
Kultarikko (Otava
2012) oli Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita – kirjatrilogian kolmas osa.
Ensimmäisen osan Lapinvuokon päähenkilö
oli Annikki, joka sai saksalaissotilaalle tytön vuonna -44. Toisen osan Jääleinikin päähenkilö on Annikin tyttö
Eliisa, joka lähti sairaanhoitajaopintojen jälkeen Saksaan töihin ja tapasi
siellä isänsä ja tulevan miehensä, joka oli sveitsiläinen. Kolmannen osan Kultarikon päähenkilö oli Eliisan tyttö
Heidi, joka oli sveitsiläinen ja valmistui kirjan alussa -89 hotelli- ja
matkustaja-alan esimiestehtäviin kuuluisasta Ecole Hoteliére de Lausannesta.
Kirjan alussa parikymppinen Heidi oli Hong Kongissa
työharjoittelussa. Harjoittelusta oli jäljellä muutama päivä, mutta Heidi
päätti lähteä heti pois, sillä hotelliin saapui apulaisjohtajan vaimo.
Heidillä oli ollut suhde kyseisen apulaisjohtajan kanssa, joten tilanne kävi
tytölle tukalaksi. Onneksi Heidillä oli hyvä syy lähteä, sillä Suomessa asuva isoäiti
oli ajanut autokolarin ja tarvitsi kotiinsa avustajaa.
Rovaniemen keskussairaalassa Heidi tapasi Artun, joka tuli
noutamaan omalla tilataksillaan Annikkia, Heidin isoäitiä. Annikin lonkkaan oli
laitettu proteesi, joten jalkaa ei saanut rasittaa. Annikki oli kiukkuinen kuin
ampiainen siitä, että tarvitsi muiden apua, joten Heidi ajatteli, että isoäidin
auttaminen ei taida olla helppo juttu. Kaiken lisäksi Annikin kotitalolla oli
ulkosauna, joten peseytymisestä tuli heti ongelmia. Annikki päätti nopeasti,
että he menevät sairasloman ajaksi Artun Kelohotellille asumaan, sillä siellä
oli sisävessat ja suihkut. Heidin ei auttanut kuin totella voimakastahtoista
isoäitiään.
Kelohotellilla naiset kohtasivat masentuneen Artun, jonka
tyttökaveri oli vienyt hotellin käyttörahat ja auton ja palannut takaisin
Ruotsiin. Kelohotellin laajennustyöt olivat pahasti kesken ja muutaman viikon
päästä oli tulossa 40 hengen ulkomaalaisseurue viettämään suomalaista joulua.
Heidi laittoi isoäitinsä kanssa viisaat päät yhteen ja niinpä Kelohotelli
valmistui ajallaan ja hotellin varauskirja alkoi täyttyä lujaa vauhtia.
Heidi oli nuoresta iästään huolimatta päättäväinen ja
aikaansaapa nuori nainen. Kirjailija kuvasi hyvin yrittäjätoiminnan ongelmia ja
ratkaisuja sekä luovuutta, joilla monet kiperät tilanteet selvisivät. Tietysti
rahaongelmat ja henkilökunnan jaksaminen olivat asioita, joita mietittiin myös,
kun väsymys painoi ja rahat olivat lopussa. Aina ei ollut tarvis esitellä
uusinta uutta, vaan vanhat lappilaiset tavat ja kulttuuri tulivat selkeästi
esitellyksi kirjan sivuilla. Suomalainen sisu ja ”perkkele” auttoivat
pahimmissa tilanteissa. Myös rakkaus roihusi arkisen aherruksen keskellä ja
antoi lisävoimia.
Otavan taustakirjoitus pisti heti silmään, kun siinä
mainostettiin, että Heidi syntyi ja asui koko ikänsä Saksassa, vaikka syntymä-
ja kotipaikka oli Sveitsi. Virheet eivät loppuneet tähän, sillä Jääleinikissä Eliisan veljen nimi oli
Henrik Hetta ja Kultarikossa nimi oli
muuttunut Tapio Hetaksi. Onko kustannustoimittaja lukenut vain toisella
silmällä vai lukenut otteita vain sieltä ja täältä, so so. Näin isot virheet
vaikuttavat lukijoiden lukumotivaatioon.
Enni Mustonen, Kultarikko
Otava 2012
Pohjatuulen tarinoita-trilogian 3. osa
Hotelli
Lapinvuokko
Jääleinikki
http://kirjanainen.blogspot.fi/2013/01/lukuhaaste-lukuiloa-kukkien-keskella.html
VastaaPoistaKultarikko on kahdeksas kukkaniminen kirja, jonka olen lukenut tänä vuonna. Kukkanimiset kirjat liittyvät lukuhaasteeseeni Lukuiloa kukkien keskellä 2013. Haasteena on lukea kukkanimisiä kirjoja, joita löytyy tosi paljon.