keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Betonia ja kirppislöytöjä





Jos joku ei ole vielä innostunut valamaan betonista puutarhakoristeita tai sisälle jotain jännää, niin tämän kirjan luettuasi/selailtuasi sormiasi syyhyttää ja aivosi raksuttavat kuumeisesti, että mitä kekseliästä ihan itse voisi tehdä. Puutarhaihmisille suosittelen lintujen vesiallasta, sillä tämän kevään ja kesän helteet uuvuttavat myös pikkulinnut ja pulahtelu vesialtaassa on niille mieluisaa. Betonia ja kirppislöytöjä kirjan tekijät ovat ruotsalaiset Sania Hedengren ja Susanna Zacke. He ovat stylistejä ja sisustustoimittajia, joiden juttuja löytyy sisustuslehdistä, lisäksi he ovat tehneet useita sisustuskirjoja.
Kirjan kappaleet ovat jaettu tosihelppoihin, helppoihin ja hieman konstikkaihin, joka minusta vaikutti ihan hyvältä näin aloittelijan silmin katseltuna. Tosihelppoihin kuuluivat mm. betonimukit, jotka tehdään käyttäen apuna isompaa ja pienempää muovimukia. Muovimukit sivellään öljyllä, ennen betonin laittamista ja betoni pitää tietysti valmistaa ennen käyttöä kirjassa annetun ohjeen mukaan. Kun isompi muki on täytetty betonilla, jätä hieman vajaaksi, jonka jälkeen pienempi muki painetaan sisälle. Mukien suut kannattaa teipata, ettei pienempi muki nouse ylös. Sitten vain pitäisi malttaa odottaa betonin kuivumista ja suihkutella sitä välillä, ettei se halkea. Kuivumisen jälkeen ulompi muki poistetaan ja jos haluat mukista vesitiiviin, kannattaa jättää sisempi muki paikoilleen. 

Kirjan tekijät ovat halunneet yhdistää betonin ja kirppislöydöt samaan kirjaan sen vuoksi, että he haluavat säästää ympäristöä ja sen lisäksi käytettyä tavaraa on tarjolla runsaasti. Kirppislöydöt maksavat yleensä vähän ja siksi niiden tuunaaminen ei tule kovin kalliiksi. Kirjassa on tuunattu vanhaa posliinia, kirjoja, karttapallo, kankaita, kalusteita, mattoja, vati, tapetteja, ikkunakehyksiä, kansituoleja ja ompelukoneen jalusta. Mielestäni ompelukoneen jalusta oli mainio yhdistelmä betonia ja ompelukoneen jalustaa, sillä jalusta maalattiin kirkkaan keltaiseksi ja kanneksi valettiin betonista pöytätaso, joten siitä tuli pöytä. Kirjoista nämä mainiot ideanikkarit valmistivat yöpöydän, joka minun pitää kertoa jokaiselle, jolla on ylimääräisiä vanhoja kirjoja. Kirjoja varataan sopiva pino ja järjestetään ne oman mielen mukaiseksi kasaksi.. Sen jälkeen kannet liimataan yhteen puuliimalla ja annetaan kuivua. Kuivumisen jälkeen kirjapino maalataan kalustepohjamaalilla ja lopuksi kalustemaalilla. Maali liimaa kirjojen sivut yhteen. Taas pitää malttaa odottaa, että kirjapöytä kuivuu ja sen jälkeen sinulla on hauska uusvanha kirjapöytä. Ideat vain mylläämään pölyttyneitä aivosoluja, kyllä sieltä jonkinlainen inspiraatio syntyy.


Ihastuin kirjan ohjeisiin, suorastaan mykistyin. Betonia ja kirppislöytöjä kirjan kuvitus on hauska ja kuvat ovat onnistuneita esim. kirjayöpöytäkuvassa on sängyllä Paulo Coelhon Kärlek kirja, joka antoi kuvalle syvemmän merkityksen siitä, että tässä sängyssä voi nukkua ja lukea kirjoja ihan oikeasti. Kirjaihmisenä huomaan yleensä aina kirjan tekstistä ja kuvista kaikki kirjat. Tällä kertaa kirppislöydöistä tuunatut tavarat olivat selkeästi parempia kuin betonityöt, mutta myös betonitöistä saa vasta-alkaja tärkeitä ja hyödyllisiä vinkkejä. Plussaa annan tällä kertaa kirjan rakenteesta, kauniista kuvista ja tarkoista ohjeista. ****+
Susanna Zacke & Sania Hedengren, Betonia ja kirppislöytöjä
Mäkelä 2013
Nytt & kreativt med betong & loppisfynd 2011
s. 92

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti