Banneri-luettelo

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tuula Kallioniemi: Karoliina ja nokkela Neema





Tuula Kallioniemi on ahkera kirjailija, sillä hän on kirjoittanut noin 90 lasten- ja nuortenkirjaa. Kallioniemi on kirjoittanut myös novelleja, aapisia, selkokirjoja sekä suomennoksia. Hänet on palkittu kirjallisesta ahkeruudesta ja kirjoista 17 erilaisella palkinnolla mm. Kirjallisuuden valtionpalkinnolla. Karoliina ja nokkela Neema on mukava lukukirja, jonka avulla lapsi voi tutustua koulumaailmaan lukemalla. Kirjassa tuli selväksi esim. se, että jos ei tee koulutehtäviä, niin joutuu jäämään koulun jälkeen tekemään ne.

Karoliina ja nokkela Neema kirja on seitsemäs Karoliina-sarjan kirja. Kirjasarjan päähenkilö on tietysti Karoliina, joka asuu isänsä ja äitinsä sekä isonveljensä Kallen kanssa ja on ensimmäisellä luokalla koulussa. Karoliina on hiukan huoleton oppilas ja läksyt jäävät helposti tekemättä. Minulle tuli mieleen, että onko Karoliinan koko perhe aika huoleton, sillä luulisi vanhempien kyselevän ja tarkistavan ekaluokkalaisen läksyt, mutta sitä ei tapahtunut tässä kirjassa. En myöskään jättäisi ekaluokkalaisen harteille koiran ulkoiluttamista, vieläpä vieraan koiran ulkoiluttamista.

Neema on Karoliinan luokan uusi oppilas, musta tyttö, jonka perhe oli kotoisin Tansaniasta. Neema oli niin kiva tyttö, että pian koko luokka kilpaili Neeman suosiosta ja ystävyydestä ja jokainen halusi olla se Neeman paras ystävä, niin myös Karoliina. Kilpailu ystävyydestä loi koomisia ja hiukan kummallisia jännitteitä luokan oppilaiden keskuudessa mm. luokkakuvapäivänä jokainen oppilas oli pukeutunut oranssinvärisiin vaatteisiin, koska se oli Neeman lempiväri ja jokainen toivoi pääsevänsä Neeman kanssa kaverikuvaan.

Neema halusi ystävystyä koko luokan kanssa, joten hän käytti omaa nokkeluuttaan hyväksi, jotta pääsi ystäväksi jokaisen luokan oppilaan kanssa, harvinaisen viisas pikkutyttö. Ehkä kirjailija on luonut Neeman juuri siksi, että lapset, varsinkin tytöt, huomaisivat, että ystäväpiiri voi olla laajempi kuin vain se yksi ja ainoa paras kaveri, jonka kanssa leikitään välitunnilla ja koulun loputtua. Neema kutsui pihalleen leikkimään kaikki luokkansa oppilaat.

Kirjan tarina oli hellyttävä ja opettavainen, jossa luokan oppilaat ottivat mustan maahanmuuttajalapsen ystävyydellä vastaan. Lapset joutuivat tarkistamaan ystävyyttä uudesta näkökulmasta eli ryhmän näkökulmasta, kun Neema ei valikoinut parasta ystävää, vaan halusi olla luokan kaikkien oppilaiden ystävä.

Karoliina-sarjan kirjat sopivat hyvin esikouluikäisille ja alakoululaisille vanhempien lukemana tai itse luettavaksi, sillä teksti on suurikokoista ja sivuilla on paljon Marika Maijalan kuvitusta. Maijala on kuvittanut kaikki Karoliina-sarjan kirjat. Kansi on tietysti Neeman lempivärin mukaan oranssi.

Tuula Kallioniemi, Karoliina ja nokkela Neema
Otava 2013
Kuvitus Marika Maijala
s. 92

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti