tiistai 1. huhtikuuta 2014

Neljäntienristeys



Tommi Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys kiinnosti minua kovasti etukäteen, sillä seudut, josta hän kirjoitti kirjassaan, ovat itselleni tuttuakin tutumpia. Voin suoraan sanoa, että kyllä kannatti lukea tämä neljän eri ihmisen tarinan kertova kirja, jonka tapahtumat liikkuvat sadan vuoden historiallisella aikajanalla. Kirjan ensimmäinen päähenkilö oli Maria, pitäjänkätilö. Maria oli voimakastahtoinen ja avarakatseinen terveysalan ihminen, Helsingissä koulutuksensa käynyt ja aina valmiina lähtemään synnytyksiin mukaan. Maria sai käydä oman taistelunsa Koillismaalla, sillä ihmiset eivät olleet tottuneet kouluja käyneisiin kätilöihin, sitä paitsi samalla kun Maria hoiti synnytykset, hoiti hän myös seksuaalivalistukset. Paras ehkäisyväline oli potku isännän persuuksille. Uskovaiset eivät hyväksyneet ehkäisyä, kun kerta Jumala oli käskenyt täyttämään maan lapsilla.

Satoja ja taas satoja synnytyksiä, hätäkasteita, isämeitiä kohtuun kuolleitten kunniaksi ja lapsivuoteilla kuiviin vuotaneitten muistoksi. Yhä uudelleen haurasluiset emännät kaatuvat vuoteille odottamaan yli kymmenennettä lastaan. Huutavat ja kirkuvat, työntävät ja puskevat, pyörtyvät ja huutavat apuun äitejään, siskojaan ja taivaan vaateliasta Jumalaa, kunnes saavat syliinsä verisenä parkuvan tulokkaan.

Maria sai kunnan apteekkarin kanssa tytön, Lahjan, mutta naimisiin Maria ei suostunut menemään. Lahja kärsi koko ikänsä siitä, että oli äpärä, isätön. Vahvasti uskovaisessa pitäjässä ei katsottu hyvällä silmällä äpärälapsia. Lahjan tie työelämään loppui aina siihen, että tilalle otettiin parempi uskovainen henkilö. Lahja sai itsekin aviottoman lapsen, jonka isä oli matkustanut Amerikkaan. Lahjan äiti poltti kaikki kirjeet, jotka tulivat Amerikasta. Lahja sisuuntui siihen, että ei saanut töitä, jätti lapsensa äidilleen ja matkusti Ouluun valokuvausliikkeen harjoittelijaksi. Opittuaan työt hän palasi takaisin Koillismaalle ja perusti sinne valokuvaamon. Lahja meni naimisiin Onnin kanssa, jonka kanssa sai kaksi lasta.

Millaista on, kun haluaa antautua kenelle tahansa tukkimiehelle, likaiselle metsäläiselle, jalattomalle sotainvalidille, kunhan vain saisi edes hitusen kiihkoa. Kun joku vielä kerran himoissaan koskettelisi, repisi vaatteita pois. Tunnustelisi, jos ei muuten niin omaksi nautinnokseen.

Lahjan ja Onnin avioliitto oli kulissiliitto, jonka syykin selvisi viimeisenä olevasta Onnin tarinasta. Sitä ennen kirjassa syvennytään Kaarinan tarinaan. Kaarina oli Lahjan miniä. Lahjan ja Onnin poika Johannes jatkoi valokuvaamon pitämistä ja hänen vaimonsa Kaarina oli siinä apuna. He asuivat samassa talossa Lahjan kanssa. Anopin ja miniän yhteiselo oli yhtä riitelyä ja vihanpitoa, erittäin voimakkaita tunteita, joita Johannes yritti tasoittaa.

Kirjan henkilöt asuivat lähellä neljäntienristeystä ja heitä oli neljä. Kolmen sukupolven ihmiset Maria, Onni ja Kaarina olivat tulleet muuttokuorman mukana, ja jokainen heistä sopeutui, tai sitten ei, seudulle omalla tavalla. Seudun uskovaisten ahtaat elämänkatsomukset tulivat esille Lahjan tarinan mukana. Ihmisiä puhuteltiin ikävästi heidän synneistään. Tämä tuli tutuksi myös Pauliina Rauhalan kirjasta Taivaslaulu. Usko syntineen on erittäin vahvasti esillä myös Neljäntienristeyksen yhtenä teemana. Ihmisten usko oli muiden uskovaisten määrittelemää ja jos muut eivät hyväksyneet uskovaisen uskoa, niin hänet suljettiin ulkopuoliseksi. Lahja oli ulkopuolinen ja syrjitty ja se näkyi hänen käytöksessään vahvasti.

Neljäntienristeys on kertomus talosta, jonka Maria rakensi omille salaisuuksilleen ja jota Maria sekä Lahja ja Onni lapsineen asuivat, kunnes saksalaiset polttivat talon toisen maailmansodan aikana. Onni rakensi tilalle suuremman talon, sillä salaisuuksia oli jo niin paljon, että ne vaativat aina vain enemmän tilaa, kunnes taloon muutti Kaarina, joka inhosi puhumattomuutta, hiljaisuutta, salaisuuksia ja ilkeyksiä. Pikkuhiljaa talo raotti salaisuuksiaan, mutta onneksi Kaarinan lohtuna olivat oli Johannes ja lapset. Kirja oli syvällinen kertomus myös anteeksiannosta ja hiljaisesta hyväksymisestä. *****

Johannes vaikuttaa vaimeammalta. Ikään kuin jatkuva sotiminen äitinsä kanssa olisi pitänyt sen iskukunnossa. Näkee, että sillä on äitiään ikävä. Minullakin on ikävä, tavallani. Joskus pysähdyn ja mietin, millainen minusta olisi tullut jossakin muualla. Jos anoppia ei olisi ollut. Olisinko minä joku ihan eri ja toisenlainen?

Tommi Kinnunen, Neljäntienristeys
WSOY 2014
s. 334

Maijan Kirsin, Minnan, Kulttuuri kukoistaa, Minnan ja Leenan plokkaukset kirjasta löydät klikkaamalla nimeä.

12 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta kirjapostauksesta, Mai:)
    Juuri tuohon tapaan menivät elämäntilanteet menneinä aikoina. Tuomitsijoita oli paljon, kaikki muka 'parempia' kuin tuomittavansa. Piti olla aika vahva ja sisukas, jotta sellaisesta jaksoi selvitä...

    Ihanaa huhtikuuta Mai, ja paljon hienoja kirjoja sinulle blogiisi! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Aili Mummo ja ihanaa huhtikuuta myös sinulle :)

      Naisen asema työmarkkinoilla oli huono. Siihen sitten avioton lapsi, niin sekä äiti että lapsi tuomittiin. Onneksi tänä päivänä ei tuomita ja lapsia ja äitejä arvostetaan. Tosin hallituksen puheista päätellen yhteiskunta aloittaa säästöpuuhat lapsiperheistä, joka saa minulta pitkän miinuksen.

      Poista
  2. Tämän minä haluaisin lukea, olen lukenut tästä niin paljon hyviä arvioita. Ostan harvoin kirjoja täysihintaisena, mutta tämän suhteen taidan tehdä poikkeuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli pakko ostaa, kun kertoi niin tutuista seuduista. Olen ollut mm. kyseisessä kirkossa veljeni häissä. Kirjan kieli on se oma kieli, niin tuttu...

      Poista
  3. Kirjoitit hienosti tästä. Olen samaa mieltä, kirja kertoo myös anteeksiannosta ja hyväksymisestä. Se on vaikeaa ja ottaa aikansa, mutta mahdollista. Komeasti kirjoitettu esikoisromaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Hieno kirja, todella onnistunut tarina.

      Poista
  4. Olen varausjonossa tähän kirjaan, hyvältä vaikuttaa! :) Komppaan Aili Mummoa eli hyvä postaus todella, nyt aloin suorastaan odottaa tätä kirjaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna. Kyllä kannattaa lukea tämä hieno kirja. Huikea perhetarina.

      Poista
  5. Minä luen tätä juuri nyt, ja on kyllä upea kirja! :)

    VastaaPoista
  6. Mai, tämä kirja on mykistävän hyvä. Kunpa vain saisin sanottua mikä se jokin tässä on...Taikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on taitavasti rakennettu sukutarina ja suvun salaisuuksien aarrearkku, jonka avain oli visusti tallessa ja kirjailija raotti sitä varovaisesti kunkin henkilön kohdalla, sen verran, että sitä halusi lukea lisää :)

      Poista