Ruotsalainen Linda Olsson kirjoittaa herkkiä kirjoja henkilöistä, jotka ovat yksinäisiä. Kauniskantisen ja kaunisnimisen Kun mustarastas laulaa kirjan päähenkilöt ovat kaikki yksinäisiä. He asuvat samassa talossa ja heidät erottaa kymmenien vuosien ikäero. Nuori kolmikymppinen Elias ja yli seitsenkymppinen Otto ovat ystävystyneet ja syövät kerran viikossa Oton laittaman illallisen. Otto on eläkkeellä ja Elias työskentelee kotona, joten molempien sosiaalinen ympäristö on pieni. Sitten taloon muuttaa viisikymppinen Elisabeth, joka piiloutuu asuntoonsa. Mikä voisi yhdistää näitä henkilöitä?
Ääniä tihkui eri puolilta. Käytävästä, kadulta ja viereisistä asunnoista. Joku veti yläkerrassa tuolin lattian poikki. Askelia. Ja kaikkein vaikeimpana: kaukaista puhetta. Vaimeita ääniä, merkkejä elämästä, kuin teräviä kynsiä, jotka raapivat hänen ihoaan.
Elisabethilla oli mielenterveysongelmia ja hän ei halunnut olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Olsson kirjoittaa sairauden piirteitä lempeästi. Kirjan tarina on kerrottu lempeästi, viipyellen ja rauhallisesti. Mihinkään ei ole kiire. Kukaan ei hoputa kirjan henkilöitä muuttumaan, mutta ajalla ja lähipiirin huolenpidolla on uskomaton vaikutus Elisabethin terveyteen.
Hän ei muistanut, milloin oli tavannut Vihreäpukuisen naisen ensimmäisen kerran. Tuntui kuin tämä olisi ollut olemasssa aina, pimeässä todellisuuden tuolla puolen.
Olen tavannut kirjallisuudessa aiemminkin vihreäpukuisia naisia, jotka ovat kuviteltuja henkilöitä ihmisen ajatusmaailmassa, mutta sairastuneen ajatuksissa todellisia. Kun olen kohdannut muistisairaita, jotkut ovat nähneet elävästi henkilöitä, mutta todellisuudessa niitä ei näy. Ihmisen aivot ovat ihmeelliset, kun ne luovat omia kuvitelmia esim. mielenterveysongelmien vaikutuksesta. Elias ja Otto saavat Elisabethin tulemaan ulos kodistaan, avautumaan ja kokemaan onnen tunteita.
Kun mustarastas laulaa kirjassa myöskin Elias ja Otto kokevat onnentunteita, mutta onni on enemmänkin onnenmurusia Ohlssonin kirjassa, ne tulevat ja ne menevät. Ihmisen on itse tiedettävä mikä on se oma onni ja mitä haluaa elämältä ja muilta ihmisiltä. Menneisyyden painolasti voi ihmeellisesti keventyä, kun antaa sille mahdollisuuden. Onko elämä elämisen arvoista on kuitenkin Elisabethin mielessä. Suosittelen kirjaa rauhallisten ja viipyilevien tarinoiden ystäville.
Kun mustarastas laulaa kirjassa myöskin Elias ja Otto kokevat onnentunteita, mutta onni on enemmänkin onnenmurusia Ohlssonin kirjassa, ne tulevat ja ne menevät. Ihmisen on itse tiedettävä mikä on se oma onni ja mitä haluaa elämältä ja muilta ihmisiltä. Menneisyyden painolasti voi ihmeellisesti keventyä, kun antaa sille mahdollisuuden. Onko elämä elämisen arvoista on kuitenkin Elisabethin mielessä. Suosittelen kirjaa rauhallisten ja viipyilevien tarinoiden ystäville.
"Ne ovat niin hauraita, niin kauhean haavoittuvaisia. Mustarastaan kaulan voi vääntää sormilla poikki. Mutta silti se pääsee nousemaan korkealle yläpuolellemme. Lentää meiltä tavoittamattomiin."
Linda Olsson, Kun mustarastas laulaa ****
suom. Anu-Irmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2015
s. 320
I skymningen sjunger koltrasten 2014
Mai, tämä kirja kuulostaa hyvältä aina nimeä myöten. Pidin kovasti Olhssonin kirjasta Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja sitten hänen toisestaankin, jonka nimeä en tähän nyt muista, mutta siinä oli joku epäuskottava loppu eli vieläkin vain tuo ensin lukemani on Lindalta minulle paras. Otan tämän lukuun heti kun ehdin, mutta sitä ennen se Takiainen.
VastaaPoistaKiitos tästä <3
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Sonaatti Miriamille ja Kaikki hyvä sinussa ovat Ohlssonin suomennetut teokset. Minulla on lukematta Kaikki hyvä sinussa, joka aiheeltaan kiinnostaa kovasti. Ohlssonin aihepiirit ovat yksinäisyys, ystävyys, mielenterveysongelmat, eli juuri minua kiinnostavat aiheet. Ohlsson kirjoittaa niin lempeästi, että on kuin kääriytyisi villashaalin sisälle ja joku ihana ihminen pitäisi huolta... juuri kun suru on vallannut mielen..
Poista