Rosen isä oli
ruhtinaallisten pieksäjäisten kuningas. Flon selkäsaunoissa ei ollut mitään
mainittavaa: korvatillikoita ja läpsäytyksiä joita Flo jakeli samalla kun
ajatteli jotain muuta. Pois jaloista siitä, hän saattoi sanoa. Pidä huoli
omista asioistasi. Eipäs näytetä tuollaista naamaa.
Kanadalainen Alice Munro on vuoden 2013 Nobel-kirjailija.
Kristiina Rikman on suomentanut Munron 17 teoksesta 9. Kerjäläistyttö - tarinoita Flosta ja Rosesta englanninkielinen alkuteos ilmestyi 1977 ja suomeksi
se käännettiin 1985. Se on Munron teoksista ensimmäinen suomenkielelle
käännetty proosateos, koska tarinan henkilöt pysyvät samoina ja kirjassa on mielestäni selkeä proosakirjan juoni. Munro on muuten tunnettu novellistina. Kirja ei kerro ns. köyhästä kerjäläistytöstä, vaan kirjan
nimi tulee päähenkilön, Rosen, poikaystävän mielikuvasta, kun Rose kertoi
perheensä olevan köyhän.
”Minä olen iloinen
siitä, että sinä olet köyhä. Sinä olet suloinen. Kuin kerjäläistyttö.”
”Kuka?”
”Kuningas Kofetua ja
kerjäläistyttö. Tiedäthän sinä sen. Maalauksen. Etkö tunne sitä?”
Kirja kertoo Rosen elämänkertaa, joka kuvaa opin- ja
sivistyksenhaluisen tytön pyrkimystä pois köyhästä elinympäristöstä.
Yliopistossa Rose oppi salailemaan ja liioittelemaan köyhät sukujuurensa.
Vihdoin rikas poikaystävä takasi huolettoman elämän liikemiehen rouvana, kunnes
elämän tyhjyys ja rakkaudettomuus johtivat avioeroon. Rose oli jälleen köyhä,
mutta hän pystyi elättämään itsensä opettajana ja vihdoin myös näyttelijänä.
Rose jaksoi etsiä rakkautta, mutta kohtalo oli määrännyt toisin.
Rose tiesi mitä Simon sanoisi,
kun hän tulisi kotiin. Hän sanoisi: ”Toivottavasti rouva on tyytyväinen”, ja
hän heilauttaisi otsakiharaansa.
Simon teki juuri niin
ja Rose oli niin riemuissaan, että huudahti: ”Voi Simon, sinä idiootti, sinä
olet minun elämäni mies!” Hetki oli niin autuas, maailmaa syleilevän
aurinkoinen, ettei Rose ajatellut, että sen ääneen lausuminen voisi olla
epäviisasta.
Munron Kerjäläistyttö on erittäin elämänmyönteinen kirja,
huolimatta päähenkilön epämiellyttävistä kokemuksista, sillä väliin mahtuu myös
paljon myönteistä tarinaa. Pidin valtavasti Rosen lapsuusajan kokemuksista,
vaikka äidin kuolema Rosen ollessa vauva oli ikävää. Isä meni naimisiin Flon
kanssa ja Rose sai pikkuveljen. Isän ja pikkuveljen kuvaukset lapsuudesta jäivät
äitipuolen kuvausten varjoon, sillä Flo oli temperamenttinen nainen, ja Rose
tahallaan ärsytti Flota. Rosen lapsuuskuvaukset ja aikuiskuvaukset ovat kuin
kaksi eri kertomusta. Rose pääsi köyhyydestä sivistyksen pariin ja henkevien ja
lahjakkaiden ihmisten joukkoon. Mutta ei hän pystynyt unohtamaan mistä oli
kotoisin. Surullista kyllä hän teki köyhyydestä vitsin ja huvitti ihmisiä matkimalla
lapsuusajan lähipiirin ihmisiä ja kertomalla heistä huvittavia tarinoita.
Köyhyyden häpeä oli kuin piikki lihassa, joka ei kulunut pois.
Munro on taitava kertomaan tavallisten ihmisten
elämänkuvioita, joita hän elävöittää mielikuvitusta kiihottavilla
juonenpätkillä. Kerjäläistytön seurassa ei aika tule pitkäksi.
Alice Munro, Kerjäläistyttö - Tarinoita Flosta ja Rosesta ****
suom. Kristiina Rikman
Keltainen pokkari, Tammi 2013
englanninkielinen alkuteos The Beggar Maid 1977
Kanadassa
ensiksi nimellä Who Do You Think You Are?
ensim. suomenkielinen painos ilmestyi 1985
s. 259
Meiltä ilmestyy myös tänään Suketuksen kanssa postaukset tästä (ajastettu kasille). Itse olen nauttinut enemmän Munron novelleista kuin tästä. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta lapsuuden ja aikuisuuden suuresta kontrastista sekä siitä, että kirja toimii paremmin romaanina luettuna kuin lyhytproosana.
VastaaPoistaHauska juttu. Kävin lukemassa teidän postaukset ja aika yksiin meni. Luin jostakin, että myös Kerjäläistyttö on novellikirja, jota ihmettelin kun luin kirjan. Selvä romaani.
PoistaAjattelin, että ehkä kirjaa on kirjoitettu pitkä aikavälin ajan, koska alku ja loppu olivat ihan erilaisia. Alku oli humoristinen ja sieltä löytyi kaikkea mielenkiintoista, mutta sitä ei riittänyt loppuun asti.
Vaikuttaa hyvältä kirjalta, ei ole mitään valmiiksi kaluttua kiiltokuvakerrontaa.
VastaaPoistaTäsmälleen niin Jokke :) Ihan arkista aherrusta ja arkisia pikku elämän kriisejä ja niistä selviytymisiä. Munro vertasi ilkikurisesti omaa kotia ja poikaystävänsä kotia keskenään, mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä eivät, myös ihmisiä. Rikkaus kuitenkin sokaisi joksikin aikaa.
PoistaOlipa kiinnostava lukea sinun, Suketuksen ja Noiran arviot peräkkäin. Selvästi kaikille tämä on ollut silleen suht ok kirja, muttei Munrohuippua. Miekin aion pian lukea, kun juuri sain sen uusimman suomennoksen luettua ja pidin kovasti. Munrolla on jäljittelemättömän hyvä tyyli, arkisista asioista taikaa.
VastaaPoistaLuin heidän arvionsa ja huomasin heille nousseen samoja ajatuksia Kerjäläistytöstä. Minulta jäi kirjoittamatta se erikoinen huumori, jolla Munro koukutti kirjan alkupuolella. Huolimatta selkäsaunoista ym. ikävistä jutuista, Rose oli hieman ylimielinen ja varma, että pääsee pois köyhyydestä. Kirjassa oli hauskoja vessakohtauksia ym. teini-iän rakkaus ja erikoinen junaepisodi.
PoistaTuo huumori jäi minullakin tekstistä. Se on asia, josta pidin aivan erityisesti tämän kirjan osalta. Jotakin vinoa siinä tavassa on, jolla Munro kuvaa henkilöitään. Ja kuitenkin sillä tavalla, että henkilöt tulevat esille ihmisinä, elävinä ja monitahoisina. Naisina arjessaan.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että jotakin vinoa on henkilöiden kuvaustavassa. Kirjan kohtaukset vain paranevat näin jälkeenpäin ajateltuna. Todellista arkikuvausta, jossa ei ollut kiiltokuvamaisia juonia.
PoistaTämä on juuri kesken. Koska se on lukupiirikirja, bloggaan vasta tammikuussa, mutta sen verran innoissani olen, että piti tulla hehkuttamaan. Ensimmäinen munroni, muttei missään nimessä viimeinen.
VastaaPoistaOstin silloin heti kaksi Munroa ja toinen odottelee tuolla kaapin päällä lukemista. Kerjäläistytön alku oli mielestäni parempi kuin loppu.
Poista