota jännitin viimeisille sivuille asti.

Amanda on eronnut ja muuttanut omaan asuntoon asumaan. Hänellä on naimisissa oleva fuckbuddy, joten ainakin seksuaaliset tarpeet tulee hoidetuiksi. Amanda on päättänyt elää sinkkunaisena, mutta kohtalo puuttuu asiaan. Aloitettuaan ruotsinkielen tunnin, hänen viereensä istuu mies, joka saa hänen sydämensä läpättämään ja lähtemään lentoon. Olo on kuin teinitytöllä. Suusta ei tule mitään järkevää. Valentin on kotoisin Pietarista.

Hänellä oli kasvoillaan ilme, joka oli sekoitus epävarmuutta ja varmuutta ja oli kuin jokin valo olisi alkanut hehkua hänen ihonsa läpi. Hänen silmänsä melkein kipinöivät ja hän katsoi nyt niin intensiivisesti silmiini, että vaihdoin hämmentyneenä asentoa, suoristin selkäni, ja laskin lattialle jalkani, joka oli ollut sohvalla toisen reiteni alla.

Mitä nyt tapahtuu? Ajattelin.

Rakkaus ja seurustelu pidetään tiiviisti salassa muilta. Kumpikaan ei halua puhua seurustelusta kenellekään muulle, paitsi lopulta parhaille kavereille, jotka olivat jo tietysti tietoisia asiasta. Rakastumista ei voi salata, se näkyy ulkonäöstä ja onnellisesta katseesta. Kun kaveri viettää pitkään hiljaiseloa, jotain on tapahtumassa ehkä seurustelurintamalla. Toiset kertovat heti kaiken julkisesti, toiset kätkevät onnenhetket. Amandalla oli omat syynsä kätkeä onnensa. Hän tiesi, että hänen läheisensä eivät hyväksyisi hänen rakkauttaan.

Annamari Marttinen kirjoittaa upeasti rakkaudesta. Tässä meillä on kaikki nyt sukeltaa syvälle tunteisiin, joita rakkaus sytyttää. Tällä kertaa rakkaus on samalla kertaa mahdollista ja mahdotonta. Rakkaudelle annetaan mahdollisuus, mutta mielessä hiertää sen mahdottomuus. Valentin on komea, hyväkäytöksinen ja miellyttävä mies. Mies Amandan makuun. Mutta on jotakin, mistä Amanda ei pidä, ja jota vastaan hän kamppailee koko kirjan ajan. Onko rakkaus suurin kaikista? Antaako Amanda periksi rakkaudelle?

Kirjan aihepiiri askarrutti minua jo etukäteen, mutta luotin täysin Annamari Marttisen kirjailijalahjoihin. Tässä meillä on kaikki nyt on kirjoitettu upeasti sydänverellä. Ja minä pakahduin tunteista.

Liikahdin häntä kohti ja nauroimme kumpikin hermostuneesti, sitten suutelimme.

Nyt se tapahtuu, ajattelin, kun se jatkui.

Ja niin se tapahtui.

Hän jäi yöksi, ja vei minulta rakkauteni, yksin nukkumisen, yksittäisenä lusikkana olon, hän tuli toiseksi lusikaksi kiinni minuun. Hän vei minulta rakkauteni, yksin heräämisen.

Annamari Marttinen, Tässä meillä on kaikki nyt

Tammi 2019

s. 313

Annamari Marttinen: Korsetti 

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Vapaa

Annamari Marttinen: Törmäys

Annamari Marttinen: Kuu huoneessa 

Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt 

Anne Roth: Sekundakroppa - Elämäni kilpirauhaspotilaana

Kilpirauhasen vaivat voidaan jakaa karkeasti eri syistä johtuen sen liika- ja vajaatoimintaan. Vajaatoiminta on selvästi yleisempää kuin liikatoiminta. Tämä kirja kertoo minun tarinani diagnoosin saamisesta tähän päivään, sairauteni molemmista äärilaidoista, sillä olen sairastanut ensin liikatoiminnan ja sitten vajaatoiminnan. (Anne Roth)

Anne Rothin tietokirja Sekundakroppa – Elämäni kilpirauhaspotilaana tulee toimimaan monelle kilpirauhaspotilaalle ja hänen läheiselleen hyvänä vertaistukena, sillä kirjassa tulee esille todella paljon asiatietoa liittyen kilpirauhaseen ja sen vaikutuksiin ihmisessä sekä hyvässä että pahassa. Kilpirauhasen sairaudet ovat niin vakava uhka esim. vauvan kehitykselle, että sen vuoksi jokaisesta vastasyntyneestä otetaan Suomessa kilpirauhaskokeet kaiken varalta. Toisaalta raskaus on monesti odottavalle äidille riski sairastua kilpirauhassairauksiin.

Kilpirauhanen vaikuttaa aivojen toimintaan, kasvuun, yleiseen vireystasoon, veren kolesterolipitoisuuksiin, painoon, lihasvoimaan, muistiin, suolen toimintaan, hiusten hyvinvointiin… siis koko elimistön toimintaan. Erityisen ratkaisevassa roolissa se on aineenvaihdunnan säätelijänä. (Anne Roth)

Koska kilpirauhanen vaikuttaa kaikkeen elimistön toimintaan, se on hankala tauti ensinnäkin löytää ja toiseksi se on vielä hankalampi hoitaa. Monesti kilpirauhasen sairaudet kulkevat suvuittain. Anne Rothin mummulla oli struuma, joka oli leikattu. Struuma on suurentunut kilpirauhanen. Hypertyreoosi eli kilpirauhasen liikatoiminta sekä kilpirauhasen tulehdukset voivat aiheuttaa struuman. Anne Roth sairastui Basedownin tautiin, kilpirauhasen liikatoimintaan. Hän oli laihduttanut helposti kiloja, mutta sitten hän alkoi hikoilla runsaasti, hiukset tippuivat päästä, sydän hakkasi lujaa, eikä hän pystynyt nukkumaan öisin. Hän sai lopulta siihen lääkityksen ja vaivat lievenivät, mutta kilpirauhanen on arvaamaton.

Lääkäri teki minulle selväksi heti diagnoosin antamisen yhteydessä, että kannan sairautta loppuikäni, vaikka liikatoiminnassa onkin mahdollista, että sairaus painuu välillä myös tilaan, jossa lääkitystä ei tarvita. (Anne Roth)

Jossakin vaiheessa Anne Rothin oireet pahenivat vuosien mittaan heitellen vajaatoiminnasta liikatoimintaan, joten tuli ajankohtaiseksi operoida kilpirauhanen kokonaan pois. Leikkauksesta seurasi ongelmia, joista voi lukea lähemmin kirjasta. Koska leikkauksessa poistetaan kilpirauhanen, seurauksena on aina vajaatoiminta, jonka vuoksi potilas joutuu syömään kilpirauhaslääkettä koko loppuiän. Anne Rothia odotti liuta vajaatoimintaoireita.

Olen onnellinen siitä, etten tiennyt, millainen taisto minua odotti, kun sain diagnoosin Basedowista tai kun valmistauduin kilpirauhasen poistoleikkaukseen. En usko, että olisin jaksanut, jos olisin tiennyt kaikesta siitä, mikä odotti edessä. (Anne Roth)

Tiesin heti, kun Anne Roth oli kirjoittanut Sekundakropan, että haluan lukea kirjan ja blogata siitä. Syykin on selvä, sillä olen yksi noin 300 000 kilpirauhaspotilaasta Suomessa. Olen ollut sitä jo 25 vuotta. Diagnoosikaan ei selvinnyt aikoinaan, ennen kuin luin vajaatoiminnasta lehtiartikkelin ja totesin, että minulla on kaikki oireet. Otatin kilpirauhasverikokeet ja menin reumalääkärille, sillä työpaikkalääkäri oli ohjannut minut sinne, koska kaikki niveleni olivat turvoksissa. Reumalääkärin oli helppo määrätä minulle lääkitys vajaatoimintaan. 

Tuossa vaiheessa olin myös fyysisesti sekä henkisesti voimieni äärirajoilla, nukuin kaikki valveillaoloajat, eikä väsymys poistunut ilman lääkitystä. Kilpirauhaslääkityksestä alkoi sitten oma lääkeshownsa ja oireilut vajaatoiminnasta liikatoimintaan, sydänoireet ja kaikki mahdolliset oireet mitä kuvitella saattaa. Minulla on siis välillä päällä molempien sekä vajaa- että liikatoiminnan oireet, jotka heiluvat vuodenaikojen mukaan. Lisäksi lääkitykseen vaikuttaa kaikki mahdolliset lääkkeet plus vitamiinit ja ruoka. Ennen lääkitystä sanoin kaikille, että minä lihon, kun ajattelen ruokaa. Siksi olin syömättä, eikä suolisto toiminut ja olin heikossa kunnossa.

Olen joutunut itse selvittämään kaikki kilpirauhaseen liittyvät asiat. Lääkärien ja hoitajien tiedot ovat aina olleet puutteellisia sairaudestani, eikä minua ole otettu koskaan vakavasti ennen diagnoosia eikä diagnoosin jälkeen. Esim. sairaalassa ollessani hoidossa kilpirauhaslääke tuotiin illalla ja iloisesti mainittiin, että tämä on jäänyt ottamatta. Hoitaja oli sitten ihmeissään, kun ilmoitin, että lääkettä ei voi ottaa miten sattuu, otan lääkkeen aina aamulla ennen ruokaa ja pidän tauon ruokailun ja lääkkeen välillä. Mitään muita lääkkeitä en voi ottaa yhtä aikaa. Veljeni vajaatoiminta oli sitten helpompi todeta, kun minun sairauteni oli jo tiedossa, ja olen ollut veljelleni vertaistukena, esim. kukaan ei kertonut hänellekään miten kilpirauhaslääkkeet pitäisi ottaa. Lääkkeiden otto on yksilöllistä eri potilailla, mutta meille sopii aamulääkitys.

Olisin ollut valtavan onnellinen tästä Anne Rothin kirjasta silloin, kun sairauteni diagnosoitiin, mutta olen iloinen siitä myös nyt. Sekundakroppa on äärettömän asiantunteva tietoteos.

Kiitos Anne!

Anne Roth, Sekundakroppa – Elämäni kilpirauhaspotilaana

Docendo 2019

s. 191

tietoteos

Sarah J. Maas: Okaruusujen valtakunta

Lumi pyörteili ympärillämme. Tuijotin sutta, kunnes sen hiilenmusta ja norsunluunvalkea kylki lakkasi kohoilemasta. Se oli vain susi – se oli ehdottomasti vain tavallinen susi, vaikkakin epätavallisen suuri.

Puristus rinnassani hellitti, ja hengähdin niin että ilma huurtui edessäni. Ainakin pihlajanuoli oli ollut tappava, vaikken tiennytkään, minkä tai kenet se oli tappanut.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Sarah J. Maasin Okaruusujen valtakunta aloittaa kirjailijan uuden Valtakunta-kirjasarjan. Maas nousi bestseller-listojen huipulle Throne of Glass-sarjan kirjoillaan. Kirjoista on tehty myös huippusuosittu tv-sarja. En ole vielä lukenut Throne of Glass-sarjan kirjoja, mutta ehkä jonakin päivänä. Fantasiakirjallisuus on kuulunut aina lukemistooni, sillä rakastan kirjailijoiden luomia uusia fantastisia maailmoja. Okaruusujen valtakunnasta löytyy mm. Prythian, joka kuuluu haltijoille.

”KUKA TAPPOI HÄNET?” Olento harppoi meitä kohti ja pani käpälän pöydälle, joka narisi ja notkui painon alla. Kynnet upposivat tömähtäen puuhun yksi kerrallaan.

Uskaltauduin astumaan toisenkin askeleen eteenpäin, kun peto kurotti kuononsa pöydän yli nuuhkiakseen meitä. Silmät olivat vihreät ja kultatäpläiset. Muodon ja värin perusteella ne eivät olleet eläimen silmät. Ääneni oli yllättävän tasainen, kun sanoin haastavasti: ”Tappoi kenet?”

Okaruusujen valtakunnan päähenkilö on nuori metsästäjä Feyre, joka piti huolen siitä, että isä ja siskot saivat ruokaa. Kirjan alussa Feyre tuli ampuneeksi suden, jonka vuoksi hän joutui haltijoiden valtakuntaan. Suuri peto, joka vei hänet Kevään valtakuntaan, muuttui haltijaksi, jonka kasvoja peitti naamio, jota hän ei saanut irti, sillä hänet oli noiduttu. Kevään valtakunta oli kuihtumassa pois, sillä outo vitsaus oli levinnyt koko maahan. Ainoa, joka pystyi taistelemaan vitsausta vastaan, oli Feyren noutanut haltia, mutta hänenkin voimansa olivat vähenemässä.

Säpsähdin huohottaen hereille keskellä yötä. Uneni olivat täyttyneet surielin sormiluiden kalinasta ja virnistelevistä nagoista. Kalpea, kasvoton nainen oli raadellut kurkkuani verenpunaisin kynsin niin että repeydyin hitaasti auki. Hän kysyi minulta toistuvasti nimeäni, mutta aina kun yritin puhua, vereni kupli ulos kaulani pinnallisista haavoista ja tukahdutti ääneni.

Okaruusujen valtakunnan päähenkilö Feyre oli itseoppinut metsästäjä ja luonnossa selviytyjä. Luonnossa hän oli oppinut taitoja, jotka olivat haltijoiden  maassa elintärkeitä selviytymisen kannalta. Feyre joutui jopa taistelemaan suunnatonta eläintä vastaan, mutta se ei yksistään riittänyt. Haltijoilla oli sekä hyviä että pahoja suunnitelmia Feyren ja samalla koko maan tulevaisuuden suhteen.

Feyre on uskomattoman rohkea päähenkilö, joka varmasti loistaa myös tulevissa sarjan kirjoissa, vaikka hän olisi yltä päältä mullassa ja lannassa, tai veren peitossa tai taistelemassa pelottavia olentoja vastaan. Prythian kartta on kuvattu kansilehdillä, joten siitä näkee missä ihmisten ja haltijoiden välillä oleva taiottu muuri sijaitsee.  Fantasioiden ystäville kirjassa on tarunomainen valtakunta täynnä taikuutta, lumovoimaa, mielikuvitusta, kiihkeyttä, intohimoa ja hyvän ja pahan taisteluja. Okaruusujen valtakunta on monitasoinen, maaginen ja yliluonnollinen fantasiakirja, mutta samalla intohimoinen rakkaustarina.

Jos olisin pystynyt puhumaan puhkeamatta kirkumaan, olisin kysynyt, miksei se vain tappanut minua heti. Attor kulki eteenpäin lähes luikerrellen ja kiskoi minua mukanaan. Sen koukkukyntiset jalat uursivat naarmuja luolan lattiaan joka askeleella. Se näytti pelottavan samanlaiselta kuin maalauksessani.

Sarah J. Maas, Okaruusujen valtakunta *****

Suom. Sarianna Silvonen

Gummerus 2019

s. 475

Fantasia

Alex North: Kuiskaaja

Niin tai näin, me emme osaa puhua keskenämme, joten minun on vain yritettävä kirjoittaa se kaikki muistiin. Totuus siitä, mitä Featherbankissa tapahtui,

totuus herra Yöstä. Pojasta lattian alla. Perhosista. Pikkutytöstä, jolla oli outo mekko.

Ja tietysti Kuiskaajasta.

Brittikirjailija Alex North sai idean dekkariinsa omalta pojaltaan, joka puhui pojasta lattian alla. Kuiskaajan päähenkilöhahmoina tässä rikosromaanissa ovat 7-vuotias Jake ja hänen rikosromaaneja kirjoittava isänsä Tom. Olosuhteista johtuen he asuvat kahdestaan, ja kirjassa he muuttivat asumaan uuteen kotiin, sillä vanhassa oli liikaa muistoja, jotka tuntuivat molemmista tuskallisilta.

Umpimähkäisessä tuhoamisessa oli samaa kasvavaa aggressiivisuutta, jota poika osoitti myös koulussa. Hän yritti tehdä sillä vaikutuksen maailmaan, joka ei tuntunut huomaavan häntä. Se juonsi juurensa halusta tulla nähdyksi. Tulla huomatuksi. Tulla rakastetuksi.

Sitähän jokainen lapsi pohjimmiltaan kaipasi.

Miehen sydäntä kivisti, kun hän ajatteli sitä, ja hänen sykkeensä kiihtyi. Hän astui äänettömästi pensaikosta pojan taakse ja kuiskasi tämän nimen.

Kuiskaajassa kerrotaan Jakesta, joka on herkempi lapsi kuin muut ikäisensä lapset. Hänellä on mielikuvitusystävä, ja hän on erittäin luova. Tom on ollut lapsena samanlainen, joten hän ymmärtää hyvin, että lapsi on erilaisempi kuin muut luokalla, mutta hän haluaisi poikansa olevan samanlainen kuin muut. Siitä tulee ristiriitoja. Jake turvautui yhä enemmän mielikuvitusystäviin ja loruili jatkuvasti yhtä kammottavaa lastenlorua. Jakesta tuli päivä päivältä myös pelokkaampi.

Paikkakunnalle kotiutuessa Tom ja Jake kuulivat pojasta, joka oli kadonnut muutama kuukausi aiemmin samasta koulusta, mitä Jake alkoi käydä. Myös heidän uudella kodillaan oli kammottavat salaisuutensa taustalla, jotka tulivat päivänvaloon pikkuhiljaa. Salaisuudet kietoivat yhä tiiviimmin pienen perheen verkkoihinsa kuin perhosenkotelon sisään. Oliko myös Jake vaarassa?

Toisaalla rikoskomisario Pete Willis ja rikoskomisario Amanda Beck tekivät lujasti töitä löytääkseen kadonneen pojan. He liittivät tapauksen parin vuosikymmenen taakse, jolloin paikkakunnalta katosi lapsia. Pete oli vieraillut erään rikollisen luona vankilassa ja yrittänyt saada selville puuttuvia tietoja. Oliko uuden katoamisen taustalla kenties kopioija vai tunsiko kyseinen henkilö kenties uuden tekijän?

Alex Northin henkilöhahmot ovat hyvin ongelmaisia. Taustoilta löytyy runsaasti traumoja, perheväkivaltaa, alkoholia jne. Kuiskaaja on sekoitus tummuutta, vaaroja, pelkoja, ahdistusta ja kauhua siitä mitä on tapahtunut ja mitä kenties tulee tapahtumaan. Kuiskaaja vangitsee lukijan kirjan sivuille, eikä tarinaa voi lopettaa, ennen kuin tietää mitä lopussa lukee.

Jos oven auki unohtaa,

niin joku sieltä kuiskuttaa.

Alex North, Kuiskaaja *****

Suom. Irmeli Ruuska

Otava 2019

s. 395

Tove Jansson: Reilua peliä

He asuivat sataman lähellä toinen toisessa, toinen toisessa päässä isoa vuokrataloa ja heidän ateljeittensa välissä oli ullakko, persoonaton ei-kenekään-maa täynnä korkeita käytäviä, joita reunustivat lukitut lautaovet.

Tove Janssonin (1914-2001) Reilua peliä novellikirja kertoo kahdesta vanhenevasta taiteilijasta, jotka asuvat samassa talossa ja ovat pari, mutta elävät eri asunnoissa antaen toinen toisilleen tilaa. Jansson kirjoittaa ensimmäisessä novellissa Uusi ripustus:

On saatava tehdä omaa taiteilijan työtään pyhitetyssä yksinäisyydessä, rauhassa häiriöltä. On saatava leikkiä ja muovata milloin mitäkin materiaalia, kunnes leikki yhtäkkiä, näennäisen oikullisesti, vie vastustamatta mukaansa ja sulkee ulkopuolelle kaiken muun toiminnan.

Kirjasta nousee esille kirjailijan oma elämä, sillä Jansson eli tunnetusti suhteessa taidegraafikko Tuulikki Pietilän kanssa. He asuivat Helsingissä Ullanlinnankadulla, jossa heillä oli yhteinen galleria ja asunnot. Kirjassa tehdään tauluihin uusia kehyksiä ja ripustetaan taulut seinille Uusi ripustus novellissa. Videomaani novellissa katsotaan elokuvia.

Jansson kirjoittaa hauskoja mustaa huumoria sisältäviä novelleja parin Amerikan matkalta novelleissa Killing George, Matka Konican kanssa, B-western, Suuressa Phoenixin kaupungissa.

Tove Jansson ei korostanut itseään suurena taiteilijana, vaan eli yksinkertaisesti ja matkusti yksinkertaisesti. Hän löysi matkoiltaan mukavia ihmisiä, jotka sopivat hyvin novellien henkilöhahmoiksi.

Muumit tulevat esille novellissa Wladyslaw. Wladyslaw oli nukketaiteilija, joka halusi itselleen taiteilijan suunnittelemat nuket. Hän tuli novellissa käymään taiteilijan luona. Suuri persoona ja taisi siinä olla ihastustakin puolin ja toisin. Toisaalla parin toisella osapuolella oli nuori ihastus, josta kertoo novelli Jonnan oppilas. Mustasukkaisuutta oli selvästi ilmassa. Rakkaus ja ihastumiset kuuluvat jokaiseen ikään.

Reilua peliä novellikirjassa on 17 novellia. Novellit kertovat parin arkipäivän asioista, jopa riidoista ja ahdistuksista, luulotteluista. Novelleista nousee mieleen Alice Munron tuotanto, sillä Munro kirjoittaa myös arkisista tapahtumista ihmisen elämässä, myös rakkaudesta arkielämässä, joka ei aina ole kaunista katseltavaa. Vanhenevan, pitkään yhdessä eläneen parin kiintymys ja rakkaus nousee esille Reilua peliä kirjan rivien välistä toisen kunnioittamisena ja haluna viettää aikaa yhdessä.

Tove Jansson, Reilua peliä

Suom. Kyllikki Härkäpää

Wsoy 1990 toinen painos

s. 139

Rent spel 1989

Novellikirja

Tove Jansson, Nukkekaappi
Tove Jansson, Kesäkirja

Tove Jansson, Viesti

Tove Jansson, Kuvanveistäjän tytär
Tove Jansson, Taikurin hattu
Tove Jansson, Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Tove Jansson, Kuinkas sitten kävikään?  

Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu
Tove Jansson, Muumien suuria ja pieniä seikkailuja
Tove Jansson, Vaarallinen matka

Tove Jansson, Näkymätön lapsi 

Tove Jansson, Suuri Muumikirja
Tove Jansson, Taikatalvi

Oman kirjahyllyn aarre.

Katri Kirkkopelto: Lintu Sininen

Olipa kerran…

Katri Kirkkopellon kauniisti ja mielikuvituksellisesti kuvittama ja kertoma satu Lintu Sininen on löydetty 1600-luvun satukokoelmasta Ranskasta. Myös Zacharias Topelius on kirjoittanut sadusta oman versionsa, joten hänen nimensä löytyy tämän upean satukirjan kannesta. Kuvitus on värikylläinen ja todella kaunis. Lintu Sininen sadusta on tehty myös musiikkiteos, joka löytyy takakannesta. Enempää en uskalla musiikista kertoa, sillä sen kaikki oikeudet on pidätetty.

Sadusta löytyy kuningas ja hänen tyttärensä. Kuningas on naimisissa yllätys yllätys ilkeän äitipuolen kanssa, joka haluaa omalle tytölleen prinssin, joka tuli kosimaan kuninkaan tytärtä. Prinssi ei kuitenkaan ollut niin vain huijattavissa, mutta yllätyksiä tapahtuu ja äitipuoli on juonikas tapaus.

Satumaailmoihin kuuluu yleensä hyvän ja pahan taistelut, niin tässäkin sadussa. Satu herättää varmasti paljon keskustelua lasten parissa, sillä tästä sadusta voi poimia yllättäviä kiusaamisjuttuja ja sitten niitä kuinkas sitten kävikään juttuja. Saiko paha palkkansa vai miten sadussa oikein kävi? Ja kuka tai ketkä olivat pahoja/hyviä? Sadut ovat parhaimmillaan, jos ne herättävät keskustelua.

Satuihin kuuluvat myöskin noidat ja tässä kirjassa niitä on peräti kaksi kappaletta. Miksiköhän varten? Se liittyy jälleen hyvä-paha-teemoihin, joista on mielenkiintoista keskustella lasten kanssa.

Koska kirjassa eletään fantasiamaailmassa noitien keskellä, sadussa tapahtuu ihmeellisiä taikuuksia. Taikuudet voidaan myös purkaa, onneksi, vastataikuuksilla. Olen muuten nähnyt, kun taikurit taikovat ja nostavat hatuistaan kyyhkysiä tai kaneja. Onkohan joku lapsista nähnyt taikurin taikovan jotakin? Lintu Sininen herättää varmasti runsaasti oivaltavia kysymyksiä ja vastauksia. Minusta Katri Kirkkopellon kuvittama kansi on vuoden kauneimpia. Lintu Sininen on lumoava satukirja.

Katri Kirkkopelto, Lintu Sininen *****

Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy 2019

s. 38 + CD

Lastenkirja

Stina Jackson: Hopeatie

Ajomatkat pitkin Hopeatietä alkoivat sinä kesänä. Hän kohotti joka roskakorin kantta, penkoi paljain käsin jäteastioita, tutki hyllyviä soita ja lakkautettuja kaivoksia.

Ruotsalaisen Stina Jacksonin esikoisdekkari Hopeatie kertoo jokaisen vanhemman painajaisen, oma lapsi katoaa. Nuori Lina oli matkalla kesätöihin, kun hän katosi bussipysäkiltä, eikä noussut bussiin. Alkoi armoton etsintä, johon osallistui koko kylän väki, ja kauempaakin tuli etsijöitä mukaan, mutta sitten etsintä laantui ja jäljelle jäi vain yksi etsijä, joka ei antanut periksi, hän halusi löytää Linan. Katoamisesta oli kolme vuotta.

Hän istui kotona tietokoneen ääressä ja luki netin keskustelupalstojen pitkiä ketjuja, joissa uppo-oudot latelivat teorioitaan Linasta, kammottavia ehdotusten kudelmia: Lina oli karannut, murhattu, siepattu, pakotettu prostituutioon ja ties mitä painajaismaisia skenaarioita, joita hän ei kyennyt ajattelemaankaan mutta pakottautui kuitenkin lukemaan.

Samaan aikaan paikkakunnalle muutti uusi tyttö sekavan taiteilijaäitinsä kanssa. Pikkuhiljaa hän sosiaalistui ympäristöön, löysi poikaystävän ja tutustui hänen perheeseen. Lukiossa hän löysi keskustelukaverin opettajasta. Pienelle paikkakunnalle mahtui yllättävän paljon outoja tyyppejä, mutta eniten tyttö pelkäsi ympäröiviä metsiä, hän halusi palata kiihkeästi takaisin Tukholmaan.

Hän soitti miltei päivittäin poliisille ja komenteli heitä tekemään työnsä. Hän ei syönyt eikä nukkunut. Hän tuli kotiin pitkien etsintöjen jälkeen kädet likaisina ja kasvot ruhjeilla, muttei muistanut missä oli ne telonut.

Hopeatie on psykologinen jännityskirja kadonneen Linan etsinnöistä ja oudoista tyypeistä, joihin etsinnöissä törmätään. Synkät metsät piilottavat sisälleen rapistuneita rakennuksia, joihin on hyvä piilottaa kaikenlaista. Niissä asuvat tyypit eivät välttämättä halua, että heidän piilopaikkoja tullaan penkomaan. Linan kohtalosta tietävät kuitenkin kaikki. Sitten katoaa toinen nuori tyttö ja etsinnät aloitetaan uudelleen. Missä tytöt ovat? Piinaavaa jännitystä tiedossa lukijoille. Suosittelen.

Stina Jackson, Hopeatie

Suom. Jaana Nikula

Otava 2019

s. 285
Dekkari