Kirja-arvonta suoritettu

Syntymäpäivän kunniaksi arvoin kuusi kirjaa. Viisi kirjaa olin itse ostanut, yksi oli arvostelukappale.

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (novellikirja, esikoisteos)

Toni Morrison: Rakkaus (nobelisti 1993)

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus (nobelisti 2013)

Helena Meripaasi: Koppakuoriaiskevät (nuorten kirja)

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (finlandiapalkintovoittaja 2013)

Tomi Takamaa: 875 grammaa - Pirpanan tarina (esikoisteos)

Sari Pöyliön Pölynimurikauppias lähtee Kirjakaapin avaimen Jonnalle.

Toni Morrisonin Rakkaus lähtee Oksan hyllyn Marikalle.

Alice Munron Viha, ystävyys, rakkaus lähtee Kirjakaapin kummituksen Jonnalle.

Helena Meripaasin Koppakuoriaiskevät lähtee Henna73lle.

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme lähtee Lukuisan Lauralle.

Tomi Takamaan Pirpanan tarina lähtee Aili Mummolle.

Arvonnassa käytin kuvassa olevaa peltilaatikkoa, josta oma saarimieheni nosti voittajaliput. Jokainen kirja arvottiin erikseen. Ozzy 7kk toimi jälleen arvovaltaisena tuomarina ja hyväksyi arvontatulokset heilauttamalla häntäänsä.

Yhteystiedot voitte lähettää sähköpostiosoitteeseen maimalaak@gmail.com
Lämmin kiitos onnittelijoille ja arvontaan osallistujille.

Keväiset onnentoivotukset kaikille voittajille :)

Jukka Itkonen: Koipihumppa - Runoja lapsille

Jukka Itkosen runokirja Koipihumppaa sisältää ratkiriemukkaita runoja lapsille ja runoihmisille. Koipihumpassa on 44 runoa, jotka pääasiassa kertovat mm. eläimistä, hyönteisistä, Napaseudun pastoreista ja tietysti luonnosta. Seuraavan runon nimestä voivat uudet kirjablokkaajat ottaa vinkkiä kirjabloginsa nimeen. Tämä runo on kaikille kirjablokkaajille tarkoitettu (minun mielestä).

Kirjatäi, kirjahyllyn asukas

Olen lukenut
Seitsemän veljestä,
olen kahlannut Kalevalan.

En jätä mitään kesken,
kun sen joskus kerran alan.

En pitänyt Kiven kielestä,
raivostutti
se kielenkäyttö.

Kirjahyllyssä mekkaloin,
piti antaa maailmalle näyttö.

Vaikka olen pieni kooltani,
suurten lailla häiriköin.
Kiven kirjan sivu sivulta
minä äkäpäissäni söin.

Mutta näyttää olevan puolensa
hyvässä
ja pahassa:

Nyt ne hemmetin veljekset
melskaa minun mahassa!

Koipihumpan olen saanut tytöltäni lahjaksi. Jostakin syystä saan häneltä aina lastenkirjoja lahjaksi. En pane pahakseni, sillä lastenkirjat ovat kivoja, varsinkin tämä runokirja viehättää kovasti, sillä runoissa on runsaasti sanomaa ja huumoria, jota täytyy hieman makustella alkuunsa. Kirjan kuvitus on myös hauska ja sen on tehnyt Christel Rönns. Jukka Itkonen on tuottelias kirjailija, runoilija, lauluntekijä ja muusikko. Kirjailija on saanut myös lukuisia palkintoja tuotannostaan, jota en ihmettele ollenkaan. Laitetaanpa sammakko humppaamaan :)

Sammakon koipihumppa

Ensin olin muna,
sitten nuijapää.

Nuijapäänä vietin
kalan elämää.

Sen jälkeen odottelin
muodonmuutosta.

No, kyllä muoto
muuttui ja
nytpä olen jo
      sinne
tänne
              hyppelevä
iso
                     sammakko.

Jukka Itkonen, Koipihumppaa - Runoja lapsille
Kuvitus Christel Rönns
Otava 2005
s. 46

Antoine de Saint-Exupery: Pikku Prinssi

Lapsuuteni ja koko elämäni tärkeimpiin kirjoihin on kuulunut Pikku Prinssi. Antoine de Saint-Exuperyn lastenkirjaa Pikku Prinssi on luettu ja painettu valtavat määrät. Itselläni on vuonna 1996 painettu kirja, joka silloin oli 21. painos Suomessa. Yhteensä kirjaa on painettu yli 200 miljoonaa kappaletta ja se kuuluu maailman luetuimpiin kirjoihin. Le Petit Prince ilmestyi vuonna 1944, mutta kirjan sanomat eivät vanhene, ne ovat: ystävät ovat tärkeitä, sydämellään näkee parhaiten ja silmillä ei näe kaikkea.

Kirjailija joutui laskeutumaan lentokoneella aavikolle Afrikassa, jossa hän tapasi pikku prinssin. Prinssi pyysi häntä piirtämään itselleen lampaan. Päivä päivältä kirjailija tutustui tähän hiljaiseen pieneen poikaan yhä paremmin. Selvää oli, että prinssi oli kotoisin joltakin tähdeltä, jossa oli tulivuoria ja tähti oli hyvin pieni. Tähti piti siistiä joka päivä baobabi-puiden siemenistä. Baobabit kasvoivat valtavan suuriksi ja pystyivät tappamaan tähden juurillaan. Tällä vertauskuvalla kirjailija viittasi natseihin, jotka ujuttivat lonkeroitaan joka paikkaan. Kirja on kirjoitettu toisen maailmasodan aikana. Ensimmäisen kerran kirjailija oli kertonut pikku prinssistä vuonna 1935 lehtiartikkelissaan.

Pikku prinssi oli ollut maassa melkein vuoden etsimässä ystävää, sillä hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Pikku prinssi kertoi kirjailijalle tähdestään ja omasta ruususta. Pikku prinssi rakasti kukkastaan kovasti, mutta silti hän lähti tähdeltään. Prinssin ja ruusun tarinaa on verrattu kirjailijan ja hänen vaimonsa suhteeseen.

Lähtöaamuna hän siivosi hyvin jälkensä. Hän nuohosi huolellisesti toiminnassa olevien tulivuorten kraaterit. Niitä oli hänellä kaksi. Ja ne olivat hyvin mukavia ja käytännöllisiä aamuteen lämmittämistä varten. Sitten hänellä oli myös yksi sammunut tulivuori. Mutta kuten hän sanoi, ” Ei voi koskaan olla varma!” Ja niinpä hän nuohosi myös sammuneen tulivuorensa kraaterin.

Lähdettyään tähdeltään pikku prinssi kiersi eri tähtiä etsien työtä ja koettaen hankkia tietoja ja oppeja. Ensimmäisellä tähdellä asui kuningas, seuraavalla Turhamainen, kolmannella asui Juoppo, neljännellä tähdellä asui Liikemies, viidennellä tähdellä oli katulyhty ja sen sytyttäjä, kuudennella tähdellä asui Herra, joka kirjoitti valtavia kirjoja, ja seitsemäs tähti oli Maa.

Maa ei olekaan mikään mitätön kiertotähti! Siellä on satayksitoista kuningasta (mukaan luettuina myös neekerikuninkaat), seitsemäntuhatta maantieteilijää, yhdeksänsataatuhatta liikemiestä, seitsemän ja puoli miljoonaa juoppoa ja kolmesataa yksitoista miljoonaa turhamaista, eli toisin sanoen noin kaksi miljardia isoa ihmistä. Jotta saisitte pienen kuvan Maan mittasuhteista, voin kertoa, että ennen kuin sähkövalo keksittiin, täytyi sen kaikilla kuudella mantereella pitää kokonaista lyhdynsytyttäjien armeijaa – niitä oli tarkalleen neljäsataakuusikymmentäkaksituhattaviisisataa yksitoista.

Ensimmäinen tapaamansa olento Maan pinnalla oli käärme. Prinssi pystyi juttelemaan eläinten ja kasvien kanssa. Seuraava aavikossa tapaama kasvi oli kukka. Sitten kohdalle osui kaiku ja sen jälkeen ruusutarha. Pian ilmestyi kettu näyttämölle.

Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.

- Ole hyvä… kesytä minut! se sanoi.

- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.

- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!

Prinssi tapasi myös kiireisiä ihmisiä matkallaan. Pikku prinssi kertoi tapaamisistaan ihmisistä kirjoittajalle erämaassa. Kirja on satukirja, mutta se on myös paljon muuta. Uskon, että kirjan tarinoista löytyy paljon pohdittavaa lasten kanssa. Kirjan lopussa oli tullut aika, jolloin pikku prinssin oli aika lähteä tähdelleen. Tämä tarinan osa on surullisin kohta kirjassa. Vertaan tapahtumaa kuolemaan. 

Nyt olen jo vähän unohtanut suruani. Tarkoitan… en kokonaan. Mutta tiedän pikku prinssin saapuneen tähdelleen, koskapa aamunkoitossa en enää löytänyt hänen ruumistaan. Ei se ollutkaan mikään kovin painava ruumis… Ja öisin kuuntelen niin mielelläni tähtiä. Ne helisevät kuin viisisataa miljoonaa tiukua…

Antoine de Saint-Exupery, Pikku Prinssi
kuvitus Antoine de Saint-Exupery

suom. Irma Packalén

WSOY 1996 21.painos

Le Petit Prince 1944

ensim. suomenkielinen painos ilmestyi 1951

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Tunnen sinut paremmin kuin kukaan muu. Tunnen sinut paremmin kuin tunnet itsesi. Tiedän sinusta kaiken.

Salla Simukan kirjatrilogia valloittaa maailmaa, sillä sen julkaisuoikeudet on myyty jo 37 maahan. Kirjojen nimet ovat saaneet nimensä vanhasta sadusta, Lumikista. Kirjojen päähenkilön nimi on tietysti Lumikki. Ensimmäisen osan nimi on Punainen kuin veri, joka vanhassa sadussa tarkoitti Lumikin huulia. Toisen kirjan nimi on Valkea kuin lumi, joka sadussa tarkoitti Lumikin ihoa ja kolmannen kirjan nimi on Musta kuin eebenpuu, joka sadussa tarkoitti Lumikin hiuksia. 

Vanhassa Lumikki-sadussa Lumikki puraisi myrkkyomenaa ja kuoli. Musta kuin eebenpuu teoksen kannessa on musta omena, joka viittaa joulunäytelmään, jota ilmaisutaitolukion oppilaat harjoittelivat. Lumikki esitti näytelmässä tietysti pääosaa. Hänen poikaystävänsä Sampsa esitti metsästäjää. Lumikki haaveili edelleen Liekistä, joka oli jättänyt Lumikin vuotta aiemmin mennäkseen sukupuolenkorjausleikkaukseen. Liekki oli murtanut Lumikin sydämen ja Lumikki oli pitkään ollut masentunut Liekin lähdön jälkeen. Nyt Liekki oli tullut takaisin ja halusi jatkaa siitä, mihin he olivat jääneet. Kumman Lumikki valitsi, Sampsan vai Liekin, se kannattaa lukea kirjasta. 

Hän seisoi Lumikin takana. Hymyilevänä. Todellisena. Hän näytti ehkä vähän vielä enemmän pojalta kuin puolitoista vuotta aiemmin, hiukset olivat lyhyemmät ja vaaleammat, asennossa oli uudenlaista tyyneyttä ja itsevarmuutta, mutta muuten hän näytti aivan samalta. Jäänsiniset silmät olivat samat, ja Lumikki upposi niihin hetkessä, kuin olisi rikkonut ajatuksenohuen jääriitteen ja sukeltanut avantoon.

Ennen kuin kirjassa oltiin niin pitkällä, oli Lumikki joutunut outojen tapahtumien kohteeksi. Kirjassa oli jännitystä ja vaarallisia tapahtumia edellisten kirjojen tapaan. Lumikki oli saanut peräänsä Varjon, joka lähetti hänelle tekstiviestejä, tiesi hänestä asioita, joita muut eivät tienneet ja pelotteli ihmisten surmilla. Musta kuin eebenpuu oli jännityskirja, joka oli luettava kannesta kanteen heti, sillä se oli todella koukuttava. Kirja oli upea loppu sarjalle, joista jokainen kirja on ollut jännitystä täynnä. Kirjojen punaisena lankana kulki Lumikki-satu, joka yhdisti kirjat kokonaisuudeksi nimiä ja kirjan kansikuvia myöten. 

Lumikki oli kokenut yksinäisyyttä ja oli ollut koulukiusattu lapsi. Hänellä ei ollut sisaruksia, mutta jokin salaisuus perheessä oli, joka halusi tulla esille. Edellisessä kirjassa Lumikki alkoi muistaa hyvin varhaisia lapsuusmuistoja, joissa hänellä olisi ollut sisar, mutta heidän perheessä ei puhuttu asioista, eikä Lumikki löytänyt kotoa mitään sisareen viittaavaa. Oliko Lumikilla sisko ja mitä siskolle oli tapahtunut, jatkui Musta kuin eebenpuu kirjan yhtenä teemana. Toinen vahva teema oli pakkomielteinen rakastaja, jonka henkilöllisyys yllätti minut kirjan lopussa. Yksi teemoista oli seksuaalisuus. Toivon reipasotteisesta Lumikista vielä lisää kirjoja, sillä kirjat sisälsivät runsaasti nuoria koskettavia aihepiirejä, joita on hyvä käsitellä jännittävien tarinoiden sisällä. Trilogian kansikuvat ja ulkoasut saavat minulta extraplussaa, sillä ne kuvaavat hienosti kirjojen sisältöä. ****+++

Voi pieni Lumikki. Elämässä tulee joskus yllätyksiä. Kaikki ei menekään niin kuin kuvittelit. Joskus lasiarkusta pääsee pois tuosta vain. Mutta tämä ei ole näytelmää. Tämä ei ole satua. Tämä on totta. Ja todellisuudessa lasiarkun kansi on tietenkin ruuvattu kiinni.

Salla Simukka, Musta kuin eebenpuu

Kannen ja ulkoasun suunnittelu Laura Lyytinen

Tammi 2014

s. 192

Sami Malila ja Tove Jansson: Muumilaakson puutarhakirja ja lastenkirjaviikko

Tämä viikko on lastenkirjaviikko ja blogeissa esitellään tällä viikolla lastenkirjoja. Olin jo katsellut kirjahyllyssäni olevaa Muumilaakson puutarhakirjaa, sillä se vaati tulemaan esittelyyn näin keväällä. Lisäksi sen kansikuva on niin iloisen aurinkoinen, että toivon sen tuovan jokaiselle lukijalle aurinkoista mieltä. En voi sanoa, että puutarhaharrastus on vienyt pikkusormeni, sillä se on vienyt koko naisen. No sanotaan, että pienikokoisen naisen, niin voin iloisella mielellä uppoutua myös Muumilaakson puutarhakirjan sivuille. Kirjan olen saanut omalta tytöltäni lahjaksi. Tietysti vakavahenkiset puutarhakirjat kirjahyllyssä vaativat muumimaista rentoa otetta puutarhaharrastukseen, ettei se pääse lipsahtamaan liian vakavaksi touhuksi.

Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista, retiiseistä ja perunoista, miten ne pyöristyivät ja kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta. Niistä perhe saisi syötävää. Kaikki tämä olisi tosin vasta ensi kesän onnea, mutta se ei merkinnyt mitään. Äidillä oli aina jotain mistä uneksia. Ja hänen kaikkein salaisin unelmansa oli omenapuu.(Muumipappa ja meri)

Muumilaakson puutarhakirjan tekstin on kirjoittanut Sami Malila ja värikylläiset piirrokset on tehnyt Elina Vanninen. Puutarhavinkkien ja ohjeiden seurana on Tove Janssonin piirroksia ja lyhyitä lainauksia eri muumikirjoista. Muumilaakson puutarhakirjasta on saatu erinomainen perusteos aloitteleville puutarhaharrastajille sekä tietysti lapsille ja lapsenmielisille. Muumilaakso on oikea puutarha- ja luontoihmisen paratiisi, sillä Tove Jansson piirsi sinne runsaasti puita, kukkia ja vihanneksia. Koska karulla kalliosaarella ei ollut mahdollisuutta perustaa puutarhaa, Muumimamma maalasi ruusuja, omenapuita, kukkia, salaatteja ja herneenvarsia majakkarakennuksen seinään. Samanlainen haaveilija olen minäkin ja tunnustan, että seiniltä löytyy itse piirrettyjä kukkatauluja.

Muumilaakson puutarhakirja sisältää 28 hienosti suunniteltua puutarhanhoitoon ja kasvien kasvatukseen liittyvää lukua. Lukujen otsakkeet antavat jo vinkkiä siitä, mitä kussakin luvussa kerrotaan ja tietysti harrastus aloitetaan suunnittelusta. Suunnittelun jälkeen käsitellään työkalut. Kasvit vaativat valoa, kastelua ja lannoittamista. Eikä kannata unohtaa istuttaa niitä siemeniä itämään. Tietysti puutarhanhoito vaatii harvennusta, kitkemistä ja kastelua. Rikkaruohoista voi löytyä myös huvia ja hyötyä, älä unohda sitä. Puutarhan voi perustaa myös parvekkeelle. Tietysti eläimet pitävät kasveista ja herkuttelevat niillä, mistä ne tietävät, että mikä on sallittua ja mikä ei. Kirjan sivuilta löytyy hauskaa tietoa myös kompostoinnista.

Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.

- Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Sitten se selviää kylmästä yöstä.

- Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia. (Taikatalvi)

Sami Malila ja Tove Jansson, Muumilaakson puutarhakirja

Kuvitus Tove Jansson ja Elina Vanninen

WSOY 2007

s. 57

Sara Blӕdel: Vain yksi elämä

Viime vuonna ilahduin tanskalaisen Sara Blӕdelin dekkarista Nimimerkki Prinsessa, jonka päähenkilö oli kööpenhaminalainen etsivä Louise Rick. Blӕdel on jatkanut Louise Rick - sarjaansa Vain yksi elämä dekkarilla, jonka alussa kalastaja löysi nuoren maahanmuuttajatytön upotettuna veteen. Vyötärölle oli kiedottu köysi ja köyden päähän betonilaatta. 

Louise sai komennuksen avustamaan rikoksen ratkaisussa, koska hänellä oli kokemusta etnisistä rikoksista. Edellinen etnisen rikoksen uhri makasi epäonnistuneen murhayrityksen vuoksi sairaalasängyssä. Louisen mielestä hän ei ollut mikään asiantuntija etnisissä rikoksissa. Työparikseen Louise sai Kim Rasmussenin. Edellisessä kirjassa Louise erosi avomiehestään, joten nyt oli kiireellisen työn lomassa mahdollisuuksia rakkausrintamalla, mutta halusiko Louise uuden suhteen?

Louisen paras ystävätär Camilla on toimittaja. Myös hän jahtasi rikollisia samoissa rikoksissa Louisen kanssa. Camillan mielestä poliisit tutkivat rikosta väärästä näkökulmasta, kun pitivät tytön murhaa kunniamurhana ja etsivät rikollista tytön perheenjäsenistä. Camillasta tuli murhatun tytön äidin tukija, mutta samalla hän onki tietoja ja kirjoitti artikkeleita lehteensä. Pian lehti sai lisää murhauutisia.

Vain yksi elämä ei mielestäni ole yhtä tasokas kuin Nimimerkki Prinsessa oli. Jotenkin tuntuu, että tällä kertaa poliisit keskittyivät ajelemaan ympäriinsä ja käymään aina kysymässä juttuun kuuluvilta ihmisiltä kysymyksiä, joihin olisivat saaneet vastaukset myös puhelimella. Tuo ajeleminen paikasta toiseen edestakaisin tuntui epätodennäköiseltä. Hiukan pysähtyessään tutkimaan valokuvia, Louisella sytytti, mutta ei hän keskittynyt miettimään sitäkään johtolankaa, vaan taas oltiin Kimin kanssa matkalla ja rikos ratkesi sitten yks kaks yllättäen.

Kirjan vahvimmat teemat ovat maahanmuuttajat ja heidän kulttuurierot verrattuna tanskalaisiin. Kirjan henkilöiden kesken käytiin oikein palopuheita maahanmuuttajista, puolesta ja vastaan ja jälleen kerran kirjailija nosti esille epäkohtia, jotka puhuttelevat varmasti monia ihmisiä. Kirjan kansikuvasta haluan valittaa, sillä muslimityttö, joka nostettiin vedestä, oli pukeutunut pitkähihaiseen puseroon ja kaulassa oli pieni kultainen sydän kultaketjussa. Kansikuva on niin huonosti valittu, että pudotan yhden tähden sen vuoksi pois. Mutta lisään plussan perään, koska Louisen tunne-elämä sai vipinää. ***+

Kun Louise oli lukenut Samran päiväkirjan melkein kokonaan, hänen mahassaan kiersi. Päiväkirja piirsi kuvaa pirstaleisesta tytöstä, joka yhtäältä teki parhaansa täyttääkseen vanhempien odotukset ja vaatimukset ja toisaalta pyrki sopeutumaan uuteen maahan ja uusiin ystäviin. Oman identiteetin hakemisen vaikeus näkyi selvästi: oliko hän nyt tanskalainen vaiko yhä jordanialainen muslimityttö?

Sara Blӕdel, Vain yksi elämä

suom. Virpi Vainikainen

Karisto 2014

Kun ét liv 2007

s. 358

Leon Leyson: Poika joka pelastui - Schindlerin listan kuopus

Veljilleni Tsaligille ja Hershelille, ja kaikille niille pojille ja tyttärille, siskoille ja veljille, vanhemmille ja isovanhemmille, jotka menehtyivät holokaustissa, sekä Oskar Schindlerille, jonka jalot teot tosiaankin pelastivat ”koko ihmiskunnan”. Leon Leyson

Toisen maailmansodan aikana puolalaissyntyinen Leon Leyson oli nuorin työntekijä Oskar Schindlerin tehtaalla. Leon Leyson oli juutalainen, joten Oskar Schindler pelasti hänet varmalta kuolemalta. Leysonin isä, äiti ja veli olivat tehtaalla töissä. Yöt he viettivät tehtaan viereen rakennetulla keskitysleirillä, jota ss-miehet vartioivat. SS-miehet tekivät tehtaalla tarkastuksia koko ajan, joten Schindlerin ei ollut helppoa pelastaa juutalaisia, mutta hän teki uskomattoman teon ja pelasti 1100 ihmisen hengen. 

Leonin elämän kauhut alkoivat hänen ollessa kymmenen vuotta ja ne päättyivät kuuden vuoden päästä, kun Oskar Schindler sanoi heille, että olette vapaita. Leon Leyson kirjoitti kokemuksistaan kirjan Poika joka pelastui – Schindlerin listan kuopus, mutta ehti kuolla ennen kirjan julkaisemista. 

Juutalaisia syrjittiin Puolassa ennen saksalaisten miehittäessä Puolan. Juutalaiset eivät saaneet mm. omistaa maata. Leon oli tottunut siihen, että osa ihmisistä kivitti häntä, pientä poikaa, joten hän oli tottunut selviytymään ja piiloutumaan. Näistä tavoista oli hyötyä keskitysleireillä. Sodan loputtua perhe palasi takaisin Puolaan, Krakovaan. Kaupungin 60 000 juutalaisesta vain muutama tuhat palasi takaisin. Syrjiminen ja syyttely eivät olleet loppuneet. Ihmiset eivät oppineet sodasta mitään.

Kun Leon oli 19-vuotias, hän sai maahanmuuttoluvan ja muutti vanhempineen Yhdysvaltoihin, opiskeli opettajaksi ja kävi armeijan. Armeija-aikana hän meni istumaan linja-auton takapenkille, josta kuljettaja tuli ajamaan hänet pois ja sanoi penkkien kuuluvan neekereille. Leon oli kauhuissaan siitä, että maa, joka oli pelastamassa juutalaisia, kohteli oman maan kansalaisia syrjivästi ja epäoikeudenmukaisesti.

Leon Leyson eli elämänsä kertomalla kärsimyksistään vain lähiomaisilleen, vaimolleen ja lapsilleen. Kaikki muuttui, kun eräs sinnikäs toimittaja halusi häneltä haastattelun ja se julkaistiin lehdessä. Tämän jälkeen Leyson kulki pyydettäessä puhumassa omista kauhukokemuksistaan ja toisen maailmansodan ajoista eri tilaisuuksissa ja kouluissa. Hän teki sitä vapaaehtoisesti ja ilman palkkioita.

Kirjan loppuosassa on vankiluettelo, jossa on Leysonin nimi, kuvia Leon Leysonista perheenjäsenten kanssa ja myös Oskar Schindleristä. Sota ja maiden miehittäminen ei ole loppunut maapallolta toisen maailmansodan jälkeen, vaan niitä on koettu sen jälkeen myös Euroopassa. Tänä päivänä jännitetään Krimin tilannetta, jonka neuvostoliittolaiset ovat miehittäneet. Tälläkin hetkellä moni lapsi ei saa ruokaa tai pelkää kuolemaa, aseita ja kidutuksia Leon Leysonin tavoin. ***** 

Lokakuu 1944. Olen alasti. Pääni on ajeltu. Värisen kylmästä ja pelosta. Minua ympäröi täydellinen pimeys. Vähitellen yö muuttuu päiväksi. Olen yhä alasti, juoksen kivikasvoisten vartijoiden ohi. Yritän todistaa heille miten hyvässä kunnossa olen. Seuraava päivä sarastaa. Nyt olen pukeutunut rääsyihin. Minulla ei ole aavistustakaan, miten kauan olen ollut täällä. Kolme päivää? Kolme viikkoa? En tiedä.

Leon Leyson, Poika joka pelastui – Schindlerin listan kuopus

suom. Annika Eräpuro

Tammi: teos on julkaistu suomeksi Vainojen uhrien muistopäivänä 27.1.2014

The Boy on the Wooden Box 2013

s. 194 + kirjailijan jälkisanat, valokuvat ja lähiomaisten kirjoitukset

Maria Autio: Varjopuutarha

Maria Aution kauniskantinen Varjopuutarha kertoo Pihlasta, lievästi autistisesta tytöstä, joka joutuu kohtaamaan omia ja muiden pelkoja erilaisuutensa vuoksi. Pihla erotetaan luokassa sermin taakse ja hänen päässään pidetään kuulokkeita aistiyliherkkyyden vuoksi. Kirjan sivuilla lukija perehtyy autismiin liittyviin näkyviin oireisiin mm. käsien heiluttamiseen, kömpelyyteen ja kyvyttömyyteen hillitä itseään, mutta myös näkymättömiin oireisiin kuten heikkoon sosiaaliseen kommunikointiin. Pihlan oli vaikea ystävystyä, joten hän oli yksin. Jopa omat siskokset häpesivät häntä. 

Sermien takaa en nähnyt muita lapsia. Välillä kapusin tuolille ja kurottelin varpaillani kurkistaakseni reunan yli. Pian käperryin takaisin kolooni. Tunsin itseni oudoksi hyönteiseksi, jolla oli isot, pullottavat verkkokalvot. Hyönteinen oli suljettu pulloon tai tulitikkurasiaan. Mutta jättimäiset kuulosuojaimet päässänikin, sermit ympärilläni, minä kaipasin kiihkeästi kaveria. Ymmärrätkö sinä sitä, Kronos?

Kirjan sivuilla Pihla muistelee lapsuuttaan koulukiusattuna erityislapsena. Kiusaaminen helpottui lukioon mennessä eikä hänellä ollut enää näkyviä sermejä ympärillään, ne olivat muuttuneet näkymättömiksi, mutta edelleenkään hänellä ei ollut kavereita. Äiti yritti ehdotella autisminuorten kerhoa, mutta Pihla kulki mieluummin yksin omassa varjopuutarhassa. Eräänä päivänä varjopuutarha muuttui kauhujen paikaksi, jonne Pihla ei pystynyt palaamaan pitkään aikaan.

Kirjan sivuilla tutustutaan nuorten elämään peruskoulun jälkeen: kotibileisiin, muotivaatteisiin, seurusteluun, lukioon ja ammattikouluun, huumeidenkäyttöön, koulukiusaamiseen, väkivaltaan. Kirjan sivuilla sivutaan jopa koulusurmien uhkaa ja netti- ja kännykkäkiusaamista. Pihlan elämä ei ollut helppoa erilaisuutensa vuoksi ja sen vuoksi, että muut eivät hyväksyneet erilaisuutta, vaan katsoivat oikeudekseen pilkata Pihlaa. Kiusaamiseen yhtyivät myös kasvatusalan ammattilaiset, rehtori ja opettajat. 

Varjopuutarha on Pihlan kasvukertomus hyväksymään itsensä erilaisena ja etsimään vertaisia. Kirjan sanoma on vahva, jokaisen lukijan tulisi ajatella omia ennakkoluulojaan ja käyttäytymistä erilaisten ihmisten parissa. Kirja on hieno lukukokemus nuorille, ja suosittelen sitä varsinkin kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.

Ja juuri sinä yönä ajattelin ensimmäistä kertaa sinua, Kronos. Ristin sinut sillä hetkellä, kun ymmärsin olevani aikatunnelissa: minun piti vain jaksaa odottaa. Tunnelissa olisi nihkeää ja koleaa kuin öisessä teltassa. Uhkia ja vaaroja riittäisi. Mutta kun näin sinut perillä, tiesin että tulisin jaksamaan. Aikatunneli oli kuin makuupussi, jossa minä nukuin. Tai perhosen kotelo. Mutta karvaisella toukallakin tulisi olemaan vielä hetkensä. Vetoketju aukeaisi. Kotelo halkeaisi. Silloin se osaisi tanssia.

Maria Autio, Varjopuutarha *****

Karisto 2014

s. 202

Kannen kuva Marc Owen

ps. Lue myös arvosteluni Kristine Barnettin kirjasta Ihmeellinen mieli - Poikani tarina. Kirja kertoo kirjoittajan omasta pojasta, joka on autistinen.