Äiti seisoo omenapuun alla valkoisessa
leningissä ruusukimppu sylissään. Se on juuri valmistunut sairaanhoitaja ja
vaimo, kuohkeaa maaperää Samin kylvettäväksi. Veijo ottaa kuvaa, Eeva hymisee
vieressä ja paisuu ylpeydestä.
Olen
lukenut Annastiina Stormin esikoisteoksesta Me täytytään valosta kiinnostavia kirjoituksia. Kirja on
kiinnostava psykologinen perhetarina, mutta kertojia on niin monta, että lukijan täytyy olla
valppaana, että keksii kuka on kertojan osassa. Teoksessa on paljon lapsen
näkökulmasta kerrottua tarinaa, joka on lapsellista ja kuuluu asiaan. Lasten
kertomukset eivät ole mukavaa luettavaa, sillä he joutuvat kokemaan ja näkemään
ikäviä asioita, turvattomuutta ja välinpitämättömyyttä.
Jostakin
syystä kirja kulminoitui mielestäni isoäitiin ja hänen ajatuksiin ja puheisiin.
Isoäiti oli uskossa ja hänen toinen tyttärensä oli hänen mielestään lutka ja
toinen epäkelpo. Olisi halunnut mieluummin pojan. Sitten olivat epäkelvon
tyttären lapsenlapset, jotka olivat rasittavia, parempi kun pysyivät poissa.
Oma elämä oli jäänyt elämättä. Mieskin joutaisi kuolla pois. Vanhuus ja
katkeruus nousivat silmilleni kirjasta, mutta ne eivät olleet kirjan ainoat
teemat.
Eeva leikkasi otsa rypyssä pitkoa pöytään
ja varoi kysymästä liian tarkkaan. Tyttären vasenta silmää kehysti violetti
rinkula.
- Oot tukkas laittanut.
Me täytytään valosta on ahdistava
kertomus perheen sisäisistä asioista, salaisuuksista, häpeästä. Lasten
näkökulma ikäviin asioihin on hyvin luonnollista ja tuntemukset tulevat
selvästi esille erilaisina fyysisinä ja psyykkisinä pelkotiloina ja kokemuksina.
Lapsen mieli voi kasvattaa vaikka poismenneestä vauvasta myrskyn, joka on turva
pahaa vastaan. Kirja on yllättävä ja erilainen lukukokemus, suosittelen.
Me seisotaan Santun kanssa keittiön ikkunan
edessä muuttumassa mahtaviksi. Joka jyrähdyksellä meihin räjähtää enemmän
tilaa, jokaisella salamaniskulla me täytytään valosta.
Annastiina Storm, Me
täytytään valosta ****
S&S 2017
s. 204
Tämän vuoden hienoimpia romaaneja, jolle toivon paljon lukijoita. Tarina on surullinen, muttei toivoton. Storm hallitsee erilaiset äänet, kerronnat ja näkökulmat. Virkistävä lukukokemus.
VastaaPoistaKirja oli kokoelma novellimaisia kappaleita ja runoja, kieli rujon kaunista, kuten aihekin. Parasta tietysti on, että ei jääty ihan pohjalle, vaan sitä valoa oli ilmassa.
PoistaEn ole tätä teosta huomannutkaan, kiitos vinkistä Mai.
VastaaPoistaMinäkin huomasin kirjan vasta, kun siitä alkoi ilmestyä postauksia. Aihe on juuri minun genreäni, psykologinen perhetarina. Ikävyyksiä, ongelmia.
PoistaKiitos vinkistä, vaikuttaapa hyvältä!
VastaaPoistaUutta tyyliä, mutta hyvällä tavalla.
Poista