Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Riikka Ala-Harjan Maihinnousu (2012) –kirjan tarina on surullinen. Tarina kertoo Ranskan Normandiassa asuvan perheen yhdestä vuodesta, johon sisältyy jo aiemmin alkaneita ongelmia parisuhteessa sekä lapsen sairastuminen. Perheen äiti on tohtoriksi väitellyt, mutta toimii turistioppaana Normandian maihinnoususta kertovalla turistikierroksella. Kirjan nimi Maihinnousu tulee äidin työstä, mutta se voi olla metafora myös lapsen sairaudesta, joka tuli kuin maihinnousu heidän elämäänsä.

Äiti haaveilee akateemisesta urastaan, joka jäi taakse, kun hän tapasi miehensä. Mies on toimittaja ja salailee suhdettaan työkaveriinsa. Ala-Harja osaa tuoda selkeästi esille sen, miten sinisilmäisiä parisuhteen osapuolet voivat olla, kun toinen pettää toista. Salaisuudet selviävät, mutta mies ei pysty puhumaan niistä, vaan pakenee naisensa luokse.

Kun perheen lapsi sairastuu, äiti ja isä nukkuvat eri huoneissa, eivätkä puhu toisilleen mitään. Perheen äitiä rasittaa miehen suhde toiseen naiseen ja ajatukset siitä, mitä he tekevät yhdessä, samalla kun häntä rasittaa lapsen sairastuminen ja sen seuraukset. Lopulta äiti ei kestä paineita, vaan muuttaa pois perheen kodista, omakotitalosta kerrostalokaksioon. Perheen isä ei voi hyväksyä äidin tekoa, vaan syyttää lapsen sairaudesta äitiä ja pistää jopa oman suhteensakin äidin piikkiin.

Perheen lapsi on kirjassa hieman sivuosassa, vaikka kirjassa seurataan hänen sairauttaan vuoden ajan. Tarinasta nousee selkeästi esille sairauden hoidon vaiheet ja mitä seurauksia sairaudella on tytön ja perheen elämään. Samalla kirjassa käydään läpi rankkaa eroprosessia, joka voisi olla vieläkin rankempi, jos lapsen sairaus ei verottaisi äidin voimia. Äiti luovuttaa omaa pahaa oloaan vähemmäksi jättämällä kodin ja valitsemalla köyhemmän elämän. Pikkuhiljaa myös lapsi sopeutuu kahdessa kodissa asumiseen ja sairauden hellittäessä äidin ja lapsen suhde paranee. Avioerohan vaikuttaa aina lapsen käyttäytymiseen, joka kirjassa tuodaan myös esille.

Ala-Harjan kirja on saanut kielteistä julkisuutta, koska hän kirjoittaa lapsen sairaudesta, joka muistuttaa hänen sukulaislapsen sairautta. Minusta kirja on hyvä ja sen sanoma on todella tärkeä, vakavasta sairaudesta voi parantua ja elämä voi jatkua normaalina sairauden jälkeen. Kirja jätti minulle positiivisen kuvan sairauden voittamisesta. Kirjailija vertaa sairautta sotaan: Sotaa ei peruuteta, sota oli, sota jatkui kunnes se eräänä päivänä loppui.

Joissakin kirjan kohdissa kirjailija käyttää paatoksellisia lauseita, jotka jatkuvat rivikaupalla, kuten sivulla 209 oleva 13 rivin lause. Uskoisin, että lyhemmät lauseet olisivat parempia lukijaa ajatellen. Huolimatta pitkistä lauseistaan kirja oli todella ajatuksia avartava lukukokemus, jota suosittelen lukijoille. *****