Turkissa syntynyt Elif Shafak on kirjoittanut aiheesta, joka
on suomalaiselle kulttuurille vieras, suvun kunnia. Suomalaiset suvut eivät
lähde peräämään suvun kunniaa, jos naisella on toinen mies tai miehellä toinen
nainen, eikä menetetty neitsyys ole kunniaväkivallan aihe. Shafak on
kirjoittanut juuri näistä teemoista aika laajan sukukronikan Kunnia, jonka päähenkilöiksi nousevat
Turkissa syntynyt Pembe ja hänen perheensä. Pembe muutti Turkista miehensä ja
kahden lapsensa kanssa Lontooseen ja nuorin poika syntyi siellä. Pemben ja
Ademin avioliitto ei kestänyt, mikä suvun mielestä oli Pemben vika. Yleensä
kaikki ikävät tapahtumat kirjassa johtuivat naisista, joten mielestäni
kirjailija on nostanut kirjan vahvimmaksi teemaksi naisten kohtelun ja arvostuksen
puutteen turkkilaisessa yhteiskunnassa ja kurdiyhteisöissä. Arvostuksen puute
on sama, vaikka perhe asuisi ulkomailla. Nainen ei ole tasa-arvoinen, eikä
hänellä ole samoja ihmisoikeuksia ja sitä paitsi nainen pilaa suvun kunnian ja
tuottaa häpeää.
Niinpä maailmassa,
jossa Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis olivat syntyneet, ”kunnia” oli
enemmän kuin vain sana. Se oli myös nimi. Lapsi voitiin nimetä Kunniaksi,
kunhan se vain oli poika. Miehillä oli kunniaa. Vanhoilla miehillä,
keski-ikäisillä miehillä ja jopa niin nuorilla koulupojilla, että he tuoksuivat
vielä äitinsä maidolta. Naisilla ei ollut kunniaa. Sen sijaan heillä oli häpeä.
Ja kuten kaikki tiesivät, Häpeä olisi aika kurja nimi kannettavaksi.
Viime vuonna luin Shafakin Kirottu Istanbul kirjan, joka oli vielä kepeää luettavaa Kunniaan verrattuna. Kirottu Istanbul kertoi kahden kulttuurin, turkkilaisen ja armenialaisen, sekoittumisesta
saman suvun keskellä. Armenialainen suvun haara oli paennut vuonna 1905
Amerikkaan ja vihasi syvästi turkkilaisia, mutta suvun nuorin henkilö halusi
tutustua turkkilaisiin sukulaisiinsa ja lähti matkalle sukunsa salaisuuksiin sukulaistensa
luokse Turkkiin. Shafak on Turkin suosituin naiskirjailija ja hänen kirjoja on
käännetty 30 kielelle. Lisäksi kirjailija on saanut useita kansainvälisiä
palkintoja mm. Chevalier dans l´Ordre des Arts et Letters.
Pemben
aviomiehen lähdettyä toisen naisen matkaan ja jätettyään perheensä, Pembe
yritti saada mieheltään avioeron, mutta tämä ei suostunut siihen. Jossakin
vaiheessa Pembe tapasi uuden miehen ja rakastui tähän, mutta tiesi, että se on
suvun häpeä ja hänelle voi käydä heikosti, koska ei ole eronnut.
Kunniaväkivallan teosta otti vastuun Pemben 16v. poika Iskender, joka joutui
teosta vankilaan. Kirjan sivuilla Iskender kertoi omaa tarinaansa tapahtumista.
Samalla viikolla kävelen vierailuhuoneeseen
tietämättä, mitä odottaa. Vartija McLaughlin on siellä. Hän ei katso minua,
mutta en tarvitse paljon mielikuvitusta arvatakseni, että hän haluaa nähdä
kohtauksen, mikäli sellainen syntyy.
Sitten näen hänet. Se on Yunus. Pikkuveljeni, jota en
ole nähnyt vuosiin. Hän on tullut katsomaan minua telkien taakse vain kahdesti.
Kerran heti oikeudenkäynnin jälkeen. Emme puhuneet sanaakaan. Hän vain istui ja
katseli käsiään. Hän tuli takaisin vuotta myöhemmin. Ei taaskaan sanoja. Sitten
hän lakkasi tulemasta.
Kunnia on
vahva teos, mutta siihen on mielestäni kerätty turhan laajasti suvun eri
henkilöiden tapahtumia, joita käydään useampaan otteeseen läpi ja valotetaan
hieman enemmän seuraavalla kerralla. Kirjan alku oli hidastempoinen ja vauhtia
se sai vasta, kun kirjassa kerrottiin Ademin uhkapeliharrastuksesta. Lisäksi
kirjassa kerrottiin englantialaisten maahanmuuttajarasismista, jota Pembe sai
kokea taloudenhoitajana. Ei riittänyt, että työpaikalla kohdeltiin huonosti,
vaan lisäksi Adem hakkasi, kun Pembe ei tuonut palkkapussia kotiin. Kirjassa oli
runsaasti eri teemoja, jotka hyväksyin lukijana, kun ajattelin kirjan olevan
kertomus useamman sukupolven kohtaloista ja miten ne vaikuttivat toinen toisiinsa,
mutta aika paljon olisin tiivistänyt ja ottanut pois joitakin kertomuksia.
Elif Shafak, Kunnia ****
suom. Maria Erämaja
Gummerus 2013
Honour 2012
s. 523
Elif Shafak, Kunnia ****
suom. Maria Erämaja
Gummerus 2013
Honour 2012
s. 523
Ihan totta, pienellä tiivistämisellä tämä olisi ollut vieläkin parempi. Kirjailijalla on taito kirjoittaa kepeästi hyvin vakavista aiheista.
VastaaPoistaMinusta Kirottu Istanbul oli kepeä, mutta tämä oli aika julma heti alusta asti. Isosiskon kohtalo oli aika paha. Tässä kirjassa katsottiin useammasta eri näkökulmasta kunniaa ja häpeää.
PoistaMai, jälleen tärkeä kirja Shafakilta. Rakkauden aikakirjan ja Kirotun Istanbulin jälkeen Kunnia on mielestäni selkein. Tätä kirjaa suosittelen kaikille, kun edellisten kohdalla joutui vähän miettimään lukijan persoonaa;)
VastaaPoistaEdellinen oli kyllä kepeä versio verrattuna Kunniaan. Minusta tuntuu näin jälkeenpäin, että miten jaksoin lukea niin rankan kirjan, missä nainen ei ole mitään, tosi rankkoja juttuja.
PoistaKiitos postauksesta, Mai!
VastaaPoistaVoisi kiinnostaa, mutta luullakseni tiedän jo, miksi naisella ei ole kunniaa. Vain miehillä se on:=/
Hieman yksipuolista...
Hauskaa viikonloppua, Mai♥
Hyvää viikonloppua sinulle myös.
PoistaMinusta on aika hurjaa, että näistä vanhoista kulttuurisista sidonnaisuuksista ikivanhoihin sääntöihin perheen kunniasta ei päästä eroon, vaikka muutetaan maihin, joissa nainen on tasa-arvoinen. Naisten tulee pelätä syntymästä hautaan, ettei häpäise sukua.
Minusta tässä kirjassa oli monipuolisempaa näkökulmaa asiaan juuri sukupolvien jatkumon kautta. Shafakin ansio on minusta se, että hän on viihteellisen kirjan muotoon saanut tärkeitä yhteiskunnallisia asioita mukaan. Ja mikä suosio hänen kirjoillaan on! Lisäksi jotenkin pidän Shafakin viivyttelevästä tyylistä: kertoa vähän kerrassaan asioita ja lukija saa kutoa tarinaa mielessään.
VastaaPoistaRankan aiheen vuoksi, minusta kirja ei ollut viihteellinen, vaan surullinen ja vääryyksiä täynnä. Kunnia rohkealle kirjoittajalle, joka uskaltaa puuttua kunniaväkivaltaan ja naisten kohteluun, joka jatkuu ja jatkuu...
Poista