Vuoden 2012 viimeinen arvostelemani teos, joka on samalla sadas teos
Kirjasähkökäyrässä, on italialaisen Paolo Giordanon esikoiskirja Alkulukujen yksinäisyys. Kirja on ehdoton suosikkini tämän vuoden
kirjoista, jotka olen lukenut. Taidan rakastaa tällaisia melankolisia ja herkkiä
kuvauksia ihmismielen rikkonaisuudesta. Giordano sai Alkulukujen yksinäisyydestä Premio Strega -palkinnon, ja kirja on
käännetty yli 20 kielelle.
Kirjan pääosissa ovat Alice, joka vammautui lapsuudessa, ja Mattia,
joka kadotti vammaisen siskonsa lapsena. Molemmat ovat vaurioituneet henkisesti
lapsuuden kokemuksistaan, joihin he olisivat tarvinneet pitkäaikaista tukea ja
terapiaa. Alice kärsi lisäksi ankarasta isästään, koulukiusaamisesta ja
anoreksiasta. Mattia viilteli itseään ja oli uneton. Molemmat olivat kouluaikana
masentuneita ja yksinäisiä, kunnes kohtasivat toisensa, sen jälkeen he olivat
vain masentuneita. Kirjassa Mattia toimii kuin robotti ja Alice yrittää kadota
näkymättömäksi.
Kirjan nimi Alkulukujen
yksinäisyys, josta pidän todella paljon, tulee Mattian matemaattisesta
erityislahjakkuudesta, jonka ansiosta hän pääsee matematiikan tutkijaksi
ulkomaille. Kirjan teemana kulkevat Mattian mukana matemaattiset alkuluvut,
josta kirjailija tietää paljon, koska on itse fyysikko. Mattia pitää itseään ja
Alicea alkulukukaksosina, joiden väliin tulee aina jotakin.
Alice menee naimisiin, mutta liitto kariutuu, koska Alice ei
saa lapsia anoreksian vuoksi, joka on Alicen elämää hallitseva voima. Miehensä
lähdettyä, Alice pyytää Mattia luokseen ja Mattia tulee, mutta he kumpikin ovat
niin estyneitä, etteivät kohtaa toisiaan, puhumattomuus estää vuorovaikutuksen.
Kumpikin on yksinäinen, mutta yhteistä ymmärrystä ei löydy. Kumpikin haluaa
toisen lähelle, mutta yksinolo kiehtoo enemmän. Liikaa kärsimystä ja
tragediaa, mutta molemmat sinnittelivät omilla keinoilla elämässä eteenpäin.
”Lopulta hän alkoi
laiminlyödä yksinkertaisempiakin töitä. Likainen pyykki kasaantui
kylpyhuoneeseen, kun hän makasi tuntikausia sohvalla tietäen, että se odotti
siellä, että häneltä ei olisi vaadittu kuin aivan pientä ponnistusta, mutta se
ei ollut hänen lihaksilleen riittävä syy toimia.”
Paolo Giardano, Alkulukujen yksinäisyys *****
suom. Helinä Kangas
WSOY 2010, Aikamme kertojia
s. 327
La solitudine dei numeri primi 2008
Paolo Giardano, Alkulukujen yksinäisyys *****
suom. Helinä Kangas
WSOY 2010, Aikamme kertojia
s. 327
La solitudine dei numeri primi 2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti