lauantai 11. marraskuuta 2017

Annastiina Storm: Me täytytään valosta


Äiti seisoo omenapuun alla valkoisessa leningissä ruusukimppu sylissään. Se on juuri valmistunut sairaanhoitaja ja vaimo, kuohkeaa maaperää Samin kylvettäväksi. Veijo ottaa kuvaa, Eeva hymisee vieressä ja paisuu ylpeydestä.

Olen lukenut Annastiina Stormin esikoisteoksesta Me täytytään valosta kiinnostavia kirjoituksia. Kirja on kiinnostava psykologinen perhetarina, mutta kertojia on niin monta, että lukijan täytyy olla valppaana, että keksii kuka on kertojan osassa. Teoksessa on paljon lapsen näkökulmasta kerrottua tarinaa, joka on lapsellista ja kuuluu asiaan. Lasten kertomukset eivät ole mukavaa luettavaa, sillä he joutuvat kokemaan ja näkemään ikäviä asioita, turvattomuutta ja välinpitämättömyyttä.

Jostakin syystä kirja kulminoitui mielestäni isoäitiin ja hänen ajatuksiin ja puheisiin. Isoäiti oli uskossa ja hänen toinen tyttärensä oli hänen mielestään lutka ja toinen epäkelpo. Olisi halunnut mieluummin pojan. Sitten olivat epäkelvon tyttären lapsenlapset, jotka olivat rasittavia, parempi kun pysyivät poissa. Oma elämä oli jäänyt elämättä. Mieskin joutaisi kuolla pois. Vanhuus ja katkeruus nousivat silmilleni kirjasta, mutta ne eivät olleet kirjan ainoat teemat.

Eeva leikkasi otsa rypyssä pitkoa pöytään ja varoi kysymästä liian tarkkaan. Tyttären vasenta silmää kehysti violetti rinkula.
- Oot tukkas laittanut.

Me täytytään valosta on ahdistava kertomus perheen sisäisistä asioista, salaisuuksista, häpeästä. Lasten näkökulma ikäviin asioihin on hyvin luonnollista ja tuntemukset tulevat selvästi esille erilaisina fyysisinä ja psyykkisinä pelkotiloina ja kokemuksina. Lapsen mieli voi kasvattaa vaikka poismenneestä vauvasta myrskyn, joka on turva pahaa vastaan. Kirja on yllättävä ja erilainen lukukokemus, suosittelen.

Me seisotaan Santun kanssa keittiön ikkunan edessä muuttumassa mahtaviksi. Joka jyrähdyksellä meihin räjähtää enemmän tilaa, jokaisella salamaniskulla me täytytään valosta.

Annastiina Storm, Me täytytään valosta ****
S&S 2017
s. 204

Kirjan ovat lukeneet mm. Laura, OmppuSuketus, Tuomas, Tani, Laura ja Anu

6 kommenttia:

  1. Tämän vuoden hienoimpia romaaneja, jolle toivon paljon lukijoita. Tarina on surullinen, muttei toivoton. Storm hallitsee erilaiset äänet, kerronnat ja näkökulmat. Virkistävä lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli kokoelma novellimaisia kappaleita ja runoja, kieli rujon kaunista, kuten aihekin. Parasta tietysti on, että ei jääty ihan pohjalle, vaan sitä valoa oli ilmassa.

      Poista
  2. En ole tätä teosta huomannutkaan, kiitos vinkistä Mai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin kirjan vasta, kun siitä alkoi ilmestyä postauksia. Aihe on juuri minun genreäni, psykologinen perhetarina. Ikävyyksiä, ongelmia.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, vaikuttaapa hyvältä!

    VastaaPoista