Karin Smirnoff: Sokerikäärme

 

Kukaan ei muista omaa syntymäänsä. Se liittyy jollain lailla ulostulohetkeen.

Ruotsalaisen Karin Smirnoffin Sokerikäärme kertoi Agneksen tarinan. Agnes oli ihmelapsi, joka ei saanut olla ihmelapsi. Agneksen pahin vihollinen oli oma äiti, joka vihasi lastaan. Agneksen äiti Anita oli myös ollut ihmelapsi. 

Jatkan itkemistä pinnasängyssä. Mutta joku muu parkuu kovempaa. Anita-äiti. Jota ehkä alussa kutsun äidiksi. Tai vain Anitaksi. Kuten hän itse toivoo.

Agnes syntyi vuonna 1979. Hän oli kyllä mainio pikkuvanha lapsi, mutta hänen äitinsä kärsi varmasti raskausmasennuksesta, mutta kukaan ei huolehtinut, että hän saisi hoitoa. Eikä hän kyennyt hoitamaan lastaan. Ilmeisesti hän oli jossain hoidossakin aina välillä, mutta se ei parantanut ainakaan äiti-lapsi-suhdetta.

Muutaman viikon päästä olen yhä elossa. Mutta en enempää. Ruumiini on alkanut valmistautua pahimpaan.

Onneksi mummi haki Agneksen pois Anitan luota. Tämä tarina oli niin kauhea, että ihmettelen nytkin, että miksi ihmeessä minä luin sen. Pidin valtavasti Smirnoffin Jana Kippo-sarjan kirjoista. Karin Smirnoff houkutteli minut taitavalla kynänkäytöllään tämän kurjaakin kurjemman tarinan pariin. Tässä kirjassa on kaikkea pahaa. Tuo Agneksen äiti on pahinta mitä tiedän, eikä se riitä, vaan Agneksen kimpussa oli myös Frank Leide, musiikinopettaja, joka tiesi Agneksen lahjakkuudesta, ja halusi hyötyä siitä ja siitä, että pääsi Agneksen läheisyyteen.

Nuku hyvin korpinpoikanen.

Onneksi Agneksella oli Susanna, oli mummi, oli Kristian ja myös Miika. Ja tiettyä raa´an rumaa mustaa huumoria pilkisti sieltä täältä, mikä teki lukemisesta helpompaa kestää. Mutta varoitus kaikille lukijoille, että lapsia kohdellaan kirjassa todella kurjasti, eikä niin saa tehdä missään nimessä.

 

Karin Smirnoff, Sokerikäärme

Suom. Outi Menna

Tammi 2024

s. 288

Sockerormen 2021

Lasten seksuaalinen väkivalta

 

 

Jørn Lier Horst: Yömies

 

Harmaanvalkoisesta sumusta häämötti jotain, mitä ei ollut näkynyt siellä muina aamuina. Se näytti pieneltä patsaalta tai rintakuvalta, joka oli jätetty viikonlopun aikana torin keskellä olevaan kivireunaiseen kukkapenkkiin. Saman tien hän käsitti, ettei se voinut olla patsas. Se oli jotain muuta, pelottavaa.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin Yömies on uusin suomennos huippusuositussa dekkarisarjassa, jonka päähenkilönä toimii Larvikin poliisin rikoskomisario William Wisting. Keveyttä rikosten pariin tuo Wistingin aikuinen tytär Line, joka tekee vastaavasti töitä rikostoimittajana, joten hänellä on samat intressit kuin isällään selvittää samoja rikoksia. Tällä kertaa kohteena oli nuoren maahanmuuttajatytön teloitustyyppinen surma. Vaikka Wistingillä oli iso tiimi tekemässä rikostutkintaa, niin usein Line ehti ennemmin selvittää tietoja, jotka edistivät tutkintaa.

Tapauksessa oli kyse pakkotyöstä ja häikäilemättömästä hyväksikäytöstä, jossa haavoittuvassa asemassa olevia lapsia käytettiin...

Jørn Lier Horst on kirjoittanut Yömiehen jo vuonna 2009. Silloin Norjaan oli tullut jo todella paljon maahanmuuttajia. Maahanmuuttajien mukana levisi myös kansainvälistä rikollisuutta. Myös kantanorjalaisten parista nousi uusi rikollisjärjestö, joka vastusti maahanmuuttoa. Oliko kenties uusnatsijärjestö nuoren maahanmuuttajatytön kuoleman takana? Vai oliko kyseessä perheen sisäinen perhetappo? Kunnia vai häpeä?

"Money talks. Huumeiden jälkeen laiton asekauppa on seuraavaksi tuottoisinta toimintaa maailmassa."

Olen sitä mieltä, että aseet ovat kaiken pahan alku ja juuri. Tällä kertaa molemmat, sekä William että Line, joutuivat todella kiperiin tilanteisiin, joissa hengenlähtö oli lähellä. Kirjan tarinassa Wisting selvisi nipin napin eräästä ampumisesta, kun aseen käsittelijä ei ymmärtänyt, että aseen sisällä oli luoteja. Onneksi Wisting selvisi, sillä hänelle oli luvassa myös hellempiäkin hetkiä. Tykkään tämän sarjan arkipäivien ja vapaa-ajan kuvauksista. Tosin Wisting tekee pitkiä työpäiviä rikosten parissa, mutta kyllä hän ehtii välillä laittamaan mikroon juustovoileipiä, ja kissakin saa ruokaa, kunhan malttaa tulla ulkoa sisälle. 

Jørn Lier Horstin Yömies dekkarissa sumun seasta löytyi jotain mikä järkytti kaikkia.

Jørn Lier Hors, Yömies *****

Suom. Päivi Kivelä

Otava 2024

s. 316

Nattmannen 2009 

William Wisting-dekkari

 

Jørn Lier Horst: Pahan otteessa

Jørn Lier Horst: Hiljainen meri

Jørn Lier Horst: Kadonnut Felicia

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

Jørn Lier Horst: Avaintodistaja

Jørn Lier Horst: Hylkiöt

Jørn Lier Horst: Tulikoe

Jørn Lier Horst: Luolamies

Jørn Lier Horst: Koodi

Jørn Lier Horst : Yksi ja ainoa

Jørn Lier Horst: Suljettu talveksi

Jørn Lier Hors: Yömies

 

 

Jenni Varila: Hullu koiramuija

 

Oispa koira

Jenni Varilan sarjakuvateos Hullu koiramuija kertoi kirjailijan omasta toiveesta hankkia koira ja miten siinä sitten kävi. 

Kuvassa Ozzy 10 vuotta miettii omiaan, ehkä sitä, että omalla mammalla on taas kännykkä kädessä, ja se heiluu sen kanssa. Parempi kun istun tässä kaikessa rauhassa, niin mammakin rauhoittuu. Ozzyn sain lahjaksi tytöltäni, joka suri sitä, että vanha koiramme Andy kuolisi pian, ja mamma jäisi ilman koiraa. Tytölläni on itsellään nykyisin neljä koiraa.

Elämääni on siis melkein aina kuulunut koira. Lapsuudenkodissani oli koiria. Kaikilla veljilläni on ollut koiria. Aikuisiällä olen aina elänyt koirien kanssa. Siispä ymmärrän hyvin Jenni Varilan koiratuskan, jota hän eli siihen asti, kunnes sitten hankki koiran.

Kirjan sisällys on jaettu seitsemään osaan: Hulluuden merkit, Mikä rotu, Miten koira hankitaan, Hakupäivä, Pentu, Tapojen kirjo, Arjen zen ja Epilogi. 

Jenni Varila oli miehensä kanssa eri mieltä siitä, mikä koira sopisi heille rotunsa puolesta. Lopulta he päätyivät samaan johtopäätökseen. Luultavimmin käynti koirapentuja katsomassa herätti halun hankkia juuri kyseinen pentu.

 

 

Itse tykkään lukea kirjoja, joten luen aika tarkkaan koiraroduista, mikä sitten elävässä elämässä usein heittää häränpyllyä. Meillä nimittäin on myös 1 v. Mimmi, joka on kaikista villein koira, mikä meillä on ollut. Luulin ihan oikeasti, että narttukoirat olisivat rauhallisempia, kuin uroskoirat. Ei pidä paikkaansa. Jokainen koira on oma persoonallisuutensa. Ja meillä on nyt rauhallisen Ozzyn seurana villi ja vallaton Mimmi 💞

 

Yllä oleva kirjansivu kertoo aika paljon siitä, mitä tarkoittaa, kun hankkii koiran. Koiran perustarpeista on huolehdittava. Ulkoilemaan on lähdettävä 2-3 kertaa joka ikinen päivä. On kuulkaas hyvä kunto, kun reippailee joka päivä 7-8 km. Tosin pahimmilla sadeilmoilla tai kuumalla ilmalla koirat lähtevät isännän kanssa sisälle, ja minä jatkan vielä kävelyä, kun kerta tykkään ulkoilusta.

Jenni Varilan Hullu koiramuija on todella kiva ja huumorintajuinen sarjakuvateos.

 

Jenni Varila, Hullu koiramuija *****

Kuvitus Jenni Varila *****

Story House Egmont 2024

s. 181

Sarjakuvateos

 

 

Ragnar Jónasson: Repeämä

 

Pahinta oli, etteivät jäljet olleet pysähtyneet takaoven tienoille. Ne olivat johtaneet aivan makuuhuoneen oven eteen.

Islantilaisen Ragnar Jónassonin kolmas Ari Thor-sarjan dekkari on nimeltään Repeämä. Ari Thor Arason on pohjoisislantilaisen pikkukaupungin Siglufjördurin poliisi. Kaupunkiin oli saapunut kulkutauti, jonka vuoksi kaupunki oli julistettu karanteeniin. Arilla oli sen vuoksi aikaa tutkia erästä vanhaa kuolintapausta 50 vuoden takaa. Tuo tapaus oli ollut hyllytettynä, mutta eräs mies oli soittanut ja pyytänyt, että Ari tutkisi sitä. Mies oli ollut tapahtuma-aikaan pikkuvauva, ja siitä oli todisteena valokuva. Valokuvassa oli henkilö, jonka mies halusi saada selville.

Soittaja oli se nuori tv-toimittaja, Ísrún - se, jolla oli arpi toisessa poskessa. Hän oli saanut mainetta edellisenä kesänä oltuaan ensimmäinen toimittaja paikalla, kun siglufjördurlainen mies oli hakattu kuoliaaksi läheisellä vuonolla.

Ísrún ja Ari Thor olivat yhteyksissä kulkutaudin etenemisessä. Ísrún lupasi selvittää myös mystisen valokuvassa olleen miehen juttua, jos saa yksinoikeuden tarinaan. Hänelle tuli myös muita kiireitä parin vakavan rikoksen johdosta, jotka liittyivät toisiinsa ja jossa jopa politiikoilla oli näppinsä pelissä. Ìsrún vaikuttaisi kirjassa olevan henkilö, joka haalii valtavasti tekemistä itselleen. Lisäksi häntä rasittivat vanhempiensa välit ja oma terveys.

Adrenaliini, kylmyys ja järkytys auttoivat häntä hahmottamaan toisenkin mahdollisuuden, joka oli äärettömän paljon pahempi.

Rikokset ratkesivat kirjan tarinassa. Viidenkymmenen vuoden takainen rikos liittyi luultavasti suhdedraamaan, jota oli peitelty taitavasti. Ari Thor sai selvitettyä Ìsrúnin avulla mitä oikein oli tapahtunut. Valokuvan vauva sai kuulla koko mysteerijutun.

Tv-toimittaja Ísrún sai selvitettyä poliitikkojen kytkökset eräässä kirjan rikoksessa. Tosin kukaan heistä ei saanut tuomiota, mikä oli outoa. Näinköhän Suomessakin tapahtuisi? Suomalaiset kansanedustajat ja muut eduskunnan työntekijät ovat kyllä saaneet kaikenlaisia tuomioita vuosien mittaan, mutta ei heitä ole saatu luottamustoimista poistettua. Ja hehän ovat niitä lakeja laatimassa.

Ragnar Jónassonin Repeämä dekkarissa pohdittiin lapsuutta ja vanhemmuutta sekä poliittisia kiemuroita alamaailman pyöriessä läheisyydessä.

 

Ragnar Jónasson, Repeämä

Suom. engl. kielisestä teoksesta Antti Saarilahti 

Tammi 2024

s. 306

Rof 2012

Engl. kielinen käännös Rupture 2016

Ari Thor-sarjan 3. osa

Cosy crime

Ragnar Jónasson: Lumisokea

Ragnar Jónasson: Tuhkayö

 

 

 

Katja Kaukonen: Pitkä ikävä

 

Anoppi piilotti kenkäni, mutta ei hän pysty meitä erottamaan. Minä pyyhin saven jaloistani ja puserrun Juhon kylkiluuhun kiinni, hänen sydämensä päälle minä asetun ja matkaan hänen mukanaan. Minä asun hänen kanssaan saaressa ja pysyn piilossa, niin olen hänelle luvannut.

Katja Kaukosen teoksessa Pitkä ikävä on vuosi 1916. Nuori aviopari, Juho ja Anna, asui miehen vanhempien luona, kun Venäjän keisari aloitti merilinnoituksen rakennuttamisen Hiidenmaalle, Saarenmaalle, Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle. Noin 100 000 palkattua ja pakkotyöhön otettua miestä osallistui hankkeeseen, ja heidän mukanaan Juho. Örön saari Varsinais-Suomessa kuului merilinnoitusketjuun, jonne Juho suunnisti rakennustöihin ansaitsemaan talorahoja, jotta he saisivat Annan kanssa uuden kodin. 

Juho ei tuoksunut enää vastakaadetulta männyltä niin kuin mantereella, hän tuoksui kivimurskalta, tomulta, hieltä ja kiireeltä.

Juhon työpäivät  kestivät pitkään. Vapaa-ajan hän vietti Annan seurassa. Anna oli niin todellinen. Sillä aikaa Annan todellisuus anopin seurassa oli kaikkea muuta kuin kiva. Anoppi osasi olla todella inhottava. Hän piti miniäänsä mielisairaana, eikä ollut koskaan tyytyväinen mihinkään, mitä Anna teki. Annan ja Juhon välillä oli pitkä ikävä ja pitkä välimatka. Annan ajatukset karkasivat Juhon luokse.

Rakennuksen ydinolemus pysyi samana, vain ulkokuori, pinnat tai seinien paikat muuttuivat. Sellaisiako ihmisetkin olivat, samaa ydintä sukupolvesta toiseen, samoja tunteita, murheita, pettymyksiä, haaveita, unelmia ja kaipausta, vain ulkonäkö vaihtui?

Vuonna 2020 Juhon ja Annan lapsenlapsenlapsi Inga tuli miehensä Antin kanssa käymään Örön saarella. Inga tiesi, että Juho oli ollut rakentamassa kyseistä merilinnoitusta. Antti oli käynyt armeijan saarella. Saari toi mieleen kaikkea muisteltavaa.

Pian olisi vuoden lyhin yö. Päivää seuraisi päivä. Hyinen tuuli oli vihdoin tyyntynyt, aallot olivat asettuneet ja rakentamisen äänet hiljenneet.

Örössä vietettiin miesvoimin juhannusjuhlia vuonna 1916. Kokko koottiin miesvoimin, juhannussalkokin oli suunnitteilla. Juomistakin oli saatavilla. Miehet tanssivat keskenään, kun ei paikalla ollut muita. Osa pukeutui naisiksi.

Katja Kaukosen Pitkä ikävä kertoi Juhon ja Annan tarinan, johon liittyi nykyisyyden Inga miehineen. Tarinaan liittyi muitakin henkilöitä, kuten Annan pirullinen anoppi. Inga kävi samalla saarella, Örössä, missä Juho oli ollut nuorena töissä.

Katja Kaukosen uusin teos Pitkä ikävä  kertoi kahdesta avioparista ja linnoitussaaresta.

 

Katja Kaukonen, Pitkä ikävä

Wsoy 2024

s. 283

Örö 1916

Örö 2020

Tommi Kinnunen: Kaarna

 

Laina ei enää tunne selän taakse sidottuja käsiään. Hän siristää silmiään, ja näkee, kuinka puiden kilpikaarnan takana soljuu elämä.

Tommi Kinnusen Kaarna kertoi Lainan tarinan, mutta se kertoi myös Martin tarinan. Kaarna kertoi myös sodan hiljaisten uhrien, naisten ja lasten tarinan, heidän, jotka neuvostoliittolaiset partisaanit veivät vankeinaan maahansa. Kohtelivat väkivalloin ja tappoivat keinoja kaihtamatta. Heistä ei saanut puhua. Naisten ja lasten kokemasta väkivallasta ei saanut puhua. Heidät hylättiin naapurimaahan tai kuka mihinkin matkan varrelle.

Hän kääntää kasvonsa ikkunaan päin ja löytää lasista peilikuvansa. Häntä tuijottaa vieras, nimetön vanhus, jonka elämästä ei kukaan mitään tiedä ja jonka olemassaololla ei ole merkitystä.

Kirjan päähenkilö Laina oli jo menettänyt puolisonsa sodassa. Hän menetti sodan aikana myös muita läheisiään. Sodan kovat kokemukset näkyivät hänen käytöksessään. Hän ei pystynyt osoittamaan hellyyttä. Varsinkin tytöt saivat kokea äidin väkivallan ja haukkumiset. Laina eli vuodesta toiseen kovien kokemustensa alla. Mistään ei saanut helpotusta. Kenellekään ei voinut puhua niistä mieltä järkyttäneistä tapahtumista. Ne olivat mielessä aina.

Mutta sitten oli toisenlainen äiti. Se joka vitsaili ja lauloi yksinään surumielisiä lauluja, ja kun ei muistanut sanoja, hyräili pelkkää säveltä.

Martti oli pieni poika sodan aikana. Lapsen mieli unohti järkyttävät tapahtumat, joissa hän oli mukana. Hän pääsi pakoon Lainan ansiosta. Kirjan tapahtumissa Martti oli jäänyt lapsuudenkyläänsä äitinsä avuksi ja tueksi. Kerran hän oli lähtenyt pois kotikylästään, mutta äiti oli soittanut avukseen. Kirjan tarinassa vanha äiti eli vielä sairaalassa, ja kaksossiskot tulivat äitiä katsomaan. Tosin eivät mielellään, sillä äidin viha oli siirtynyt heihin. He olivat oppineet vihaamaan äitiään.

Tommi Kinnunen antaa Kaarna teoksessa äänen  sodan vaurioittamalle Lainalle. Lainan toinen mies Antti oli myös sodan vaurioittama. Yleensä miesten kokema sodan julmuus on enemmän esillä, ja sen jättämät traumat ymmärretään paremmin. Naisten ja siviilien kokemat traumat ohitetaan vähempiarvoisina, vaikka viereen ammuttaisiin vanhemmat. Vaikka itse joutuisi julman väkivallan kohteeksi. Vaikka läheiset vietäisiin rajan taakse. Hys hys.

Älä tapa, oli jokaisen mieleen painettu jo lapsena, mutta myöhemmin siihen oli käsketty ja jopa pakotettu. Veriset tarinat irtosivat miehistä kuin pitkänsiiman koukkuihin tarttuneet siiat. Jokainen luovutti vuorollaan toisille oman hirvittävän selostuksensa ja sen päätyttyä kaatoi juomalasiin uuden sormenleveyden ja oli hetken ääneti.

Tommi Kinnusen Kaarna teoksen alkulehdellä lukee särjetyille. Kirja on siis omistettu ihmisille, jotka ovat särjettyjä. Voi kuinka paljon tämäkin päivä tuo lisää särjettyjä ihmisiä sodan runtelemissa maissa. Eikö yhteiskunnat opi mitään sodista?

Tommi Kinnunen, Kaarna *****

Wsoy 2024

s. 205

Rajaseutu sodan aikana

Partisaanit

Sotatraumat

 

Sosuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja

 

Isoisää ei enää ollut.

Raaka toteamus näin heti aluksi, mutta se tosiasia ei muuttuisi.

Japanilaisen Sosuke Natsukawan teos Kissa joka suojeli kirjoja hurmasi minut mennen tullen ja palatessa. Kirjan päähenkilö oli nuori lukiolaispoika Rintaro, joka oli asunut isänsä kanssa. Isoisällä oli kirjakauppa, joka isoisän kuoleman jälkeen jäi Rintaron hoidettavaksi. Rintaro suri isoisäänsä, eikä pystynyt menemään kouluun.

"Kamalan synkkä putiikki."

Eräänä iltana Rintaron istuessa lukemassa kirjakaupan uumenissa, kuului yllättävä lause kirjakaupan uumenista. Kirjakauppaan oli ilmestynyt kissa, joka puhui. Tuo kissa tarvitsi Rintaron apua. Rintaro oli kohtelias, ja lupasi lopulta auttaa. Mutta mihin kissa tarvitsi Rintaron apua, sen voit ottaa selvää tästä hurmaavasta kirjasta. Voin luvata, että mistään hiirten jahtaamisesta ei ollut kysymys, vaan kysymys oli kirjoista. 

"Kirjoilla on sielu", kissa julisti äkkiä.

Sen silmäterät kimaltelivat kauniisti tähtien valossa.

Minusta on hurjan kiva lukea kirjoja, joissa on lemmikkieläimiä. Varsinkin koirat ja kissat ovat todella kivoja kirjojen hahmoja. Toisinaan  lemmikit ovat kirjoissa vain sivulauseita, mutta jokainen lemmikin omistaja tietää, että lemmikit ovat täysvaltaisia perheenjäseniä. Ei heistä voi kirjoittaa niin, että he eivät olisi läsnä. 

Sosuke Natsukawa on kirjoittanut fantasiakirjassaan hienosti juurikin Tiikeri-nimisestä kissasta, joka kulki niin kuin itseään huvitti. Kissa ei ollut tarinassa kenenkään lemmikki, vaan ilmestyi esille, silloin kun se itse halusi jotain. 

Sosuke Natsukawan ihastuttava teos Kissa joka suojeli kirjoja kertoi ystävyyden ja kirjojen parantavasta vaikutuksesta surun hetkellä.

 

Sosuke Natsukawa, Kissa joka suojeli kirjoja

Suom. Raisa Porrasmaa

Kannen kuvitus ja suunnittelu: Ilja Karsikas *****

Tammi 2021

s. 182

Hon o mamoro to suru neko no hanashi 2017

Fantasia

YA

Christian Rönnbacka: Henna Björk - Isku

 

Toisella puolella maapalloa Abdulin ollessa vasta lapsi tuo sama mies oli muuttanut hänen elämänsä kulun. Nyt mies saisi muuttaa sen uudelleen, tällä kertaa parempaan suuntaan. Miehellä olisi paljon menetettävää. Abdulilla ei ollut juuri muuta kuin voitettavaa.

Christian Rönnbackan Isku dekkari aloitti uuden sarjan, jonka päähenkilö on irakilaissuomalainen Henna Björk. Kirjan alussa Henna oli vielä töissä Göteborgissa, mutta erinäisten rikostapahtumien jälkeen hän huomasi olevansa sekä poliisien että rikollisten jahtaama kidnappaaja. 

Iskun tapahtumiin liittyi tiiviisti vuosia sitten Sierra Leonen sodankäynti, jossa käytettiin sotilaina lapsia. Osa lapsisotilaista oli päässyt pakoon. Etsinnässä oli myös lapsisotilaiden komentaja Toojay.

Minulla on valtuudet rekrytoida sinut tältä istumalta, jos vain otat tehtävän vastaan.

- Eli tarjoatko minulle vakoojan paikkaa? Henna hahmotteli lukemaansa ääneen.

Supon ylitarkastaja Jarmo Rautiainen oli Toojayn kannoilla. Hän halusi Hennan palkkalistoilleen. Houkutteleva tarjous. Hennan piti toimittaa eräs entinen lapsisotilas Suomeen turvasäilöön. Kirjasta voit lukea, miten Henna onnistui tehtävässään, kun sekä rikolliset että Ruotsin poliisit hankaloittivat sen minkä kerkesivät.

Rönnbacka on poiminut kirjaansa erittäin ajankohtaisen aiheen. Suomessakin on käyty muutama oikeudenkäynti entisiä sotakomentajia vastaan. Oikeudenkäynnit ovat tulleet maksamaan miljoonia Suomen valtiolle. Tietääkseni kukaan ei ole saanut tuomiota teoistaan. Päinvastoin, syytetyille on maksettu suuria rahoja siitä, että ovat olleet syytettyinä.

Christian Rönnbackan Isku vei hurjalle pakomatkalle. Isku ei sovi herkemmille lukijoille.

Christian Rönnbacka, Henna Björk - Isku

Bazar 2022

s. 272

Dekkari

Henna Björk 1. osa

 

Hyvää äitienpäivää!

 

 

Äiti leipoo

 

Äiti leipoo hymyellen

Kelle leivot, äiti, kellen?

Vielä kysyt - kelles muille:

pienoisille piimäsuille.

Tää on kakku pikku Annin,

tuo on Heikin, tää on Hannin.

Tämän saapi pikku Asta,

joll´ on yksi hammas vasta.

Tehdään muita murakampi,

hiukan muita makeampi.

Oisko onneks joka muru!

Siit on äidin ainut suru.

Leivät nousee, hiipuu uuni,

miss´ on pienet piimäsuuni?

Kätken kakkuun kaipausta,

sirottelen siunausta.

Rakkautta rahdun verran -

toinen teille leipoo kerran.

Äidin kakku makeaisin,

sitä, ah, jos aina saisin!

Immi Hellén (1861-1937)

                          Hyvää äitienpäivää!

Anna Härmälä: Sinkkumutsi

 

Tämä kirja on omistettu kaikille, jotka ovat tuskailleet vanhemmuuden kanssa, mutta erityisesti niille, jotka tuskailevat yksin.

Äitienpäivä lähenee. Tässä yksi sopiva lahjaehdotus äideille. Anna Härmälän sarjakuvateos Sinkkumutsi kaivautuu elämän kipukohtiin, mutta myös niihin erilaisiin tunteisiin, kun  elää pienen vauvan kanssa, mutta kaipaisi siihen rinnalle toista ihmistä jakamaan arkipäivän vastuuta ja se rakkauskin on ihana asia.

 

Onneksi kirjan päähenkilöllä Mialla on ystäviä, sukulaisia ja hän jaksaa käydä vauvan kanssa harrastamassa. Heillä on yhteishuoltajuus vauvan isän kanssa. Exän lähdettyä, Mia osallistui myös terapiaan.

 

 

Kirjan tarina on uskomattoman puhutteleva. Sinkkumutsin sivuilta löytyy kaikki fiilikset siitä, miltä tuntui tulla jätetyksi, ja kaikki fiilikset siitä, miltä tuntui aloitella deittailu vauvan äitinä.

Erosin itsekin lasteni isästä, tosin lapset olivat jo 10-14-vuotiaita. Pahimman surun ja ikävän päästettyä irti, tuli aika myös  deittailla, mikä ei ollut helppoa. Voin hyvin ymmärtää teoksen sinkkuäitiä.

Anna Härmälän Sinkkumutsi tuntee ja tunnelmoi arkipäiväisin ja rehellisin ajatuksin, mutta myös huumorin keinoin elämää vauvan kera.

 

Anna Härmälä, Sinkkumutsi *****

Kuvitus Anna Härmälä *****

S & S 2024

s. 166

Sarjakuvateos

Tuire Kaimio: Koirien käyttäytyminen

 

Perheen koirajäsen ei toimi kuten ihminen. Jotta eläintä voisi hoitaa tai kouluttaa hyvin, sen käyttäytyminen pitää ensin tuntea. Koira viihtyy ja voi hyvin, kun se saa toteuttaa luontaisia käyttäytymismallejaan. (Tuire Kaimio)

Tuire Kaimion tietoteos Koirien käyttäytyminen auttaa ymmärtämään koirien käytöstä. Meille tuli puolitoista vuotta sitten Mimmi, joka on havannankoira. Aiemmin olen elänyt vain uroskoirien kanssa. Meillä on myös monirotuinen Ozzy 10v. Pentukoiravaiheen apuna meillä on ollut käytössä Tuire Kaimion kirja nimeltään Pennun kasvatus. Siitä oli paljon hyötyä myös Mimmin pentuvaiheessa.

Kirjan sisällyksestä käy ilmi, että kirja on jaettu kuuteen osaan: Itsekseen kesyyntynyt, Synnynnäisesti koira, Sosiaalinen käyttäytyminen, Lisääntyminen ja pentujen kehitys, Ongelmakäytöstä? ja Oppiminen. Näiden yläotsikoiden alta löytyi sitten alaotsikot. Itseäni kiinnostivat erityisesti  osat Ongelmakäytöstä ja Oppiminen.

Mimmi on lähtöisin tarhaoloista. Kirjan sivulla 318 kerrottiin tarhasyndroomasta, mikä tarkoittaa sitä, että koira on  kasvanut yksipuolisissa kenneloloissa, eikä ole oppinut varhaisina herkkyysviikkoina kotioloihin, ihmisiin ja muihin lajitovereihin kuin emoonsa ja sisaruksiinsa. Tavallinen elämä ihmiskontakteineen ja touhuineen oli siis Mimmille vierasta. Tarhasyndrooma näkyy koirissa voimakkaana pelkona ja arasteluna. Mimmille ulkoilu on ihanaa, mutta ihmisiin ja eläimiin totuttelu on ollut huomattavasti vaikeampaa, kuin aiemmilla koirillamme on ollut. 

Siedättäminen on sekä koiran että myös ympäristön kannalta turvallisin tapa poistaa pelon ja kiihtymyksen aiheita. Se vaatii aina tilanteiden suunnittelua ja malttia.

Mimmin kanssa on nyt harjoiteltu kovasti kaikenlaisia tilanteita, mutta pelko ja arkuus tulevat esille joka päivä.  Harjoitellaan edelleen. Mimmi kyllä oppii, mutta juuri ihmiset ja muut eläimet ovat niin arvaamattomia, että arkuus tulee silloin esille helposti. Siihen pelkoon kuuluu hillitön haukkuminen, valitettavasti. Mutta koirat haukkuvat, ja siihen koiran omistajat tottuvat.

Tuire Kaimion tietoteos Koirien käyttäytyminen antaa tietoa ja ohjeita sekä antaa ymmärrystä elää koirien kanssa. 

 

Tuire Kaimio, Koirien käyttäytyminen *****

Valokuvat Minna Tallberg *****

Wsoy 2007

s. 369 + Viitteet 5 s. + Hakemisto 10 s.

Tietoteos

 

Tuire Kaimio: Pennun kasvatus - Pennusta kunnon koiraksi

Carin Gerhardsen: Hyvä haltija

 

Kesäkuu 2010, varhainen lauantaiaamu

Aurinko oli vasta hetki sitten kurkistanut ensimmäisen kerran kattojen takaa, silti oli jo aivan valoisaa. Yksi ja toinenkin aikainen kulkija olisi saattanut panna merkille nuoren juoksevan naisen, mutta hän vaikutti olevan yksin viileässä alkukeksän aamussa.

Ruotsalaisen Carin Gerhardsenin  dekkari Hyvä haltija on Hammarby-sarjan viides osa. Jälleen kerran syvennytään aihepiiriin, jossa lapsia ja naisia hyväksikäytetään inhottavalla tavalla. Yllä olevassa lainauksessa tarinan päähenkilö Veronica juoksi aamuöisellä kadulla Tukholmassa. Eräs autokuski pysäytti auton, ja yritti auttaa häntä, mutta lopulta Veronica juoksi häneltäkin karkuun.

Veronica on minun siskoni, hän vastasi. - Pikkusiskoni.

Veronica löytyi erään kerrostalon käytävästä, eikä hän pystynyt puhumaan, eikä tiedostamaan mitään. Talossa asui eräs vanhempi mies, jonka luokse Veronica oli yrittänyt mennä. Kukaan ei tiennyt miksi, mutta epäilykset olivat suuret. Tietysti ykkösepäilynä oli pedofilia, sillä miehellä oli pääsy lasten läheisyyteen, koska hän oli soitonopettaja.

Unohda, pimu, koko juttu ja näet, että kaikki on taas hyvin. Äläkä ole huolissasi. Me olemme reiluja emmekä kerro kenellekään, että teet sitä maksusta.

Sarjan poliisit tekivät tiivistä yhteistyötä, joten tarinan murhatun uhrin tekijä saatiin kiinni.  Henkilöt, jotka tekivät Veronicalle väkivaltaa, eivät jääneet kiinni. Toivottavasti jäävät jatkossa, sillä sellaisilla tyypeillä on tapana jatkaa inhottavia tekojaan. Petraa pahoinpidellyt tyyppi sen sijaan otettiin kiinni ja vieläpä rysän päältä. Toivottavasti asianajajat eivät saa häntä vapaaksi sarjan seuraavissa kirjoissa. 

Carin Gerhardsenin Hammarby-sarjaan kuuluu kahdeksan dekkaria, joista on tähän mennessä julkaistu kuusi. Voin luvata dekkareiden lukijoille, että sarjaan koukuttuu, mutta varoitan herkimpiä lukijoita, sillä naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta ei sovi heille luettavaksi.

Carin Gerhardsenin Hyvä haltija toi esille hyväntekijän, mutta myös runsaasti iljettäviä pahantekijöitä.

 

Carin Gerhardsen, Hyvä haltija

Suom. Hanni Salovaara

Minerva 2023

s. 346

Gideons ring 2012

Dekkari

Hammarby-sarjan 5. osa

 

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Carin Gerhardsen: Unilaulu

Carin Gerhardsen: Piirileikki

Carin Gerhardsen: Hyvä haltija

Reetta Aalto: Musta aukko

 

Raotan varovasti umpeen muurautuneita silmäluomiani. On kirkasta, aivan valkoista kaikkialla. Kieli tarttuu kitalakeen, ja kun liikutan sitä, suu vettyy ja tunnen tutun äitelän maun: etanoli.

Reetta Aallon teos Musta aukko alkaa todellisen mustan aukon kuvaamisella, kun päähenkilö ei muistanut yön tapahtumista mitään. Juhlittu ja juotu oli ankarasti, jopa niin ankarasti, että filmi oli katkennut. Sitä ankeampaa oli herätä vieraan miehen viereltä, ja huomata, että seksiäkin oli harrastettu. Eikä muistanut siitäkään mitään.

Oletko tulossa yöksi kotiin?

Se oli lähetetty kymmentä vaille yksi yöllä.

Oli vuosi 2019. Kirjan päähenkilö oli nelikymppinen elokuvaohjaaja, nainen, jonka elämänhallintataidot olivat hukassa. Hän yritti kirjoittaa, mutta aika meni lähinnä sosiaalisten suhteiden ylläpidossa ja juhlimisessa. Kaikki meni aina överiksi. Juomistavat hän oli oppinut jo kotoa. Mies oli huolissaan vaimonsa juomisesta, joka pahensi myös vaimon paniikkioireita. Elämä oli suurta draamaa.

Olen kännissä ja vitun sekaisin, yhyy.

Muistin totaalinen katkeaminen ja sekoilu vieraan miehen kanssa, jopa epäily siitä, että oli tullut raiskatuksi, kaikki yhdessä vaikuttivat siihen, että päähenkilö oli valmis menemään AA-kerhoon.

Helvetti. Ehdin jo toivoa, että hän olisi jossain kauempana Venäjän rajasta. Missä tahansa muualla, mutta ei Donbasissa.

Mustan aukon toinen osa sijoittui vuoteen 2022. Päähenkilön elämä oli tasaantunut sen jälkeen, kun hän oli jättänyt alkoholin. Elämään tuli kuitenkin uusi musta aukko, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjä ja varsinkin Pietari olivat tärkeitä paikkoja päähenkilölle. Ne olivat jääneet jo korona-aikana tauolle. Ukrainassa oli eräs hyvin rakas ystävä, joka piti saada turvaan. Sota siis aiheutti suurta stressiä päähenkilölle.

Sota on aiheuttanut itsellenikin suurta stressiä. En pystynyt lukemaan tästä kirjastakaan sodasta, vaan hypin ylitse. Yritin säästyä sodan kuvauksilta ja siltä miten paha olo kirjan päähenkilölle tuli sodasta. Tiedän, että suurin osa tekee sitä samaa, ja välttää sodan seuraamista. Uutisisten kuvia ei voi aina välttää, mutta yritän olla niitä katsomatta. Ne ovat kauheita. Ne ovat järkyttäviä ja pahoja.

Reetta Aallon Musta aukko pureutui suostumukseen ja rajojen rikkomiseen. Mustan aukon päähenkilö on voimakas ja vahva, mutta samalla turvaton ja eksynyt. Mikä voisi tuoda elämään lisää turvaa ja rajoja?

Reetta Aalto, Musta aukko

S & S 2024

s. 317

AA-kerho

Me-too

 

 

Inga Magga: Puolikas

 

Heaika-vauva säpsähti hereille ja rääkäisi. Riitu yritti keinuttaa pienokaista uudelleen unenpäähän, jolloin hopeinen komsiopallo alkoi heilua vauvan silmien yllä sisnanyörin varassa.

Inga Maggan Puolikas kertoi saamelaisten elämästä sodan jälkeen ja nykyaikaisena kaupunkisaamelaisena. Pidin valtavan paljon menneisyyden kuvauksista, joissa päähenkilön isä Heaika sisaruksineen kulki kouluissa milloin missäkin Lapin koulussa oli tilaa. Syrjäisten kylien saamelaisia koululaisia pidettiin heittopusseina, eikä mietitty sitä, että miten pitkä matka kotiin oli, useampi peninkulma, tai vielä enemmän.

Shhshhshh, Riitu hyssytteli vauvaa. - Vaan ikävähän näitä rakkaita tullee, sitten ko koulhun lähtevät, niiko repisi syvämmesthän toisen puolikkaan, Riitu nyyhkäisi hiljaa ja alkoi laulaa saameksi kehtolaulua lapselleen.

Heaika-vauvasta kasvoi nopsajalkainen ja urheilullinen koululainen. Kouluelämässä sattui ja tapahtui kaikenlaista. Heaika oli aika kovapäinen, eikä oppi meinannut mennä perille. Niinpä hän joutui asuntolassa mm. lukkojen taakse, jossa joutui pänttäämään Suomen presidentit ulkoa. Kaikenlaisia opetusmenetelmiä. 

Sanojen ihastelu kuuluu puhumaan opettelevalle lapselle. Surin sitä, että olin auttamattomasti myöhässä isäni kielen oppimisessa. Mutta vaikka áhcci oli lopettanut saamen puhumisen, mietin oliko minun itseni liian myöhäistä aloittaa.

Suomen koululaitos, päättäjät ja opettajat tekivät rumaakin rumemman teon sodan jälkeen, kun päättivät suomalaistaa saamelaiset. Heiltä kiellettiin omat kielet, pohjoissaame, kolttasaame ja inarinsaame. Samalla heiltä kiellettiin oma kulttuuri, omat uskonnot, oma pukeutuminen, joikaaminen jne.

Ibbán isä oli lopettanut koulussa saamen kielen puhumisen, mutta Ibba halusi oppia kielen. Hän halusi kommunikoida sukunsa ja muiden saamelaisten kanssa saamen kielellä. Mutta oliko oppiminen jo myöhäistä?

Inga Maggan isä ja isän suku ovat saamelaisia. Puolikas nostaa esille saamelaisten kokemia kipukohtia sodan jälkeen. Kipukohtia, jotka koskettavat tänäkin päivänä suvun nuorimpia jäseniä. Kun puhuttu kieli erottaa muusta suvusta. Oman sydämen puuttuvat sanat.

Inga Maggan Puolikas nosti esille menneisyyden kipeät muistot.

Inga Magga, Puolikas *****

Like 2024

s. 284

Saamelaiset

Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

 

HAUSKAA VAPPUA

 

Vappukuva kaukaa nuoruudesta

 

 

Nuoruustango

San. Anu Kaipainen

Sävel Caj Chydenius

 

Lämpöni lempeni annan
kaunis on nuoruutein
Nää suven ruusut kannan
itseni yksin tein

Ei ole muuta antaa
kuin tämä nuoruutein
Sulle sen tahdon kantaa
en ota itsellein

Muuta en koskaan tahdo
kuin sinun olla vaan
Elämä ympärilläin
kaikkoaa kokonaan

Huominen päivä ei meitä
vaaranna varjollaan
kun sinun saan vain olla
täysin ja kokonaan 

 

Kiti Neuvonen laulaa Nuoruustangon

 

           Hauskaa vappua kaikille!