Lisa O´Donnell: Mehiläisten kuolema

Tänään on jouluaatto. Tänään on minun syntymäpäiväni. Tänään minä täytän viisitoista. Tänään minä hautasin vanhempani takapihalle. Eivät olleet rakkaita vanhempia.

Skotlantilaissyntyisen Lisa O´Donnellin esikoisteos Mehiläisten kuolema kertoo raadollisen tarinan siskoksista, jotka olivat eläneet narkkarivanhempiensa luona jatkuvassa rikollisuuden, väkivallan ja huostaanoton pelossa vuokratalossa Glasgowin Maryhillissä. Huostaanotosta heillä oli ennestään karvaita kokemuksia, joten vanhempiensa kuoleman jälkeen tytöt olivat hiljaa, eivätkä ilmoittaneet kenellekään. Tytöt hautasivat kaikessa hiljaisuudessa vanhempansa puutarhaan naapurin miehen ihmetellessä tyttöjen outoa puutarhanhoitoinnostusta keskellä joulukuuta. Haudoille he istuttivat laventelia.

Kirjan kertojina toimivat 12v. Nelly, 15v. Marnie ja Lennie, naapurin vanha setä, jonka omat luurangot kolisivat kaapissa. Kirjan juonen kehittyessä tytöt alkoivat viihtyä paremmin Lennien luona, jota huoletti tyttöjen vanhempien jatkuva poissaolo. Vanhempien poissaolosta oli kiinnostuneet myös huumekauppiaat, sillä tyttöjen isällä oli piilossa huumerahoja. Lopulta tyttöjen luokse tuli myös isoisä, joka halusi oman tyttönsä ja lapsenlapsensa asumaan taloonsa. Isoisä oli entinen alkoholisti, joka hakkasi perhettään, mutta oli omien puheidensa mukaan raitistunut ja nykyisin uskovainen. Nelly meni isoisän lankaan, mutta Marnie ei. Viisitoista vuotta valheessa elämistä oli tehnyt Marniesta koviksen, jonka sisälle oli vaikea päästä. Tässä tarina kaikessa lyhykäisyydessään. Unohdin mainita Lennien mainion koiran Bobbyn, joka kaiveli jatkuvasti tyttöjen uusia kukkapenkkejä.

Voi luoja, kuinka minä vihaan perjantaipäiviä. Niihin ei ole luottamista. Viikonloppuja vailla aterioita, viikonloppuja, jolloin on kuunneltava huolimattomien isien kotiin tuomia ventovieraita, isien jotka juovat ja sitten pissaavat kokolattiamatolle, hiivatti soikoon. Mikä lemu siitä jääkään. Kauhea lemu.

Tämän tarinan lapset eivät saaneet elää lapsuuttaan leikkien, sillä heillä ei ollut leluja. Jos oli, niin isä oli varastanut ne jostakin. Jos tyttökaveri kävi kylässä, niin isä saattoi käyttää hyväksi. Ehkä perhetaustojen karmeus, lika, sottaisuus ja vanhempien huumeiden käyttö aiheutti sen, että tytöt viihtyivät koulussa, koulussa sai sentään ilmaisen aterian, jota kotoa ei saanut koskaan. Marnien koulutodistus oli täynnä kiitettäviä, mutta sosiaaliset taidot olivat puutteelliset ja opettajat valittivat käytöshäiriöistä. Nelly soitti viulua taivaallisesti, mutta hänelläkin oli vaikeuksia muiden samanikäisten parissa. Heillä oli yhteinen salaisuus: kuolleet vanhemmat kukkapenkissä.

Kirja oli viiltävä kuvaus sosiaalisista ongelmista ja lasten selviytymiskeinoista niiden keskellä. Oman lisänsä tarinaan toi vanhempien kuolemat, johon lukija saa selvyyden vasta kirjan loppupuolella. Kirja on selkeästi nuortenkirja, lapset vastaan aikuiset ja yhteiskunta. O´Donnell on saanut mahtumaan kirjaan myös komiikkaa ja huumoria, joten lukukokemuksena kirjassa ei uitu surkeuden syövereissä, vaan tytöillä, varsinkin Marniella, oli aina jokin uusi keino selviytyä ongelmista.

Isäni, tuo iljettävä ja pahansuopa mies, istutti minut illalla syliinsä. Hän sanoi rakastavansa minua.

Lisa O´ Donnell, Mehiläisten kuolema ****

suom. Seppo Raudaskoski

Moreeni 2013

The Death of Bees 2012

s. 304