Anneli Kanto: Pala palalta pois

Sunnuntaina on äitienpäivä ja luin hieman erilaisen äitikuvauksen, jonka Anneli Kanto oli kirjoittanut omasta yli 80-vuotiaasta äidistään. Pala palalta pois sisälsi kertomuksia Alzheimerin tautiin sairastuneista henkilöistä, joista yksi oli kirjailijan oma äiti. Kirjan alussa kirjailija kuvasi äidin omia kuvauksia siitä miten tytär hössötti hänen muistin heikkenemisestä.

Tytär vie lääkäriin. En tiedä, minkä takia enkä kehtaa kysyä. Se kuitenkin taas katsoo nenänvarttansa myöten. Varmaan on sen minulle sanonut, mutta ei nyt tule mieleen. Kai se paikan päällä selviää.

Äidin kertomuksen jälkeen kirjailija oli kerännyt muiden dementiaan sairastuneiden ihmisten läheisten kertomuksia, joista nousi selvästi esille omaishoitajina toimivien läheisten oma jaksaminen tai sitten muistisairaita hyväksikäyttävien ihmisten ahneus ja ilkeys sairastuneita kohtaan. Tuntui hirveältä lukea vanhusten pahoinpitelystä ja omaisuuden viemisestä. Ja pahinta oli lasten keskinäinen riitely vanhusten hoidosta tai sukulaisten sekaantuminen vanhuksen hoitoon. Jos muistisairas vanhus vielä kykeni jonkinlaiseen selväjärkisyyteen, niin kirjailijan kertomusten pyörityksissä vähäinenkin järjenripe katosi taivaan tuuleen.

Siitä se jotenkin pääsi alkamaan.

Yhtenä iltana oli saatananmoinen nälkä eli menin äijän luo ja kysyin, että tilattaisko pizzat ja limut. Se oli heti valmis. Tilasin perhepizzan ja me syötiin se puokkiin. Limsaa se ei halunnut. Se joi mieluummin punaista maitoa. Kun maksoin pizzan äijän lompakosta, näin setelit ja otin yhden.

Kirjassa sai oman kriittisen osansa muistisairaiden hoidosta vastaava yksityinen kotihoito. Kirjailijan äidin kotihoito oli hyvää ja oli omahoitaja, joten äiti tunsi olonsa turvalliseksi, silloin kun kunnallinen kotihoito vastasi hoidosta. Kotihoidon kilpailutuksen jälkeen neljän kuukauden aikana oli 40 eri hoitajaa. Kirjasta oli huvittava lukea, mutta kirjailijalle se ei ollut huvittavaa, että kotihoito soitti puoli yhdeksän aikaan illalla, että äidiltäsi on tullut kakka lattialle, tule siivoamaan. Ilmeisesti kotihoidon palveluun ei kuulunut kakan siivoukset ainakaan lattialta. Ei heille kuulunut lakananvaihdot eikä vaatehuolto. Suihkuun ei viety, jos muistisairas sanoi, että oli käynyt aamulla suihkussa, vaikka oli yltäpäältä likainen.

Että en tiedä, kumpi äidistä loppujen lopuksi vastaa ja että minulle ei kerrota, mitä kotihoitoon kuuluu, ja että äidin terveydentilaa ja hyvinvointia seuraan vain minä ja että kotihoito soittaa minulle kyllä lehtilaskusta, mutta ei kerro äidin sairastuneen flunssaan.

Kirja on erittäin hyvä kannanotto muistisairauden kehittymisestä ja sitten kun omaishoito ei enää riitä tai omaiset eivät enää jaksa hoitaa, niin mitä se hoito sen jälkeen voi olla. Se ainakin tuli selväksi, että omaisten kestävyys ja jaksaminen joutuu suurelle koetukselle. Kotihoidon taso heikkeni selkeästi yksityisen hoitoketjun hoidossa. Kirja on hyvä vertaistukikirja henkilöille, jotka hoitavat muistisairaita. Lisäksi kirja on hyvä opetuskirja hoitoalalle opiskeleville, sillä kirja antaa hyvän tiedollisen kuvauksen Alzheimerin taudin kehityksestä. Äiti on aina äiti, vaikka sairastuu. Omaisten on kuitenkin annettava itselleen anteeksi se, että ei pysty eikä jaksa eikä ole enää voimia hoitaa sairastunutta. Sairastunut itse ei sitä tiedä eikä muista, sillä muistisairaus vie muistin ja kaiken mikä se pitää sisällään, jopa omat läheiset ihmiset. ****

Anneli Kanto, Pala palalta pois

Gummerus 2013

s. 247