Minä näen pimeässä

Pidän norjalaisen Karin Fossumin Konrad Sejer –romaaneista, mutta Minä näen pimeässä (Jeg kan se i mørket 2011, suom. 2012) ei kuulu kyseiseen sarjaan, eikä ole yhtä laadukas jännityskirja. 

Kirjan päähenkilö on miespuolinen sairaanhoitaja Riktor, joka asuu yksin ja kaipaa naista rinnalleen. Riktor on töissä vanhusten osastolla ja hänen hoitotyylistä puuttuvat hyvän hoidon kriteerit. Hän pistää lääkärin määräämät pistokset tyynyihin, vetää tabletit vessanpytystä alas ja kiduttaa väkivallalla puolustuskyvyttömiä potilaita. Todella ikävä tyyppi, mutta ilmeisesti kokenut lapsuudessaan masentavia asioita, jotka purkautuvat aikuisiällä vanhuksiin. 

Vanhukset eivät pysty ikävä kyllä kertomaan kellekään Riktorin teoista, sillä Riktor valitsee huolella kiusaamiskohteensa. Iljettävä tyyppi, mutta näitä ikäviä hoitajia löytyy myös Suomen vanhustenhoidon piiristä, joten kirjalla on tärkeä sanoma vanhusten hoidon tasosta, mitä se pahimmillaan voi olla.

Onneksi työkaverit kiinnittävät potilaiden hoitoon huomionsa ja tarkkailevat Riktoria. Riktor saa lopulta syytteen yhden potilaan murhasta, mutta on syytön tapahtumaan. Syyllinen voi jatkaa murhaamista Riktorin ollessa vankilassa.

Riktorin vapauduttua vankilasta, rikospoliisi käy vielä tapaamassa Riktoria kotona, sillä jokin Riktorissa osoittaa syyllisyyttä. Mikä se Riktorin salaisuus on? Lukija voi ottaa itse selvän tarinan juonesta ja sairaanhoitaja Riktorin ikävästä ajatusmaailmasta ja hoitometodeista. **