David Mitchell: Pilvikartasto

Pilvikartasto on kirja, jonka halusin lukea, koska näin elokuvateatterissa trailerin uutuuselokuvasta, joka on tehty kirjan tarinoista. Kirja on brittikirjailija David Mitchellin kolmas kirja ja se on voittanut British Book Awards Literary Fiction Award ja Richard & Judy Book of the Year Award –palkinnot. Pilvikartasto (Cloud Atlas 2003, suom. 2008, s. 624, Sammakko) on erikoinen kirja, sillä se sisältää lukuisan joukon eri tyyleillä kirjoitettuja tarinoita, jotka yhdistyvät toisiinsa. Kirjan jokaisella tarinalla on oma päähenkilö, joka liittyy jollakin tavalla muihin kirjan henkilöihin. Pilvikartasto – nimi tulee toisen tarinan säveltäjän sävellystyön nimestä, joka on Pilvikartasto- sekstetto.

Kirja alkaa 1800-luvulta, jolloin amerikkalainen notaari matkasi Tyynellämerellä ja kirjoitti päiväkirjaa matkasta. Kirja päättyi samaisen henkilön tarinaan. Kirjan henkilöt seikkailevat 1800-luvulla, 1930-luvulla, 70-luvulla, 90-luvulla, kloonin tarinassa (tämä oli paras) tulevaisuuden Koreassa ja Zachryn tarinassa maailmantuhon jälkeisellä Havaijilla. Kirjassa on yksi keskuskertomus, joka on eräänlainen uuden elämän alku, ihmislajien taistelu elintilasta tulevaisuudessa, jolloin ihmisen elintila on jäänyt pieneksi ja jäljelle on jäänyt alkeellinen hengissä pysyminen, aivan kuin ihmiskunta olisi taantunut keskiajalle. Tarina on Zachryn tarina ja kieli on erikoinen murresekoitus, mieleeni tulee vahvasti Katja Ketun Kätilön murreteksti. Zachryn tarina on ainoa, joka ei keskeydy. Muut tarinat jatkuvat Zachryn tarinan jälkeen päinvastoin, kuin ne olivat ennen sitä.

Tulevaisuuden tarinoista tuli mieleeni Emmi Itärannan Teemestarin kirja, sillä niihin liittyi samanlaista dystopiaa. Ihmiskunta tuhoaa itsensä sillä, että haluaa koko ajan lisää eri tuotteita, tällöin mukaan tulevat rikollisjärjestöt, jotka ovat valmiita tuottamaan halvemmalla, joten halvin työvoima olivat kloonit, jotka eivät tarvitse palkkaa.

Kirjan tarinoiden henkilöt kirjoittivat jokainen jotakin, Adam Ewing kirjoitti matkapäiväkirjaa, joka putkahti esille aivan yllättäen tulevaisuudessa, Robert Frobisher kirjoitti kirjeitä ystävälleen Sixsmithille, Sixsmith kirjoitti raporttia ydinvoimalasta, jonka hän toimitti Louisa Reylle, joka oli toimittaja. Timothy Cavendish oli kirjakauppias ja kustantaja, joka sai postissa Puoliintumisaikoja – Ensimmäinen Louisa Rey – mysteerin. Kirjassa kerrotaan myös Sixsmithin toimista. Koreassa asuva tulevaisuuden klooni tallensi itseensä kirjoituksia ja tietoja. Zachryn tarinassa, heidän saarella vieraileva ennaltatietäjä, Meronym, joka edusti sivistyneempää rotua eikä ollut unohtanut ihmisen aiempaa kulttuuria saattoi edustaa klooneja ja hän kirjoitti ylös Zachryn heimon kulttuuria ja piirsi mm. karttoja. Tarinoiden tietyillä henkilöillä oli yhdistävä merkki, samanlainen syntymämerkki, joka saattoi olla sekä miehillä ja naisilla. Merkin tarkoitus ei minulle selvinnyt, ehkä se oli merkki samaan geneettiseen sukuun kuulumisesta tai sitten merkki siitä, että henkilö oli kirjallisesti lahjakas, tutkiva ja luova tai merkin omistama geneettinen laji selviää pitkälle. Lukijat voivat itse päätellä syntymämerkin tarkoituksen.

Kirjan kannessa on hauska kuva rumasta kalasta, josta näkyy luuranko. Kala on karppi ja se esiintyi tulevaisuuden kloonin tarinassa, jonka nimi on Sonmi-451. Sonmi esiintyy myös Zachryn tarinassa jumalana. Karppi oli hauska olento, joka pystyi esiintymään myös ihmistä muistuttavana olentona, sekä henkiolentona. Seuraavaksi pätkä Mitchellin upeaa kerrontaa.

Antiikkinen hiilipannu sirisi äärimmäisen nykyaikaisin virtapiirein. Pallonmuotoinen pimeyden ja hiljaisuuden kenttä laajeni kunnes se nieli koko huoneen ja sotki keittiössä kuuluvan melun epäselväksi. Mustankirjava valo hiilipannun yläpuolella muuttui karpiksi. Karpiksi? Siis kalaksi? Se oli yliluonnollinen, helmen- ja oranssinvärinen, sienten täplittämä, mandariininviiksinen, puolen metrin mittainen karppi. Yksi laiska pyrstöheilahdus työnnälsi kalan minua kohti. Lumpeenjuuret väistyivät kahta puolta sen liikkuessa. Sen ikivanhat silmät tulkitsivat omiani; sen rintaevät väreilivät ja saivat sen pysymään paikallaan. Karppi vajosi muutaman tuuman alemmas lukeakseen kaulukseni, ja kuulin vanhan miehen sanovan nimeni. Katsoin Hae-Joota, mutta häntä tuskin erotti sameanpimeän vedenalaisen ilman läpi. ”Olen kiitollinen niin sinun näkemisestäsi”, 3D:n lähetin-vastaanottimen välittämä ääni oli kultivoitu, mutta säröinen, ”kuin osakseni tulleesta kunniasta saada tavata sinut.” Karppi esitteli itsensä An-Kor Apikseksi Liitosta ja pyysi anteeksi visuaalista dramatiikkaa; oli viisasta naamioitua, sillä Yksimielisyys kampasi tänä iltana kaikki lähetystaajuudet.

Kirja on erikoinen, sillä se sisältää usealla eri kirjoitustyylillä kirjoitettuja tarinoita. Tarinat eivät muistuta toisiaan mitenkään, mutta niissä on ne yhdistävät lenkit, jotka tekevät kirjasta kokonaisuuden, sillä ilman niitä lenkkejä kirja olisi kokoelma novelleja.

Pidin kirjan tulevaisuusosista, ja Mitchell oli tehnyt niistä todella erikoisia ja mielikuvitusrikkaita. Somni-451 oli tarinoista ehdottomasti suosikkini ja joitakin niin inhottavan ällöttäviä tulevaisuuden mustia joutsenia on jo näkyvissä tämän päivän kulutushysteriassa kuin kirjan Somnin tarinassa kerrottiin mm. hevosenlihakohu ja muovin lisääminen äidinmaitotuotteisiin Kiinassa, kun se on halvempaa. Somnissa kulutustuotteet olivat vielä pahempia.

En pitänyt Robert Frobisherin tarinasta, koska olen nähnyt juuri samasta aiheesta tehdyn elokuvan, joka oli sijoitettu 1800-luvulle. Tämä tarina oli yksi yhteen sen elokuvan kanssa. Kirjan takakannessa kerrotaan vanhan Zachryn tarinasta, mutta Zachry oli tarinan alussa 12v. ja ei kyllä muutamaa vuotta vanhemmaksi ehtinyt elää tarinan aikana. Hyvät lukijat, toivotan teille lukuiloa kirjan tarinoiden parissa.

David Mitchell, Pilvikartasto *****
suom. Vesa Suominen *****
Sammakko 2008
s. 624
Cloud Atlas 2003