U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjossa #naistenviikko

 

Häme, syyskuu 1614

Syksyllä mikkelinpäivän aikoihin, silloin lapsen oli määrä syntyä. Yhdeksisen kuukautta Tuomaanpäivästä, niin Kerttuli oli laskeskellut. Silti hän jähmettyi aloilleen, kun ensimmäinen kivun aalto vihlaisi vatsanpohjaa.

Ulla ja Marko Susimetsän Hämeen linnan varjossa jatkoi kiinnostavalla tavalla historiallista Hämeen linna-kirjasarjaa. Sarja kertoo nuoren Kerttulin elämästä. Kerttuli oli menettänyt perheensä eräässä väkivaltaisessa hyökkäyksessä, ja teki töitä fatabuuripiikana Hämeen linnassa. Hän oli piilotellut raskauttaan, mutta lopulta raskaus tuli ilmi. Lapsen isä oli lähtenyt Ruotsin puolelle, ja Kerttuli oli jäänyt yksin selviytymään lapsensa kanssa. 1600-luku oli ikävää aikaa yksinäisille äideille, jos heillä ei ollut perheensä turvaa. Kerttulia odotti häväistys ja karkoitus Hämeen linnasta.

"Naista ja lasta täytyisi nyt pitää visusti silmällä", Helga Hampaaton sanoi asetellessaan peitettä paremmin lavitsan jalkopäässä. "Ovat raukat, alttiina pahoille hengille ja kateille. Äiti on kirkottamatta, ja niin kauan kuin lasta ei ole ristitty, saattaa piru käydä tuomassa tilalle vaihdokkaan."

Kerttuli oli saanut lapsineen yllättävän turvapaikan, mutta sitä turvaa uhkasi koko ajan eräs kurja ja väkivaltainen rosvojoukko. Tuo joukko pääsi lopulta yllättämään Kerttulin, ja toisella kertaa vuorostaan hänen turvanaan toimineen henkilön. Kirjan sivuilta voit lukea lähemmin noista ikävistä tapahtumista. 

"Tämä on Christine de Pizanin jo 1400-luvun alussa kirjoittama Le Livre des Trois Vertus. Hän kirjoittaa, että mikäli tytöt kävisivät koulua ja heille opetettaisiin samoja asioita kuin pojille, he oppisivat täysin samalla tavalla ymmärtämään taiteita ja tieteitä."

"Toivon, jungfru Kirstin, että lainaatte tämän kirjan." 

Kerttulin lapsen isä, vapaaherra Karl Ulvhufud, oli paneutunut  kotikartanossaan Upsalassa rakuunakomppanian kokoamiseen ja kouluttamiseen nuoren kuninkaan, Kustaa II Aadolfin kehoituksesta. Edellisellä Venäjän sotamatkallaan, Karl oli tutustunut aatelisneito Kirstiniin, ja heistä oli tullut hyvät ystävät. Tosin Kirstin tunsi jo enemmän kuin ystävyyden tunteita Karlia kohtaan, vietettyään aikaa useamman kerran Karlin kartanolla. Karl ei voinut kuitenkaan unohtaa nuorta Kerttulia.

Uudelle sotamatkalle lähtiessään, Kirstin ja jopa kuningas kehoittivat Karlia noudattamaan sydämensä ääntä. Tapasivatko Kerttuli ja Karl vielä toisensa, sen voit lukea kirjan sivuilta. Vai oliko sydämet jo valloitettu toisaalle?

U. M. Susimetsän Hämeen linnan varjossa  vei 1600-luvun väkivaltaisiin sotiin, sekä rakkauden ja vanhojen parantavien loitsujen maailmaan.

U. M. Susimetsä, Hämeen linnan varjossa

Karisto 2026

s. 440 + Jälkisanat ja kiitokset

Historiallinen viihderomaani

Hämeen linna-sarjan 2. osa

1614-1615

 

U.M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli 

 

Nimpparionnea Tiinat, Kirsit, Kirstit ja Kristiinat  💝

 

 Yöpöydän kirjat-blogin Niinalle kiitokset haasteesta. 

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut #naistenviikko

 

Tämä oli ensimmäinen matkani Julian kanssa. Olin astunut hänen palvelukseensa kolmisen viikkoa aikaisemmin, helmikuun alussa.

Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut on jo kolmas osa Henkivartija-sarjassa. Sarjassa on nyt ilmestynyt jo 6 dekkaria. Hilja Ilveskero tekee työkseen henkivartijan töitä, ja kolmannessa kirjassa hän oli töissä venäläissyntyisen Julian henkivartijana. Julia oli kihloissa suomalaisen liikemiehen kanssa, ja häät olivat tulossa heti, kun sulhasen ero edellisestä vaimosta olisi selvä. Edellinen vaimo oli suuttunut tapahtuneesta, ja uhkaili kaikenlaisilla jutuilla. Oli ottanut  myös julkisuuden ja iltapäivälehden apuun taistelussaan tulevia häitä kohtaan.

Haju oli etova. Silti haistoin sen alta tutun tuoksun, erotin viiksien peittämien poskipäiden muodon ja värjättyjen ripsien takaa katseen, johon olin monta kertaa uponnut.

Hilja ei ollut nähnyt rakastamaansa miestä melkein vuoteen, ja luuli tämän kuolleen. Jostakin syystä mies ilmestyi Sveitsissä pukeutuneena autonkuljettajaksi. Naamiointi oli taitavaa ja jopa vastenmielistä hajun perusteella. Mies ilmestyi siis pahimpien vihollistensa lähipiiriin, mutta miksi? Hilja otti kuitenkin ilon irti vähäisistä hetkistään rakkaansa seurassa.

En edes tiennyt oliko isäni selvillä siitä, että hänellä oli toinenkin tytär.

Hiljan isä oli tappanut Hiljan äidin, ja elänyt 30 vuotta vankimielisairaalassa. Nyt hänet oli määrä päästää koevapauteen. Isä oli karannut pari kertaa, mutta otettu kiinni. Hilja epäili isänsä tappaneen myös Hiljan kasvattaneen Jari-enon. Nyt Hilja oli huolissaan siskonsa ja tämän perheen puolesta.  Huoli ei ollut aiheeton. Kirjasta voit lukea, mitä tapahtui, kun Hilja kohtasi vihdoin isänsä.

Vedin paidan päältäni, aloin juuri avata rintaliivieni hakasia, kun ovi vetäistiin auki. Gezolian astui sisään ensimmäisenä, aseen piippu osoitti suoraan kohti meitä. Kiljahdin ja heittäydyin sivuun.

Näihin tunnelmiin on helppo lopettaa tämän kirjan bloggaaminen, mutta Paholaisen pennut jatkui vielä. Hilja Ilveskerosta kertova sarja oli minulle aiemmin tuntematon, ja tarina oli sekavaa verrattuna Maria Kallio-dekkareihin. Syynä oli tietysti se, että aloitin kolmannesta dekkarista. Kannattaa siis aloittaa ensimmäisestä dekkarista, jonka nimi on Henkivartija. 

Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut vei rikollisten juonittelujen ja salailujen  luvattuun maailmaan, missä henkikulta oli lainaa vain.

 

Leena Lehtolainen, Paholaisten pennut

Tammi 2012

s. 415

Dekkari

Henkivartija-sarjan 3. osa

 

Onnittelut kaikille Leena-nimisille henkilöille 💝 

 

Niinalle Yöpöydän kirjat-blogista kiitokset haasteesta.

Johanna Mo: Hyökyaalto #naistenviikko

 

Tuuli kävi lännestä, joten vesi todellakin oli kylmää, mutta Hannasta sen kylmyys oli miellyttävämpää kuin ilman. Meri oli aina kiehtonut häntä kovasti. Tai sjön, kuten täällä sanottiin - lyhenteenä Östersjönistä, Itämerestä. Kylmä vesi piristi kunnolla. Pahin univaje oli takanapäin.

Ruotsalaisen Johanna Mon Hyökyaalto on Saarimurha-sarjan viides ja samalla sarjan viimeisin dekkari. Mutta onneksi kirjailija lupaili jo uutta sarjaa. Hyökyaalto alkoi ikävällä tavalla, kun kirjan päähenkilön Hanna Dunckerin entinen esimies ja ystävä Ove löydettiin kotinsa läheltä kuolleena. Hannalla olisi ollut vielä kolme viikkoa äitiyslomaa jäljellä, mutta hän palasi töihin ja Isak, hänen miehensä jatkoi sillä aikaa Hedvigin hoitamista. 

Rykäisy sai Hannan erkanemaan halauksesta. Lyhyt valkohiuksinen nainen astui huoneeseen ja sulki oven takanaan. Sen täytyi olla heidän uusi pomonsa Gertrud Nylander.

Oven jäätyä eläkkeelle, tilalle oli tullut uusi  pomo, joka aloitti heti Hannan pomottelun. Läheinen suhde entisen pomon ja työntekijöiden välillä oli loppunut. Gertrud Nylander oli tiukka ja hän vain käskytti oudolla tavalla. Onneksi välit muiden poliisilaitoksen työntekijöiden kanssa oli hyvät, ja heidät oli kaikki kutsuttu Hannan ja Isakin häihin. Murhatutkinta ja häät aiheuttivat Hannalle kiireitä. Lisäksi eräs henkilö oli kateissa, tuo henkilö oli yrittänyt tappaa Hannan useamman kerran aiemmissa kirjoissa. Hänet olisi pakko saada kiinni ja vankilaan.

Seuraava aalto pyyhkäisee hänen ylitseen ja tuo mukanaan pimeyden.

Johanna Mon Hyökyaalto kokosi sarjan viiden aiemmankin kirjan tapahtumat yhteen ja avasi tapahtumien kulut taitavasti esille. Ennen Hannan ja Isakin häitä Oven murha selvisi. Miksi Oven piti kuolla, sekin tuli esille. Ovella oli omat salaisuutena, jotka koskivat myös Hannaa läheisesti. Niistä voit lukea kirjasta.

Olen seurannut kiinnostuneena Hannan elämää Öölannissa viiden kirjan ajan. Sarjan ensimmäisessä Yölaulaja-dekkarissa Hanna palasi Öölantiin rikostutkijaksi, ja halusi selvittää rikoksen, josta hänen isänsä oli istunut tuomion vankilassa. Varjoliljassa isän rikos ei ollut vielä ratkennut. Metsämaa alkoi ikävästi tulipalolla. Niittoheinä avasi oikeudenkäyntiä, jossa Hannan velikin oli osallisena Hannan luona asuessaan. 

Kirjailija kirjoitti draamaa myös hääpäivälle, mutta sekin selvisi, joten Öölannissa oli kaikki hyvin, ja rikolliset joutuivat vankilaan pitkäksi ajaksi.  

Johanna Mon dekkari Hyökyaalto nosti esille salaisuuksia ja rikoksia meren läheisyydessä.

 

Johanna Mo, Hyökyaalto *****

Suom. Kristiina Vaara *****

Like 2026

s. 399

Brottsjön 2024 

Dekkari

Saarimurhat-sarjan 5. osa

 

Johanna Mo: Yölaulaja

 

Johanna Mo: Varjolilja 

 

Johanna Mo: Metsämaa 

Johanna Mo: Niittoheinä

 

Onnittelut Johannat ja Hannat  💝 

 

 

 Yöpöydän kirjat-blogin Niinalle kiitokset haasteesta.

Sara Strömberg: Vyöry #naistenviikko

 

Helvetillinen pauhu maan sisästä. Suuria savilaattoja irtosi ja alkoi liukua alaspäin. Viemäriputkia ja sähkökaapeleita työntyi ylös maasta. Kaikki sekoittui yhdeksi ruskeanmustaksi mönjäksi, joka näytti muuttuvan yhä nestemäisemmäksi. Pian koko rinne oli liikkeessä, se vei mukanaan kaiken päällä olevan, aivan kuin Jumala olisi paljaalla kädellä sipaissut pois muutamia murusia.

Ruotsalaisen Sara Strömbergin toinen dekkari Vyöry valittiin vuoden 2022 parhaaksi dekkariksi  Ruotsissa. Sarja kertoo kuusikymmentä lähestyvän toimittajan Vera Bergströmin rikostutkimuksista Pohjois-Ruotsissa. Åren rinteessä tapahtui hurja maanvyöry, ja Vera sattui olemaan paikalla, näki ja kuvasi kaiken. Tapahtumilla oli muitakin seurauksia.

Monet luulivat tuntevansa Jonten. Onnittelutervehdyksiä ja emojeja - punainen sydän, ruusuja ja söpöjä koiria halausasennossa. Stina ehti rentoutua.

Stina oli yksi kertojista. Hänen veljensä olisi täyttänyt 25 vuotta. Stina asui miehensä Martinin kanssa lammastilalla, jossa Jontekin oli asunut, kunnes oli kadonnut vuosi sitten. Stina oli etsinyt Jontea vuoden ajan ja piti somessa "Löydä Jonte"-ryhmää. Jonten Henning-setä oli tullut auttamaan heitä lammasfarmin töissä Jonten katoamisen jälkeen. Kirjan tapahtumat liittyivät Jonten katoamiseen.

Hän klikkasi kuvaa näytöllä ja luki. Veri alkoi suhista korvissa. Yö Åressa vyöryi hänen ylitseen. Hän ei pystynyt hengittämään.

Clas oli tv-toimittaja. Tänä kesänä olisi viimeinen perheloma  Åren rinnemökissä, sillä he olivat päättäneet erota Vickyn kanssa. Vuosi sitten oli tapahtunut jotain kamalaa talvilomalla, josta he eivät päässeet vaimon kanssa ylitse. 

Vera, Stina ja Clas olivat Vyöryn kertojia. Sara Strömberg kuljetti Vyöryn tapahtumia, kuin rinteeltä tapahtuvaa maanvyörymää. Mikään ei auttanut, vaan kaikki rikokset tulivat julki. Vera oli taitava ja perinpohjainen toimittajan työssään, mutta yksityiselämässään hänellä oli suuria solmuja. Varsinkin hyvän lapsuudenystävänsä Thomasin kanssa. 

Sara Strömbergin Vyöry aiheutti tuhoa ja nosti esille salaisuuksia.

 

Sara Strömberg, Vyöry *****

Suom. Pekka Tuomisto *****

S & S 2025

s. 445

Skred 2022

Dekkari

Vera Bergström-sarjan 2. osa

Åre 

Vuoden paras rikosromaani Ruotsissa 2022 

 

Sara Strömberg: Hakkuu 

Sara Strömberg: Saalis  

 

Onnittelut Saarat ja Sarat ja Sarit 💝 

 Kiitos haasteesta Niinalle Yöpöydän kirjat-blogista.

Hanna-Riikka Kuisma: Maaperä #naistenviikko

 

Kun aamun ensimmäinen tupakoitsija astuu parvekkeelle, kun ensimmäinen ulko-ovi avautuu ja varhaisin aavistus auringosta kajastaa taivaanrannassa, sitä ei voi olla näkemättä. Naisen päällä on viileässä ilmassa vain ohut valkoinen yöpaita.

Hanna-Riikka Kuisman teos Maaperä kertoi Nanan ja hänen seuraajiensa tarinat murenevaa jännitystä tihkuvalla tavalla. Maaperän teksti oli rehellisen räävitöntä, ja nosti esille aivan kaikki ikävyydet, mitä eräässä lähiössä tapahtuu, tapahtui ja oli tapahtunut. Kaikki pimeimpienkin salaisuuksien salaisuudet saivat päivänvalon, mutta mitä sitten tapahtui. Nana oli nainen, joka ei ujostellut mitään, vaan eli seurueensa kanssa päihdehuuruista virtuaalielämää somessa.

Kaikki näkyvä haukutaan tässä kuviossa ruumiinosa kerrallaan, ja näkymätön kuvitellaan. Sille ei voi mitään, jos haluaa eteenpäin. Ilkeät kommentit on opeteltava ohittamaan. Tuntuu hivenen ikävältä, että Nana nauraa katsojien mukana, mutta kai se kuuluu pelin henkeen.

Nana haukkui kaiken ja kaikki ympärillä olevat. Hän keksi juttujaan, jotka välillä olivat hyvinkin väkivaltaisia. Silti hän sai seuraajia, silti hänen seuraajansa maksoivat hänelle kaiken. Rosa oli tuhlannut perintönsä Nanalle. Lala palveli ja haki kaupasta viinat ja tupakat omilla rahoillaan. Hyväksikäytettyjä oli satoja, ja he olivat vihaisia. Viha nosti joka puolella päätään. 

Nainen puistossa ryömii ja nousee välillä konttaamaan, ottaa pari puolikasta askelta, mätkähtää mutaan matelemaan ja nousee konttaamaan taas. 

Nana oli valmiina kaikkeen mistä maksettiin, sillä hän halusi elää päihde-elämää kaikin tavoin, ja hän halusi elää sitä somessa. Nana ei pelännyt edes kiristämistä, mutta sitten hän päätyi kiristämään väärää ihmistä, ihmistä jolla oli suhteita, ihmistä joka päätti asioista, ja jonka päätökset eivät kestäneet päivänvaloa.

Varjojen meri huuhtoo kaupunginosan alleen jonakin päivänä, mutta sitä ennen kaikki sujuu taas hetken hyvin. 

Hanna-Riikka Kuisman Maaperä nosti esille somen ikävimmät ilmiöt.

 

Hanna-Riikka Kuisma, Maaperä

Like 2026

s. 352

Some/livelähetykset

Mielenterveys

Lähiöelämä

 

 Onnittelut Riikalle ja Hannalle nimipäivien johdosta 💝

 

 

Petri Saari: On hiekka polttavaa

 

Aamunvirkku aurinko ponnistaa pintaan koillisen suunnalta. Se on kastanut köyryselkänsä Perämereen vain lyhyeksi hetkeksi kuin mökkisaunan punoittava kylpijä.

Petri Saaren On hiekka polttavaa dekkarilla on erään kesäisen laulun antama nimi, josta heti tulee mieleen Kalajoen hiekat. Tapahtumat sijoittuivat Kalajoelle, tosin välillä käytiin myöskin Oulussa. Kirjan päähenkilöinä toimivat myyntimies Mikko Lehto ja hänen hyvä ystävänsä rikosylikonstaapeli Kaisa Rantala.

- Urho pois sieltä! Jätä lokit rauhaan! Mikko huusi, mutta koira ei totellut hänen komentoaan.

Mikko oli lenkillä hiekkarannalla, kun hänen koiransa löysi vedestä ruumiin.  Koirilla on tapana löytää kaikenlaista. Hyvä kun Mikolla oli lenkkeilykaveri. Muutettuaan takaisin Kalajoelle, Mikko oli aloittanut uudelleen kuntoilun Kaisan houkuttelemana. Kaisa luuli, että Mikko oli jättänyt myös päihteet, mutta ne olivat edelleen käytössä. Toisinaan jopa niin, että hän ei muistanut missä oli ja mitä tekemässä.

- Pidä perkele puolesi pentu! Teen sinusta kovemman kuin isäs oli. Se saatanan itkupilli. Näillä tiluksilla on pelkkiä voittajia - ei vollottajia.

Kirjan tarinassa oli myös vanhempi kertomus taustalla, jonka nimihenkilö oli Antti, nuori poika, joka oli joutunut muuttamaan Kalajoelle 1990-luvulla vanhempiensa kuoleman jälkeen. Antti joutui heti koulukiusatuksi ja sama jatkui kotona, sillä setä oli hyvin ikävä ihminen. 

Checkmate. Onneksi olkoon, voititte tämän erän. Palaamme varmasti.

Mikko sai viestin tuntemattomalta henkilöltä ja se näkyi vain hetkisen, kunnes viesti hävisi bittiavaruuteen. Mikolla oli siis vihollinen, jota hän ei tunnistanut, mutta joka hääräsi taustalla aiheuttaen ikäviä juttuja. Petri Saaren On hiekka polttavaa dekkari tulee siis saamaan vauhdikkaita jatkotarinoita tuon viestin lähettäjän ansiosta. 

On hiekka polttavaa dekkarin päähenkilöt olivat kiinnostavia omine ongelmineen ja Kalajokihan on hiekkarantoineen ja merimaisemineen ihan loistava tapahtumapaikka kaikenlaisille mysteerijutuille. Mitähän sille Mikon löytämälle uhrille oikein tapahtuikaan ja miksi ja kuka olikaan tekijä? Nyt olisi uudelle tv-sarjalle hyvää matskua heti ensimmäisessä kirjassa!

Petri Saaren On hiekka polttavaa dekkarissa oli vauhtia ja hengenvaarallisia tilanteita. 

 

Petri Saari, On hiekka polttavaa

Gummerus 2026

s. 425

Dekkari

Esikoiskirja

Kalajoki

Kesä 

Kansainvälinen rikollisuus 

 

 

 

Pirjo-Riitta Tähti: Lintuneidit

 

Kaikkialla huoneessa on pölynhienoa tuhkaa. Sitä on piironkien päällä olevilla valokuvilla, posliinisilla paimentytöillä, matkamuistonukeilla, pienten pyöreiden pöytien pitsiliinoilla ja lasisilla hedelmänmaljoilla. Kaikki on tuhkan peittämää.

Pirjo-Riitta Tähden Lintuneidit kertoi Turun Littoisissa asuneesta emigranttiperheestä, joka muutti Suomen kartanonsa turvaan vallankumouksen melskeestä Pietarista. Pietari ja sinne jäänyt omaisuus, sekä rikkaiden ihmisten huoleton elämä, oli kaipuuna koko loppuelämän ajan. Suomessa piti totuttautua asumaan tavallisten ihmisten keskellä, lopulta ilman palvelijoita ja niukalla rahalla.

Ylhäällä John Thiessin huoneessa kirjoituspöydällä oli huolellisesti suljettu kirjekuori, jonka päällä luki 

Rakkaalle perheelleni. 

Ensimmäisenä itsemurhan teki perheen isä, joka oli mielestään epäonnistunut kaikessa.  Eihän vallankumous ja menetetty omaisuus ollut hänen syytään, mutta siitä hän sai kuulla perheeltään jatkuvasti.

Siispä perheeseen tarvittiin työssäkävijöitä. Perheen poika Victor oli levoton liikkuja, ja työpaikat ja maat vaihtuivat tiheään sen jälkeen, kun hän oli päässyt pois Venäjältä. Hänen ongelmakseen tulivat jo nuorena sota, ameija ja vankeudet.  Victorista ei ollut elättäjäksi, vaan päinvastoin hän tarvitsi jatkuvasti lisää rahaa. Victor teki toisena itsemurhan.

Kun hän makasi osastolla sidottuna valkoisessa rautasängyssään, hän kuuli äänet ympärillään vaimentuneina, mutta kauhu ei hävinnyt minnekään. Se ei enää kirkunut eikä ryntäillyt, se kuiski hiljaa raapien.

Perheen Marion tytär joutui puolestaan mielisairaalaan, josta hän yritti karata monet kerrat, mutta pysyi potilaana kymmeniä vuosia. Lopulta hän oli potilaana samassa vanhainkodissa kuin äitinsä. Äiti oli tyytyväinen, kun pääsi vanhainkotiin ja ruoka tuli säännöllisesti eteen. Hän oli aliravittu ja nälkäinen, sillä nuorin tytär Edna oli pitänyt häntä nälässä. Edna teki myös itsemurhan. 

Thiessin perheen kaksosista Nora asui  ja kävi töissä Helsingissä ja Rina Lontoossa. He elättivät muita perheen naisia pienillä tuloillaan. He elivät yli kahdeksankymppisiksi Villa Solgårdissa, eivätkä suostuneet ottamaan vastaan kodinhoitaja-apua tai muutakaan apua. Olisivat kyllä tarvinneet sitä.

Pirjo-Riitta Tähti on kirjoittanut surumielisen tarinan Thiessin emigranttiperheestä. Luin helmikuussa hänen kirjoittamansa teoksen Rakkaudella sisaresi. Tähti on kirjoittanut myös Rakkaudella sisaresi näytelmän, jonka kantaesitys oli Raumalla. Kirjat ja näytelmä pohjautuvat runsaaseen kirjemateriaaliin, joita perheenjäsenet kirjoittivat toisilleen.

 

Pirjo-Riitta Tähti, Lintuneidit

Sammakko 2025

s. 198 + Epilogi 

Thiessin emigranttiperhe

Littoinen

Mielenterveys

Traumat

 

Pirjo-Riitta Tähti: Rakkaudella sisaresi 

Eija Peltonen: Herra Parkinson muutti meille

 

Aurinko paistoi olohuoneeseen. Sen valo leikki seinillä ja lupasi kevättä. Mari ryhtyi kahvinkeittopuuhiin. Hän halusi nyt olla ystävällinen Jounille ja hoitaa miestään jotenkin. Tuntui siltä, että mistään ei uskaltaisi alkaa jutella... Ehkä olisi vain parasta antaa Jounin hetken hengähtää.

Eija Peltosen esikoisteos Herra Parkinson muutti meille kertoi vanhenevan pariskunnan elämästä vuoden ajalta, kun mies oli saanut vakavan sairauden, Parkinsonin. Kertojana toimi Mari, kotona töitä tekevä kirjankuvittaja. Aikuiset lapset olivat muuttaneet toisille paikkakunnille töihin ja nuorimmat opiskelemaan.

Maaliskuu oli mennä hujahtanut ja kylmän huhtikuun loppu antoi viimein edes vähän lupauksia lämmöstä ja keväästä.

Jounin elämään tuli lääkitys. Mari yritti olla sekaantumatta ja hoitamatta, jotta Jouni selviäisi ja oppisi ottamaan lääkkeet ajallaan. Lääkkeen ansiosta käsien tärinä väheni, askel alkoi joustaa ja ryhti nousta. Lääkkeet eivät kuitenkaan poista etenevää sairautta. Tunteet välillä kuumenivat ja yöt olivat täynnä painajaisunia. Eläkkeellä olevan Jounin elämään tuli sairauteen liittyviä tapaamisia, ja Mari kulki mukana tukemassa miestään.

Vähitellen Marikin ymmärsi ja hyväksyi, että muuttaminen oli viisautta. Silti - ajatus viimeisestä joulusta tässä kodissa oli valtavan haikea.

Jouni oli väsynyt, ja väsyi kaikesta tekemisestä, mitä omakotitalossa ja sen pihalla riitti. Siispä hän ehdotti Marille muuttoa kerrostaloon, jossa olisi hissi. Vanhassa omakotitalossa oli portaiden kiipeämiset ylös ja alas. Parkinson toi mukanaan liikkumisongelmat, kaatuilut ym. ikävät asiat. Lopulta pariskunta sopi muutosta ja aloittivat tavaroiden karsimisen kaapeista ja laatikoista.

Eija Peltosen teos Herra Parkinson muutti meille kertoi vanhenevan pariskunnan elämästä lämmöllä ja hellyydellä.

 

Eija Peltonen, Herra Parkinson muutti meille

Momentum kirjat 2026

s. 179

Esikoiskirja

 

Janelle Brown: Minne paratiisi päättyy

 

Ihan ensiksi teidän tulee tietää, että isäni oli minulle koko maailma. Niin oli ollut siitä asti, kun äitini kuoli ollessani neljän, minkä jälkeen jäimme keskenämme. Emme keskenämme siten kuin tyypilliset surevat perheet vaan todella keskenämme, elimme nimittäin erämaassa ihan kahdestaan.

Yhdysvaltalaisen Janelle Brownin huikean jännittävä Minne paratiisi päättyy koukutti minut tehokkaasti heti kirjan alusta asti. Kun pidin eka kerran taukoa, olin lukenut jo yli 200 sivua aivan huomaamatta ajan kulumista. Kirjan päähenkilö oli siis nuori Jane, joka oli elänyt isänsä kanssa kahdestaan Montanan erämaassa. Aika oli 1990-lukua.

Silloin minulle vihdoinkin valkeni, että tämä oli ollut alusta alkaen isän suunnitelma. Tästä Seattlen-reissussa oli oikeasti ollut kyse. Tempusta, julistuksesta, verisestä mainoksesta hänen uskomusjärjestelmälleen. Yrityksestä saada julkisuutta. Yrityksestä saada kunnioitusta. 

Janen elämään tuli erikoisia käänteitä, kun hän alkoi ymmärtää sen, että hän oli elänyt itse asiassa isänsä vankina, ja että hän ei tiennyt, keitä he oikeasti olivat. Lisäksi isä vaikutti mielisairaalta outoine puheineen ja manifesteineen, jotka Jane joutui kirjoittamaan internettiin, sillä isä oli määrännyt Janen avustajakseen. Lisäksi isä oli aina jättänyt Janen yksin erämaan mökkiin ihan pienestä asti, ja nyt isän poissaolot olivat pidentyneet. Jane päätti karata. Sitä ennen Janen piti avustaa isää eräässä hämäräperäisessä jutussa.

San Mateo. Nimi oli kumman tuttu, vaikka en saanutkaan syytä päähäni. Mieleni sopukoissa alkoivat kuitenkin soida hiljaiset hälytyskellot.

Jane matkasi Kaliforniaan selvittääkseen syntymäänsä ja sitä, missä hänen syntymäperheensä elämä oli mennyt pieleen. Elämä suurkaupungin hälinässä oli uuden oppimista joka kulmassa. Jane ei ollut matkustanut koskaan aiemmin julkisilla kulkuvälineillä, eikä tavannut niin paljon ihmisiä. Ihmisten keskusteluissa tuli esille asioita, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan. Jane oli käynyt vain isän opettamaa kotikoulua. Hän oli elänyt vain kiihkoilijaisän uskomusten ja päähänpinttymien maailmassa.

Janelle Brown teos Minne paratiisi päättyy kertoi Montanan erämaihin ja San Franciscon 90-luvun internetaikakaudelle sijoittuvan nuoren tytön kasvukertomuksen. Psykologista jännitystä joka sivulla.

 

Janelle Brown,  Minne paratiisi päättyy *****

Suom. Johanna Laitila

Otava 2026

s. 438

What Kind of Paradise 2025

Isäsuhde 

1990-luku

Montanan erämaa

San Francisco

Internet 

 

Christian Rönnbacka: Valkyria

 

Rovajärvi

Vanha, korkea, ruskearunkoinen männikkö näytti kasvavan hassusti pituussuunnassa vasemmalta oikealle, kun Henna avasi silmänsä ja sukelsi pimeydestä takaisin tajunnan pinnalle. 

Christian uusin dekkari Valkyria jatkoi 5. osassa vauhdikkaaseen tapaansa tarinointia Henna Björkin työtehtävistä. Kirjan tapahtumat alkoivat Rovajärveltä, jossa Henna oli koulutuspäivillä. Ne koulutuspäivät eivät sovellu fyysisesti ihan kaikille, sillä luvassa oli todella rankkaa rääkkiä. Hennaa odotti ihan uusi pesti henkivartijana, Supon Rautiaisen alaisuudessa edelleen. Tuo pesti vaati kovaa kuntoa ja nopeita hoksottimia, sekä älyä.

- Meinasitte päästä hengestänne, Henna vastasi ja käänsi taskustaan ottamansa taittoveitsen terän kasaan. - Mitkä helvetin naamiaiset täällä on?

Henna Björk oli räväkkä ja tehokas työssään ja vapaa-ajallaan, jonka hän vietti mielellään miesystävänsä Nielsin seurassa. Työt henkivartijana eskaloituivat pian siihen malliin, että Nielsin kanssa aika vain väheni, ja henkivartijan työ vaati valppautta ja kokopäiväistä kohteen vartiointia. Siihen sekaan ulkomaalaiset rikolliset yrittivät sekaantua kaikin mahdollisin keinoin.

Henna lähestyi rynnäkkökivääri ampumavalmiina ja toivoi, etteivät tien päässä olevat erikoisjoukot ehtisi näkemään, kun hän tulittaa heidän miestään. Siinä saattaisi käydä hänelle kalpaten.

Hennan henkivartijan työ vei hänet Ukrainaan, jossa viholliset saivat heidät lopulta kohteikseen. Kuka joutui joukon petturiksi ja mistä syystä, sekä keitä viholliset olivatkaan, sen voit lukea Valkyrian sivuilta.

Christian Rönnbackan Valkyria keskittyi tämän päivän aktiivisimpiin sodankäyntitapahtumiin, sekä maissa että ilmassa. Valkyria on sen verran väkivaltainen teos, että suosittelen herkimpien lukijoiden jättävän kirjan lukematta.

 

Christian Rönnbacka, Henna Björk: Valkyria

Bazar 2026

s. 350

Dekkari

Henna Björk-sarjan 5. osa

 

Rönnbacka Christian: Henna Björk: Isku

 

Rönnbacka Christian: Henna Björk: Jahti 

 

Rönnbacka Christian: Henna Björk: Koodi 

 

Rönnbacka Christian: Henna Björk: Hydra

 

 

 

 

 

Kaisu Tuokko: Petos

 

Kesämarkkinat olivat levittäytyneet Kristiinankaupungin torille ja sitä ympäröiville kaduille kuin värikäs, äänekäs ja kirjava räsymatto.

Kaisu Tuokon Petos on jo neljäs osa Kristiinankaupunkiin sijoittuvassa Eevi Manner-dekkarisarjassa. Eevi Manner oli tehnyt haastattelun eräästä nuorukaisesta, joka löydettiin kuolleena markkinateltasta. Jopa Eeviä kuulusteltiin asiasta, sillä kyseinen nuorukainen oli yrittänyt tavoitella Eeviä  kuolinpäivänään.

"Tämä tulee olemaan ... hankalaa", hän sanoi. "Nuoret reagoivat voimakkaasti. Ja perhekodilla on tietyt käytännöt tällaisissa tilanteissa."

Kuollut nuorukainen asui kuuden nuoren perhekodissa. Nuoret eivät sopeutuneet asumaan muualla, tai heillä oli hankaluuksia esim. päihteiden käyttöä ym. Kuollut nuorukainen oli kiinnostunut netin mahdollisuuksista etsiä tietoa ja käyttää sitä hyväkseen. Hän oli löytänyt useita epäkohteita ja väärinkäytöksiä. Oliko hänet tapettu juuri sen vuoksi?

Joku ajoi autollaan heidän katuaan pitkin ja soitti suurella volyymillä Gyllene Tiderin kappaletta Lova att du aldrig glömmer bort mig. Se oli kaikessa nuoruudenrakkauden kiihkossaan niin osuva, että Eevi hymyili itsekseen.

Eevi ja Mats olivat olleet rakastuneet toisiinsa teini-ikäisinä. Sitten elämä oli astunut heidän väliinsä. Mats oli naimisissa toisen naisen kanssa ja heillä oli aikuinen poika. Kun taas Eevi oli lähtenyt pois Kristiinankaupungista ja palannut vasta vähän aikaa sitten takaisin kotikaupunkiinsa. Nyt hänellä oli pieni tyttö ja mies, joka matkusteli maailmalla valokuvaamassa.

Mats oli tullut tutkimaan kuolleen nuorukaisen tapausta ja he tapasivat jälleen toisensa. Tunteet eivät olleet kadonneet mihinkään. Mutta joko oli tullut aika rakastaa ja olla yhdessä?

Kaisu Tuokon Petos dekkarissa tunteet kuohuivat ja uudet ja vanhat rikokset nousivat päivänvaloon.

 

Kaisu Tuokko, Petos *****

Otava 2026

s. 334

Dekkari

Eevi Manner-sarjan 4. osa

Kristiinankaupunki

Perhekoti 

 

Tuokko Kaisu: Yksin

 

Tuokko Kaisu: Kosto

 

Tuokko Kaisu: Valhe

 

Paavo Teittinen: Pitkä vuoro

 

Suomeen tuleminen houkutti. Nepal on köyhä maa. Suman laski, että jos hän saisi Suomesta työpaikan ja oleskeluluvan, vuosi ilman palkkaa olisi sen arvoista.

Paavo Teittisen Pitkä vuoro voitti vuoden 2025 tietokirja-Finlandia-palkinnon. Kirja pureutui Suomessa jo vuosia rehoittaneeseen ihmisten orjuuttamiseen eri aloilla. Monet alat ovat saaneet jopa hyvin uhkaavia piirteitä, niin myös jo rikosoikeutta käynyt henkilö oli kokenut, varsinkin maanmiehiltään, sillä hän työskenteli eräässä ravintolassa kokkina. Ennen paikan saamista hän joutui lupautumaan työskentelemään vuoden ilmaiseksi, koska ei suostunut maksamaan työpaikasta. Työnantaja maksoi asumisen ja ruoan.

"Ne, jotka tulivat ensimmäisenä, rakensivat tämän järjestelmän. Heidän jälkeensä tulleet oppivat alan säännöt. Heidät on koulutettu hyvin."

Eräs uhreista kertoi, että jos hän itse avaa oman ravintolan, voi olla, että hän toimisi itsekin samalla tavalla, koska ei tiennyt mitään muunlaisesta toiminnasta kohdella työntekijöitä ja pyörittää liiketoimintaa. Kirjan ravintolat pyörittivät menestyksellä liiketoimintaansa, mutta voitot tulivat lähes ilmaisten työntekijöiden selkänahasta ja siitä, että heille ei maksettu palkkaa juuri ollenkaan, vaikka he tekivät töitä aamusta iltaan, seitsemän päivää viikossa. Ilmaiseksi kerätyt rahat kuskattiin lähtömaahan.

Ihmiskaupan uhri, rikos tapahtunut Suomessa, erittäin tarkkaa, ketkä käsittelevät tietoja. 

Suomi on ummistanut silmänsä modernilta orjuudelta, sillä ihmiset haluavat halvat ruoat, marjat, pizzat ja maataloustuotteet miettimättä, että miten se on mahdollista tänä päivänä. Se on mahdollista, kun ulkomaalaisia värvätään Suomeen töihin, ja he joutuvat tekemään pitkiä vuoroja töitä, ei makseta lisiä, lomakorvauksia, sairaslomapalkkaa, vaan päinvastoin, sairaanakin on oltava työkykyinen. Lisäksi he joutuvat maksamaan tuhansia euroja, jopa kymmeniä tuhansia euroja kynnysrahaa päästäkseen Suomeen.

Modernin orjuuden ilmiö ei tuntunut kiinnostavan monia. Selvästi se ei kiinnostanut poliitikkoja tai poliisijohtoa. Se ei ole rikollisuutta, joka näkyy kaduilla tai uhkaa kansalaisten turvallisuudentunnetta. Uhrit ovat poissa silmistä, työpaikoilla ja kotien seinien sisällä.

Marja-alan ihmiskauppa-oikeudenkäynnit ovat tulleet esille jopa uutisissa. Onhan niiden  ansiosta jopa eräs korruptoitunut ministeriössä toiminut henkilö saanut tuomion ja erotettu työstään. Mutta kesti pitkään, kun oikeus ylipäätään otti käsittelyyn kyseisen alan ihmisten riistämisen, vaikka thaimaalaisia poimijoita näytettiin monet kerrat uutisissa, ja he ilmoittivat jääneensä tuhansia euroja velkaa, vaikka olivat kesän poimineet marjoja. 

Jokainen voi miettiä, että riistääkö itse poimijoita, kun syö kaupasta tai torilta ostettuja marjoja. Kirjassa kerrottiin esim. ukrainalaisten mansikanpoimijoiden kohtelusta. Olisitko itse valmis majoittumaan likaiselle patjalle likaiseen navettaan ja kuuntelemaan viljelijän huutoa, ja joka seuraa jopa vessareissulle mukaan kyttäämään. Lisäksi siitä navettamajoituksesta piti maksaa viljelijälle isot vuokrarahat. 

Suomeen tulleiden työntekijöiden pitää maksaa monille eri kohteille siitä, että saa työpaikan. Työpaikasta saa helposti potkut, sillä uusia ilmaisia työntekijöitä on tulossa koko ajan. Rikolliset toimijat ovat haistaneet koukuttavan ilmaisen rahan tuoksun työpaikkavälityksestä, jota myös Suomen verottaja yrittää löytää eri työpaikoilta. Aihetta kutsutaan harmaaksi taloudeksi. 

Usein oikeuteen joutuneet työnantajat ovat oppineet lopettamaan firmat nopeasti ja perustamaan uudet. Rahat katoavat, eivätkä uhrit saa korvauksia, vaikka heidän tapauksensa päätyisikin oikeuteen. Usein ei ole päätynyt, sillä poliisit ovat siirtäneet tutkittuja tapauksia hitaasti, vasta vuosien päästä syyttäjille. Syyttäjä on ilmoittanut sitten, että tapaukset ovat vanhentuneet. Onko viranomaisten asenneilmapiirissä tai arvoissa tai moraalissa kenties piilorasismia? Ei haluta edistää maahanmuuttajien ilmoittamia rikossyytteitä.

Poliitikot heräävät vain vaalien alla - toiset tiukentavat verotusta ja maahanmuuttajien asemaa mm. pitää ansaita enemmän, jotta saa oleskeluluvan tai voi tuoda perheen tänne. Kukaan ei korvaansa lotkauta sille, että jotkut tekevät vuosia ilmaista työtä rikollisille, ja yhteiskunta maksaa heidän työnantajilleen, kuten siivousalan firmoille, jotka siivoavat kouluja, päiväkoteja ym. yhteiskunnan laitoksia. Halvin otetaan, vaikka tiedossa on, että sillä rahalla ei siivota sellaista tuntimäärää minkään laitoksen tiloja. Kun otetaan halvin firma, yhteiskunta on osatekijä ihmiskaupassa. Yhteiskunta ei välitä, kunhan halvalla saa.

Ihmiskauppa on sujahtanut jokaiselle alalle. Verottaja etsii harmaata taloutta mm. rakennusalalta ja telakoilta, joissa harrastetaan paljon töiden ketjuttamista aliurakoitsijoiden aliurakoitsijoille ja lopulta sen työn tekee ilmaiseksi ihmiskaupan uhri, joka on jäänyt rikollisten orjaksi. Miksi? Hänet voi olla houkuteltu siihen ison palkan toivossa, mutta ensin hänen pitää maksaa tuhansia euroja työpaikasta välittäjälle, ja sen hän tekee ilmaisella työllä. Samaa houkuttelua tehdään myös mm. hoiva-alalla. Ammatti- ja kielitaidottomat tekevät sitten työt, eikä kukaan ole turvassa. Vanhukset kuolevat, vammaiset tukehtuvat ja pienet päiväkotilapset jäävät puistoihin, kun hoitajat eivät tunnista heitä. Näin on jo käynyt liian usein.

Tällä hetkellä naapurissa on kattoremontti. Tekijät eivät puhu suomea, eikä heillä ole turvavaljaita, turvakenkiä, eikä turvakypärää, mutta firma oli myynyt halvan kattoremontin talon omistajalle. Ei omistaja tiedä, keitä remppajat ovat, tosi nuorilta näyttävät. Ja tekevät työtä aamuvarhaisesta iltamyöhään. 

Keväällä Turku teki meidän lähiympäristössä puuston harvennuksia. Työn saaneen firman työntekijät eivät puhuneet suomea. En nähnyt työntekijöillä minkäänlaisia suojavarusteita, vaikka puut kaatuilivat ympärillä. Ihme jos ei tullut haavereita. Tuskinpa sillä firmalla oli työturvallisuusvastaavaa saatikka työterveysasemaa. Ei näkynyt työmaakoppia eikä vessakoppia. 

Paavo Teittisen tietokirja Pitkä vuoro pistää varmasti jokaisen lukijan miettimään ihmiskaupan uhrien elämää Suomessa. Kirjan luettua ymmärtää, miten moderni orjuus juurtui maahamme. Moderni orjuus ei ole vain meidän ongelmamme, vaan se on globaali ongelma. 

 

Paavo Teittinen, Pitkä vuoro - Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen ***** 

Gummerus 2025  4. painos

s. 379 + Lähteistä + Kiitokset + Kirjalliset lähteet 

Tietokirja

Finlandia-tietokirjapalkinto 2025

Ihmiskauppa 

 

 

Pia Heikkilä: Delhin rotanpyydystäjä

 

Auringonlaskut seurasivat toisiaan, ja aloin sopeutua uuteen elämääni. Joka ilta vartijat Salim ja Hena lukitsivat meidät saastaiseen, pölyiseen halliin, joka haisi virtsalta ja jonka ainoat kalusteet olivat matot lattialla.

Pia Heikkilän Delhin rotanpyydystäjä sijoittui Intiaan, jossa kirjan päähenkilön Zoyan vanhemmat olivat myyneet lapsen tehtaaseen, jotta saisivat muulle perheelle ruokaa. Perhe oli köyhääkin köyhempi, mutta olot tehtaassa olivat karmaisevat älykkäälle lapselle, joka oli tottunut vapauteen. 

Lapset tekivät tehtaassa orjatyötä aamusta iltaan, ja elivät suljetulla tehdasalueella. Joka viikko toinen tehtaanomistajista haetutti lapsen luokseen, jota käytti hyväkseen inhottavilla tavoillaan, ja sen jälkeen lapsi lähetettiin bordellin työntekijäksi. Pian tulisi Zoyan vuoro. Hän oli jo suunnitellut pakomatkan sille yölle. 

Varpuset olivat yksi kerrallaan puhjenneet sirkuttamaan, ja pian ulvoisivat koirat, kukot, siat, vuohet, ihmiset ja liikenne liittyisivät kuoroon ja kiihdyttäisivät metelin kimeäksi kakofoniaksi.

Kirja aloitti nykyisyydestä, jolloin Zoya oli muuttunut Zua-Zuha-Zuhajiksi ja Delhin kysytyimmäksi rotanpyydystäjäksi. Ikävyyksiä oli kuitenkin tiedossa, sillä eräs menneisyyden henkilö oli löytänyt hänet tuosta suuresta, yli 11 miljoonan asukkaan kaupungista. Tuo tyyppi oli ollut ilkeä kiusaaja, joka oli valehdellut  ja varastanut nuoren Zoyan palkat, ja aiheuttanut ikävyyksiä. Tuo henkilö johdatti rikollisjoukon Zoyan perään.

Delhin kadut eivät kohdelleet minua lempeästi. Useimmiten minua tuijotettiin, nimiteltiin, kavahdettiin. 

Zoyan raajat eivät olleet kehittyneet normaalisti, mutta älykkyys oli veitsenterävä. Sitä hän tarvitsi selvityäkseen pakomatkallaan Delhiin ja jokapäiväisessä elämässään. Hän oli saanut asuinpaikakseen vanhan talonröttelön, jossa asui muitakin elämän kolhimia ihmisiä. Talon omistaja, Bulbul, oli testamentannut talon Zoyalle, mutta sitten he saivat häätöilmoituksen. Zoya sai käyttää runsasta mielikuvitustaan, jotta hän selvisi rikollisten suunnitelmista voittajana. Apuna hän käytti tietysti rottia.

Pia Heikkilä on asunut kuusitoista vuotta Intiassa. Hänellä on vankka toimittajan tuntemus Intian yhteiskunnallisista teemoista, jotka  nousivat kirjan sivuilta esille välillä hyvin puistattavilla tavoilla. Köyhyys, asunnottomuus, slummit, naisten ja lasten seksuaalinen väkivalta, ihmiskauppa ym. ikävät ilmiöt rehoittivat runsaasti kirjan värikylläisessä tarinassa.

Pia Heikkilän teos Delhin rotanpyydystäjä vei erikoiselle matkalle Intiaan, jossa rikokset ja rotat rehoittivat valtoimenaan.

 

Pia Heikkilä, Delhin rotanpyydystäjä 💖💙💚💛💜

Suom. Annukka Kolehmainen 💖💙💚💛💜

Bazar 2026

s. 381

The Rat Catcher of Delhi 2026

Queer 

Intia

Delhi

Yhteiskunnalliset epäkohdat

Rikollisuus

 

Joka viideskymmenes sekunti intialaisperheessä tapetaan tyttölapsi. Sen pitäisi pistää miettimään!!! 

Ira Selkälä: Sopimattomat, Norminpurkuopas neurokirjon naisille

 

Minulla on nyt tilaisuus jakaa tietoa, joka on auttanut minua. Välittää viestiä naiselta toiselle. Oivallus voittaa häpeän tunteet, ja yhtäkkiä kehokin tuntuu taas elävältä.

Ira Selkälän tietoteos Sopimattomat - Norminpurkuopas neurokirjon naisille kertoi jo nimellään hyvin paljon. Ira Selkälä on yksi Neurokirjon naiset ry:n perustajajäseniä. Hän on YAMK:n sosionomi ja ammatillinen opettaja. Lisäksi hän on itse neurokirjon nainen, jolla on sekä ADHD että autismi. Ylläolevassa tekstissä hän kertoi siitä, mitä hän tunsi, kun sai tiedon, että voi kirjoittaa tämän kirjan. Hänelle iski huijarisyndrooma, häpeä ja mietteet jaksamisesta tämänkin projektin loppuun saattamisessa. 

Ulospäin näkyvät puitteet eivät välttämättä kerro mitään neurokirjon tytön tai naisen sisäisestä maailmasta.

Tytöt ja naiset oppivat usein pärjäämään omien haasteidensa kanssa. Koulut sujuvat useimmilta ja opitaan arjen ja sosiaalisten tilanteiden haasteet, mutta siitä seurauksena voi olla jatkuva uupumus, riippuvuuksia ja fyysisiä sairauksia. 

Neurokirjan naiset joutuvat mukauttamaan itsensä toimimaan sosiaalisesti oikein tullakseen hyväksytyiksi ja selvitäkseen arjen haasteista. Neurokirjon yhteisössä käytetään käsitettä maskaaminen, jolla kuvataan käytösmalleja, joilla miellytetään muita, jotta itse sovitaan joukkoon. Miellyttämisellä yritetään välttää konflikteja ja ei-toivottuja tunteita. Herkkyys hylkäämisen kokemuksille on neurokirjon naisille erityisen voimakasta jja sietämätöntä.

Neuroepätyypillisten elämä on intensiivistä. Joskus ajatusten ja aistimusten vyöry ylittää sieto- ja käsittelykyvyn. Ylikuormitus voi aiheuttaa stressireaktioita.

Kirjassa puhutaan näkyvistä tunnereaktioista, joita neurokirjon naiset saavat, kun itsesäätely reagoi voimakkaasti. Niitä voivat olla mm. huutaminen, tavaroiden heittely ja itsensä satuttaminen. Sitä kutsutaan käsitteellä meltdown  eli melttari.

Shutdown eli shuttari kuvaa myös ylikuormitusta, mutta ihminen sulkeutuu, vetäytyy ja puhuminen on mahdotonta. 

Kun on uskaltautunut kohtaamaan omia vaikeita tunteita, huomaa, että niistä selviää. Sen jälkeen on rohkeutta olla myös toisen ihmisen rinnalla silloin, kun hänellä on vaikeaa. Vaikeita tunteita ei tarvitsekaan siivota, hyssytellä ja lohdutella pois, vaan toisen voi kohdata aidosti.

Kun näin, että Ira Selkälän tietoteos Sopimattomat ilmestyisi, halusin lukea sen, sillä tytölläni ja kummitytölläni, jotka ovat serkukset ja molemmat hyvin vauhdikkaita ja aikaansaavia henkilöitä, on diagnosoitu aikuisena ADHD. 

Tietysti etsin kirjasta myös omista piirteistäni, että onko itselläni jäänyt huomaamatta, että minulla olisi neurokirjopiirteitä. No tottakai niitä on, sillä olemmehan tyttöni kanssa hyvin samanlaisia. Se erottaa meidät, että minulla ei ole sitä meteliä päässäni, joka tytölläni on, enkä koe tunteita supererityisvoimakkaina, vaikka olenkin ollut aina herkkä. En saa melttarikohtauksia, mutta vetäydyn mielelläni pois riitatilanteista. Riitakohtauksia ei voitu välttää, kun tyttöni raivosi lapsena. Nuorena hän oli jo oppinut maskaamaan, sillä olin kova keskustelemaan lasteni kanssa eri asioista. 

Keskustelevan kasvatuksen opin jo omassa lapsuudenkodissani. Ikävätkin asiat käsiteltiin yleensä isän kanssa, sillä äitini ei osannut hillitä itseään, vaan riiteli aina kun mahdollista ja kävi myös käsiksi. Äidilleni olisi diagnosoitu tänä päivänä ADHD. Elämä ADHD ihmisen kanssa ei ole helppoa, sen voin sanoa omasta kokemuksesta, ja muu perhe  sopeutuu, tai ADHD ihminen oppii sopeutumaan ja maskaamaan. Elämä on sopeutumista puolin ja toisin. Joillekin neurokirjon ihmisille auttaa lääkitys ja sitä varten tarvitaan diagnoosit. Elämä ei kuitenkaan välttämättä helpotu niidenkään myötä, sillä yhteiskunta on selvästi rakennettu ihmisille, jotka ovat  neurotyypillisiä. 

Ira Selkelän tietoteos Sopimattomat nosti esille neurokirjon naiset. 

 

Ira Selkelä, Sopimattomat - Normipurkuopas neurokirjon naisille *****

Gummerus 2026

s. 295 + Kiitokset + Lähteet ja lukuvinkit + Tukea, tietoa ja vertaistoimintaa + Lainaukset + Kirjat, tieteelliset artikkelit, muut verkkolähteet

Tietoteos

ADHD

Autismi 

Clémence Michallon: Kultin kasvatit

 

Aurinko nousee muutaman tunnin kuluttua. Hotellimme, suorien linjojen ja modernin arkkitehtuurin keidas, kylpee luonnonvalossa. Ilmassa leijailevat aamun tuoksut: kahvin täyteläinen aromi, hajuvesien raikkaat leyhähdykset, aurinkovoiteen makea häivähdys. Uima-allas välkehtii kullankimalteisena ja sinisenä, kuin kangastus konsanaan.

Ranskalaisen Yhdysvalloissa asuvan Clémence Michallonin psykologinen jännityskirja Kultin kasvatit sijoittui Yhdysvaltojen Utahissa sijaitsevaan aavikkohotelliin. Kirjan päähenkilö Frida ja hänen veljensä olivat majoittuneet ylelliseen hotelliin. Heidän lapsuutensa ja nuoruutensa oli kulunut tiiviissä kultissa, josta he lähtivät täysi-ikäisinä ymmärrettyään kultin sekopäisen menon. Aavikkohotellissa heidän oli tarkoitus lomailla yhdeksän päivää, mutta sitten yksi hotellin vieraista löytyi kuolleena.

Kuvittelen ruokasalia mielessäni sellaisena kuin se näkyy William Brennerin näytöllä. Hän napauttaa kännykkäänsä vielä pari kertaa ennen kuin saa kunnollisen kuvan kohteestaan.

Eli meistä.

Ensimmäinen tappajaehdokas oli vapautettu tutkinnasta, joten hän etsi kiivaasti seuraavia tappajaehdokkaita, joita esitellä lehdistössä ja seriffeille. Frida ja Gabriel olivat sopivia kohteita, sillä he kuuluivat vuosia sitten pahamaineiseen kulttiin, ja Gabrielin vaimon kuolemaa oli käsitelty kovasti mediassa. William Brenner omisti suuren mediakonsernin, joten hänen oli mahdollista tietää nopeasti kaikkien salaisuudet.

Émilen maailman uumenissa piili jotain synkkää ja karmivaa, jotain mistä minulla oli vain etäinen aavistus. Tieto siitä tuntui olevan piilossa, maaperässä jalkojemme alla, vihanneksissa joita kasvatimme ja söimme.

Se oli jotain, mitä en halunnut kohdata.

Kultin kasvatit avasivat vuorotellen nykyisyyden ja menneisyyden salaisuuksia. Menneisyys kultissa oli ollut sisaruksille todella ikävää aikaa, sillä Frida ja Gabriel olivat kasvaneet nälkiintyneinä ja kaltoinkohdeltuina lapsina sekä huonosti koulutettuina. Ainoa ilo kultin jäsenenä oli se, että he tunsivat olevansa sisaruksia ja sielunkumppaneita keskenään. Toinen ilo oli yhteinen salaisuus, eli he laajensivat salassa tutustumismatkojaan läheiseen kaupunkiin.

Rakkaus on kuin faabelin skorpioni.

Clémence Michallonin Kultin kasvatit kertoi vangitsevan tarinan traagisista tapahtumista. 

 

Clémence Michallon, Kultin kasvatit ***** 

Suom. Antti Immonen *****

Otava 2026

s. 376

Our Last Resort 2025

Yhdysvallat 

 

Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville

 

Aina joskus vanha rouva haluaisi murhan ratkaistavaksi. Onko se muka liikaa pyydetty?

Jakartalla asuvan Jesse Q. Sutanton dekkari Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville kertoi jo nimellään päähenkilöstä ja kirjan sisällöstä ja genrestä. Päähenkilö oli ihastuttava kiinalaistaustainen kuusikymppinen Vera Wong, joka piti teehuonetta San Franciscon kiinalaiskorttelissa. Vera piti kaikista läheisistään hyvää huolta, ja läheisten määrä senkuin kasvoi tässäkin kirjassa, sillä Verasta tuli sometähti. Vera keitteli tiktok-postauksissaan ihania ruokiaan, ja kertoili siinä samalla eräästä kuolleen somevaikuttajan tapauksesta, sekä pyysi apua seuraajiltaan. Vera siis harrasti murhien tutkimista, korjaan ratkaisemista.

Vera huokaa. Voi näitä nykyajan nuoria. Kaikki näyttää olevan heille niin mutkikasta. Onneksi heillä on hänet ratkomassa kaikenlaisia ongelmia heidän puolestaan.

Poliisit epäilivät kuolleen somevaikuttajan  tehneen itsemurhan. Vera oli  eri mieltä asiassa, sillä hän kiinnostui asiasta, koska eräs nuori nainen, Millie, oli erittäin ahdistuneen oloinen, ja häneltä kesti kauan kertoa, että ystävä oli kadonnut. Milliestä tuli Veralle hyvin läheinen henkilö, vaikka Millie oli hyvin sulkeutunut asioistaan. Lopulta kävi Veralle ilmi se, miksi Millie oli sulkeutunut. Asia kävi selväksi myös siksi, että jälleen Veran teehuoneeseen kohdistettiin ilkivaltaa, ja myös Veraa ja hänen läheisiään uhkailtiin.

Niinä lukemattomina kertoina, kun Isä ja Äiti ovat rankaisseet häntä ja Millie on ulissut ja kamppaillut, yksi ajatus on ajanut yli kaiken: En halua kuolla. 

Vera oli yllättäen löytänyt suuren luokan kansainvälisen huijausrikollisryhmän, joka teki rahaa ihmiskaupalla ja huijaamalla ihmisiä. Näitä kansainvälisiä huijausrikollisryhmiä on tosielämässä löydetty monesta maasta, ja niitä nousee kuin sieniä sateella. Rikolliset sieppaavat lapsia ja nuoria, aivopesevät heitä väkivalloin huijaamaan ihmisiä ja tietysti taustalla on rahanahneus. Lapsilla ja nuorilla ei ole mitään turvaa elämässä. Heidän yhteytensä on katkaistu perheisiin, heitä pelotellaan väkivallalla ja perheenjäsenten väkivallalla, heitä käytetään hyväksi jne. He ovat rikollisryhmien orjia.

Siispä onnittelen ihanaa Veraa tapauksen selvittämisestä. Tätä sarjaa voin ilokseni ja riemukseni suositella kaikille huumoridekkareiden ystäville. 

Jesse Q Sutanton päähenkilö sulattaa kaikkien sydämet cosy crime-dekkarissa Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville.

 

Jesse Q. Sutanto, Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville ***** 

Suom. Pia Korpisaari *****

Publiva 2026

s. 359

Vera Wong´s Guide to Snooping (On a Dead Man) 2025

Cosy crime

Vera Wong-sarjan 2. osa

 

Jesse Q. Sutanto: Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot 

Suvi Eriksson: Linnan varjossa

 

Ovat löytäneet kuolleen naisen kellumasta vesialueesta nimeltä Loch Duich. Makasi jonkun linnan mailla, rantakivikossa. Kuin suoraan Outlanderista tai Highlanderista, vai mitä niitä elokuvia ja sarjoja nyt onkaan.

Suvi Erikssonin esikoisdekkari Linnan varjossa aloitti toivottavasti uuden dekkarisarjan, joka sijoittuu Skotlantiin. Linnan varjossa dekkarissa liikuttiin sekä Suomessa että Skotlannissa. Päähenkilönä hääräsi vanhempi rikoskonstaapeli Tuuli Puro, joka lähti tutkimaan pienen Kyle of Lochalsihin kylän tapahtumia, sillä sieltä oli löydetty suomalaisen naisen ruumis.

Tuuli tarkasteli reittiään Glasgow´n määränpäähän, se vaikutti karttasovelluksen perusteella kohtuullisen helpolta. 

Niinhän sitä luulisi, että helppoa oli, mutta Skotlannissa ajetaan tien vasenta reunaa, joten auton kaikki laitteet olivat päinvastoin kuin Suomessa. Lisäksi maasto oli hyvin haastavaa. Mutta Tuuli oli rohkea ja utelias koettamaan rajojaan, myös auton ratissa ulkomailla. Ja niinpä hän pääsi kuin pääsikin lentokentältä Glasgow´n Queen Elizabethin sairaalaan, jossa tapasi tulevan pomonsa rikosylikonstaapeli Blair Angusin.

Tuuli hymyili. Nyt kuulosti hyvältä. Hänellä oli huutava nälkä ja kofeiininpuutos, eikä tutkinta varmasti etenisi ilman ravintoa ja kahvia mihinkään. Ja Hannah Angusin näyttö ruokahuollon saralla oli kyllä vahva.

Olen samaa mieltä siinä, että ilman ruokaa ja juomaa ei tutkinnat etene. Luen mielellään ihan normaalisti käyttäytyvistä ja tuntevista rikostutkijoista. Tuulilla oli omat traumansa, mutta hän oli hakenut niihin apua. Sen vuoksi hän ymmärsi traumatisoituneita ihmisiä vähän liiankin hyvin, ja pystyi keskustelemaan heidän kanssaan, vaikka oli ulkopuolinen ja osa kyläläisistä vierasti häntä.

Suvi Erikssonin dekkari Linnan varjossa kihisi salaisuuksia, joiden oli aika tulla esille. Pikkukylään sijoittuvassa dekkarissa oli lisäksi tunnelmaa joka lähtöön. Tykkäsin myös kirjan sujuvasta puhekielestä. Linnan varjossa sopii mielestäni hyvin kesälomakirjaksi.

 

Suvi Eriksson, Linnan varjossa

Myllylahti 2026

s. 332

Dekkari

Skotlanti ja Suomi 

 

 

 ps. Kirjassa oli Raaseporin linnan pihalla juhlatapahtuma, jonka aikana sieltä löytyi kirjan toinen uhri. Kuvassa on kyseinen Raaseporin linna, ja kuvan reunassa kurkistaa mieheni. Osa linnasta on hienosti entisöity.

Hyvää juhannusta!

 

Paljasjaloin istui kivellänsä
pieni tyttönen,
tahtoen pukea runoksi
kesän juhlan juhannuksen,
mukaan siihen ruusut,
syreenit ja tuoksut kesäyön,
kokkojen ja saarten ja
vesien kimmeltävän vyön.

Hymyillen hän odotti,
että runoon sanat kirpoaa,
ympärillään hymyili myös
suloisimmin taivas maa,
kaunis, kirkas aurinko paistoi,
metsät ja kummut kultaa,
runotytön varpaiden välissä
ripaus juhannusmultaa.

E.A. Wiksten (1849-1920)

Runo on julkaistu vuonna 1886

 

 

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille 💚 

 

Mira Selander: Vapauden oppitunnit

 

Palermon lentokenttä on pieni ja maalaismainen, aivan kuten ihmisetkin täällä. Passintarkastaja katsoo niin pitkään ja tuimasti silmiin, että minua alkaa hermostuttaa. Satavarmasti on jotain, mistä jään kiinni.

Mira Selanderin Vapauden oppitunnit kertoi hänen muutostaan Sisiliaan. Alkuunsa matka oli kahden kuukauden opintovapaa. Matkalla mukana oli hänen kuopuksensa, joka suoritti lukion viimeisiä kursseja etänä. Kirjailija oli asunut 1990-luvulla Milanossa, joten italialainen elämäntyyli oli hänelle tuttua. Tosin Sisiliassa vastaan tuli mafian synkkä menneisyys ja nykyrikollisuuden väkivaltainen läsnäolo. 

Eros ja thanatos, rakkaus ja kuolema, täällä hoetaan. Kauneus ja rumuus. Valot ja varjot. Hetket! Pysähtykää niihin. Ne voivat olla ohi ihan milloin tahansa.

Palermo muuttui lämpimämmäksi huhtikuussa ja tytärkin oli saapunut Palermoon. Tutustuminen kaupunkiin ja sen ympäristöön ja ihmisiin jatkui kiinnostavalla tavalla.

Sisilialla on kiinnostava historia. Kirkon vaikutus näkyy joka paikassa erilaisina patsaina, kirkonmenoina ja kirkollisina juhlakulkueina.  

Eräänä iltapäivänä me otamme bussin Mondellon rantaan, että myös tytär näkee sen. Kirkkaanturkoosin meren, valkoisen hiekan ja rantaa ympäröivät vuoret...

"Tältä varmaan kissoista tuntuu, kun ne lekottelevat auringossa"... 

Toukokuun lopussa äiti ja poika palasivat takaisin Suomeen, mutta Palermon asunto oli varattu jo syyskuuksi koko perheelle, kun keskimmäinen lapsikin olisi mukana. Työt Ylen toimittajana jatkuivat Suomessa. Väkisinkin Suomen ja Sisilian oloja tuli toimittajana vertailtua esim. ihmisten yksinäisyyttä. 

Ennen kuin tytär saapuu illalla, keskimmäinen on ottanut kaupungin jo haltuun. Hän on kävellyt kanssani rannan päästä päähän, syönyt uunipastaa tutussa rosticceriassa ja sardiinrullia, kikhernelettuja ja caponataa paikallisen sitruunalimsan kanssa Chiluzzossa Kalsan legendaarisessa frittikioskissa.

Mira Selanderin vaiherikas sisilialainen elämänmeno jatkui syyskuun jälkeenkin. Mukaan kuvioihin astuivat patriarkkaaliset sisilialaismiehet ja tunteiden kuohahtelut. Kirjailija oli jo nuorena oppinut italian kielen, joten kommunikointi oli luonnollista. Ehkäpä sisilialaismiehiä kiinnosti itsenäinen, hyvin koulutettu toimittajanainen Suomesta, joka tuosta vain muutti Sisiliaan yksin asumaan. Eikä juurikaan pelännyt asua melkeinpä slummiolosuhteissa. 

Asumisolosuhteisiin tuli jatkossa muutoksia, ja miehetkin vaihtuivat, ja elämään tuli yllättäen koiranpentu. Pääasia oli, että hyvät ystävät ja lapset pysyivät edelleen yhtä läheisinä. Kirjailija sai myös uusia paikallisia ystäviä, joilla oli hyvin viisaita neuvoja. Niitä kannattaa noudattaa.

Mira Selanderin teos Vapauden oppitunnit kertoi aikuisen naisen elämänmuutoksesta. Tosin helppoa se ei ollut ainakaan yli 40 asteen lämpötilassa, eikä varsinkin kun sähköt olivat poikki, tai vedentulo loppunut, tai viemärit olivat tukossa ja samalla maastopalot levisivät Palermon ympärillä.

 

Mira Selander, Vapauden oppitunnit

Tammi 2026

s. 445

Muistelukirja

Elämänmuutos 

Sisilia