Banneri-luettelo

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Christopher Isherwood: Praterin orvokki



Praterin orvokki on kirja samannimisen elokuvan tekemisestä. Kirja on englantilaissyntyisen Christopher Isherwoodin omaelämäkerrallinen kertomus, tosin kirjan henkilöiden ja elokuvan nimet on vaihdettu. Kirja on julkaistu 1946 ja se kertoo 1930-luvun alkuvuosista, jolloin natsi-Saksa levitti kauhua maailmalle. Kirjan kertojaminä on kirjailija itse, joka päätyy käsikirjoittajaksi Praterin orvokki-nimiseen elokuvaan. Elokuvaohjaajaksi on valittu itävaltalainen Friedrich Bergmann, jonka läheiseksi työpariksi Isherwood joutui pienestä pakosta, koska puhui saksaa. Alun hankaluuksien jälkeen, Isherwood nautti täysin rinnoin käsikirjoittamisesta ja elokuvantekemisestä.

”Oletko sinä koskaan aikaisemmin ollut elokuvastudiossa?”
”Vain kerran. Vuosia sitten.”
”Ilmiönä se varmaan kiinnostaa sinua. Nykypäivän elokuvastudio on itse asiassa 1500-luvun palatsi. Siellä näkee sen minkä Shakespeare näki: tyrannin ehdottoman vallan, hovimiehet, mielistelijät, ilveilijät, ovelat kunnianhimoiset juonittelijat. Siellä on uskomattoman kauniita naisia ja tunaroivia suosikkeja. On suuria miehiä, jotka joutuvat äkkiä epäsuosioon. On mitä mielettömintä tuhlaavaisuutta ja odottamattominta kitsastelua muutamasta roposesta. On suurenmoista valheellista loistoa ja niin ikään kulissien taakse kätkettyä hirvittävää kurjuutta. On valtavia suunnitelmia, joista luovutaan pelkän oikun vuoksi. On salaisuuksia, jotka kaikki tuntevat ja joista kukaan ei puhu. On jopa kaksi tai kolme rehellistä neuvonantajaa. On hovinarreja, jotka esittävät syviä viisauksia sanaleikein, jotta heidän sanojaan ei otettaisi todesta. Yksin ollessaan he irvistelevät, repivät hiuksiaan ja itkevät.”

Yllä oleva teksti on ote Praterin orvokista, jossa ohjaaja Bergmann esittelee elokuvastudiota Isherwoodille. Mielestäni teksti on taiturimaista ja nautin kirjan lukemisesta. Isherwood otti kirjallaan kantaa toisen maailmansodan alkamiseen, sillä kirjassa luettiin sanomalehdistä Euroopan tapahtumista ja keskusteltiin kiivaasti sodan alkamisesta. Tietysti kirjan ohjaaja oli huolissaan perheensä hyvinvoinnista Itävallassa, mikä levisi lopulta kaikkiin elokuvan tekijöihin. Isherwood matkusti omassa elämässään paljon Berliinissä ja hänellä oli jopa saksalainen miesystävä, joka vangittiin, koska oli homo. Berliini oli ennen toista maailmansotaa vapaamielinen paikka, josta Isherwood on kirjoittanut useimmissa kirjoissaan, joista kuuluisin lienee Jäähyväiset Berliinille (Cabaret)-teos. Omasta homoudestaan Isherwood kirjoittaa myös Praterin orvokissa, mutta ei suorasanaisesti, sillä siitä mieluummin vaiettiin noihin aikoihin. Vaikeneminen ei ollut mikään ihme, koska homous oli useimmissa maissa sairaus.

Elokuvaohjaaja Bergmann oli kirjan voimakkain persoona, joka hallitsi koko elokuvan tekemistä ja Isherwoodia ja lopulta jopa hänen perheensä eli Bergmannin oikkujen mukaan. Kirjailija on kuvannut ohjaajan oikeana voimahahmona, jonka mieliala näkyi kaikessa, jopa elokuvakohtauksissa ja –otoksissa. Kirjailija toi tekstillään lukijan silmien eteen elokuvan tekemisen kaikki vaiheet. Kun elokuva alkoi olla loppusuoralla, tapahtui jotakin, jossa näytellään kirjan suurimmat draamakohtaukset. En kerro miten elokuvalle käy, valmistuuko se vai ei, kun ohjaaja halusi matkustaa perheensä luokse ja erota ohjaustyöstä. Kirja on todella vaikuttava 30-luvun ajankuvaus. Yhdistettynä elokuvan tekemiseen ja toisen maailmansodan läheisyyteen, kirja avarsi silmiä englantilaiselle ajattelulle, joka koski ihmisiä saaren ulkopuolella. Ehkä se suurin ajatus oli, että sota ei voi koskettaa meitä englantilaisia, me elämme täällä kaikessa rauhassa. Tuo ajattelutapa oli lopulta niin totaalisen väärässä. ****

Christopher Isherwood, Praterin orvokki
Suom. Paavo Lehtonen
LOVE Kirjat 1983
Prater Violet 1946
s. 124

ps. Praterin orvokki on hieno täydennys Lukuiloa kukkien keskellä haasteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti