”Muistakaamme aina”, nämä ovat nigerialaissyntyisen
Chimamanda Ngozi Adichien viimeiset sanat kirjassa Puolikas keltaista aurinkoa (Half of a Yellow Sun 2006, suom.
2009). Kirjailija haluaa muistuttaa, että emme unohtaisi Biafraa, joka
itsenäistyi Nigeriasta 1967 ja joka taisteli kolme vuotta ja antautui 1970.
Biafran valtio oli olemassa jo 1500-luvun kartoissa ja silloin se oli paljon
67-70-luvun maata isompi. Kirjailija
halusi kirjallaan kunnioittaa isoisiään, jotka kuolivat Biafran sodassa ja
isoäitejään, jotka selvisivät sodasta. Biafran kansasta kuoli miljoona ihmistä,
ei ainoastaan sotaan, vaan myös nälänhätään. Kirjassa kerrotaan suorasanaisesti
miten ihminen kuolee ilman vettä ja ravitsevaa ruokaa ja syö kaiken elävän mikä
tulee vastaan mm. liskot, rotat ja torakat.
Kirja on vahva kertomus nigerialaisesta elämänmenosta,
ruoasta, kulttuurista ja heimojen välisistä ristiriidoista. Tietysti oman
soppansa kirjan juonikeitokseen tuovat taustalla juonivat britit,
amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset, jotka olivat oppineet viemään Afrikasta
luonnonvarat afrikkalaisten köyhtyessä entisestään.
Kirjan tarinaa kantaa Isossa-Britanniassa maisteriksi
valmistuneiden kaksostyttöjen Olannan ja Kainenen rakkaustarinat, jotka alkavat
60-luvun alussa ja kestävät sota-ajan. Tytöt ovat rikkaasta teollisuusperheestä
ja oppineet saamaan kaiken. Kirja on jaettu kahteen osaan 60-luvun alkuun ja
60-luvun loppuun, joten lukija voi verrata tyttöjen elämää hyvinvoinnista
kurjuuteen. Isän ja äidin paetessa Lontooseen sodan alussa, tytöt haluavat
jäädä maahan taistelemaan oman kansansa, Biafran puolesta.
Olannan mies on kiihkeä yliopisto-opettaja Odenigbo, joka
saa lapsen äitinsä palvelijan kanssa. Lapsen äiti ja suku eivät halua lasta,
joten Olanna pakottaa miehensä ottamaan lapsen heidän lapsekseen. Olanna toimi
pakolaisleireillä lasten opettajana. Odenigon palvelija Ugwu on oppimaton nuori
poika tullessaan kotikylästään 60-luvun alussa, mutta hänestä kasvaa oppinut ja
kekseliäs mies. Sota tuo hänellekin haavoja sekä sieluun että ruumiiseen.
Kirjan lomassa polveilee Ugwun kirja, jonka hän aikoo julkaista jonakin
päivänä.
Kainenen mies on brittiläinen Richard, joka ei kirjassa
juuri muuta tee kuin yrittää kirjoittaa kirjaa, mutta hän oppii igbon kielen ja
rakastaa Kainenea. Mies on heikko ja avuton, mutta Kainene on rohkea, vahva ja
neuvokas varsinkin hankkiessaan ruokaa pakolaisleireille. Sisarusten välit
menivät poikki lähes neljäksi vuodeksi, mutta sota lähensi heidät.
Kirja on upea ja kerronta on niin mieleenpainuva, suorastaan
unohtumaton, minulta loppuvat sanat, sillä lukukokemus oli todella tunteita
koskettava, kirjan loputtua en voinut muuta kuin itkeä. Kirjailija sai
teoksesta vuonna 2007 brittiläisen Orange-palkinnon, joka on vuodesta 1996
jaettu englanninkielellä kirjoittaville naisille. Adichien Purppuranpunainen hibiskus on kirjailijan esikoisteos, jota
suosittelen yhtä lämpimästi kuin Puolikas
keltaista aurinkoa kirjaa. Muistakaamme aina.
Chimamanda Ngozi Adichie, Puolikas keltaista aurinkoa *****
Chimamanda Ngozi Adichie, Puolikas keltaista aurinkoa *****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti