Elif Shafak: Kunnia

Turkissa syntynyt Elif Shafak on kirjoittanut aiheesta, joka on suomalaiselle kulttuurille vieras, suvun kunnia. Suomalaiset suvut eivät lähde peräämään suvun kunniaa, jos naisella on toinen mies tai miehellä toinen nainen, eikä menetetty neitsyys ole kunniaväkivallan aihe. Shafak on kirjoittanut juuri näistä teemoista aika laajan sukukronikan Kunnia, jonka päähenkilöiksi nousevat Turkissa syntynyt Pembe ja hänen perheensä. Pembe muutti Turkista miehensä ja kahden lapsensa kanssa Lontooseen ja nuorin poika syntyi siellä. Pemben ja Ademin avioliitto ei kestänyt, mikä suvun mielestä oli Pemben vika. Yleensä kaikki ikävät tapahtumat kirjassa johtuivat naisista, joten mielestäni kirjailija on nostanut kirjan vahvimmaksi teemaksi naisten kohtelun ja arvostuksen puutteen turkkilaisessa yhteiskunnassa ja kurdiyhteisöissä. Arvostuksen puute on sama, vaikka perhe asuisi ulkomailla. Nainen ei ole tasa-arvoinen, eikä hänellä ole samoja ihmisoikeuksia ja sitä paitsi nainen pilaa suvun kunnian ja tuottaa häpeää.

Niinpä maailmassa, jossa Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis olivat syntyneet, ”kunnia” oli enemmän kuin vain sana. Se oli myös nimi. Lapsi voitiin nimetä Kunniaksi, kunhan se vain oli poika. Miehillä oli kunniaa. Vanhoilla miehillä, keski-ikäisillä miehillä ja jopa niin nuorilla koulupojilla, että he tuoksuivat vielä äitinsä maidolta. Naisilla ei ollut kunniaa. Sen sijaan heillä oli häpeä. Ja kuten kaikki tiesivät, Häpeä olisi aika kurja nimi kannettavaksi.

Viime vuonna luin Shafakin Kirottu Istanbul kirjan, joka oli vielä kepeää luettavaa Kunniaan verrattuna. Kirottu Istanbul kertoi kahden kulttuurin, turkkilaisen ja armenialaisen, sekoittumisesta saman suvun keskellä. Armenialainen suvun haara oli paennut vuonna 1905 Amerikkaan ja vihasi syvästi turkkilaisia, mutta suvun nuorin henkilö halusi tutustua turkkilaisiin sukulaisiinsa ja lähti matkalle sukunsa salaisuuksiin sukulaistensa luokse Turkkiin. Shafak on Turkin suosituin naiskirjailija ja hänen kirjoja on käännetty 30 kielelle. Lisäksi kirjailija on saanut useita kansainvälisiä palkintoja mm. Chevalier dans l´Ordre des Arts et Letters.

Pemben aviomiehen lähdettyä toisen naisen matkaan ja jätettyään perheensä, Pembe yritti saada mieheltään avioeron, mutta tämä ei suostunut siihen. Jossakin vaiheessa Pembe tapasi uuden miehen ja rakastui tähän, mutta tiesi, että se on suvun häpeä ja hänelle voi käydä heikosti, koska ei ole eronnut. Kunniaväkivallan teosta otti vastuun Pemben 16v. poika Iskender, joka joutui teosta vankilaan. Kirjan sivuilla Iskender kertoi omaa tarinaansa tapahtumista.

Samalla viikolla kävelen vierailuhuoneeseen tietämättä, mitä odottaa. Vartija McLaughlin on siellä. Hän ei katso minua, mutta en tarvitse paljon mielikuvitusta arvatakseni, että hän haluaa nähdä kohtauksen, mikäli sellainen syntyy.

Sitten näen hänet. Se on Yunus. Pikkuveljeni, jota en ole nähnyt vuosiin. Hän on tullut katsomaan minua telkien taakse vain kahdesti. Kerran heti oikeudenkäynnin jälkeen. Emme puhuneet sanaakaan. Hän vain istui ja katseli käsiään. Hän tuli takaisin vuotta myöhemmin. Ei taaskaan sanoja. Sitten hän lakkasi tulemasta.

Kunnia on vahva teos, mutta siihen on mielestäni kerätty turhan laajasti suvun eri henkilöiden tapahtumia, joita käydään useampaan otteeseen läpi ja valotetaan hieman enemmän seuraavalla kerralla. Kirjan alku oli hidastempoinen ja vauhtia se sai vasta, kun kirjassa kerrottiin Ademin uhkapeliharrastuksesta. Lisäksi kirjassa kerrottiin englantialaisten maahanmuuttajarasismista, jota Pembe sai kokea taloudenhoitajana. Ei riittänyt, että työpaikalla kohdeltiin huonosti, vaan lisäksi Adem hakkasi, kun Pembe ei tuonut palkkapussia kotiin. Kirjassa oli runsaasti eri teemoja, jotka hyväksyin lukijana, kun ajattelin kirjan olevan kertomus useamman sukupolven kohtaloista ja miten ne vaikuttivat toinen toisiinsa, mutta aika paljon olisin tiivistänyt ja ottanut pois joitakin kertomuksia.

Elif Shafak, Kunnia ****
suom. Maria Erämaja
Gummerus 2013
Honour 2012
s.  523