Belinda Bauer: Kadonneet lapset

Luulin potevani dekkariähkyä, mutta luultavasti ähky oli tullut vähemmän kiinnostavista kirjoista. Belinda Bauer avasi silmäni itseäni kiinnostavalle uudelle dekkarikirjallisuudelle, jossa on kauhu mukana. Bauerin Kadonneet lapset (2013) on Exmoor - trilogian päätösjakso. Hiukan harmittaa se, että en tiennyt aiemmin kirjan kuuluvan sarjaan, joten nyt tarkoituksena olisi hankkia sarjan aiemmin julkaistut osat Hautanummi ja Tappajan katse ja lukea ne, sillä kirjailijalla on kauhukirjallisuuden tarinankerronta hallussa. Luettuani nyt päätösjakson tiedän aiempien kirjojen tapahtumia, mutta uskon, että se ei pahemmin haittaa trillerimäistä lukunautintoa.

Englantilaisen Shipcottin kylän lapsia siepataan keskellä kaunista päivää ja poliisit ovat ymmällään johtolankojen puuttuessa. Sieppaaja jättää sieppauspaikalle lapun, jossa lukee: te ette rakasta häntä, mutta mitä se voisi tarkoittaa, sillä vanhemmat rakastavat siepattuja lapsiaan. Poliisit järjestävät suuretsintöjä helikoptereilla ja suurilla väkijoukoilla, mutta lapset pysyvät kadoksissa. Edellisistä kirjoista tuttu kyläpoliisi Jonas Holly on ollut vaimonsa kuoleman jälkeen pitkällä sairaslomalla, mutta haluaa nyt palata takaisin auttaakseen lasten sieppausjutussa. Holly ei voi aavistaakaan, kuinka kieroutunutta sieppaajaa hän etsii ja mitä hän joutuu kokemaan lopulta, kun joutuu kasvotusten sieppaajan kanssa.

Kintereet, kaviot, vuota, pää. Hupaisaa, en tee tätä koskaan laulamatta tuota vanhaa laulua. Yleensä itsekseni, mutta joskus ääneenkin veitsen viiltäessä vaivatta nahkaa. Ei suinkaan sattumalta. Vanha Murton antoi meikäläiselle hyvän opin veitsistä. Liha pitää vastateroitetusta terästä, Murtonilla oli tapana sanoa – on turha teroittaa veistä, ellei aio heti käyttää sitä. Minä teroitan veitset juuri ennen käyttöä, ymmärrettähän? Ennen kuin katkaisen jalat kintereen kohdalta, niin juuri ennen. Jalat irtoavat nätisti, ja nostan ne lattialta.

Belinda Bauer on löytänyt Exmoor - trilogiallaan paikkansa mestarillisen jännityskirjallisuuden palkittuna kirjailijana. Kauhu kasvaa sivu sivulta ja siinä samalla perheet elävät ihanan rauhallista pikkukylän elämää, lapset kulkevat koulubussilla kouluun tai retkille ja vapaa-ajalla käydään ratsastuskilpailuissa, vaellusretkillä tai seikkaillaan autiotaloissa. Pelottavaa, kun sieppaaja voi ottaa kiinni, mutta kenelle nakki napsahtaa, ei tiedä ennen kuin kokeilee. Lapset ovat uskomattoman naiveja, kun haluavat ottaa itse sieppaajan kiinni ja nauttia palkkiorahoista. Tästä ei juuri jännityskirja parane ja pahimmalta tuntuu, kun sieppaajan kohteina ovat lapset. ****

Belinda Bauer, Kadonneet lapset

suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

Karisto 2013

Finders Keepers 2012

s. 521