Célestine Vaite: Tahitin kukka

Célestine Vaiten Tahitin kukka kertoi hieman yli nelikymppisestä tahitilaisesta pariskunnasta Pitosta ja Materenasta. Molempien suku oli tärkeä osa heidän yhteiselämäänsä ja tässä kirjassa suvut sekaantuivat joka asiaan, joka suomalaisista voi olla aika erikoista. Tahitin kukan kirjoittaja Célestine Vaite syntyi ja kasvoi Tahitilla. Tahiti on paikka, jossa haluaisin käydä, joten kurkistus tahitilaiseen elämänmenoon oli kuin olisin saanut olla perhosena seuraamassa tämän trooppisen saaren kauneutta ja tutustua hieman paikallisiin ja tahitilaiseen kulttuuriin. Sarjasta on aiemmin suomennettu Tahitin tyttäret.

Hän hymyilee yhä nyökätessään verkalleen yhdelle vaimonsa monista serkuista, joka on matkalla kiinalaiseen kauppaan, ja tarkoittaa hymyllään: Iaorana, hyvinkö voit? Nainen kohauttaa hävyttömästi hartioitaan, heilauttaa hiuksiaan ja jatkaa matkaansa. ”Taidat olla jonkin tarpeessa”, Pito mumisee puoliääneen. Toinen vaimon sukulainen kulkee ohi, mutta hän on jo tehnyt ostoksensa kiinalaisessa kaupassa. Tänään näköjään suurpakkaus kertakäyttövaippoja ja kymmenen leipätikkua. Pito nyökkää toisen kerran. Iaorana, hyvinkö voit? Nainen kohottaa kulmansa, katsoo Pitoa pitkään ja kääntää selkänsä. ”Ioarana, voihan perse!” Pito huudahtaa ja ajattelee: Nyt sinulla on syytä olla minulle töykeä.

Materenan suvun naiset eivät ole koskaan hyväksyneet Pitoa, vaikka he ovat tahitilaisen mittapuun mukaan olleet iät ja ajat naimisissa, 25 vuotta. Pito käy töissä ja tuo tilipussinsa vaimolle, vaimo on jopa joskus hakenut sen suoraan työpaikalta. Pito ei käy vieraissa ja on ollut hyvä isä heidän kolmelle lapselleen, koska kukaan heistä ei ole ollut viiden tähden hotellissa, joka tarkoittaa sitä, että kukaan lapsista ei ole ollut vankilassa. Mistä tämä vihanpito sitten johtuu, Pito oli ymmällään.

Materana oli radiojuontaja ja hänellä oli suosittu keskusteluohjelma, jonne Tahitin naiset saivat soittaa, totta kai myös miehet, mutta heitä ei ohjelma juuri kiinnostanut. Pito oli kuunnellut lyhyen ajan ohjelmaa, eikä tullut hullua hurskaammaksi ohjelmasta, hänen mielestä naiset vain haukkuivat miehiä. Materenan syntymätodistuksessa luki: isä tuntematon, joka Tahitilla oli aika yleistä. Eräänä iltana ohjelmassa puhuttiin isättömyydestä, joka oli vaikea pala ihmisille. Materena päätti etsiä isänsä ja ilmoitti kotiin tullessa miehelleen, että etsii isänsä. Humalassa oleva Pito puhui asiasta rumasti, eikä arvannut minkä vihan nostatti vaimonsa mielessä. Asiasta seurasi pitkä mykkäkoulu, eikä Materena tehnyt enää Pitolle ruokaa. Materena alkoi käydä ravintoloissa ja oli illat pois kotoa. Pito meni äitinsä luokse yöksi ja kävi jopa etsimässä uutta asuntoa, sillä keskusteluyhteys vaimoon oli katkennut. Eräänä iltana tullessaan kotiin Pito löysi itkevän vaimonsa, jonka sylissä oli vauva. Pito ei arvannut miten suuri elämänmuutos hänellä oli edessä.

Materena seisoo ovella ja katsoo aviomiestään, joka makaa lattialla umpiunessa. ”Eh- heh”, hän kuiskaa hellästi käsi sydämellä, kyynelten kihotessa silmiin. Moni asia tässä maailmassa liikuttaa Materenaa. Vauvat, lapset, lemmenlaulut, rakkauselokuvat, auringonlaskut, ystävällisyys, kukat, rukoukset… lista sen kuin jatkuu. Ei ole vaikeaa saada herkkää naista liikuttumaan kyyneliin. Mutta mies, joka nukkuu lattialla käsi rakastavasti vauvan päällä, nostattaa Materenan kaltaisessa herkässä naisessa entistä enemmän kyyneliä ja tunteita, varsinkin kun hän rakastaa vauvaa hyvin paljon.

Tahitin kukka oli rakkauskirja pitkään yhdessä eläneestä parista. Samalla se oli aika hyvä parisuhdekirja, jonka tärkein sanoma oli parisuhteen vaaliminen ja asioiden selvittäminen puhumalla ja tietysti yhdessä vietetty aika, vaikka pienen loman merkeissä. Tunteiden näyttäminen oli tärkeää ja yhdessä puuhastelu. Kirjassa puututtiin myös isättömyyteen ja sen vaikutuksesta omaan identiteettiin, isän kaipuuseen. Tahitin kukka on ihana kesäkirja, joka tuo väkisinkin hymyn huulille. Lukuiloa kukkien keskellä -haasteeseen osallistuville kirja on mainio lisä, jolla osallistua haasteeseen. Plussaa annan tällä kerralla siitä, että kirja oli ensimmäinen Tahitista kertova kirja, jonka olen lukenut. ***+

Célestine Vaite, Tahitin kukka
suom. Marja Helanen-Ahola

Otava 2007

Tiare 2006

s. 285

Norkku
Lumikin luetut