Evelyn Scala Schreiber: Tyttö joka karkasi

 

Tukholma, toukokuu 1877

Bertha Lindberg eli juuri tätä hetkeä varten. Näitä sekunteja ennen kuin hän astui näyttämölle. Hän seisoi pimeässä ja tunsi sykkeensä kiihtyvän odottaessaan merkkiä. 

Ruotsalaisen Evelyn Scala Schreiberin Tyttö joka karkasi aloitti kirjailijan omaan sukuun perustuvan Sirkustrilogian. Tyttö joka karkasi kertoi nuoresta Berthasta, joka harrasti näyttelemistä ja halusi näyttämölle. Porvariskodin tiukan säädyllisessä perheessä elänyt nuori nainen pääsi lopulta näytelmäkiertueelle, josta tuli hänelle loppuelämäksi uutta opittavaa ja ihmetyksen aiheita sekä tietysti rakkautta.

"Me olemme gens du voyage. Sirkuslaisia. Valtioiden rajat, jotka joku kuningas tai keisari on aikoinaan piirtänyt paperille, eivät merkitse meille mitään."

Bertha tapasi kiertueella Babtisten, kuuluisan taitoratsastuskuninkaan. Babtiste kävi katsomassa näytelmän, jossa Bertha näytteli, ja ihastui häneen. Ihastuksesta tuli molemminpuolista ja Bertha karkasi sirkuksen matkaan.

Sirkuselämästä oli glamour kaukana. Bertha joutui tekemään rankkaa työtä, johon hän ei ollut aiemmin tottunut. Lisäksi hän huomasi olevansa raskaana hyvin nopeasti.

"Minun pitäisi perustaa oma sirkus."

Bertha oli viimeisillään raskaana, kun Babtiste ilmoitti perustavansa oman sirkuksen. Tietysti kaikki halusivat nähdä taitavan ja kuuluisan taitoratsastajakuninkaan, mutta hänellä ei ollut sitten muuta taitoa ylläpitää sirkusta, joten suuresti velkaantunut sirkus teki nopeasti konkurssin. 

Elämä sirkuslaisten matkassa kouli Berthaa kovalla, mutta värikkäällä tavalla. Eri maat, vaihtuvat sirkukset, omien lasten sirkuskoulutukset ja näytökset, sekä laajeneva sukuyhteisö loivat elämään värikkään kudoksen, johon liittyi myös niitä tummempia värejä ja suruja.

Evelyn Scala Schreiberin Tyttö joka karkasi vei sirkusmaailman iloihin ja suruihin. 

 

Evelyn Scala Schreiber, Tyttö joka karkasi

Suom. Jaana Palanterä

Otava 2026

s. 516

Privatflickan 2025

Sirkustrilogian 1. osa 

Sukusaaga

Feelgood

Sirkus 

 

Linda Wilgus: Meren lapsi

 

Hänen kylään saapumistaan saattelee supatus. Kuiskuttelu alkaa heti hänen laskeutuessaan kaksi askelmaa vaunuista hiekkatielle.

Alankomaalaissyntyisen Linda Wilguksen historiallinen romaani Meren lapsi kertoi nuoren lesken Isabel Henleyn paluusta takaisin Cornwalliin. Isabel oli lapsena löytynyt rannikolta, ja hänen huhuiltiin olevan merenväen tytär.  Isabel oli adoptoitu amiraaliperheeseen, ja hän oli viettänyt rikasta elämää myös aviomiehensä kanssa. Miehen kuoltua huomattiin miehen velkaantuneen suuresti. Isabelista tuli köyhä, huhupuheiden kohde ja ystäviensä hylkäämä.

Hän nousee hätkähtäen istumaan. Hän ei näe unta. Askeleet ovat todellisia. Ne kuuluvat alakerrasta, ja niihin liittyy puheääniä, jotka kantautuvat muiden äänien yli: miesten ääniä, vaimeina tuulen huminaa vasten. 

Isabel oli vuokrannut Cornwallista pienen mökin, jossa opetteli huolehtimaan itsestään itsenäisesti. Eräänä yönä mökkiin tuli miesjoukko, joka toi tullessaan salakuljettajan, joka oli pahoin loukkaantunut. Mies jäi muutamaksi vuorokaudeksi Isabelin hoitoon, ennen kuin hänet voitiin siirtää pois. Isabel olisi voinut kertoa miehestä tullimiehelle, joka oli ihastunut Isabeliin ja kävi tämän tästä hänen luonaan, myös silloin, kun salakuljettaja oli talossa.

"Tahdon, että otat minut mukaasi, kun lähdet seuraavan kerran merelle."

Salakuljettajat olivat käyttäneet Isabelin kotia ja varastoa salakuljetustavaroidensa väliaikaiseen varastoimiseen. Jotta varastoiminen voisi jatkua, Isabel vaati päästä mukaan seuraavalle tavaranhakumatkalle Ranskasta. Laivan kapteeni, Jack, oli sitä vastaan. Naiset eivät päässeet mukaan vaarallisille matkoille. Isabel oli päättäväinen,  ja pääsi mukaan. Takaisin kotikylään tullessa heitä odotti ikävä yllätys.

Pistoolia pitelevä mies näyttää siltä kuin söisi nupineuloja aamiaiseksi.

Isabelia odottivat suuret vaikeudet, mutta hän oli yllättävän sinnikäs ja suorastaan älykkään ovela harhauttaessaan vastustajiaan, sillä hän halusi pelastaa cornwallilaiset merimiehet joutumasta teloitettaviksi. Jännitystä oli kirjan sivuilla riittävästi. Sen verran voin kertoa, että Isabelin matka jatkui kaikista ikävyyksistä huolimatta jälleen merillä. Ihanan jännittävä tarina 1800-luvun alkupuolelta, kun laivat olivat puuta ja purjeet tarvitsivat tuulta kulkeakseen.

Linda Wilguksen Meren lapsi lumosi jännittävällä rakkauden ja meriseikkailun yhdistelmällä.

 

Linda Wilgus, Meren lapsi

Suom. Satu Loitsu

Otava 2026

s. 362

The Sea Child 2026

Historiallinen rakkaustarina

1800-luku 

Salakuljetus

Cornwall 

Simone Buchholz: Hotel Cartagena

 

On marraskuu, on pimeää, on kylmä. On hiljaista. Ei tuule. Hän nousee ulos, nojautuu autoon ja sytyttää tupakan, taivas hehkuu oranssina.

Saksalaisen Simone Buchholzin viides suomennettu dekkari Hotel Cartagena jatkoi mestarillisesti ja vähäeleisesti tummanpuhuvaa Chastity Riley-sarjaa. Hotel Cartagena on sarjan yhdeksäs dekkari, sillä ensimmäisen dekkarin jälkeen neljä dekkaria jätettiin harmillisesti kääntämättä suomeksi.

Seinät ovat lasia, mustasta katosta roikkuu pari himmeää pallovalaisinta, jalkojemme juuressa on Hampurin satama säihkyvässä yövalaistuksessaan. 

Hampuriin sijoittuvassa sarjassa juodaan paljon alkoholia, viihdytään kapakoissa ja juottoloissa, tupakoidaan ja käytetään muitakin päihteitä. Kirjan päähenkilö, syyttäjä Chastity Riley, oli tällä kertaa juhlimassa eläkkeelle siirtynyttä työkaveriaan erään hotellin baarissa, kun paikalle saapui rikollisjoukko aseineen.

Haava on turvonnut, paksu ja punainen. Suussa tuntuu omituiselta ja silmissä kuumalta.

Samaan aikaan, kun sieppaajat vangitsivat heidät baariin, Riley oli saanut hengenvaarallisen tulehduksen sormeensa, joka kehittyi nopeasti verenmyrkytykseksi. Siitä huolimatta, hän ei poistunut baarista, vaikka siihen oli alussa mahdollisuus.

Rikolliset oli koottu henkilöistä, jotka kantoivat kaunaa erästä henkilöä kohtaan, joka oli baarissa paikalla. Muita henkilöitä kohtaan ei pitänyt tapahtua ikäviä juttuja. Tapahtumissa, missä käytetään aseita ja räjähteitä, sivullisten tappamiselta ei voinut välttyä. Vielä ei ollut Rileyn aika kuolla, vaan kirjan lopussa oli epilogi Glasgowsta. Simone Buchholz hallitsee salaperäisyyden ja rikollisuuden mysteerit.

 

Simone Buchholz, Hotel Cartagena *****

Suom. Anne Kilpi *****

Huippu 2022

s. 278

Alkuteos Hotel Cartagena ilmestyi Saksassa 2019

Dekkari

Chastity Riley-sarjan 9. osa

Hampuri

Saksa 

CWA Dagger-dekkaripalkinto 2022 (Iso-Britannian paras käännösdekkari 2022) 

 

Simone Buchholz: Revolverisydän

Simone Buchholz: Krokotiiliyö

Simone Buchholz: Verikuu 

Simone Buchholz: Mexicoring 

 

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi

 

Uudenvuodenaatto vuonna 1895

Kuolema oli pääkaupungin arjessa aina läsnä pahamaineisena ja kutsumattomana vieraana.

Ruotsalaisen Katarina Wennstamin historiallinen teos Kuolleet naiset eivät anna anteeksi aloitti uuden Tukholman murhat-dekkarisarjan 1800-1900-lukujen vaihteesta suorastaan häkellyttävän kiinnostavalla tavalla. Kirjasta suorastaan huokui historiallinen taustatyö mm. naisten ja lasten elämään, joka näytti isoja eroavaisuuksia samassakin taloyhtiössä. Myös se, miltä yli sadan vuoden takainen Tukholma kuulosti, näytti ja haisi, nousi sivuilta selkeästi esille.

Naisen kasvot olivat kalpeat, mutta hänen silmänsä kiiltelivät yhä. Tosin se ei kertonut elämästä. Kiilto oli peräisin taivaalta satavista lumihiutaleista.

Hildur oli kahdeksanlapsisen perheen vanhin lapsi. Isä oli portinvartijana eräässä kerrostalossa. Perhe asui yhdessä huoneessa kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, jossa söivät, nukkuivat, pesivät pyykkinsä, ja Hildur ompeli asiakkailleen vaatteita, hoiti pienemmät lapset ja teki kotityöt. Uudenvuodenyönä, vessareissullaan, hän löysi pihalta kuolleen naisen, nuoren tyttösen. Tuo tapahtuma yhdisti Hildurin ja kolme muuta talossa asuvaa naista yllättävän tiiviisti toisiinsa.

Olga istui salongissaan takan edessä lukemassa Stockholms Dagbladia. Lehdestä näki, mitä niin Ruotsissa kuin muuallakin maailmassa oli tapahtunut edellisen numeron ilmestymisen jälkeen. Lehdessä kerrottiin, että Pariisissa oli esitetty maksavalle yleisölle ensimmäisen kerran niin sanottuja "eläviä kuvia".

Leskirouva Olga Laurell asui aikuisen poikansa Oscarin kanssa samassa talossa, kuin Hildurin perhe. Heillä oli palvelijana Edit, josta tuli hyvin läheinen Olgalle ajan kuluessa. Olgan mies ja poika olivat molemmat poliiseja. Olga vihasi miestänsä, sillä hän oli saanut mieheltään taudin, mikä oli jo turmellut hänen kasvonsa. Mies oli onneksi kuollut ja kuopattu.

Olgan palvelustyttö, nuori Edit, oli vietelty edellisessä työpaikassaan, ja nyt hän haki keinoja, millä saisi raskauden keskeytettyä. Korsetti ei enää auttanut peittelemään vatsaa.

Tukholmassa ei ollut hakattu kiveen, mitä Fredrikan tulisi elämässään tehdä. Kaupungissa jotkut naiset pitivät jopa omaa myymälää. Adolf Fredrikin aukion kulmauksessa olevan pienen kulmakirjakaupan näyteikkunan takanakin työskenteli nuori nainen. 

Fredrika muutti setänsä perheen luokse Tukholmaan, vanhempiensa kuoleman jälkeen. Perhe asui vastapäätä Laurellin perheen asuntoa. Fredrika oli tottunut vapaaseen elämään ja kulkemiseen jo kotonaan, sillä vanhemmat eivät olleet rajoittaneet Fredrikan elämää. Toista oli sedän perheessä.

Seuraneitinä oleminen ei riittänyt Fredrikalle, joten pian hän huomasi ystävystyneensä Hildurin ja Oscarin kanssa. Myöhemmin myös Oscarin äiti liittyi heidän joukkoonsa, kun he pohtivat, miten saisivat selville, kuka oli kuolleen nuoren naisen miesystävä, ja liittyikö murhattu vaununkuljettaja samaan juttuun. Fredrika oli sattunut seisomaan katsomassa, kun poliisit olivat tutkineet vaunuja ja olivat puhuneet uhrista.

Katarina Wennstamin teos Kuolleet naiset eivät anna anteeksi yhdisti historian ja rikokset yllättävän raikkaasti katselemalla tapahtumia naisnäkökulmasta. Mielenkiintoiset tapahtumat, kiinnostavat henkilöhahmot ja uskomattoman upea taustatyö loistavat kirjan sivuilla, ja toivottavasti seuraava osa julkaistaan pian. Tästä kirjasta tehdään jo tv-sarjaa 💜

 

Katarina Wennstam, Kuolleet naiset eivät anna anteeksi *****

Suom, Christine Thorel *****

Gummerus 2026

s. 432

Döda kvinnor förlåter inte 2023

Historiallinen rikoskirja 

Tukholman murhat-sarjan 1. osa 

1895-96 Tukholma

Ruotsi

 

Laura Andersson: Tähtipölyyn kirjoitettu

 

Elettiin vuoden 1933 tammikuun puoliväliä. Oli kylmä talvi, mutta viime päivinä lumisateet olivat hetkeksi häätäneet pahimmat pakkaset. Kun saavuin sinä iltana autokyydillä paikalle, lunta satoi yhä hiljalleen.

Laura Anderssonin historiallinen viihdeteos Tähtipölyyn kirjoitettu jatkoi nuoresta filmitähdestä, Doris Laineesta, kertovaa kirjasarjaa. Doris oli kotoisin pahamaineisesta Rööperistä, jossa viinan salakauppa kukoisti, vaikka Suomen ensimmäinen Alko oli avannut vuotta aikaisemmin ovensa ja kieltolaki oli lopetettu. Doriksen isä suunnitteli suurta viinanhakureissua Virosta. Doriksen oma filmitähden elämä puolestaan oli täynnä juhlia ja yöelämää, ja hän allekirjoitti vuoden työsopimuksen Suomen Filmiteollisuuden kanssa.

En ollut koskaan ollut ajatellut olevani "kaunis". Olin täyttänyt kahdeksantoista joulukuun 17. päivä, ja ehkä olin yhä nuori. Mutta viaton? Olin tuskin ollut sitä koskaan, en ainakaan viime vuoden tapahtumien jälkeen.

Tapahtuiko nuorelle tytölle liikaa jo aivan liian nuorena? Hän oli ystävystynyt kolme nuoren tytön kanssa, ja heidät oli houkuteltu esiintymään miehille yöaikoihin ravintoloiden kabineteissa. 

Villa, Ulpu ja Linnea pitivät Doriksen jalat maan tasalla. Villan elämä kiinnosti Dorista, ja hän halusi tietää enemmän, miksi Villa pysytteli salaperäisenä taustastaan. Villa oli nimittäin henkilö, joka sai houkuteltua tyttöjoukon kaikenlaisiin juttuihin. Tällä kertaa Villalla oli suuret suunnitelmat, mutta pystyivätkö muut tytöt luottamaan Villan suunnitelmiin?

Doris oli alkanut kertoa Saariselle elämäntarinaansa muutama viikko sitten, ja he olivat päässeet vuoden 1932 loppuun. Mitä seuraavien puolentoista vuoden aikana oli tapahtunut?

Tähtipölyyn kirjoitettu kuvasi vuoden 1933 tapahtumia. Doris oli aloittanut uuden tuottajan parissa uuden elokuvan kuvaamista. 

Mutta miksi Doris kertoi elämäntarinaansa elokuvatuottaja Heino Saariselle vuonna 1942? Tarina jatkuu seuraavaan sarjan kirjaan. Jatkuiko Doriksen elämä ikävien tapahtumien jälkeen Helsingissä, vai ulkomailla? 

Laura Anderssonin Tähtipölyyn kirjoitettu jatkoi nuoren filmitähden tarinaa. Suosittelen Tähtipölyä-sarjan kirjoja historiallisten viihdekirjojen lukijoille. 

 

Laura Andersson, Tähtipölyyn kirjoitettu

Gummerus 2026

s. 310

Historiallinen viihdekirja

Tähtipölyä-sarjan 2. osa 

1930-luvun Helsinki

Filmimaailma

Alamaailma

 

Laura Andersson: Tähtipölyn Bulevardi 

Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa

 

"On vaikea uskoa, että on vasta huhtikuu", rouva Blanka sanoi. 

Ulla Raskin teos Seitsemän tornin varjoissa jatkoi nuoresta Blanka Bergeristä ja hänen palvelijastaan Margo Karjalaisesta kertovaa historiallista Kylmä meri-sarjaa. Lyypekissä oli menossa vuoden 1611 huhtikuu. Blanka kulutti turhamaiset rikkaan miehen vaimon päivät tekemällä ostoksia, joita ei tarvinnut. Margo kulki mukana kantamassa ostoksia, mutta ei olisi enää millään jaksanut, sillä hän odotti lasta ja voi huonosti.

"Margo saa lähteä, ja hän saa lähteä niine hyvineen", Blanka varmisti vielä, kun he olivat päässeet kadulle. "Menköön sen miehen luo, joka hänelle lapsen teki..."

Blanka oli kovasydäminen raskaana olevaa ystäväänsä kohtaan, kun ajoi tämä ulos kodistaan. Hän ei tiennyt, että Lyypekkiin oli saapunut rutto, joka levisi nopeasti ja tappoi yhtä varmasti. Blankan mies kuoli ruttoon nopeasti. Sen jälkeen Blanka teki suuren virheen, jonka vuoksi hän ymmärsi, että heidän piti lähteä pakoon Lyypekistä. Jonnekin minne eräs henkilö ei tiennyt heidän menneen. Tuo henkilö halusi Blankan ja Blankan pojan omaisuudet itselleen, mutta pelkäsi suuresti ruttoa.

Hän oli sitonut oman ja poikansa kohtalon mieheen, joka tahtoi heille pahaa.

Ulla Rakin Seitsemän tornin varjoissa oli tapahtumarikas ja historian polkuja kulkeva  tarina Krausen talon nuoren rouvan ja hänen palvelijansa Margon elämästä. Blanka, Itämeren tytär oli sarjan ensimmäinen osa, missä Blanka ja Margo seikkailivat merirosvojen matkassa Itämerellä, ja heidät pelasti merirosvojen kynsistä Erik Torn. Erik rakastui Blankaan, ja Blanka Erikiin, mutta Blanka oli ehtinyt avioitua, ja saman teki lopulta Erik. 

Erik ei malttanut kuitenkaan pysytellä poissa Lyypekistä, sillä hän halusi nähdä edes vilaukselta Blankan. Kun hän huomasi ruton saapuneen Lyypekkiin, lähteminen kotiin vaimon luokse ei onnistunut enää ainakaan laivoilla. Kotimatkalla Erik onnistui löytämään Margon, joka eleli erään maalaistalon rouvana. Myös Blankan matkaseurue suuntasi kohti Margon maalaistaloa. Miten Margo otti matkalaiset vastaan, sen voit lukea kirjan jännittäviltä sivuilta? Kylmä meri-kirjasarja on vienyt sydämeni 💖

Ulla Raskin historiallinen Seitsemän tornin varjossa nosti esille lämpimän ystävyyden voiman vaikeuksien keskellä. 

 

Ulla Rask, Seitsemän tornin varjoissa 💛💛💛💛💛 

Wsoy 2026

s. 357

Historiallinen teos

1611-12 Lyypekki

Kylmä meri-sarjan 2. osa

Feelgood

 

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

 

Johanna Annola: Langenneiden naisten talo

 

Aurinko on laittanut minulle lämpöisen pesän heinien keskelle. Suljen silmät ja käperryn keräksi. On melkein kuin makaisin kotona sängyssä ja äitikin olisi siinä.

Johanna Annolan Langenneiden naisten talo jatkoi 1800-luvulle sijoittuvien yhteiskunnan ulkopuolelle jääneiden ihmisten elämänkohtaloiden kuvaamista. Kirjan tarina sivusi esikoiskirjan, Valkenee kaukainen ranta, tarinaa, jossa nuori Tekla oli vaivaistalon piikana.

Ja sitten yhtenä päivänä isäntä toi minulle kaupungista korean kirkkosilkin kuin morsiamelle ikään. 

Vaivaistalon johtajatar ja hänen opettajatar-ystävänsä hankkivat Teklalle paikan helsinkiläisestä langenneiden naisten talosta, eikä siinä auttanut sanoa vastaan. Talon johtajat, Eelis ja Mathilda, kuuluivat erääseen uskonlahkoon. Eelis olisi mielellään ollut enemmän esillä uskonlahkossa, saarnaajana. Langenneiden naisten auttaminen oli Mathildalle sydämen- ja uskonasia, ja halukkaita tulijoita oli paljon. Eelis olisi halunnut kodin vain heille kahdelle ja tuleville lapsille.

Eelis-herra tulee ulos kamarista, vilkaisee minua ja mutisee jotain, mistä en saa selvää, kaikenlaisia taloja olen nähnyt, ja kaikenlaisia herroja, joten kyllä minä arvaan, ettei Eelis-herra taida ihan eheäjärkinen olla.

Kirjan kertojina toimivat Eelis ja Tekla. Tekla oli oikeassa siinä, että Eelis oli sairas mieleltään. Sairaus vain paheni koko ajan ja vielä enemmän, kun Mathilda joutui useaksi viikoksi sairaalaan. Eelis aloitti mielipuolisen tutkimustyönsä, joka kohdistui langenneen talon asukkaisiin. Siitä voit lukea lähemmin kirjasta.

Se  kaunis tyttö hänen kattonsa alla oli koko ajan ollut Maria Magdalena. 

Onneksi Tekla piti jalat maassa, mutta myös hän joutui Eeliksen tutkimuskohteeksi. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan halunnut uskoa Teklaa, ja hänen yrityksiään kertoa, mitä talossa oli tapahtunut. Jännityksellä odotan seuraavaa Johanna Annolan kirjaa, joka toivottavasti myös kuvaa syrjäytymistä ja turvapaikkoja, mutta myös mielenkiintoisia henkilöhahmoja, kuten Langenneiden naisten talossa. 

Johannna Annolan Langenneiden naisten talo kirjassa oudot tapahtumat seurasivat toisiaan.

 

Johanna Annola, Langenneiden naisten talo

Siltala 2026

s. 334 

Historia

1899-1900

Naisten turvakoti 

 

Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta 

Matti Remes: Islantilainen syleily

 

Huhtikuu oli puolivälissä ja päivästä tulisi yksi kevään ensimmäisistä aurinkoisista. Waara avasi takin vetoketjun, suoristi jalkansa, nojautui taaksepäin ja antoi auringon lämmittää kasvojaan.

Matti Remeksen Islantilainen syleily on Ruben Waara-dekkarisarjan neljäs kirja. Aiemmissa kirjoissa on tullut jo esille, että viisikymppinen Ruben sekaantuu aina, ehkä uteliaisuuttaan, ehkä rikollispiireissä viihtyvän vävypoikansa myötä, jollakin tavalla rikollisten touhuihin. Ruben kävi nuorena miehenä jonkin aikaa poliisikoulua, mutta lopetti sen kesken. Poliisikoulusta jäi hänelle kuitenkin hyvä ystävyys poliisi Juha Puskan kanssa, joka on tullut tutuksi aiemmista kirjoista. Tällä kertaa tutustuttiin uuteen poliisiin, rikoskomisario Arttu Lampeen.

Haloo, ymmärrätkö itsekään mitä olet ehdottamassa? Janne tuhahti. - Esitit juuri, että meidän pitäisi tutkia kansanedustaja Grönroosin murhaa. Ei onnistu. Minä en osallistu, koska se ei kuulu meille. Poliisiasia.

Waaran vävypoika Janne Beck oli päässyt vankilasta, ja asui Veran ja kaksospoikiensa luona. Waaran ylläoleva ehdotus ei siis saanut kannatusta, mutta jostakin syystä islantilainen tekijä pyöri lähistöllä. Mitä hän oikein etsikään? Vaikka rikoskomisario Lampi pysytteli tarkkailuhommissa, rikollinen pääsi yllättämään Waaran ja tämän tyttären Veran. Ja taas oltiin matkalla kohti Hankoa, josta Waara oli jo muuttanut Tapiolaan vuokra-asuntoon.

Ammun sinut ja poliisit, jos teet jotain, Kasper kuiskasi. Hän tuijotti niin, että Waara ajatteli miehen menettäneen lopullisesti järkensä.

Islantilainen syleily jatkui vähemmän miellyttävissä merkeissä Hangossa, jonne rikoskomisario Arttu Lampikin ymmärsi saapua. Rikollinen kuitenkin pääsi karkuun, vai pääsikö?

Kirjan alkupuolella Ruben Waara tuskaili taloudellisessa ahdingossaan, ja oli jo päättänyt myydä Hangon vaaleanpunaisen pitsihuvilansa, jonka puutarhatöitä hän rakasti. Onneksi hänen elämäänsä tuli ihana Laila, joka innosti terveellisempään elämään, kuntoiluun, lukemiseen jne. Ai, että minä tykkään tästä sarjasta, jossa on mukana vähän romantiikkaakin ja huumoria ja nyt myös koira nimeltään Laila. 

Matti Remeksen dekkarissa Islantilainen syleily oli outoja rikoksia.

 

Matti Remes, Islantilainen syleily

Tammi 2006

s. 241

Dekkari

Ruben Waara-sarjan 4. osa

Hanko

Tapiola

Islanti 

  

Matti Remes: Tappotanssi

Matti Remes: Verenpunainen spiraali

Matti Remes: Tappava tuliainen

 

Henrika de Kermadec: Säädytön

 

Tämä on tosielämän satu.

Henrika de Kermadec kertoi Säädytön esikoisteoksessaan vuosistaan Ranskassa.  Kirjan tarina on sekoitus muistikuvia ja mielikuvia kirjailijan vapaudella järjesteltynä, ja voin sanoa, että viihdyin koronavuoden hänen seurassaan. Lähtö Ranskaan vuonna 2018 oli alkuun uuden roolin hakemista uusissa lavasteissa, sillä kirjailija oli esiintyvä drag-taiteilija ja muusikko, ja kiersi eri lavasteissa esiintyvänä taiteilijana. Lähtö Ranskaan oli niin sanottu irtiotto vanhasta minästä, vanhoista rooleista ja kielestä.

Provence, heinäkuu 2018

Seisoin tuntemattoman kylän laidalla, keskellä liikenneympyrää, keskellä yötä. Sirkat sirittivät, ilmassa tuoksui öinen, lämmin kosteus.

Ranskan kesäinen lämpö hullaannutti suomalaisen kirjailijan. Tutustuminen eri ihmisiin kävi nopeasti ja luvassa oli terassi-iltoja ja runsaasti viini-illallisia eri-ikäisten ihmisten parissa. Viikot etenivät nopeasti ja matkalle tuli lisäviikkoja aivan yllättäen. Kotiinpaluu tuntui syksyllä vain väliaikaiselta, sillä halu palata takaisin oli suuri. Matka takaisin ei kuitenkaan toteutunut ihan heti.

Provence, marraskuu 2019

Palasin loppuunkulutettuna Saint-Rémy-de-Provencen pittoreskiin pikkukylään. Jos kerran Van Gogh oli valinnut paikan toipuakseen henkisestä romahduksestaan, miksei se voisi auttaa myös minua.

Marraskuinen pikkukylä ei ollut sama kuin heinäkuinen pikkukylä oli ollut. Kylästä tuli sittemmin väliaikainen paikka, kun kirjailija etsi itselleen uutta asumusta. Sellainen löytyi lopulta Bretagnen perukoilta Finistérestä. 

Pienen mökiin asukas otti tulokkaan siipiensä suojaan. Asumus järjestyi vastapalvelusta vastaan, joten kirjailija pääsi auttamaan talon eläinten hoidossa sekä remppahommissa. Hän sai myös töitä lähistöllä sijaitsevasta linnasta.

Kirjailijan aika Bretagnessa oli erityistä ja sisällysrikasta, huolimatta siitä, että maapallolle levisi ikävä pandemia-aalto, joka eristi ihmiset toisistaan. Kirjailija vietti kyseisen ajan lähellä olevassa linnassa asuen ja työskennellen. Kyseisessä linnassa vietti aikaansa myös nopeasti hyvin läheiseksi tullut henkilö.

Henrika de Kermadecin Säädytön oli viihdyttävän erilainen muistelmatarina Ranskasta ja vähän Suomestakin. Suosittelen.

 

Henrika de Kermadec, Säädytön

Wsoy 2025

s. 312

Muistelmateos

Esikoiskirja

Ranska 2018-2021

 

Leena Lehtolainen: Rivo satakieli

 

- Moi, mä olen matkalla Tontunmäkeen telkkaristudiolle. Siellä on tapahtunut ihan ihme juttu, epäselvä kuolemantapaus. Viimeinen esiintyjä ei saapunutkaan kameran eteen, vaan hänet löydettiin pukuhuoneen lattialta kuolleena.

Leena Lehtolaisen dekkari Rivo Satakieli oli jo 9. osa Maria-Kallio-sarjassa. Sarjassa on nykyisin ilmestynyt jo 17 dekkaria. Kaikkia en ole lukenut. Tällä kertaa ahkera Maria joutui tv-studion äärelle, sillä rikosuhri oli löytynyt pukuhuoneesta kuolleena tv-ohjelman aikana. Kyseisessä ohjelmassa keskusteltiin maksullisesta seksistä, ja uhri oli yksi osallistujista.

- Rivo Satakieli on rekisteröity toiminimi, toimialana seuralaispalvelu ja eroottinen tanssi.

Uhri omisti yrityksen, jonka nimi oli Rivo Satakieli. Hän oli ollut paljon julkisuudessa ja ilmeisesti yrityksellä meni hyvin. Tosin naapurimaamme tyypit olivat sitä mieltä, että he eivät pitäneet sellaisesta yritteliäisyydestä, sillä heidän mielestään ainoastaan heidän työntekijöillään oli mahdollisuus tehdä seksiin liittyviä töitä alueella, joten uhri oli palkannut itselleen suurikokoisen turvamiehen. Turvamiestä tarvittiin myös hankalien asiakkaiden aikana. Seksiala on todella vaarallista.

Viimeisenä sairaslomapäivänäni Leena tuli käymään. Kai hän arvasi, että minua pelotti töihin meneminen, ystävät vaistosivat sellaiset asiat.

Maria joutui itsekin väkivallan uhriksi ikävän tekijän taholta. Pitkä sairasloma valotti tulevaisuudensuunnitelmia, sillä vaarallinen, intensiivinen työ rikollisten parissa, ja jatkuvan väkivallan kohtaaminen stressasi suuresti kahden pienen lapsen äitiä, sillä aviomies Antti oli hänkin paljon pois kotoa. 

Etupäässä olen lukenut Maria Kallio-sarjan kirjoja ennen blogiaikaa. Mutta kaikki Maria Kallio tv-sarjat olen katsonut ja pidin molemmista päänäyttelijöistä. Maria Kallio-kirjasarja on menestynyt hyvin myös ulkomailla, sillä sarja on käännetty 30 kielelle. Sarjasta on tehty myös sovituksia radioon ja näyttämölle.

Leena Lehtolaisen dekkari Rivo Satakieli sukelsi maksullisen seksin, politiikan ja vallanhimon maailmaan.

 

Leena Lehtolainen, Rivo Satakieli

Tammi 2005

s. 346

Dekkari

Maria Kallio-sarjan 9. osa

Tv-ohjelma

 

Leena Lehtolainen: Rautakolmio 

 

Ellie Levenson: Huone 706

 

Pari uutislähetyksen sanaa kiinnitti Katen huomion. "Lontoo" ja "hotelli", hän muisteli kuulleensa. Mitkä tahansa sanat ne olivatkin, ne saivat hänet nousemaan ylös ja keskittymään televisioruutuun.

Brittiläisen Ellie Levensonin Huone 706 oli trillerimäinen jännityskirja suoraan lontoolaisesta hotellihuoneesta, jonne Kate ja James olivat tehneet treffit. Heidän suhteensa oli kestänyt jo useamman vuoden, mutta epäilenpä, että kirjan tapahtumien jälkeen kyseessä oli viimeinen tapaaminen. 

Vakava vaaratilanne lontoolaisessa hotellissa. Katelle tuli huono olo.

Kirjan kertojana toimi siis Kate. Kate kertoi sekä menneisyyden että nykyisyyden asioista, hän kertoi mm. avioliitostaan ja lapsistaan, sekä elämäänsä vaikuttaneista ikävistä jutuista, mutta nyt oli kohdalle osunut tapahtuma, mikä voisi muuttaa koko hänen elämänsä, ja myöskin perheensä elämän dramaattisella tavalla. Kaikki Katen salaisuudet tulisivat esille jollakin tavalla, mutta millä, sitä piti miettiä. Aikaa vain ei ollut kovin pitkään ja mihin sen käyttäisi.

Kate yritti keskittyä hengitykseensä. Hän hengitti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Se ei toiminut. Hän tunsi paniikin yltyvän.

Ellie Levensonin Huone 706 vei mukanaan Lontooseen ja Roomaan, missä Kate oli opiskellut kieliä. Uskoisin, että kirjan tarinasta tulisi hyvä elokuva, missä oltaisiin välillä Italiassa ja välillä Lontoossa. Italian tapahtumat olisivat kivoja ja onnellisia, kun taas Lontoosta löytyisi kaikenlaista draamaa. 

Ellie Levensonin Huone 706 oli dramaattinen jännitystarina Lontoosta.

 

Ellie Levenson, Hotelli 706

Suom. Karoliina Timonen

Johnny Kniga 2026

s. 421

Room 706  2026

Jännityskirja

Lontoo

Rooma

 

 

Vuoden 2025 parhaimmat kirjat-kooste

 

Omat valintani vuoden 2025 parhaimmiksi kirjoiksi Blogistanian äänestyksessä olivat: 

 

Blogistanian Finlandia 2025:

3p. Emmi Itäranta : Lumenlaulaja

2p. Mikko Kamula: Pohjolan neito

1p. Satu Rämö: Tinna

 

Blogistanian Globalia 2025:

3p. Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta

2p. Mélissa Da Costa: Toivoa versovat päivät

1p. TJ Klune: Taivaansinisen meren tuolla puolen

 

Blogistanian Lastenkirjat 2025:

3p. Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän

2p. Eva Frantz: Kilpikonnasaari 

 

Blogistanian Nuortenkirjat 2025:

3p. Katri Kauppinen: Laulunpunojat 

2p. Alan Bradley: Hiljaa keinuu hirttoköysi

1p. Sisko Latvus: Rudolfin näköinen poika  

 

Blogistanian Tieto 2025:

3p. Roy Arunthati: Turvani ja myrskyni

2p. Laura Wathén: Ai se olikin ADHD 

1p. Miia Siistonen: Harri Henttinen, Sieluni värit  

 

 

Terhi Ilosaari: Iloa etsimässä

 

Näyteikkunat valmistautuvat jouluun. Minä valmistaudun en-tiedä-mihin. Lennän pian tuntemattomaan, ensin vapaaehtoiseksi bosnialaiseen majataloon ja sitten - en tiedä. Lähden matkalle, jolta en palaa.

Terhi Ilosaaren matkateos Iloa etsimässä on hänen muistelukirjansa Bosnian, Islannin, Italian ja Grönlannin matkoilta vapaaehtoisvuotensa aikana.  Hän teki vapaaehtoistyötä yksityisillä maatiloilla Islannissa ja Italiassa, turistimajatalossa Sarajevossa ja alkavassa turistimatkailukohteessa Grönlannissa sekä turistiveneissä Islannissa. 

Vapaaehtoisten työaika oli sovittu viisituntiseksi viitenä päivänä viikossa, mutta tunnollisena ihmisenä Terhi Ilosaari paiskoi melkein ympäripyöreitä päiviä. Siinä ei paljon ehtinyt miettiä oman elämänsä murheita, mikä oli lopulta hyvä asia. Kirja siis avasi myös vapaaehtoisten työntekijöiden kokemuksia eri maissa.

En ole koskaan asunut näin puheliaassa talossa. Myöhemmin tajusin kylmyyden saapuneen entiseen kotiini jo kuukausia aikaisemmin.

Terhi Ilosaarella oli takanaan koskettava ero, jota hän oli kipuillut pitkään. Hän halusi muutosta yksityiseen ja työelämäänsä. Ylhäällä bosnialaisilla vuorilla työskennellessä oli mahtavat maisemat, puheliaita kavereita ja lemmikkejä, koiria ja vuohia, jotka yllättivät hänet läheisyyden kaipuullaan. Toinen koirista jopa halusi viettää yöt hänen vieressään. Ainut iso miinus oli talon isäntä, joten matka jatkui muualle maailmaa aiemmin kuin oli tarkoitus. 

Heinän jakelu on uskomaton elämys ensikertalaiselle. Satapäinen ihailijajoukko seuraa jakelijan jokaista liikettä, kaikkialla kohisee ja kuhisee. Kun viimeinenkin rivi on saanut heinänsä, on hiljaista.

Matka Islannin  pohjoisosiin Akureyriin sujui lentokoneella. Ainoa miinus vaikutti olevan kaiken kalleus. Ihanat lämpimät ulkoilma-altaat houkuttelivat uimaan. Vapaaehtoistyöpaikka sijaitsi pitkän ajomatkan päässä yksinäisessä, mutta kauniissa laaksossa. Terhi tutustui tilalla lampaiden hoitamiseen ja siihen liittyviin tehtäviin. Hän matkasi tilalle myös myöhemmin, kun lampaiden synnytyksen aika koitti, jolloin työtä tehtiin vuorotta.

Kiitollisuuteni hevosta kohtaan läikkyy yli. Kiitos, kun saan ratsastaa sinulla. Kiitos, kun olet minulle näin kiltti.

Italialaisella hevostilalla Terhi Ilosaari pääsi opettelemaan ratsastusta enimmäistä kertaa elämässään, ja hän ihastui ikihyväksi hevosiin ja ratsastamiseen. Ihminen, joka ei ole koskaan aikaisemmin ollut tekemisissä eläinten kanssa, oppi tekemään töitä eläinten kanssa, rakastamaan ja hellimään niitä - lampaita, vuohia, hevosia, kissoja ja koiria. Myös kalastus tuli tutuksi Grönlannissa. Ensimmäiset valaat tuli nähtyä Islannin vesillä. Kokemuksia kertyi siis valtavasti erilaisten ihmisten parissa ja varsinkin eri maiden ruokia tuli syötyä runsaasti.

Terhi Ilosaaren matkateos Iloa etsimässä vei mukanaan mielenkiintoisiin kohteisiin. 

 

Terhi Ilosaari, Iloa etsimässä

Kannet ja taitto: Sofia Kivistö

Kustantaja: Terhi Ilosaari

Paino: Nordprint, Helsinki 2020

s. 363 

Matkakirja

Bosnia

Islanti

Italia

Itävalta

Grönlanti 

 

 

Minna Canth: Laulaja ja muita novelleja #minullaoncanthia

 

Hyvää Minna Canthin (1844-1897) päivää  ja samalla tasa-arvonpäivää kaikille lukijoille.  Minna Canth, eli Ulrika Wilhelmina os. Johnsson, oli ensimmäinen suomenkielisiin sanomalehtiin kirjoittava nainen. Siksi halusin tuoda esille hänen alunperin sanomalehdissä julkaistuja novelleja. 

Kirsti luki ylistävän arvostelun eilispäivän konsertista. Loistava menestys. Yleisön mieltymys tavaton. Myrskyiset hyvähuudot ja aploodit. Huone täpösen täynnä.

Minna Canthin (1844-1894) teos Laulaja ja muita novelleja sisältää seitsemän lyhyttä novellia, jotka on julkaistu ensimmäisenä sanomalehdissä ajan tapaan, ja sen jälkeen käännetty ruotsiksi ja julkaistu kirjana. Ensimmäisenä aloitti novelli Laulaja, jossa Kirsti luki sairaalle äidilleen sanomalehtiarvostelua. Perheen kasvattipojasta oli tullut kuuluisa laulaja. Koska hän oli esintynyt kiertuematkallaan Kuopiossa, äiti tietenkin toivoi rakkaan kasvattipoikansa näkemistä. Kirsti ei niinkään. Laulaja on julkaistu Uudessa Kuvalehdessä vuonna 1895.

Nouse ylös, kah, Emmi, etkö sinä kuule, kun rouva soittaa. Emmi, voi, voi tuota tyttöä, kuinka raskaasti nukkuu. Emmi, Emmi!

Toinen novelli oli nimeltään Lapsenpiika, ja se julkaistiin Keski-Suomi-lehdessä vuonna 1887. Nuori tyttö hoiti pikkuvauvaa äidin apuna, eikä ollut saanut nukkua moneen yöhön, kuin katkonaisia unia.

Aina sai jo talvella vanhemmiltaan luvan kutsua Hilman luokseen kesää viettämään.

Kolmannessa novellissa, nimeltään Eräs Puijolla käynti, kaksi nuorta tyttöä lähtivät kaupungista kävellen Puijolle, aikomuksena kiivetä torniin. Oli kesä ja lämmin ilma. Päätettiin olla huimapäisiä ja riisua sukat ja kengät pois jalasta.

Ellin mies oli kauppias. Viisi vuotta he olivat olleet naimisissa ja heidän onnensa oli vaan kasvanut päivä päivältä.

Neljäs novelli, Epäluulo, kertoi kauppiaan rouvasta ja hänen ahdingostaan. Ellin ahdinko kasvoi nopeasti liian suuriin mittoihin, eikä hän kestänyt sitä.

Viidentenä novellina oli Ompelija, joka kertoi naisesta, joka huomasi rakastettunsa löytäneen uuden rakkauden. Tulevaisuus näytti ankealta ja toivottamalta.

Häntä kutsuttiin "hurjaksi neidiksi" ja hän asui kaukana kaupungin syrjässä, aina Seilaisen mäellä, vanhan hautausmaan takana.

Kuudes novelli oli nimeltään Vanha piika. Vuosia sitten naimatta jääneitä naisia kutsuttiin vanhoiksi piioiksi. Nykyään kaikki vapaat ihmiset ovat sinkkuja, eikä ole tarvetta mennä naimisiin, jos ei halua, ainakaan Suomessa. Tämä oli reipas ja rempseä novelli. Päähenkilö oli vahvaluonteinen, mutta romantikko, jos ei saanut puolisokseen suuriruhtinasta, niin eipä kukaan muukaan kelvannut.

Viimeinen novelli, Kodista pois, kertoi Fannysta, joka halusi opintojensa jälkeen opettajaksi. Vanhemmat olivat eri mieltä asiasta, sillä he halusivat lapsensa hyviin naimisiin tekemään lapsenlapsia. Novellista voit lukea Fannyn suunnitelmista.

Minna Canthin teos Laulaja ja muita novelleja kertoi tyttöjen ja naisten elämästä 1800-luvun Suomessa. 

 

Minna Canth, Laulaja ja muita novelleja

Kansikuvassa Maria Wiikin taulu  Ullakkokamarissa 1889 

Wsoy 1998

s. 153 + Esipuhe

Novelleja vuosilta 1887-95

 

Minna Canth: Köyhää kansaa ja Salakari

Minna Canth: Työmiehen vaimo 

Minna Canth: Hanna 

 

 

 

 

Yöpöydän kirjat-blogin Niina on 12. Minna Canth-lukuhaasteen vetäjä. Kiitos haasteesta Niina 💖.

Minna Canth oli huikea naisten tasa-arvon edistäjä ja on ansainnut oman päivänsä kalenterissa ja sen, että hänen teoksiaan nostetaan esille. Canthin  teoksia lukemalla on hienoa huomata, miten asiantilat ovat muuttuneet menneisyyden ajoista.  

Joel Kangas: Kaltio

 

Valkoinen ja harmaa poro kulkevat hiljaista kylätietä Norjan suuntaan. Valkoisen kyljessä näkyy erotuksen jäljiltä vihreitä maalimerkintöjä. Koparat kopisevat jäistä asfalttia vasten rennon oloista tahtia, eikä poroilla tunnu olevan kiire pois auratulta polulta.

Joel Kankaan Kaltio jatkoi inarilaissyntyisestä poliisista, Mikkal Moilasesta kertovaa dekkarisarjaa yhtä hyytävän kylmäävään tapaan, kuin ensimmäinen dekkari Kaamos, joka valittiin Suomen dekkariseuran vuoden esikoisdekkariksi 2025. 

Tällä kertaa tapahtumat sijoittuivat Lapin perukoille Inariin ja Jäämeren rannalle Pohjois-Norjaan. Talviolot olivat ankarat, paljon lunta ja kaamosaika loi oman pimeytensä. Silti Mikkal oli matkalla hiihtoreissulle siskonsa Sunnan, tämän miesystävän ja erään kaverin kanssa.

Fileerausveitsi uppoaa kylmään lihaan vaivattoman ja pehmeän näköisesti. Poikkisyin lihasta viiltävä terä liikkuu tottuneen oloisesti Tor Erikin kädessä. Kohmeinen paistipala muuttuu ohuiksi lastuiksi veto vedolta, ja kattilaan nostettu hiljalleen sulava lihasilppu nostaa huoneeseen raa´an poronlihan tuoksun. 

Lapissa syötiin tietysti poronkäristystä, mutta pilkittiin myös kaloja ja syötiin kalakeittoa.  Mikkal, Sunna, Tor-Erik ja Samuli hiihtivät Iisakkijärven tuvalle, ja tuvalla Sunna ilmoitti veljelleen kivan asian. Tuvalla vietettiin muutama päivä rauhaiseloa, mutta sitten alkoi tapahtua.

Valitettavasti eräs ikävämpi ihminen alkoi häiriköimään heitä tuvalla, ja teki lopulta ilkityönsä. Tuo henkilö avasi menneisyyttään vuodesta 2016 lähtien. Hänellä ei ollut hiihtoporukkaan kuuluviin henkilöihin mitään syytä tehdä mitään ikävää, mutta miksi hän teki mitä teki, selvisi ainakin osittain Kaltion sivuilta.

Joel Kangas on itse syntynyt Inarissa, ja nautin suuresti hänen tarinoinnistaan ja paikkatuntemuksestaan. Lappilainen elämänmeno tuli hienosti esille Kaltion sivuilta. Olipa mahtava olla mukana dekkarimatkalla Inarissa.

Joel Kankaan Kaltio dekkarissa oli vauhdikasta menoa kaamosajan Lapissa. Tästä tulisi mahtava tv-sarja.

 

Joel Kangas, Kaltio *****

Kirjan kansikuva ***** 

Karisto 2026

s. 315

Dekkari

Mikkal Moilanen-sarjan 2. osa

Inari

 

Joel Kangas: Kaamos 

Joel Kangas: Kaltio 

Marguerite Duras: Rakastaja

 

Lossi ylittää Mekongia.

Kuva kestää koko ylityksen ajan rannalta toiselle. Minä olen viidentoista ja puolen eikä tässä maassa ole vuodenaikoja, meneillään on ainoa mahdollinen vuodenaika, kuuma ja kostea, me olemme maapallon pitkällä kuumalla vyöhykkeellä, ei kevättä, ei uutta kesää. 

Ranskalaisen Marguerite Durasin (1914-1996) Rakastaja sijoittui 1930-luvun Vietnamiin, jossa kirjailija syntyi, vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Kirjailija seurusteli nuorena salassa vietnamilaisen miehen kanssa, koska vallalla oli molemminpuolinen vahva rotu- ja luokkaerottelu ranskalaisten ja vietnamilaisten välillä. Kirjailija oli lisäksi nuori lukiolainen ja mies oli huomattavasti vanhempi, aikuinen mies.

Äiti saattoi minut autoon kuten ennenkin ja uskoi minut kuljettajan huostaan, Saigonin autossa hän uskoo minut aina kuljettajalle kaiken varalta, tulipalon, raiskauksen, rosvojen hyökkäyksen, lossionnettomuuden varalta. Kuten ennenkin kuljettaja istutti minut lähelleen etuosaan, valkoisille matkustajille varatulle paikalle.

Kirjailijan vanhemmat olivat ranskalaisia opettajia, jotka muuttivat Vietnamiin, joka tuolloin kuului Ranskan Indokiinaan yhdessä Laosin ja Kambodžan kanssa. Kirjailijan isä oli kuollut varhain, ja äiti yritti elättää ja kouluttaa kolme lastaan hyvin köyhissä oloissa. Tytön seurustelu vietnamilaisen kanssa ei ollut hyväksyttyä, eikä perhe halunnut tuntea miestä julkisesti. Koska mies tuli rikkaasta perheestä ja antoi paljon lahjoja, ne otettiin vastaan viileästi.

Hän pelkää jatkuvasti että minä tapaan toisen miehen. Minä en ikinä pelkää mitään sellaista. Hänellä on toinenkin pelko, ei se että olen valkoinen vaan se että olen kovin nuori, niin nuori että hän voisi joutua vankilaan jos suhteemme paljastuisi. 

Marguerite Duras oik. Marguerite Germaine Marie Donnadieu oli ranskalainen kirjailija, elokuvaohjaaja, näytelmäkirjailija ja kulttuurivaikuttaja, jonka kirjat pohjautuivat hänen omiin elämänkokemuksiinsa. Rakastaja on saanut Concourt-palkinnon ja siitä on tehty elokuva ja näytelmiä. 

Marguerite  Durasin Rakastaja on muisteluteos kirjailijan nuoruudesta.

 

Marguerite Duras, Rakastaja

Suom. Jukka Mannerkorpi

Esipuhe Anne Fried

Otavan Kirjasto 2021

s. 121

L´ Amant 1984

Ensim. julkaisu suomeksi 1985

1930-luku

Vietnam, joka kuului Ranskan Indokiinaan 1930-luvulla 

Nuoruus   

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

 

Herra Sherlock Holmes, joka tavallisesti nousi hyvin myöhään ylös aamuisin, paitsi niissä kylläkin useissa tapauksissa, jolloin hän oli valvonut koko yön, istui aamiaisella. Minä seisoin matolla tulisijan edessä pitäen kädessäni keppiä, jonka eräs edellisenä iltana luonamme käynyt herra oli unohtanut.

Brittiläiskirjailija Arthur Conan Doylen (1859-1930) klassikkoteos Baskervillen koira yhdisteli kauhua ja jännitystä Englannin maaseudulla marraskuun hyytävässä pimeydessä. Kirjan päähenkilöinä toimivat kertojana tomiva tohtori Watson ja salapoliisi Sherlock Holmes, jotka olivat hyviä ystäviä ja ratkoneet jo aiemmin monet rikosjutut. Sherlock Holmes ratkoi rikokset ja Watson auttoi tutkimuksissa sekä kirjoitti tapahtumista kirjoja. Edellisenä iltana heillä oli käynyt muuan tohtori Mortimer, joka halusi puhua Baskervillen koirasta.

Tohtori Mortimer sai omituisen ilmeen silmiinsä ja alensi äänensä kuiskaukseksi vastatessaan:

"Herra Holmes, ne olivat tavattoman suuren koiran!"

Tohtori Mortimer oli siis nähnyt erään kuolleen vanhuksen vieressä suuren koiran jälkiä, ja hän oli myös nähnyt suuren mustan koiran liikkuvan alueella pimeään aikaan ulvoen kammottavalla äänellään. Lisäksi hänellä oli vanha käsikirjoitus mukanaan 1700-luvulta, jossa puhuttiin Baskervillen sukua uhkaavasta yliluonnollisesta koirasta. Suvun jäsenten ei kannattanut liikkua pimeään aikaan nummella. Oliko vanhus, koiran nähtyään, saanut sydänkohtauksen ja kuollut, vai oliko tapahtunut jotakin pahempaa? 

"Olet siis itsekin taipuvainen ylenluonnolliseen selitykseen?"

"Paholaisella saattaa kai kätyrinä  olla olentoja lihasta ja luusta, vai kuinka? Kaksi kysymystä kohtaamme heti tutkimuksemme alussa. Ensiksikin: onko tässä ensinkään kysymys rikoksesta, toiseksi: mikä tämä rikos on, ja kuinka se tehtiin?

Seuraavaksi Holmes ja Watson tutustuivat uuteen sir Baskervilleen eli perijään. Koska tohtori Mortimerilla ei ollut työnsä ja perheensä vuoksi aikaa olla perijän tukena ja turvana kartanossa, päätettin, että Watson lähtisi hänen seurakseen ja raportoisi tapahtumista Holmesille.

Baskervillen koiran tapahtumissa oli mukana vain muutama henkilöhahmo, joten se, miten rikos tai tuleva rikos tultaisiin tekemään, oli kiinnostavaa seurata. Holmeskin liikkui Watsonin tietämättä lähistöllä, ja oli varsinkin loppukahinoissa mukana. 

Oliko tarinan mukana yliluonnollisia juttuja, tai ylenluonnollisia, kuten kirjan suomentaja oli kääntänyt vuonna 1904, voit tarkistaa kirjan sivuilta. Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes-dekkarit ovat maailmankuuluja ja niistä on tehty runsaasti tv-sarjoja ja elokuvia. 

Suosittelen lämpimästi lukemaan Baskervillen koiran, sillä siinä kuvaillaan 1800-luvun elämänmenoa, ihmisiä ja miljöötä mm. ihmiset kulkivat rattailla, hevosilla, junalla ja kävelivät pitkiäkin matkoja. Ei ollut kännyköitä, eikä puhelimia, joten ihmiset kirjoittivat kirjeitä ja lähettivät sähkösanomia.

 

Arthur Conan Doyle, Baskervillen koira 

Suom. Yrjö Weilin 1904

Saga Egmont 2026

s. 218

The Hound of the Baskervilles (Sherlock Holmes) 1844

Klassikkodekkari

Englanti

1800-luku 

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemyksiä. 

Ps. Kirjan suomen kieli on peräisin 1900-luvun alusta, joten se ei vastaa nykyajan kieltä. Kirjassa on myös joitakin nykyaikana eettisesti arvelluttavia kohtia esim. siinä mainitaan kallojen mittaukset, joita tehtiin 1800-luvulla ja 1900-luvulla myös Suomessa, ja puhutaan eri ihmisryhmien kalloista, niin kuin siihen aikaan on ollut tapana puhua ja kirjoittaa, mutta joka ei sovi nykyaikaiseen kielenkäyttöön ja arvomaailmaan Suomessa. 

 

Agatha Christie: Kuolema keskitalvella

 

Meillä oli tapana viettää joulua Cheshiressä Wattsien luona.

Agatha Christien (1890-1976) teos Kuolema keskitalvella  sisältää 12 novellia, joissa esiintyvät tutut henkilöhahmot Hercule Poirot, neiti Marple, Tommy ja Tuppence, Parker Pyne ja Harry Quin.

Alkuruoaksi osterikeittoa (mistä minä en oikein välittänyt), kampelaa, keitettyä kalkkunaa, paistettua kalkkunaa ja iso paahtopaisti. Sitten jälkiruokatorttu, hedelmäpiirasia ja joulukakku, jonka sisältä paljastui tulevaisuutta ennustavia hopealantteja, porsasfiguureja, sormuksia, nappeja sun muuta. Ja sen jälkeen vielä ties kuinka monta jälkiruokalajia. 

Kirjan ensimmäisessä novellissa, Joulu Abney Hallissa, kirjailija kertoi aika ylenpalttisista joulunviettotavoista, joita heidän perheensä vietti hänen nuoruudessaan. Ainakin ruokaa ja herkkuja oli runsaasti, samoin lahjoja, ja palvelijoiden tehdessä ruoat, siivoukset ja muun ylläpidon, herrasväki sai vain nauttia joutenolosta ja joulusta.

Tämä murhenäytelmä (sanoi moniseur Poirot) tapahtui Belgiassa monia vuosia sitten.

Suklaarasia novellissa Poirot kertoi ystävälleen ja apurilleen kapteeni Hastingille erään ratkaisemansa jutun, joka painettiin lopulta villaisella.

Äsken kertomani selittää, miksi en Sandersit tavattuani lainkaan epäillyt, vaan tiesin heti, että mies oli aikeissa tappaa vaimonsa. 

Jouluinen murhenäytelmä nimisessä novellissa neiti Marple kertoi  ratkaisemastaan murhenäytelmästä, jossa näki heti avioparia katsoessaan, mitä aviomiehellä oli mielessä.

Suuri halko paloi iloisesti rätisten avotakassa, ja tulen räiskettä säesti kuuden ahkerasti käyvän kielen kalkatus. Nuoriso oli kokoontunut nauttimaan joulusta. Vanha neiti Endicott, jonka useimmat läsnäolijat tunsivat Emily-tätinä, hymyili suopeasti hälinälle.

Jouluseikkailu novellissa Hercule Poirot oli joulun aikana vierailulla eräässä kartanossa. Olen katsellut Poirotista tehtyjä tv-elokuvia, joita tulee useita viikossa. Myös tästä novellista tehty tv-elokuva esitettiin helmikuussa. Novellissa löytyi suuri punainen rubiini jouluvanukkaasta.

Agatha Christien kirja Kuolema keskitalvella sopii nautittavaksi novelli kerrallaan hunajaisen teen ja skonssien kera.

 

Agatha Christie, Kuolema keskitalvella

Suom. Saara Pääkkönen, Kirsti Kattelus, Anna-Liisa Laine, Matti Rosvall ja Jukka Saarikivi 

Wsoy 2024

s. 239

Midwinter Murder 2020

Novellikirja sisältää novellit:

Christmas at Abney Hall 1975

The Chocolate Box 1923

A Christmas Tragedy 1930

The Mystery of the Baghdad Chest 1932

The Clergyman´s Daughter/ The Red House 1923

The Blymouth Express 1923

Problem at Pollensa Bay 1935

Sanctuary 1954

The Mystery of Hunter´s Lodge 1923

The World´s End 1929

The Manhood of Edward Robinson 1924

Christmas Adventure 1923 

 

 

 

Noora Mustajoki ja Bosse Hellsten: Turisti

 

Tien päässä oli tunturi, linja-auto ja tunturin takana jäätynyt metsäkone ja avohakkuu, sen takana muiden tuntureiden ääriviivoja silmänkantamattomiin. Bussin kyljessä tarrakirjaimet: ARCTIC LIGHTS TOURS.

Noora Mustajoen ja Bosse Hellstenin Turisti aloitti räväkkään tyyliin uuden Arktis-dekkarisarjan. Päätapahtumat sijoittuivat Leville, missä yritysryppään kierona toimitusjohtajana pyöri Pete Huhtaniemi. Pete oli velkaantunut joka puolelle, ja mukaan olivat tulleet kansainväliset hämäräpiirien rahoittajat, missä rikollista rahaa pestiin eri firmoissa. Mikään ei riittänyt ulkomaisille rahoittajille, ja niinpä Levillä pyöri rikollisia, jotka takasivat rahojen virtaukset niiden lainaajille, joko hyvällä tai pahalla. Pete pelkäsi henkensä edestä, sillä liikekumppani oli tapettu.

Taivaanranta leiskui kellertävänä ja hohti kuin Edvard Munchin Huudossa. Frank Korpela käveli kirjastosta ulos ja nosti takinkaulusta suojaamaan parrakkaita kasvojaan. Hän käveli edelleen suoraselkäisesti kuin  poliisi, tasaista vauhtia mutta ei liian nopeasti, pää korkealla, vaikkka kroppa ja painovoima pistivät hanttiin. Pakkasta oli lähes kolmekymmentä.

Pete Huhtaniemen turistiryhmään kuulunut  henkilö oli löytynyt kuolleena. Paikallinen poliisi, Eeva Rantanen, pyysi Frank Korpelaa mukaan tutkimuksiin. Eeva ei oikein pitänyt työkavereitaan pätevinä murhatutkimukseen. Hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä Korpela oli alkuun vastahakoinen, mutta pian hän huomasi, että Helsingin huumepiireissä pyörineet väkivaltaiset rikolliset olivat saapuneet Leville. Mutta miksi, ja kuka oli tappanut brittiläisen turistin?

Jängän yllä matkailukeskuksen moniväriset valopylväät valaisivat nopeasti pimenevää taivasta. Levi oli romantikkojen ja viikonloppuromantikkojen Eldorado, tuntureiden ympäröimä kultainen kaupunki suomaan keskellä.

Levillä sattui ja tapahtui kaikenlaista mystistä ja hämäräperäistä, joista Lapin Maan runoiluun ja fiktioon taipuvainen toimittaja, Gonzo Hyvärinen, kirjoitti mehukkaita ja värikkäitä juttujaan. Ja juttujahan riitti loputtomasti alkaen brittiläistoimittajan kuolemasta Lapin yritysmogulin viimeisimpiin villityksiin, ja mafioosojen edesottamuksista, joita riitti ympäri Lappia.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli riittävästi  Mustajoen ja Hellstenin Turisti-dekkarissa. Kaiken yllä loistivat Levin matkailukeskuksen värikkäät valot ja vaihtelevasti revontulet. Pakkasta ja luntakin oli riittämiin. Pääosassa oli kuitenkin musta huumori, jota riitti alusta loppuun asti. Ja ihana oli seurata, kun tarinan henkilöiden mukana kulki lemmikkieläimiä. "Salkun  salaisuus" jatkuu kenties seuraavassa osassa?

Noora Mustajoen ja Bosse Hellstenin Turisti vei vauhdikkaalle dekkarimatkalle Leville. Suosittelen.

 

Noora Mustajoki ja Bosse Hellsten, Turisti ***** 

Gummerus 2026

s. 472

Dekkari

Arktis-sarjan 1. osa

Levi, Kittilä

Matkailu

Kansainväliset rikollisryhmät