John Irving: Kaikki isäni hotellit

Keltaisen kesän lukulistalle valikoitui pokkarialesta sydämeni kauan sitten vienyt John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Jälleen kerran uppouduin hotellinpitäjäksi kaikkine hullunkurisine henkilöineen ja tapahtumineen. Vähän aikaa luettuani kirjaa ilmoitin miehelleni, että minä haluan hotellin, ehkä sellaisen vanhanaikaisen Villan, joita näin kesälomalla Hangossa. Irvingin kirja kertoi perheestä, jonka isä oli kirjassa eri hotellien työntekijä, omistaja tai yhteistyökumppani, mitä milloinkin. Muu perhe seurasi aina isän mukana. Perhe muutti jopa Wieniin auttamaan isän ystävän hotellin pelastamisessa. Perheen keskimmäinen poika John oli kirjan kertojaääni, joka kirjan alussa oli pieni poika ja lopussa nelikymppinen mies.

Sinä kesänä, kun isä osti karhun, meitä ei vielä ollut olemassakaan – meitä ei ollut vielä edes siitetty: ei Frankia, meistä vanhinta, ei Frannya, äänekkäintä, ei minua joka tulin seuraavaksi eikä kuopuksia, Lillyä ja Eggiä. Isä ja äiti olivat saman kaupungin kasvatteja, tunteneet toisensa koko ikänsä, mutta heidän ”liittonsa”, kuten Frank sanoi, solmittiin vasta kun isä oli ostanut karhun.

Kirjassa oli kaksi karhua, jotka toivat kirjan tarinaan kumpikin omanlaisensa säväyksen. Ensimmäisen karhun avulla perheen isä hankki opiskelurahansa Harvardiin. Rahat tulivat tarpeeseen, sillä perheeseen syntyi liuta lapsia nopeaan tahtiin. Isä kuitenkin valmistui lopulta, kävi sotimassa ja pääsi opettajan hommiin. Karhu eleli perheen rakkaana lemmikkieläimenä.

”Kuulkaas nyt”, isä sanoi kärsimättömänä. Franny ja minä jäykistyimme. Frank väijyi jossain oven takana – Lilly vihelteli jossain lähettyvillä - ”Kuulkaas nyt”, sanoi isä. ”Se mitä tämä kaupunki kaipaa on hotelli.”

Ruokapöytään lankesi hiljaisuus. Hotelli. Franny ja minä tiesimme, että hotelli oli tehnyt lopun Earlista. Hotelli oli valtava rappeutunut paikka, jossa haisi kalalta ja jota vahdittiin pyssyt kourassa.

”Miten niin hotelli?” äiti sanoi viimein. ”Sinähän olet aina sanonut, että tämä on kurja loukko kaupungiksi – kukas tänne tahtoisi tulla?”

”Ehkei niinkään tahdo”, isä sanoi, ”mutta kun on pakko.”

Hotellin nimeksi tuli Hotelli New Hampshire, myös kaksi muuta hotellia nimettiin samalla nimellä. Perhe luopui ensimmäisestä hotellista, koska isän ystävä pyysi hänen apuaan Wieniin. Wienin reissu oli aika kohtalokas kaikin puolin, sillä hotelli ja sen asukit olivat todella omaperäisiä. Isä oli kuitenkin sijoittanut rahansa hotelliin, joten Wienin matka kesti tapahtumarikkaat seitsemän vuotta. Wienin hotellissa asui kirjan toinen karhu.

Lilly ei ollut odottanut näkevänsä karhua irrallaan aulassa. Eikä meistä kukaan ollut odottanut näkevänsä sitä röhöttämässä sohvalla vastaanottopöydän takana lyhyet koivet ristissä sohvan käsinojalla: se näytti lukevan sanomalehteä (se oli ilmeisesti todella älykäs karhu, aivan kuin Freud oli väittänyt), mutta Lillyn kirkaisu sai sivut kirpoamaan sen tassuista ja se koetti käyttäytyä karhuiksi.

Kaikki isäni hotellit teos kertoi omalaatuisesta Berryn perheestä, jonka jokainen jäsen tunsi kuuluvansa perheeseen. Perheenjäsenet pitivät yhtä kaikenlaisissa vastoinkäymisissä. Tätä samaa perheyhteyttä luin myös John Irvingin Minä olen monta teoksessa. Irving nostaa seksuaalisuuden hyvin rehellisesti esille kirjoissaan. Seksuaalisuus ei ole pääjuoni, mutta kutkuttava sivujuoni. Minä olen monta kirjasta sai lukea mm. transsukupuolisuudesta, homoista, bi-seksuaaleista ja insestistä. Kaikki isäni hotellit kirjan sivuilta sai lukea homoista, lesboista ja sisarusten välisestä seksistä. Kumpikin perhe oli tavallaan esiintyjiä, sillä Kaikki isäni hotellit perheen näyttämöt olivat hotellit, kun taas Minä olen monta perheen näyttämöinä olivat teatterilavat.

Kaikki isäni hotellit kirja oli hellyttävä ja tarina oli kekseliäs. Kirjan tarinassa kuljettiin välillä muistoissa ja välillä vietettiin nelikymppisen Johnin elämää. Tarina oli runsas, mutta rakastettavan runsas. Irvingin kirja oli sympaattinen keitos elämäniloa ja surua. Suosittelen tätä klassikkoteosta, josta on tehty myös samanniminen elokuva (1984).

John Irving, Kaikki isäni hotellit *****

suom. Kristiina Rikman

Tammen keltainen pokkari 2012

ensimmäinen suom. kielinen painos 1981

The Hotel New Hamphshire 1981

s. 491