Leena Lander: Tummien perhosten koti

Leena Landerin Tummien perhosten koti on kirja, jonka luen aina muutaman vuoden välein. Olen katsonut myös kirjasta tehdyn elokuvan pariin kertaan. Joka kerta kirjan tunnelma, huippuluokan teksti ja tarina vangitsevat lumovoimallaan. Kirja on kertomus pojasta, joka syntyi filosofian tohtorin ja ekonomin lapseksi. Ulkoisesti hyväosainen perhe ei ollut sitä perheen sisältä, joten perheen pojat otettiin huostaan. Vanhempi pojista Juhani joutui poikakotiin, joka sijaitsi Saaressa. Lopulta Juhani pääsi keskikouluun ja pois Saaresta, mutta menneisyys ei jättänyt häntä rauhaan. Hän joutui muistoissaan palaamaan Saareen, kun työpaikka oli tutkinut hänen taustansa. Työpaikan johtaja oli kiinnostunut Saaressa tapahtuneesta kuolemantapauksesta.

Tyyne on tarkkasilmäinen ja näkee: vielä tuostakin pojasta harmia seuraa. Niin kuin kaikista muistakin. Enkeliä ei heidän joukossaan ole ollut, eikä tule.

Vielä johtajan on tuota piestävä, kiskaistava siltä housut kinttuihin ja piiskattava suoraan paljaille takamuksille niin kuin muitakin. Piiskattava vaikka se kuinka kiemurtelisi ja nyyhkisi ja vannoisi viattomuuttaan!

Ei niistä muuten ihmisiä tule.

Tyyne oli karjakkona ja eläintenhoitajana Saaressa. Tyynen lisäksi Saaressa asui johtajan perhe. Johtaja rakasti kasvatustyötä ja kuritti poikia ahkerasti. Hänen mielestään pojat tarvitsivat kehittyäkseen kunnon miehiksi raakaa työntekoa. Jostakin syystä johtaja päätti alkaa kasvattaa maatilalla silkkiperhosentoukkia. Perhosista tuli nuorelle Juhanille intohimoinen tutkimuskohde, johon hän käytti jopa vähäiset yöunensa. Juhani ei ollut ainoa, joka valvoi Saaren yössä. Salaisissa paikoissa rakastunut pari vietti kiihkeitä rakkauden öitä. Nuori mies vannoi kuolemaa sille, joka kertoo heidän suhteesta.

Nainen katsoo ympärilleen etäisin silmin.

- Me olemme harjoittaneet huoruutta tässä huoneessa ja nyt perhoset näyttävät tältä…

- Ei ne nyt niin häävin nättejä ole, mutta en mä silti käsitä mitä meidän köyrimiset siihen kuuluu, poika vastustelee vaimeasti, tietämättä kummasta pitäisi huolestua enemmän, naisen yhä kummallisemmaksi käyvästä käytöksestä vai perhosten ulkonäöstä.

Tummien perhosten koti on runsaasti palkittu kirja eikä ihme, sillä se on uskomattoman hieno klassikkoteos. Kirjan aihe on maanläheinen ja karu nuoren pojan kasvukertomus olosuhteissa, jonne joutumiseen vaikutti omien vanhempien mieltyminen päihteiden käyttöön ja perheväkivalta. Kirja on käännetty monelle kielelle, jopa arabiaksi, joten aihepiiriltään kirja sopii useamman maan lukijoiden kirjallisuusmakuun. Kirja on todellinen suomalaisen kirjallisuuden tumma helmi.

Saari.

Mies ajattelee sitä. Syvyyksissä väriseviä vesililjoja, meren vihreää hengitystä, näkinkenkiä.

Saari on aloittanut hitaan laulun miehen päässä, sarjan toistuvia kuvia.

Niissä kuvissa poika ei ole enää poika vaan eläin, joka nuuhkii ja tunnustelee maata ja kasveja ja kivien muotoja. Meri kohajaa ja maa hehkuu ja eläin ui, polskii, möyrii, juoksee, nakertaa omia väyliään meren ja veden salattuihin onkaloihin.

Leena Lander, Tummien perhosten koti *****

Tammi 2008, 12. painos

alkuperäisteos 1991

s. 322