Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Kabulissa vuonna 1965 syntynyt kirjailija ja lääkäri Khaled Hosseini on kirjoittanut unohtumattoman Leijapojan ja afganistalaisen naisen asemaan kohdistuvan Tuhat loistavaa aurinkoa. Ja vuoret kaikuivat on Hosseinin uusin afganistalaisesta perheestä kertova kirja. Hosseinin tyyli on kertoa päähenkilöiden koko elinkaari eli lapsuudesta vanhuuteen ja sen hän tekee myös uusimmassa kirjassa, jossa kerrotaan Abdullahista ja hänen pikkusiskostaan Parista.

Kirjan alussa lasten isä kertoo sadun, jolla hän saa lapset nukkumaan, mutta Abdullah on niin iso, että hän jaksaa kuunnella koko sadun alusta loppuun. Satu kertoo jättiläisestä, joka vie kyläläisten lapsia kotiinsa. Eräs perheenisä lähtee kuitenkin jättiläisen perään ja aikoo tappaa tämän. Jättiläinen näyttää isälle, missä lapset ovat, paikassa joka näyttää paratiisilta. Jättiläinen lupaa isän viedä lapsensa pois, mutta isä lähtee takaisin ilman lastansa. Tämän kirjan kertomukseen liittyvän sadun, voi lukija lukea tarkemmin Ja vuoret kaikuivat kirjasta, mutta minuun se teki suuren vaikutuksen kirjan aloituksena.

Seuraavana aamuna isä lähtee Parin kanssa Kabuliin. Abdullah haluaa tulla mukaan, sillä hän rakastaa Paria kovasti, ja vaistoaa jotakin tapahtuvaksi. Kabulissa heitä odottaa enopuoli Nabi, joka on erään rikkaan pariskunnan autonkuljettaja ja kokki sekä isännän palvelija. Isä lapsineen otetaan hienosti vastaan, eikä lapsille tule mieleenkään mitä heille tulee tapahtumaan, varsinkin Parille.

Lienee turha kuvailla tilannetta yksityiskohtaisesti, herra Markos, mutta se oli juuri sellainen kuin olin pelännyt. Kaikkien näiden vuosien jälkeen sydäntäni kouristaa yhä, kun muistikuva palaa mieleeni. Kuinka muuten voisi olla? Revin erilleen kaksi avutonta lasta, jotka osoittivat toisilleen yksinkertaista, puhdasta rakkautta. En koskaan unohda sitä äkillistä, kaoottista tunnekuohua. Pari retkotti olallani, rimpuili paniikissa ja kirkui Abollah, Abollah, kun vein hänet pois. Abdullah huusi sisarensa nimeä ja yritti työntyä isänsä ohitse. Nilan silmät olivat laajenneet ja hän oli painanut kädet suulleen ehkä tukahduttaakseen oman huutonsa. Se painaa mieltäni. Siitä on niin kauan, herra Markos, ja se painaa mieltäni yhä.

Kirjan edetessä olisin toivonut, että näistä erilleen revityistä lapsista olisi ollut enemmän tarinaa, mutta Abdullah unohdettiin melkein kokonaan, hän muutti Yhdysvaltoihin perheineen ja perusti sinne ravintolan. Hän antoi tyttärelleen nimeksi Pari siskonsa mukaan, jonka elämästä kirjassa puhutaan enemmän kuin isästään Abdullahista. Abdullahin sisko, Pari, muutti äitinsä kanssa Pariisiin asumaan ja hänen elämäänsä lukija pääsee seuraamaan vasta, kun hän on nuori matematiikkaa yliopistossa opiskeleva nainen. Jostakin syystä en ymmärtänyt kirjailijan harhailua ja keskushenkilöiden unohtamista sekä kirjaan liitettyjen ihmistarinoiden pitkiä sepustuksia, jotka liittyivät keskustarinaan vain sillä, että he asuivat  tai vierailivat Afganistanissa talossa, joka oli vähän aikaa Parin koti ja jonka talon omistaja testamenttasi Parin ja Abdullahin Nabi-enolle. Yksi tällainen omituinen harhailu on kreikkalaisen Markoksen tarina, joka nousee melkeinpä keskustarinaa tärkeämmäksi, sillä hänen lapsuuttaan ja elämäntarinaa kerrotaan tarkemmin kuin Abdullahin ja Parin.

Jokainen lukija odottaa varmasti yhtä innokkaasti kuin minä sitä tapaavatko Abdullah ja Pari toisensa. Kyllä tapaavat kirjan lopussa, joka on parasta kirjan tarinankerrontaa. Kirjan loppu on tunteisiin vetoava ja Hosseinin kirjoille sopiva, sillä tapaaminen ei ole ihan sitä mitä lukija odottaa. Ja vuoret kaikuivat kirjan parhaimmat kohdat ovat alku ja loppu. Valitettavasti kirja ei ole yhtä loistava kuin aiemmat kirjat, sillä tarina rönsyilee liikaa. Siskosten tarinoiden lisäksi olisin pureutunut heidän velipuolen tarinaan ja liittänyt tarinat selkeämmin yhteen. Kirjan kansikuva on kaunis ja nimi houkutteleva, mutta ne eivät valitettavasti korvaa sekavaa juonta. Paikoitellen kirjasta löytää aiemmin kirjoitettujen kirjojen jännitystä ja mukaansatempaavuutta mm. Abdullahin ja Parin veljenpojan tapaamisessa mafiapomon pojan kanssa.

Adelia oksetti, ja hänen sydämensä takoi kiivaasti. Hän sanoi: ”Miksi sinä kerrot tuollaisia kauheita valheita?”

”Muistatko kun huijasin sinulta sen paidan?” Gholam kysyi posket punehtuen. ”Sinä melkein itkit. Älä väitä vastaan. Yhden paidan takia. Arvaa miltä minun perheestäni tuntui, kun tulimme Pakistanista asti, astuimme bussista ja näimme tuon talonrumiluksen maillamme. Sitten tuli punapukuinen tolvana, joka käski meidät pois mailtamme.”

Khaled Hosseini, Ja vuoret kaikuivat ****

Suom. Katariina Kaila

Otava 2013

And the Mountains Echoed 2012

s. 408