Sylvia Plath: Ariel

 

Rakkaus käynnisti sinut kuin pullean kultakellon.

Kätilö läpsäytti jalkapohjiasi, ja kalju huutosi

valtasi paikkansa elementtien joukossa.

 

Yhdysvaltalaisen kirjailijan ja runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) runokirjaa, nimeltään Ariel: runoja, pidetään hänen pääteoksenaan yhdessä Lasikellon kanssa. Yllä oleva Aamulaulu runon alku kertoi mielestäni vauvan syntymästä.

 

Olen antanut asioiden lipsua, kolmikymmenvuotias rahtialus

roikkuu itsepintaisesti kiinni nimessäni ja osoitteessani.

(pari riviä runosta Tulppaanit) 

Ariel julkaistiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen, mutta kirjaa ei julkaistu sellaisena kuin runoilija oli sen halunnut julkaista. Sylvia Plathin tytär Frieda Hughes on halunnut julkaista runot äitinsä tahdon mukaisesti ja kaikkine runoineen, sillä Plathin aviomies Ted Hughes oli poistanut runoja mielensä mukaisesti. Frieda Hughes kertoi jälkisanoissa enemmän runoista ja äitinsä tahdosta, sekä isänsä tekemistä muutoksista aiempiin käsikirjoituksiin.

 

Nyt olen hiljaa, kurkkuun asti

täynnä vihaa,

paksua, paksua.

En puhu.

 

Yllä oleva teksti on osa runosta Lesbos. Rakastan Sylvia Plathin runoja, enkä ole varmasti ainoa. Rakastuin nuorempana myös hänen Lasikellon aikaisempaan suomennokseen, joka oli nimeltään Lasikellon alla. Sylvia Plathin elämä oli taistelua mielenterveyden ja masennuksen kanssa, ja hän oli yrittänyt itsemurhaa ja ollut hoidossa. Runoista nousi esille mm. hänen kokemuksensa sairaudesta ja sen hoidosta. Sylvia Plath teki viimeisen itsemurhansa kolmikymppisenä, ja jätti valmiin runokäsikirjoituksensa Arielista kirjoituspöydälleen. Kirja sisälsi 40 runoa.

 

Se on melkein ohi. 

 

Sylvia Plathin runokirja Ariel sisältää valtavan määrän tuskaa ja ahdistusta ja koskettavia runoja.

 

Sylvia Plath, Ariel: runoja

Suom. Anni Sumari

Siltala 2026

s. 96 + Frieda Hughesin jälkisanat 13s. + Sisältö

Ariel: The Restored Edition 2004

Englanninkielinen alkuteos Ariel 1965

Suomennos 1983 Kirsti Simonsuuri 

 

Sylvia Plath: Lasikello 

Klaudia Denisov: Minä, sinä, ukki ja mummo

 

Klaudia Denisovin sarjakuvateos Minä, sinä, ukki ja mummo kuvasi tummuudellaan pienen lapsen ahdistusta ja pelkoa eri asioista. Mukana oli kuitenkin paljon huumoria keventämässä tummuutta. 

 

 

Pienet siskokset olivat mummolassa käymässä. Mummola sijaitsi metsässä, jossa oli paljon jäniksen jälkiä. Yöksi mummo lukitsi ovet tarkasti, jotta jänikset eivät pääse sisälle. Mummollakin oli selvästi kaikenlaisia pelkoja, jotka hän toi esille toimissaan esim. uima-altaaseen ei voinut laittaa vettä, että tytöt eivät huku, mutta he saivat pomppia siinä. Siispä vanhempi tyttö pomppi siinä jatkuvasti, ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Vierailunsa aikana tytöt paistoivat lettuja ja kävivät kirpputorilla. Ukin tehtävänä oli toimia kuskina, eikä hän pahemmin jutellut, poltti vaan tupakkaa ja köhi.

 

 

Mummon syli oli kuitenkin lempeä ja oli kiva lähteä taas kotiin, kun isä tuli hakemaan. Hei hei mummo ja ukki.

Klaudia Denisov, Minä, sinä, ukki ja mummo

Suuri Kurpitsa 2026

s. 155

Sarjakuvateos 

 

Mikaela Bley: Tyttörukka

 

Hän tuijotti seinää. Sulki silmänsä mutta avasi ne hetken kuluttua jälleen. Painoi tyynyn päänsä päälle ja yritti vaimentaa äänet, mutta ei se auttanut. Äänet vain voimistuivat.

Ruotsalaisen Mikaela Bleyn Tyttörukka aloitti rikostoimittaja Ellen Tamm-dekkarisarjan. Sarjassa on jo ilmestynyt neljä dekkaria, joten kiva kun  seuraavan dekkarin pystyi heti varaamaan kirjastosta, joka on nimeltään Sisaret. Kolmas dekkari on nimeltään Riivinrauta ja neljäs Tytöt vailla nimeä.

Kirjan alussa olevassa prologissa lapsi laittoi tyynyn korvilleen, koska halusi nukkua yöllä, mutta aikuiset riitelivät isoon ääneen. Nukkuminen ei siis onnistunut.

8-vuotias tyttö kadonnut jäljettömiin...

Ellen Tamm oli rikostoimittajana TV4:lla Tukholmassa. Hän sai uudelta uutispäälliköltä tehtäväksi tehdä uutisen kadonneesta tytöstä, vaikka aiemmin ei uutisissa oltu näytetty vastaavia juttuja. Ellenistä tuntui todella pahalta, sillä hänen siskonsa oli kuollut 8-vuotiaana. Ja uutispäällikkö tiesi sen. Tuo uutispäällikkö osoittautui aika ikäväksi tyypiksi.

Hän oli väsynyt. Lopen uupunut. Ei vieläkään pukeutunut, vaikka kello lähenteli kymmentä. Pöydällä hänen edessään oli päivän lehti. Hän ei ollut edes avannut sitä. Lycken kuva etusivulla kammotti, ja otsikot kirkuivat niin lujaa, että hän halusi peittää korvansa.

Pieni tyttö, Lycke, oli siis ollut kadoksissa useamman päivän ajan. Kukaan ei uskonut, että hän olisi enää elossa. Mutta kuka oli kaiken takana? Vanhemmat, jotka olivat eronneet ja riitelivät huoltajuudesta, vai uusi äitipuoli, joka oli jo synnyttänyt vauvan Lycken isän kanssa, eikä voinut sietää Lyckeä, mutta pakkohan se oli joka toinen viikko. Vanha lastenhoitaja rakasti Lyckeä, ja vihasi perheen aikuisia, jotka eivät huomioineet tarpeeksi Lyckeä. Tenniksen opettaja, joka osoittautui inhottavaksi tyypiksi. Vai oliko joku ulkopuolinen kaiken takana?

Mikaela Bleyn Tyttörukka oli esimerkki eroperheen kulisseista.

 

Mikaela Bley, Tyttörukka

Tammi 2023

s. 346

Lycke 2015

Dekkari 

Ellen Tamm-sarjan 1. osa

Rikostoimittaja tv-uutisissa

Tukholma 

Katrine Engberg: Parjattujen paratiisi

 

Puut soratien varrella hehkuivat oransseina ja keltaisena. Taivaassa on aina syksy, Liv mietti antaessaan katseensa kiertää litteiden hautakivien yli.

Tanskalaisen Katrine Engbergin Parjattujen paratiisi jatkoi jo kolmannessa osassa yksityisetsivä Liv Jensenin tutkimusten tarkastelua. Liv oli jättänyt poliisin työnsä ikävien tapahtumien jälkeen, mutta avusti ystäväänsä Petteriä, joka oli  sairastunut Alzheimerin tautiin, mutta ei halunnut vielä pois poliisin työstään. Myös Livin isoisä oli ollut poliisi, ja tällä kertaa rikostutkimukset liittyivät isoisän vanhoihin tutkimuksiin 1980-luvulla.

Nyt Liv ajoi pyörällä pitkin Soernen rantoja posket kuumottaen ja toivoi, että olisi ehtinyt ottaa parasetamolia. Hän pujotteli holtittomasti muiden pyöräilijöiden lomassa ja hengitti syvään syysilmaa tähyillen synkän näköisiä pilviä.

Liv asuu Kööpenhaminassa, ja on innokas pyöräilijä, niin kuin moni muukin. Eräs ikääntynyt juristi oli pyytänyt Liviä käymään, sillä hän oli saanut ikäviä häirikköpuheluja. Livin asentaessa kameraa juristin asunnon kellarikerrokseen, Liv lukittiin sinne. Ennen kuin hän sai rikottua lukon, juristi oli tapettu. Jälleen Livin ystävä Petter oli tutkinnanjohtaja, ja pyysi apua Liviltä. 

Hautapaikka. Isoisä tiesi, että lapsi oli haudattu Christianiaan. Ajatus oli kuin hämähäkki, joka kömpi Livin niskaa pitkin paidan alle ja nostatti ihon kananlihalle.

Katrine Engbergin Parjattujen paratiisi sujahteli, sekä hyvin menestyneiden tanskalaisten, että Christianian kaupunginosan köyhempien asukkaiden seurassa, jossa elettiin hyvin vapaamielisesti 1980-luvulla. Lopulta myös Liv muisti lapsuutensa ajanjakson Christianiassa isoisänsä seurassa.

Myös Livin ystävillä oli omat ongelmansa mm. huumerikollisuus, jota käsiteltiin pienemmässä mittakaavassa kirjan tarinassa. Katrine Engberg käsittelee Liv Jensen-kirjoissaan mm. maahanmuuttajien ongelmia, ja niin myös tapahtui Parjattujen paratiisissa.

Katrine Engbergin Parjattujen Paratiisi yhdisti vanhat ja uudet rikokset.

 

Katrine Engberg, Parjattujen paratiisi

Suom. Sirpa Alkunen

Otava 2026

s. 414

De uonskedes paradis 2025

Dekkari

Liv Jensen-sarjan 3. osa

Tanska

Christiania 1984

Huumeet 

Syksy 

Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut

 

Joskus tämäkin sota loppuu...

Ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan Tikapuut sijoittui vasta-alkaneen sodan  alkujärkytykseen. Kirjan päähenkilö oli nelikymppinen Tolik, joka oli muuttanut aiemmin Espanjaan päästäkseen itsenäistymään. Hän oli ostanut talon ja teki paljon etätöitä. Sodan alettua, hän haki äitinsä, enonsa, siskonsa ja tämän kaverin sekä tätinsä Ukrainan rajalta ja antoi heille suojapaikan talossaan. Mukana tuli koira ja pari kissaa.

Tämä kokoonpano oli viettänyt talossa jo kaksi viikkoa, ja Tolikista oli vastoin tahtoaan tullut suuren suvun patriarkka ja sponsori. 

Tolik oli luonteeltaan introvertti ja viihtyi hyvin itsekseen. Nyt talossa oli elämää joka hetki, eikä työn tekemisestä tullut juuri mitään. Siispä Tolik siirtyi tekemään töitä öisin. Sekin oli äidin mielestä väärin. Myöskin juokseminen oli väärin, kun Tolik lähti joka-aamuisille juoksulenkeilleen. Tolikin olisi pitänyt olla seurallisempi, hankkia itselleen vaimon ja perheen ja mennä sotimaan. Pihalle piti saada multaa ja tomaatin taimia ja lannoitteita ym. Koko ajan vaadittiin jotakin.

- Kun me lähdemme, äiti aloitti, - tomaatit jäävät sinulle.

Jevhenija Kuznjetsovan Tikapuut kertoi sodan alun pahimmista viikoista, ja miten Tolikin perheenjäsenet viettivät sitä turvassa Espanjassa. Heitä jokaista poltteli takaisinmeno omiin koteihinsa ja naapureilta ja paikalle jääneiltä he saivat lisätietoja sodan tapahtumista.

Sotaan liittyviä teemoja tuli esille Tikapuiden sivuilla mm. rahankeruu Ukrainalle. Tolik perheineen oli mukana toiminnassa, mutta he yrittivät päästä pois toiminnasta, kun huomasivat venäläisten ujuttautuneen kieroudella mukaan avustustoimintaan.

- Vaikeinta on, ettei voi tehdä mitään. Korkeintaan ottaa aseen käteen, mutta ensinnäkin minua pelottaa...

Tolikin sukulaiset lähtivät takaisin Ukrainaan, ja Tolik löysi myös tavan auttaa Ukrainaa. Kirjan kerronta oli kepeää, mutta kepeys oli savuverho sodan aiheuttamien tunteiden  painolastin jaksamisen kanssa. Toivotaan kaikki rauhaa Ukrainaan.

Jevhenija Kuznjetsovan Tikapuut toi esille sotaa paenneet henkilöt tunteineen. 

Jevhenija Kuznjetsova, Tikapuut

Suom. Eero Balk 

Aula & Co 2024

s. 203

Драбина 2023

Espanja

Vuosi 2022

 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

Jevhenija Kuznjetsova: Niin kauan kuin on elämää  

 

 

Paula Havaste: Ruttotyttö

 

Tuuli oli nostanut veden kuohuville laineille. Oli selvää, että alla oli mittaamattomia syvyyksiä. Siellä lymysi takuulla pelottavaa veden väkeä, pahantahtoisia vedenmiehiä kidukset kaulansa sivuilla, pyrstöään loiskauttavia ilkeitä vedenneitoja ja pahimpana kaikista näkki...

Paula Havasteen uusimman teoksen, nimeltään Ruttotyttö, päähenkilö oli kirjan alussa vasta lapsonen, pieni Liina, joka oli matkalla meren yli armollisen neidin ja hänen seuraneitinsä kanssa. He olivat matkalla luostariin. Liina oli palkattu pikkupiiaksi tekemään ikävimmät työt, yöastioiden tyhjennykset ja pesut, mutta sitä työtä ei kovin paljon ollut matkalla.  Piti vain kestää kammottava merimatka ja matkapahoinvointi. Kirja kertoi Liinan työteliäästä elämästä 1600-luvulla.

Ja niin Liinasta tuli alimmista alimmainen, haisevimpien töiden tekijä, mutta ei se häntä haitannut.

Liina sai asua luostarin mailla sijaitsevassa pienessä tuvassa. Työkseen hänen piti tyhjentää ja pestä luostarin asukkaiden yöastioita aamuin illoin. Yöastiat hän tyhjensi tuvan lähelle ja teki kompostimultaa, jossa kasvoi hyvin kasvit mm. pavut. Liina auttoi luostarin keittäjää, ja oppi keittotaidon. Hän ei kuitenkaan oppinut kunnolla paikallista kieltä, ennen kuin eräs luostarissa asuva rouva tutustui häneen. He puhuivat yhdessä suomen kieltä, ja rouva opetti Liinalle myös paikallista kieltä. Rouva ohjasi Liinan tulevaa elämää ja valitsi Liinalle puolison. Liinalta ei kysytty halusiko hän, joten hän vain nyökkäsi kuuliaisesti.

No, nyt sitten olet kihlattu nainen. Hyvän miehen saat. 

Leon vei Liinan toisena kuulutuspäivänä  katsomaan maatilaansa, jonne Liinakin muuttaisi vihkipäivän jälkeen. Kylään oli tullut tautiaalto, joten heille ei tullut juhlia. Liina sai kulkea vihkimisen jälkeen Leonin perässä mökille, heidän yhteiseen kotiinsa. Kodissa kaikki muu oli hyvin, mutta Liina pelkäsi Leonin suuria koiria. Ehkäpä myös Leon oppisi pitämään hänestä.

Liina oli jähmettynyt paikoilleen, sillä hän tajusi, että luostarissa oli tapahtunut kauheita.

Liinan piti käydä vielä jonkin aikaa töissä luostarissa häiden jälkeen, mutta sinne palattuaan, hän löysi vain yhden ihmisen, joka oli hädin tuskin elossa. Mitä olikaan tapahtunut, siitä voit lukea tämän kiehtovan 1600-luvulle sijoittuvan Ruttotytön sivuilta. 

Paula Havasteen historiallinen Ruttotyttö vei mukaansa meren ylitse vieraille maille.

 

Paula Havaste, Ruttotyttö ***** 

Gummerus 2026

s. 336

Historiallinen teos

1600-luku

Luostari 

 

Paula Havaste: Laahus 

 

 

 

Satu Rämö: Disa

 

Tämä oli ensimmäinen lapsuusmuistoni: Sängyn alla oli ahdasta ja tuoksui happamalta. Oli syntymäpäiväni, ja aamulla kakussa oli ollut kolme kynttilää. Iltaa kohden tunnelma oli muuttunut, ja siksi makasin sängyn alla aivan hiljaa ja liikkumatta.

Satu Rämön uusin dekkari, nimeltään Disa, jatkoi supersuosittua Islantiin sijoittuvaa Hildur-sarjaa. Jokaisella kirjalla on ollut henkilön nimi, joka on nostettu esille kirjan tapahtumissa. Disa oli poliisin tiedonantaja. Hänen piti kaivaa esille varsinkin aiempiin huumerikoksiin liittyneitä henkilöitä ja heidän rikoksia. Disa toimi myös vapaaehtoishenkilönä naisten turvatalossa. Hänellä meni turvatalon naisten auttaminen jopa rikosten puolelle.

- Nyt on hyvin tärkeää, että kukaan ei koske ruokaan. Kukaan ei saa koskea ruokaan!

Hildurille ja hänen työkavereilleen tuli erikoinen tutkimustapaus hoidettavaksi, sillä eräässä juhlassa oli tarjolla sisäelimiä, jotka olivat peräisin ihmisestä. Toisaalla eräästä airbnb-asunnossa oli löytynyt teurastuksen jälkiä, mutta kuollut oli kateissa. Uhri oli helppo tunnistaa geenitutkimuksella, mutta kuka tai ketkä olivat tekojen takana ja miksi. Siinäpä oli Hildurille ja muille tekemistä useammaksi päiväksi. 

Hildurille koti oli paikka, jossa hän säilytti tavaroitaan ja itseään ja näköjään nyt myös kahta tärkeää ihmistä.

Hildurin kotiin oli siis väliaikaisesti muuttanut pari ihmistä, ja syykin oli selkeä. He eivät halunneet asua perheenisän kanssa, jolla oli menossa uusi suhde. Noista henkilöistä ja tapahtumista löydät enemmän tarinaa kirjan sivuilta.  

Disan juonikuvioissa paneuduttiin Islannissa rehottavaan ihmiskauppaan ja naisten pahoinpitelyyn. Rikosten tekijät olivat kokeneet lapsuudessa kovia, ja halusivat kostaa itsensä ja kovia kokeneiden naisten puolesta. Tällä kertaa myös Hildur joutui tulituksen kohteeksi, mutta siitäkin tapahtumasta kerrotaan tarkemmin kirjan sivuilla.

- Että kunpa osaisit olla joskus onnellinen. Niin hän usein sanoi. 

Satu Rämön Disan merkillisen oudot tapahtumakuviot Islannissa vetivät mukaansa vastustamattomaan lukukokemukseen.

 

Satu Rämö, Disa *****

Wsoy 2026

s. 436

Dekkari

Hildur-sarjan 6. osa

Islanti

Naisten ja lasten pahoinpitely

Ihmiskauppa

 

Satu Rämö: Hildur

Satu Rämö: Rósa ja Björk

Satu Rämö: Jakob

Satu Rämö: Rakel 

Satu Rämö: Tinna 

 

Dora Wang: Uudet ystävät

 

Yhdysvaltalaisen Dora Wangin ihana lastenkirja Uudet ystävät kuuluu Pocket Peaches-kirjasarjaan, joka soveltuu hyvin juuri lukemaan oppineille ja sitä harjoittaville lapsille. Kirja on sarjakuvamaisesti piirretty ja eläinhahmot ovat suloisia. Uudet ystävät kirjassa on myös niitä ikäviä tapahtumia, jopa kiusaamista, mikä on hyvin ikävää, ja olisi kiva, jos jokaisella lapsella olisi ystävä, jonka kanssa pystyisi puhumaan eri asioista, myös kiusaamisesta.

 

 

Kirjan päähenkilö oli Peaches, joka halusi ystävystyä Taron kanssa. Ystävystyminen ei kuitenkaan ollut helppoa, mutta lopulta Peaches sai kuulla, että Taro tykkäsi kauhuelokuvista. Peaches piti leffailtaa perjantaisin ystäviensä kanssa, joten hän kutsui Taron katsomaan leffaa heidän kanssaan. Tosin Peaches pelkäsi kauhuelokuvia. Eikähän siitä tullutkaan mitään, sillä elokuva oli liian jännittävä Peachesille ja hänen piti poistua muualle.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lopulta ystävykset katsoivat sarjaa, josta kaikki pitivät. Dora Wangin Uudet ystävät lastenkirja sopii  hyvin lapsille, jotka pitävät kirjasarjan hahmoista ja sarjakuvamaisista kirjoista, joissa voi tapahtua myös ikäviäkin juttuja ja joissa puhutaan tunteista.

Dora Wangin lastenkirjassa nimeltään Uudet ystävät  oli herkkuja, leffoja ja myös jännitystä. Suosittelen 💜

 

Dora Wang, Uudet ystävät 💜💖💙💛💚

Kuvitus Dora Wang  💜💖💙💛💚

Suom. Robi Vuokko

Wsoy 2026

s. 79

Pocket Peaches 2023

Lastenkirja 

Rosa Liksom: Talo pastoraali

 

Unisten kurjitten huuot kaikuvat pellon suunalta halki viileän syysaamun sumun, aurinko tekkee nousua vaaran takana ja valon aavistus taittuu keltasseen. Kävelen kartanon poikki Sulo-sonnin hauale. Ristikiven vieressä kasuaa kolme kukatonta maitohorsmaa.

Rosa Liksomin uusimman teoksen, nimeltään Talo, päähenkilö nuori Aale, oli kasvattipoikana tornionjokilaaksolaisessa maatalossa. Vanhemmat olivat kuolleet. Talon Vanhaemäntä oli huutanut Aalen, hänen ollessa muutaman vuoden ikäinen, ja ajatellut Aalesta tulevan tulevaisuuden työntekijä. Aale oli ahkera ja sinnikäs. Pienestä koosta ja keuhkotaudista huolimatta, hän teki aamusta iltaan talon töitä, ja toisinaan jopa öisinkin.

Mie seisoskelen puuhuohneen eessä ja veän tyynesti sisäle kirmakkaa, satheen raikastammaa syysilmaa. Jos imaisisin hätäisesti, keuhkot panisit vasthaan. Satheen jälkheensä jättämä sumu kiertää ja kaartaa pelloitten hollila. Hahtuvapilvitten seasta vilkuilee aurinko.

Aale eli lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa. Partakarvat eivät vielä kasvaneet, niin kuin talon nuorimmalla pojalla, jota kirjassa kutsuttiin Piruksi. Kirjan kertomus kulki alusta loppuun Aalen ajatuksilla ja muistoilla. Kun taloon tuli uusi renki, Aalen seksuaalisuus heräsi. Hän tiesi jo, että hän oli kiinnostuneempi miehistä kuin naisista, mutta kenenkään kanssa ei voinut puhua aiheesta. 

Mie kuokin maasta syömäpottuja ja seuraan samala ko maantielä marssii Pohjosen kauppalan suunalta komppania semmosia saksalaisia, joita ei ole näilä kylilä ennen nähty. Taitavat olla kenraalieversti Rentulikin kaupunkilaispläsejä. Signe näyttää miettelihäältä ja huokasee, että mihinkhään nämä sotapojat on menossa nyh ko itärintama hiljeni.

Rosa Liksomin Talo kertoi maalaistalon töistä ja ahkerista asukkaista, mutta se kertoi myös ajankuvasta talon ympärillä. Itärintamalla oli taisteltu, ja solmittu rauha, mutta rauhan ehdoissa määrättiin saksalaiset poistumaan Suomesta. Oli tulossa uusi sota, eli Lapin sota. Suomalaisia sotilaita oli kaatunut taisteluissa, ja niitä tarvittiin lisää ajamaan saksalaiset pois. Aalekin joutui mukaan kutsuntoihin alaikäisenä ja keuhkotautisena. Talon kiinnostavista asukkaista, Aalesta ja Aalen ihastuksesta renkiin voit lukea lisää kirjan sivuilta.

Rosa Liksomin Talo sijoittui rauhan aikaan sotien välimaastossa. Talo on kirjoitettu rehevällä tornionjokilaakson murteella ja kirjan lopusta löytyi murresanasto.

 

Rosa Liksom, Talo pastoraali 

Like 2026

s. 261+ sanasto

1944

Maaseutu

Tornionjokilaakso

 

 

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Rosa Liksom: Everstinna

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väylä 

 

Johanna Valkama: Kultalangan kehrääjä

 

No jopas sentään! Hyvää päivää neiti kaunein! Tarjoaisimme teille toki kyydin samaan suuntaan, mutta kuten näette, se on juuri nyt mahdotonta.

Johanna Valkaman uusin teos Kultalangan kehrääjä aloitti uuden kirjasarjan, jonka päähenkilönä toimi leskiäidin tytär Maria Enegrén. Oli vuosi 1865 ja Maria oli matkalla Turusta takaisin kotiseudulleen Tyrväälle, kun hän tapasi matkallaan kulkukauppiaan. 

Maria oli saanut Turussa arkkipiispan talossa hyvän kasvatuksen ja oppinut puhumaan myös ruotsia. Hän halusi naimisiin sivistyneen, mielellään papistoon kuuluvan miehen kanssa, mutta kirjan sivuilta voit kuitenkin lukea, kenen kanssa Maria päätyikään naimisiin ja Tampereelle asumaan.

Olisi siellä Finlaysonilla ollut tarjolla myös kullankeltaista ja hopeaa... Minun vaimolleni kelpaisi vain kulta, jos olisin päättämässä.

Kirjan sivuilla vietettiin juhannuksena Marian ystävän Miinan häitä, ja jo elokuussa Marian omia häitä. Häitä varjosti eräs ikävä tapahtuma ja juorut. Onneksi Maria pääsi muuttamaan miehensä kanssa Tampereelle, mutta lähestyessä Tampereen keskustaa, sankka savun haju levisi joka paikkaan. Tampere paloi oikeastikin elokuussa 1865 ja yli viisisataa kaupunkilaista jäi kodittomiksi.

Minä odotin iltaa myös, ja vähän yötäkin. Jos vaikka saisimme viettää sen viimein ihan kahden, ihailla Pyhäjärvelle aukeavaa maisemaa ja kuunnella kehrääjälinnun laulua. Se lentelisi öisessä männikössä meidän yllämme, napsisi hämähäkinseittejä ja yöperhosia ja kehräisi niistä kaukomaiden silkin sijaan kotoisen puhtoista kangasmetsän kultalankaa. 

Johanna Valkaman Kultalangan kehrääjä teoksen sivuilla kerrottiin fiktiivisesti tamperelaisen kangaskauppias Maria Tirkkosen elämästä. Kirjan sivuilta nousi aitoja tapahtumia esille, tosin kirjailijan vapauksilla yhdisteltynä. Vuoden 1865 jälkeen olivat edessä suuret nälkävuodet, jotka jo näkyivät vuonna 1865 nälkäisten ja köyhien ihmisten siirtyessä maalta suuriin kaupunkeihin etsimään töitä ja elinkeinoja. 

Johanna Valkaman Kultalangan kehrääjä kertoi nuoren ja päättäväisen naisen alkutaipaleesta kauppiaaksi.

 

Johanna Valkama, Kultalangan kehrääjä *****

Otava 2026

s. 289 + Lukijalle 7s. + Teoksessa käytettyjen lainausten lähteet

Historiallinen teos

1865 

Feelgood

Anders ja Anette De La Motte: Vehkeilyä Amalfin rannikolla

 

Miten mikään voisi vetää vertoja hänen ympärillään avautuvalle kauneudelle? Majesteettisille kesänvihreille kukkuloille ja kirkkaansiniselle vedelle, joka näytti sulautuvan taivaan äärettömyyteen. Näkymä oli niin kaunis, ettei sitä voinut selittää ilman merten jumalia, nymfejä, pyhimyksiä ja ihmeitä.

Ruotsalaisen avioparin Anders ja Anette De La Motten dekkari Vehkeilyä Amalfin rannikolla oli toinen osa Italiaan sijoittuvassa Lomaparatiisin murhat-sarjassa. Ensimmäinen osa sijoittui Caprille, tämä toinen osa sijoittui Amalfiin, ja kolmannessa osassa päähenkilöt, matkanjohtaja Lara ja bussikuskina toimiva Hugo, vievät turistit mukanaan Italian pääkaupunkiin Roomaan.

"Hyvät naiset ja herrat", hän sanoi tuttuun juhlalliseen tyyliinsä. "Olen ymmärtänyt, että te kaikki kuulutte konvehti-imperiumiin, ja siksi me haluamme tarjota teille aivan erityistä leivonnaista, joka on nimetty luostarin mukaan.

Amalfissa tutustuttiin paikallisiin nähtävyyksiin maalta ja mereltä käsin esim. maatilaan, jossa kasvatettiin sitruunoita. Ruotsalaisen konvehtitehtaan omistaja halusi alaistensa, jotka olivat etupäässä sukua ja muuten läheisiä, saavan matkalla vinkkejä, miten kehittää suklaan valmistusta, sillä konvehtitehtaalla  meni todella huonosti. Tehtaan omistajalla oli muutakin ilmoitettavaa, mikä ei ollut mieleistä kuultavaa kenellekään läsnäolijalle.

Lara katsoi olentoja uudestaan. Sudenleukoja, kynsiä. Pitkulaista kiepille vetäytynyttä ruumista, jota peittivät niljakkaan vihreät suomut. "Tai sitten se on merikäärme", hän mutisi.

Ruotsalaisen turistiryhmän lomalle  tuli odottamaton käänne, kun ryhmään tuli lisää sukulaisia, jotka konvehtitehtaan omistaja oli kutsunut paikalle. Tämä ei ollut ainoa yllätys, vaan lisää oli tulossa, sillä hotellin pihalta löytyi aamulla henkilö, joka oli saanut kohtauksen ja kuollut. Mitä tapahtuikaan ja mitä selvisi, siitä voit lukea kirjan sivuilta tarkemmin. Lupaan, että ainakin lomakaipuu herää kirjan sivuilla.

Anders ja Anette De La Motten dekkarissa Vehkeilyä Amalfin rannikolla jatkettiin tutustumista Italiaan, lomanähtävyyksiin ja herkulliseen ruokailuun.

Anders ja Anette De La Motte, Vehkeilyä Amalfin rannikolla

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga 2026

s. 346 + italian kielisiä sanahelmiä

Intrig i Amalfi 2025

Cosy crime

Lomaparatiisin murhat-sarjan 2. osa

Italia 

 

Anders ja Anette De La Motte: Kuolema Caprilla 

Frida Skybäck: Varjosusi

 

Vaikka kello oli vasta kymmenen, aurinko mollotti jo korkealla. Se paahtoi ikkunasta armoa antamatta ja muutti kokoushuoneen saunaksi.

Ruotsalaisen Frida Skybäckin Varjosusi dekkarin päähenkilöillä, Fredrika Stormilla ja Henry Calmentilla, oli kuumat oltavat, sillä kevät oli kuumaakin kuumempi, eikä poliisilaitoksen ikkunoita saanut auki, sisätuuletus oli olematonta, eikä lisätuulettimia ollut. Kokoushuoneen kuumuus oli vain kestettävä kaikkien muiden rikostutkijoiden kanssa. Fredrika ja Henry saivat tutkittavaksi erään nuoren opiskelijanaisen katoamisen. Siinä menikin sitten koko dekkarin aika. Jotain tulostakin saatiin aikaiseksi.

"Tervetuloa BubbleBuyhin, miten voin auttaa?" nainen sanoi mekaanisesti. 

Frida Skybäckin Varjosusi on kolmas osa Lundiin sijoittuvassa Fredrika Storm-dekkarisarjassa. Molemmilla, sekä Fredrikalla että Henryllä, oli meneillään myös yksityiselämässä hankaluuksia. Fredrika oli löytänyt äitinsä ja pikkusiskonsa, ja Henry oli epätietoinen, oliko hänestä tullut tietämättään isä.

Työelämään liittyvät tutkimukset eivät näyttäneet etenevän sitten millään. Fredrikan ja Henryn tutkimukset junnasivat paikoillaan, niin kuin painostavan kuuma kevätsääkin. Tutkimus linkittyi vihjeiden perusteella erääseen sovellusalan johtajaan, joka omisti BubbleBuy-sovelluksen.

"Olenko ainut, jolle tulee tästä paikasta kylmät väreet?"

Tutkimukset veivät myös eräälle vanhalle mökille, josta löydettiin lisää tutkittavaa. Tutkimuskuviot junnasivat jo sen verran pahasti minustakin, että olin jo varma, että mitään ei saataisi aikaiseksi, tai tutkimukset etenisivät vasta seuraavassa sarjan kirjassa.

Onneksi sentään eräs vanha kuolemantapaus selvisi, ja sen tekijä joutui lukkojen taakse. Fredrika jäi kyllä miettimään, että oliko tullut johdatelluksi jonkun suunnitelmiin. Niistä voit lukea tarkemmin kirjan sivuilta.

Frida Skybäckin Varjosusi hiippaili taustalla, kun kadonneen etsinnät olivat kuumimmillaan.

 

Frida Skybäck, Varjosusi

Suom. Jonja Rajala

Wsoy 2026

s. 434 

Dekkari

Fredrika Storm-sarjan 3. osa

Lund

Ruotsi

Kevät 

 

Skybäck Frida: Musta lintu 

Skybäck Frida: Rautakukka 

Skybäck Frida: Varjosusi       

 

 

Eeva Åkerblad: Amalia, Amalia!

 

 

Talo kuin saari peltojen keskellä. Puitten ja pensaiden oksat kasvoivat toistensa alle ja lomaan. Kärrytie vei kohti kivisiä portinpylväitä, joiden välistä saattoi sukeltaa sisään. 

Eeva Åkerbladin teos Amalia, Amalia! uppoutui kuumaan alkusyksyn maailmaan vanhassa pitsihuvilassa puutarhoineen, ja huvilan asukkaisiin, uskomattoman mielenkiintoisiin naishenkilöihin, joihin kuvaaja Erik A. Hyvärinen tutustui kuvatessaan toimeksiantajalleen kyseisiä pitsihuviloita.

Villiviini kiersi talon seiniä ja lasikuistia, kiipesi kaikkialle minne ylsi. Köynnösten alta erottui haalistunutta vaaleaa maalia. 

Pitsihuvila ei ollut unohdettu ja hylätty, vaikka Erik. A. Hyvärinen niin luuli aluksi.  Hän löysi puutarhasta nuorimman talon asukkaista, Amalian, joka oli tehnyt kasvimaasta hyvin tuottoisan, ja käytti aikaansa säilömiseen, sillä säilömisaika oli menossa.  

Maitohorsmista leijaili valkoista, pehmeää haituvaa, ja rähjäinen nuori harakka lennähti pihamaan poikki. Keltaraitainen kissa juoksi matalana, silmät olivat mustat ja häntä paksu.

Pitsihuvilassa asui siis kolme Amalia-nimistä naista. Iki-Amalia eli isoäiti oli ollut näyttelijä ja voisi sanoa, että näytteleminen jatkui heti, kun Erik A. Hyvärinen tuli kameroineen taloon. Iki-Amalian mielestä Erik tuli varta vasten kuvaamaan häntä, kuuluisaa näyttelijää. 

Pian Erik päättikin tehdä talosta ja sen asukkaista dokumentin, mutta hänen pitäisi saada ajatuksilleen hyväksyntä talon asukkailta.  Keskimmäistä Amaliaa oli hyvin vaikea edes tavata, saatikka jutella hänen kanssaan, sillä hän oli hyvin ihmisarka.

Eeva Åkerbladin teos Amalia, Amalia! henki pitsihuvilan rapistunutta, mutta samalla hyvin kuvauksellista elämää.

 

Eeva Åkerblad, Amalia, Amalia!

S & S 2026

s. 253

Maikku Hollola: Murhia ja kenkiä

 

Yllättäen, kesken kuuman ja uneliaan aamupäivän, katua käveli vieras nainen reppu selässään. Hän oli selvästi turisti. 

Maikku Hollolan dekkari Murhia ja kenkiä aloitti uuden Lángos-kirjasarjan tavalla, josta nousi esille heti Eurooppaa ja samalla koko maapalloa kuumentava ilmaston lämpeneminen, sekä toisena asiana pakolaiskriisit ja niiden vuoksi rakennetut korkeat raja-aidat. Kirjasta nousi myöskin EU-tukien väärinkäyttö, joten kirjan kirjoittajille kiitokset yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden esille nostamisesta.

Voiko ihminen oikeasti sulaa kuumuudesta, Eerika ajatteli, kun hiki valui salakavalasti aurinkolasien takana suoraan silmään ja kirveli. 

Makra István eli unkarilaisen Kismóran pikkukaupungin poliisipäällikkö, tuttujen kesken Lángos, joutui yllättäen ratkomaan kaupungin rajalle rakennettujen raja-aitojen väliin ilmestyneen uhrin tapausta. Asukkaat olivat varmoja, että uhri oli pakolainen tai prostituoitu, joten rikosta ei heidän mielestä kannattanut enempää tutkia, niitähän riitti ihan liikaakin. Kaiken tietävä pormestari paasasi sitä, että rikos pitäisi tutkia niin, ettei kaupungin maine kärsi. 

Struudeli oli lehtevä ja hedelmäinen juuri niin kuin kuuluikin. Pinnalle ripoteltu tomusokeri antoi sopivaa lisämakeutta. Eerika kalasti viimeisetkin taikinamurut kostutetulla etusormella suuhunsa. Olo alkoi olla täydellinen.

Eerika oli miehensä kanssa rakennuttanut talon Kiásmoraan, ja oli nyt tullut viettämään viikon loman yksin, ja kirjoittamaan samalla dekkariaan. Eerika suri miestään, mutta muut asukkaat ottivat puheliaan suomalaisen heti seuraansa. Varsinkin naapuritalossa asuva Ilona oli hauskaa seuraa, ja kuskasi mielellään Eerikaa. Tosin kotiinpaluumatkat jäivät usein saamatta, kun Ilonalla oli yllättäen muuta tekemistä.

Wellcome to Villa Kirsikka! 

Viikon lomailu Kiásmorassa teki hyvää miestään surevalle Eerikalle. Lähistöllä asuva Lángoskin kiinnostui Eerikan seurasta, ja lupasi pelata jopa pingistä yhdessä. Onneksi Lángos asui lähellä, sillä Eerika tarvitsi apua eräänä iltana ja kiljui hätääntyneenä avunhuutoja.  Mutta siitä tapahtumasta ja rikosten ratkaisuista, unkarilaisen viinin sekä mausteisen ruoan sekä herkullisten tunteiden  mehevästä sekoituksesta, jonka kruunasivat yllättävät loppukuviot, voit lukea lisää kirjan sivuilta.

Maikku Hollola oli pistänyt unkarilaisen pikkukaupungin salaisuudet sekaisin dekkarissaan nimeltään Murhia ja kenkiä.

 

Maikku Hollola, Murhia ja kenkiä

Lind & Co 2026

s. 238

Dekkari

Cosy crime 

Lángos ratkaisee -sarjan 1. osa 

Unkari 

ps. Maikku Hollola on Johanna Hulkon ja Kristiina Olmiala-Szépin kirjailijanimi. 

A. M. Ollikainen: Kiikku

 

"Meillä on täällä epäselvä ruumis, tai siis kuolema. Arvelin, että haluat nähdä tuoreeltaan itse. Vaikka ei se varsinaisesti ole kovin tuore enää, ollut metsässä ainakin yön yli, sanoisin, vaikka en tietysti ole mikään oikeuslääkäri..."

Aki ja Milla Ollikaisen Kiikku jatkoi Helsinkiin sijoittuvaa dekkarisarjaa, jonka päähenkilönä toimii komisario Paula Pihlaja. Ensimmäinen uhri ja toinenkin uhri olivat kiikkuneet kiikun päällä pysyäkseen hengissä, mutta eihän se oikein onnistunut, kun murhaaja oli vierellä ja halusi uhreja lisää. Sarjan ensimmäinen dekkari oli nimeltään Kontti. 

Hän alkaa muistella hämärästi. Hän on ottanut vastaan tarjotun oluen. Sitten hän on äkkiarvaamatta alkanut vajota sumuun. Siinä sumussa hän on kulkenut tänne.

Kiikku jatkui leikkikentän maisemissa, jossa oli kiipeilytelineitä ja lapsia leikkimässä. Paula Pihlaja teki rikostutkintaa alaistensa Karhun, Rengon ja Hartikaisen kanssa. Ryhmä teki hyvää yhteistyötä töissä, ja yhdessä käytiin korisharjoituksissa vapaa-ajalla. Pian kävi selville, että uhrit tunsivat toisensa.

Paula huokaisi - yhtä aikaa helpotuksesta ja surusta. Siitä surusta, joka hänen pitäisi pian viedä perille.

Kiikkulautamurhat saatiin selvitettyä, mutta tutkimustyöstä voit lukea lähemmin kirjasta.  Paula Pihlajan oman elämän ongelmat olivat myös esillä ja nyt oli tullut aika selvittää niitäkin. Siispä Pihlaja vieraili vankilassa keskustelemassa erään vangin luona.

A. M. Ollikaisen Kiikku jatkoi poliisiryhmän yhteistyötä kiitettävällä tavalla. Valitettavasti sarjamurhaaja toteutti  fantasioitaan ikävän vauhdikkaalla tyylillään. Pihlajan tutkimusryhmällä oli siis kiire kantapäillään, jotta tekijä saatiin kiinni.

 

A. M. Ollikainen, Kiikku

Otava 2022

s. 304

Dekkari

Paula Pihlajan tutkimukset-sarjan 2. osa

 

A. M. Ollikainen: Kontti 

 

 

 

Tommi Kinnunen: Pitkä aukea

 

Sinä olet elänyt hyvän elämän.

Tommi Kinnusen teos Pitkä aukea jatkoi itsenäisesti jo Neljäntienristeyksestä ja Lopotista tutuksi tulleen Johannes Löytövaaran tarinaa. Johanneksesta oli tullut vanhus, ja hän vietti viimeisiä vuosiaan hoitolaitoksessa, nykyisin jo pelkästään sängyssä, liikuntakyvyn ja puhekyvyn menettäneenä. Hänen luonaan kävi joka päivä puhumassa joku nainen, mutta Johannes ei tiennyt, kuka hän oli, ehkä toinen hänen tyttäristään.

Sinä olit valokuvaaja, muistatko Johannes? Äitikin oli, ja sinusta tuli samanlainen.

Nainen oli Johanneksen isosisko, Anna. Heillä oli iso ikäero. Johannes oli ollut läheinen toisen siskonsa Helenan kanssa. Johannes oli jo saatellut hautaan Helenan ja vanhempansa ja mummunsa ja...

Muistatko sinä vielä meidän vanhan kodin? Sen sodantakaisen? Sen missä asuttiin kaikki yhdessä. Sinä ja minä ja Helena. Isä ja äiti. Ja mummu. Sen polttivat silloin, kun me oltiin evakossa.

Ja muistihan Johannes evakkomatkan ja muutakin. Kirjan tarina oli tarina Johanneksen elämästä ja rakkauksista. Johanneksella oli onni rakastaa syvästi vaimoaan Kaarinaa ja lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Ainoa ikävä suhde oli äitiin, jonka elämä oli vihan sokaisemaa, sillä äiti Lahja oli ollut naimisissa Johanneksen isän Onnin kanssa, joka rakasti miehiä, ei Lahjaa. Onni oli kipuillut mielenterveysongelmiensa kanssa, ja teki lopulta itsemurhan.

Tommi Kinnusen Pitkä aukea avasi jälleen kuusamolaisen Löytövaaran perheen elämää, ja tällä kertaa Johanneksen kertomana. Kirjailija on antanut äänen muistisairaalle hoitolaitoksen asukkaalle, mikä on valtavan tärkeä huomio, kun vanhusten palveluista ja hoitamisesta on hyvinvointialueilla karsittu ja ajateltu heistä vain kulueränä, mistä säästetään. Vanhukset ovat eläviä ihmisiä ja heillä on takanaan elämää ja omia läheisiään ja tapahtumia ja tunteita, jotka koskettavat, niin kuin Pitkä aukea koskettaa jokaista sen lukijaansa.

Me ollaan surullista sukua, Johannes. Sinä olit aina isän poika. Aina. Vaikka ei meistä kukaan tainnut olla äidin lapsi. 

Tommi Kinnusen Pitkä aukea oli kertomus kuusamolaisen valokuvaajan elämästä, elämän tähtihetkistä ja rakkaista, sekä niistä kipukohdista, jotka piirsivät pitkään elämään harmaita raitoja ja suruja. Kirjan tunteita herkästi koskettavaa tekstiä oli uskomattoman vaikuttavaa lukea ja olla mukana.

 

Tommi Kinnunen, Pitkä aukea 🧡🧡🧡🧡🧡

Wsoy 2026

s. 264

Valokuvaamo

Kuusamo 

 

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys 

Tommi Kinnunen: Lopotti 

 

Sylvia Plath: Lasikello

 

Kesä oli kummallinen, painostava, se kesä kun Rosenbergit joutuivat sähkötuoliin ja minä ihmettelin, mitä tekemistä minulla oli New Yorkissa.

Yhdysvaltalaisen runoilijan ja kirjailijan Sylvia Plathin (1932-1963) klassikko, Lasikello vuodelta 1963, on hänen omaan elämäänsä pohjautuva teoksensa, jossa hän kertoi miten sairastui masennukseen, yritti itsemurhaa ja joutui mielisairaalaan hoitoon. Lisäksi kirjasta nousi esille, miten kallista hoito olikaan ja miten eriarvoisia hoidettavat olivat. Hoito ei olisi onnistunut ilman, että hän sai siihen rahoitusapua.

Kai minun olisi pitänyt olla yhtä innoissani kuin suurin osa muista tytöistä, mutta minua ei vain liikuttanut mikään.

Esther Greenwood, 19-vuotias opiskelija, oli valittu 11 muun nuoren naisen kanssa erään New Yorkissa sijaitsevan lehden avustajiksi kuukauden ajaksi. He saivat matkat, hotellihuoneet, ruokailun, plus kaikenlaista muuta mitä toimittajat saivat tehdessään juttujaan mm. käydessään muotinäytöksissä tai haastatellessaan kuuluisuuksia. Illat  kuluivat juhliessa ja juodessa.

Esther ei ollut innostunut toimittajan töistä. Hän ei nähnyt itseään valmistuessaan muuta kuin runoilijana.

En tajunnut, miksi ihmisten piti tuijottaa. Monikin oli kummallisemman näköinen kuin minä.

Veriset kasvot kyllä herättäisivät huomiota kenessä vain. Esther oli sairastunut, joten hän ei enää ymmärtänyt, vaan eli kuin olisi lasikellon alla, erillään muista. Mikään ei koskettanut häntä. Ajatukset oli vallannut itsemurhat. 

Lasikellon ilma pakkautui ympärilleni enkä voinut liikahtaakaan.

Luin teoksen Lasikellon alla vuosia sitten ja se oli Mirja Rutasen suomentama. Alunperin kirja julkaistiin salanimellä Victoria Lucas. Siltalan uuden painoksen suomentaja on Kaijamari Sivill ja kirjan nimi on lyhentynyt aiemmasta Lasikelloksi.

Pidin valtavasti molemmista käännösteoksista. Huolimatta siitä, että Sylvia Plath oli vakavasti sairastunut mielenterveysongelmiin, hänen tekstistään nousi myös esille se, että hän oli kriittinen arkielämän ja yhteiskunnan tarkkailija ja pohtija sekä humoristi. Kirjan päähenkilö Esther ei halunnut lapsia, ja hänellä oli ongelmia, koska hän halusi neitsyydestään eroon. Kirjailijalla itsellään oli kaksi lasta runoilija Ted Hughesin kanssa. Sylvia Plath asui lapsineen itsemurhan tehdessään  Lontoossa.

Sylvia Plathin Lasikello oli tarina nuoren naisen taistelusta vakavaa masennusta vastaan.

 

Sylvia Plath, Lasikello *****

Suom. Kaijamari Sivill *****

Siltala 2026

s. 305

The Bell Jar 1963

Ensim. suomennos Lasikellon alla Mirja Rutasen kääntämä

Mielenterveys

Itsemurha  

Caroline Graham: Kämmekkä kukkii kuolemaa

 

Kaikki oli muuttunut. He tiesivät, että hän tiesi. Sitä ei voinut perua. Kunpa voisikin. Hän oli valmis antamaan mitä tahansa jotta voisi kääntää kellon takaisin eiliseen.

Brittiläisen Caroline Grahamin Kämmekkä kukkii kuolemaa dekkarissa oli kaikkien dekkareiden ystävien hyvin tuntema ylikomisario Barnaby. Grahamin dekkarisarja on ollut supersuositun Midsomerin murhat-tv-sarjan pohjalla. Graham itse on ollut käsikirjoittamassa tv-sarjaa. Barnabyn juttusille pyrki neiti Bellringer Badger´s Driftin kylästä. Hän oli varma, että hänen 80-vuotias ystävänsä oli surmattu. Lääkäri oli todennut hänen kuolleen luonnollisen kuoleman.

"Harva lääkäri etsisi koniinimyrkytyksen oireita ruumiista joka vaikuttaa perin säännönmukaisesti, joskin odottamattomasti kuolleelta. Vaikka ei silti", hän virnisti, "olisipa mukava olla kärpäsenä katossa, kun kerrot hänelle." 

Kuka halusi 80-vuotiaan neiti Emily Simpsonin kuolevan, ja miksi, sitä olikin jännä seurata. Heti alkuun kävi ilmi, että neiti Simpson oli metsässä etsimässä harvinaista kämmekkää, eli orkidea-sukuista kukkaa, ja löysikin sellaisen maastosta, johon hän laittoi oman merkkinsä. Heillä oli nimittäin ystävänsä kanssa yhteinen harrastus kilpailla kumpi löysi ensin kämmekän.

Valitettavasti neiti Simpson näki metsässä pari ihmistä hyvin intiimissä kanssakäymisessä, eivätkä nuo ihmiset halunneet, että neiti Simpson lavertelisi näystä kenellekään.

Ei. Barnabya ei kiinnostanut se, että Iris Rainbird tarkkaili mieluummin ihmisiä kuin tilhiä, vaan se mitä nainen teki hankkimillaan tiedoilla.

Piakkoin löytyi samasta kylästä toinenkin ruumis, Iris Rainbird, intohimoinen naapureiden kyttääjä ja kiristäjä. Hän ja hänen poikansa olivat molemmat hyötyneet vuosien mittaan isot rahat ihmisten salaisuuksista. 

Päivä oli juuri omiaan häitä varten. Kivisiin holvikaariin oli sidottu kesäjasmiineihin kiedotut humalahunnut, vanhanaikaiset kukkavihkot tähdittivät kirkon jokaisen penkkirivin päädyn. Tertturuusut peittivät alttarikaiteet.

No ei vaiteskaan, Barnaby näki jälleen unta. Tällä kertaa häistä, jotka olivat  tulossa, mutta kenen häistä olikaan kysymys ja miten niille oikein kävikään kirjan huipennoksessa?

Caroline Grahamin Kämmekkä kukkii kuolemaa  dekkarissa möyhittiin pikkukylän salaisuuksia.

 

Caroline Graham, Kämmekkä kukkii kuolemaa

Suom. Jaana Lahtinen

Tammi 1991

s. 287

The Killings at Badger´s Drift 1987 

Cosy crime

Midsomerin murhat-elokuva 1997 

Englanti 

 

Aino Leppänen: Kunnes Parkinson meidät erotti

 

Olen oman äitini hautajaisissa, mutta elämäni suurin painajainen onkin vasta tapahtunut.

Aino Leppäsen teos Kunnes Parkinson meidät erotti kertoi tosipohjaisen tarinan pariskunnasta, jossa mies sairastui vakavasti ja vaimo toimi hänen omaishoitajanaan. Seijan ollessa äitinsä hautajaisissa toisella paikkakunnalla, mies oli väliaikaisesti hoidossa vuorohoitopalveluita tarjoavassa yksikössä, jossa hän oli ollut ennenkin. Kesken hautajaisten Seija sai puhelun, että hänen miehensä oli kuollut. Kirja kuvaa Parkinsonin tautia, omaishoitajan arkea sekä kymmenien vuosien rakkaustarinaa.

Käännyn kysymään, haluaako Timo leikkelettä. Katselen taakseni, mutta Timo ei ole siinä. Katseeni harhailee hetken. Parahdan. Käteni nousee suuni eteen. Timo on kuollut.

Seijan mies tukehtui osastohoidossa. Mikään syyttely huonosta hoidosta ei toisi Timoa takaisin Seijan luokse. Oli elettävä hetki ja päivä kerrallaan ja muisteltava miehen kanssa viettämiä aikoja, joihin kuului tietysti monenlaisia vaikeitakin hetkiä miehen pahenevan sairauden kanssa. 

Ikävintä oli tietysti, kun Timon sairautta ei ymmärretty Parkinsoniksi, kuin vasta monen vuoden jälkeen. Miehen kädet eivät vapisseet, mikä on tyypillistä Parkinson-potilaille, vaan oireet olivat monenlaisia. Timon kävelykyvyn huononeminen, lihasten heikkeneminen ja puutuminen, nielemisvaikeudet ja yleinen väsymistila olisivat voineet kuulua moneen muuhunkin tautiin. 

"Kyllä minä tiedän, että sinä olet täällä. Mutta ei se riitä. Minulla on niin puolikas olo. Minä kaipaan sinua ihan koko ajan."

Ihan koko ajan.

Seija ja Timo tapasivat ensimmäisen kerran koulussa 1960-luvulla, kun heidät oli laitettu rinnakkain istumaan.  Siitä alkoi heidän ystävyys ja rakkaus. 16-vuotiaana, kun muu perhe muutti toisaalle, Seija jäi jatkamaan koulunsa loppuun paikkakunnalle, vuokrasi asunnon ja pääsi kauppaan töihin. Hän ei jättäisi rakastaan. Pitkän avioliiton aikana oli tietysti aikoja, että oltiin Seijan vuorotöiden ja Timon rekkakuskin töiden vuoksi erossa toisista, myös Timon sairaus toi hänelle paljon sairaalassa olemista ja myös hoitopaikassa oloja, mutta kuolema toi pysyvän eron, joka oli vaikeampi hyväksyä.

Sairaudesta puhuminen oli Timolle todella vaikeaa. Se oli hämmentävää. He pystyivät yleensä puhumaan ihan mistä vain. Mutta ei hän voinut miestä moittia. Seija olisi elänyt paljon mieluummin ilman sairautta ja puhunut jostain ihan muusta itsekin.

Aino Leppäsen teos Kunnes Parkinson meidät erotti on  herkkä ja tunteisiin vetoava tarina vanhenevasta avioparista, jonka kymmenien vuosien rakkaustarina sai ikävän lopun hoitolaitoksessa tapahtuneen hoitovirheen johdosta.

 

Aino Leppänen, Kunnes Parkinson meidät erotti

Docendo 2026

s. 245

Muistelmat

Omaishoitaja

Liikehäiriösairaus Parkinson 

Ninni Schulman: Yöt vailla sarastusta

 

Eikö kukaan ihmetellyt, missä hän oli? Edes isä? 

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin dekkari Yöt vailla sarastusta on jo kolmas osa naapuririkoksista kertovassa Ingrid Wolt-sarjassa. Sarjan aloitti Viimeiset leikit, jossa Ingrid pääsi vankilasta, kärsittyään tuomionsa, ammuttuaan ex-miestään jalkaan. He olivat molemmat ammatiltaan poliiseja, joten aseita oli käytössä.

Ingridin olo oli turvallinen niin kauan kuin Kjell oli telkien takana. 

Ex-mies halusi kostaa Ingridille, ja sitä kissa ja hiiri-leikkiä jatkui myös toisessa sarjan osassa, nimeltään Rakas Lena. Ingrid oli joutunut piiloutumaan ex-mieheltään ja hän työskenteli siivoojana hotellissa. Miehellä oli kuitenkin omat keinonsa löytää Ingrid. Mies ampui hotellissa ja joutui tutkintavankeuteen. Näistä tunnelmista jatkui myös Yöt vailla sarastusta.

Hän ei enää tiennyt, oliko nyt ilta, yö vai aamu, eikä sitäkään, kuinka kauan hän oli ollut vankina.

Herman oli postinkantaja, josta kaikki pitivät. Hänellä oli aikaa jutella ja auttaa apua tarvitsevia naapureita, joille hän vei postia ja paketteja. Hän joutui kuitenkin vaikeuksiin erään henkilön kanssa, ja siitä seurasi ikäviä juttuja.

Kuolisiko hän tähän, tälle patjalle? 

Hermanin isä teki katoamisilmoituksen Hermanista. Isä tarvitsi poikansa apua, eikä hän ymmärtänyt, mihin tämä oli joutunut. Poliisit eivät kiinnostuneet tapauksesta, joten Hermanin isä otti yhteyttä Ingridiin, joka oli aukaissut jälleen yksityisetsivätoimistonsa, kun ex-mies oli vangittuna.

Ingrid teki jälleen hyvää työtä yksityisetsivänä ja antoi tietojaan poliiseille. Hänen entinen  miesystävänsä Benny oli mennyt naimisiin, eikä halunnut olla läheisissä tekemisissä Ingridin kanssa, mutta se oli vaikeaa. Oliko Benny Ingridin tyttären isä, sitäkin pohdittiin sivuilla.

Tuomioistuin on tehnyt päätöksensä.

Ninni Schulmanin dekkari Yöt vailla sarastusta jatkoi Ingrid Woltin tutkimuksia kiinnostavalla tavalla rakkauden ja koston maailmassa. 

 

Ninni Schulman, Yöt vailla sarastusta *****

Suom. Jonja Rajala *****

Tammi 2026

s. 391

Dekkari

Ingrid Wolt-sarjan 3. osa

1983

Syksy 

 

Ninni Schulman: Viimeiset leikit

Ninni Schulman: Rakas Lena 

Rosenfeldt Hans: Elonkorjuu

 

Heidän oli pakko jatkaa. Vielä ei oltu kyllin kaukana, ei läheskään. Heidät löydettäisiin ja vietäisiin takaisin.

Ruotsalaisen Hans Rosenfeldtin Elonkorjuu dekkari  jatkoi Haaparantaan sijoittuvaa sarjaa, jonka ensimmäisestä osasta, Surman susi, olen nähnyt erittäin jännittävän tv-sarjan. Elonkorjuussa jatkoi sama päähenkilö, rikostutkija Hannah Wester, joka palasi töihin vuoden sairasloman jälkeen, kun hänen miehensä kuoli traagisissa tapahtumissa edellisessä kirjassa.

Hannah Westerin suurin suru kohdistuu hänen pienenä kadonneeseen tyttäreensä Eliniin. Elonkorjuussa poliisit joutuivat tutkimaan metsästä kuolleena löytyneen vastasyntyneen mysteeriä.

Vauva potki ja hän laski kätensä vatsalleen. Hän lupasi itselleen ja kantamalleen  lapelle, ettei koskaan palaisi sinne mistä he olivat paenneet, tapahtuipa mitä tahansa.

Dardana oli ihmiskaupan uhri. Kansainväliset rikollisryhmät olivat valmiita rikoksiin ihmisyyttä vastaan. He olivat valinneet haaparantalaisen kartanon, joka sijaitsi syrjäisellä paikalla, jonne siepattiin nuoria naisia. Halukkaita ostajia ja hyväksikäyttäjiä löytyi jopa politiikan huipulta.

Dardana oli kuitenkin valmis taistelemaan vastaan. Siispä hän karkasi rikollisryhmältä, pakoili ja vastusti henkensä edestä. Hän tiesi, että hän menettäisi henkensä saman tien, kun vauva syntyisi.

Katja lisäsi vauhtia.

Hänen kättään  alkoi taas särkeä. Päivä oli ollut pitkä kuin nälkävuosi eikä hän halunnut, että päivän päätteeksi joku synnyttäisi lapsen hänen vuokra-autoonsa Haaparannan keskustassa.

Katja tuli tutuksi jo edellisestä kirjasta. Hänet oli siepattu jo pienenä ja kasvatettu adoptioperheessä. Hänen sedäksi kutsumansa henkilö oli kuitenkin vienyt hänet Akatemiaan, jossa koulutettiin venäläisen rikollisjärjestön tappajia pienestä asti.

Hannah Wester epäili jo edellisessä kirjassa, että Katja oli hänen pienenä kadonnut Elin-tyttärensä. Vielä ei tullut selväksi, oliko Katjalla sukusiteet Hannahiin, joten toivottavasti sarja jatkuu vielä. Ja toivottavasti Elonkorjuustakin tulee yhtä jännittävä tv-sarja kuin Surman sudesta. 

Hans Rosenfeldt on ollut töissä sekä radiossa että tv:ssä ja käsikirjoittanut tv-sarjoja mm. Silta ja Wallander. Ystävänsä Michael Hjorthin kanssa Rosenfeldt on kirjoittanut rikossarjaa oikeuspsykologista.

Hans Rosenfeldtin Elonkorjuu syventyi ihmiskaupan hyytäviin rikoksiin.

 

Hans Rosenfeldt, Elonkorjuu ***** 

Suom. Jaana Nikula *****

Otava 2026

s. 397

Skördebarn 2025

Dekkari 

Haaparanta-sarjan 2. osa

Ihmiskauppa