Häme, 1612
"Käyn katsomassa vasikkaa", Kerttuli sanoi äidille, kun he kantoivat kaivolta vettä kohti tupaa.
Ulla ja Marko Susimetsä on Hämeenlinnassa asuva kirjailijapariskunta. Heidän historiallinen romaanisarjansa alkaa kirjalla nimeltään Hämeen linnan Kerttuli. Kerttuli oli töissä fatabuuripiikana Hämeen linnassa, kun sinne saapui vakavamielinen vapaaherra Karl Ulvhufvud valvomaan, että linnan korjaustyöt etenevät sovitulla tavalla. Rakkaus iski molempiin salaman lailla. Oliko ilmassa noituutta vai mikä oikein sekoitti oppineen miehen pään piian pauloihin?
Hän ei vielä ollut saanut tilaisuutta käyttää uutta, vihreää silkkipukuaan kultanyöreineen ja röyhelökauluksineen. Se olisi täydellinen keväiseen juhlaan. Edes varautunut vapaaherra ei voisi vastustaa näkyä.
Hämeen linnassa oli vierailulla myös turkulainen Agneta miehensä Arvidin kanssa. Agneta oli iskenyt silmänsä vapaaherraan sekä tämän omaisuuteen ym. Siinä ei aviolupauksilla eikä jumalanpelolla saatikka lakiteksteillä ollut vaikutusta, kun Agneta punoi juoniaan. Lopulta hän onnistui ainakin eräässä puuhassaan. Seuraavassa sarjan kirjassa saamme varmasti lukea lisää Agnetan juonitteluista. Kauneutta oli yllin kyllin, mutta sielun tila oli mustaa kuin terva ja ilkeyttä ja pahoja tekoja oli riittämiin.
"Jos tällainen toistuu, saat etsiä uuden palveluspaikan."
Ilkeämielisiä ihmisiä löytyi kirjasta lisääkin, sillä vapaaherran palvelija, nimeltään Haken, oli kopea ja kuvitteli itsestään liikoja. Haken oli sitä mieltä, että Kerttuli oli noitanainen, joka oli taikonut vapaaherran tahtoonsa. Haken himoitsi itse Kerttulia ja oli valmis jopa menemään vihille Kerttulin kanssa.
"Teidän Majesteettinne on viisas ja armollinen"
Hämeen linnaan saapui myös valtakunnan nuori kuningas Kustaa II Aadolf. Kuninkaalla oli vapaaherralle uusi tehtävä. Tehtävä vaati poistumista Hämeen linnasta kohti Turkua. Sydämet olivat syrjällään molemmilla, sekä Kerttulilla että Karlilla, kun edessä oli raastava ero. Karl ei voinut jättää edes hyvästejä rakastetulleen, sillä Kerttuli oli pysytellyt viimeiset ajat piilossa.
Ulla ja Marko Susimetsän Hämeen linnan Kerttuli havisutteli historiaa ja rakkautta niin, että linnan kummituskin heräsi vaeltamaan ja kertomaan mielipiteensä.
U.M. Susimetsä, Hämeen linnan Kerttuli
Karisto 2025
s. 440
Historiaa ja romantiikkaa
1600-luku
Hämeen linna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti