Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

 

 

  

Sadas teos Kirjasähkökäyrässä, on italialaisen Paolo Giordanon esikoiskirja Alkulukujen yksinäisyys. Kirja on ehdoton suosikkini lukemistani vuoden 2012 kirjoista. Taidan rakastaa tällaisia melankolisia ja herkkiä kuvauksia ihmismielen rikkonaisuudesta. Giordano sai Alkulukujen yksinäisyydestä Premio Strega -palkinnon, ja kirja on käännetty yli 20 kielelle.

Kirjan pääosissa olivat Alice, joka vammautui lapsuudessa, ja Mattia, joka kadotti vammaisen siskonsa lapsena. Molemmat olivat vaurioituneet henkisesti lapsuuden kokemuksistaan, joihin he olisivat tarvinneet pitkäaikaista tukea ja terapiaa. Alice kärsi lisäksi ankarasta isästään, koulukiusaamisesta ja anoreksiasta. Mattia viilteli itseään ja oli uneton. Molemmat olivat kouluaikana masentuneita ja yksinäisiä, kunnes kohtasivat toisensa, sen jälkeen he olivat vain masentuneita. Kirjassa Mattia toimi kuin robotti ja Alice yritti kadota näkymättömäksi. 

Kirjan nimi Alkulukujen yksinäisyys, josta pidän todella paljon, tuli Mattian matemaattisesta erityislahjakkuudesta, jonka ansiosta hän pääsi matematiikan tutkijaksi ulkomaille. Kirjan teemana kulkivat Mattian mukana matemaattiset alkuluvut, josta kirjailija tietää paljon, koska on itse fyysikko. Mattia piti itseään ja Alicea alkulukukaksosina, joiden väliin tuli aina jotakin. 

 

Alice meni naimisiin, mutta liitto kariutui, koska Alice ei saanut lapsia anoreksian vuoksi, joka oli Alicen elämää hallitseva voima. Miehensä lähdettyä, Alice pyysi Mattia luokseen ja Mattia tuli, mutta he kumpikin olivat niin estyneitä, etteivät pystyneet kohtaamaan toisiaan, puhumattomuus esti vuorovaikutuksen. Kumpikin oli yksinäinen, mutta yhteistä ymmärrystä ei löytynyt. Kumpikin halusi toisen lähelle, mutta yksinolo kiehtoi enemmän. Liikaa kärsimystä ja tragediaa, mutta molemmat sinnittelivät omilla keinoilla elämässä eteenpäin.

”Lopulta hän alkoi laiminlyödä yksinkertaisempiakin töitä. Likainen pyykki kasaantui kylpyhuoneeseen, kun hän makasi tuntikausia sohvalla tietäen, että se odotti siellä, että häneltä ei olisi vaadittu kuin aivan pientä ponnistusta, mutta se ei ollut hänen lihaksilleen riittävä syy toimia.”

Paolo Giardano, Alkulukujen yksinäisyys *****
suom. Helinä Kangas

WSOY 2010, Aikamme kertojia
s. 327

La solitudine dei numeri primi 2008