perjantai 18. huhtikuuta 2014

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken




Saksalaisen Daniela Krien esikoisteos, Vielä joskus kerromme kaiken, on saanut nimensä Dostojevskin Karamazovin veljekset teoksesta. Kirjan päähenkilö Maria ajattelee kirjan lopussa Karamazovin veljessarjan nuorinta Alekseita, ja sitä kuinka hän sanoi, että me nousemme kerran kuolleista, näemme toisemme ja kerromme toisillemme kaiken. Ihan kaiken.

Kirjan loppu on viiltävän kaunis. Olen jälleen lukenut kirjan, joka vei mukaansa salatun rakkauden maailmaan, kielletyn rakkauden maailmaan, rakkauden, joka paljastuessaan olisi koskettanut kaikkia ympäristön ihmisiä ja jättänyt rakastavaiset kaksin. Ympäristön ihmiset olisivat hylänneet heidät totuuden tullessa esille. Juuri siksi Maria ja Henner salasivat intohimoisen rakkauden.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun Itä-Saksaan, jolloin DDR lakkasi olemasta. Kirjan alussa ihmettelin kirjailijan tyyliä selostaa pikkutarkasti Marian poikaystävän perheen henkilöitä. Samaa pikkutarkkaa tyyliä kirjailija käytti ympäristön ja Itä-Saksan hajoamisen kuvaamisessa. Loppujen lopuksi pidin Daniela Krienin kirjoitustyylistä, joka toi esille päähenkilön Marian joutilaisuuden ja tarkkaavaisuuden, sillä kirja oli kirjoitettu hänen silmiensä ja ajatustensa näkökulmasta. Kuusitoistavuotias Maria vietti aikaansa poikaystävänsä kotona. Hän pinnasi koulusta ja luki päivät kirjaklassikkoja. Poikaystävän koti oli maatila ja muu perhe olisi halunnut Marian osallistuvan talon töihin. Maria kulki mieluummin ulkona, etsi rauhallisen lukupaikan ja luki ja haaveili.

Kaikki muuttui, kun Maria kohtasi elämänsä rakkauden, intohimoisen miehen, joka toi Marian elämään sisältöä. Toisaalta Mariaa pelotti ilmitulo, toisaalta kielletty rakkaus veti puoleensa. Kirjan lopussa Maria oli valmis muuttamaan rakastettunsa luokse asumaan ja kohtaamaan ihmisten hyljeksinnän. Kirja on upea kuvaus rakkaudesta ja sen kaikkinielevästä kehittymisestä. Rakkaus ei ole vain onnea, halua ja vaaleanpunaisia pilviä, se on myös tuskaa, mustasukkaisuutta, pelkoa ja surua. Kirjan nimi on upea: Vielä joskus kerromme kaiken, se kertoo koko kirjan sisällön. Kansikuva on kaunis ja sopii hienosti kuvaamaan kaunista nuorta Mariaa.

Kun nousemme pöydästä ja menemme viereiseen huoneeseen, sanon hänelle yhden lauseen, jonka, sen tiedän jo nyt, sanoisin vain yhden kerran. Kuiskaan hänen korvaansa: ”Tee minulle mitä haluat.” Ja hän tekee.

Daniela Krien, Vielä joskus kerromme kaiken *****
suom. Ilona Nykyri
Gummerus 2014
Irgendwann werden wir uns alles erzählen 2011
s. 200

7 kommenttia:

  1. Sain tämän eilen luettua ja myönnän, että kun aloin en voinut lopettaa: Luin sudenhetkeen. Ihana kirja, josta ei voi kuin sanoa, että tottavie, tämä vei mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että sinäkin pidit tästä kirjasta. Hui, tämmöistä intohimoa ja rakkautta oli hurja lukea. Kirja vei mennessään myös minut :)

      Poista
  2. Kiitos postauksesta, Mai; kiinnostava kirja arvelen..;)
    Kaunista ja hyvää Pääsiäistä sinulle! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ajankuvauksen ja rakkaustarinansa vuoksi todella kiinnostava kirja. Ihanaa Pääsiäistä sinulle :)

      Poista
  3. Ihana, että sinäkin pidit tästä kirjasta. Hui, tämmöistä intohimoa ja rakkautta oli hurja lukea. Kirja vei mennessään myös minut :)

    VastaaPoista
  4. Odotan tuon kirjan lukemista. Olin tehnyt suunnitelmia tuon varalle, mutta katsoin postilaatikkoon ja päätin tarttua paksumpaan. Pääsiäisenä on ihanasti aikana ja rauhaa lukea. Ulkona oli mahtavaa lukea ja nauttia lämmöstä. Haravoin jopa etupihan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä istutin orvokkeja ja narsisseja ruukkuihin pääsiäiseksi. Tähän aikaan on kiva seurata mitä pihalla tapahtuu.
      Jään odottelemaan mitä pidit kirjasta, kunhan olet sen lukenut.

      Poista