Hän kulki kuin aave, joka saattaisi hälvetä näkyvistä hetkenä minä hyvänsä aivan kuten sumu. Hänen silmänsä olivat ilmeettömät, edes kyyneleet eivät virranneet.
Ne silmät olivat nähneet pimeyden.
Tuire Malmstedtin Lintusielu jatkoi jännittävissä tunnelmissa Metso & Vauramo-dekkarisarjaa. Aiemmin sarjassa on ilmetynyt neljä hyytävän hyvää dekkaria: Lasitarha, Lumihauta, Lyijysydän ja Luusaari.
Mykkä tyttö, joka näytti elävän omassa maailmassaan.
Matilda Metson ja Elmo Vauramon tutkintatiimin tutkittavaksi tuli erittäin outo tapaus, sillä eräs nuori tyttö oli löydetty harhailemasta, eikä tyttö osannut puhua, eikä tiedetty mitä oli tapahtunut ja kuka hän oli. Kaulassa riippui vain laatta, jossa oli outo vanhahtava nimi. Tilanne muuttui muutaman päivän päästä, kun lapsia löytyi lisää, eikä kukaan heistä puhunut. Kaikilla lapsilla oli kaulassaan jokin laatta, jossa oli vanhahtavalta kuulostava nimi.
Hautausmaalla tuuli kumusi tasaisesti hautakivien yli, heilutteli niiden edustalle istutettuja kanervia ja kuusenoksia. Elmo muisteli mummonsa sanoneen, että hautausmaan yli käyvä tuuli oli kuisketta tuonilmaisista, vainajien viestejä meille eläville.
Elmo Vauramon naisystävä Inari oli kuollut. Elmo suri tietysti kovasti ja kulki myös haudalla. Surun kanssa oli kuitenkin elettävä, vaikka Inari oli mielessä koko ajan. Elmo tapasi haudalla myös erään työkaverinsa. Tuo työkaveri joutui jopa luopumaan työstään, koska liittyi nykyiseen rikostapaukseen, eikä ollut kertonut siitä. Toivottavasti hänet kiinnitetään takaisin tehtäväänsä. Onhan nuo muutkin poliisin työntekijät liittyneet tapauksiin, eikä heitä ole erotettu. Hänelle tapahtui mielestäni vääryys.
Tuire Malmstedtin Lintusielu jatkoi Jyväskylän poliisien tutkimuksia erittäin merkillisissä tapauksissa. Menneisyys ja nykyisyys kutoivat pimeitä verkkojaan ikävillä tavoilla, joista joutuivat kärsimään varsinkin lapset.
Tuire Malmstedt, Lintusielu *****
Aula & Co 2025
s. 284
Dekkari
Metso & Vauramo-sarjan 5. kirja
Lasten kaltoinkohtelu
Malmstedt Tuire: Lyijysydän
Malmstedt Tuire: Luusaari
Malmstedt Tuire: Lintusielu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti