Häipyvä uni, silti läheinen vielä -
kirottu ajan katoava virta!
Kotiseutuni kolmenkymmenen kahden vuoden takaa!
Mao Tse-tung
Norjalaisen Per Pettersonin todella kirjan synkkiin sävyihin sopivassa kirjan nimessä, Kirottu ajan katoava virta, kirotaan aikaa joka katoaa, aikaa, jonka olisi voinut käyttää paremmin. Kirjan päähenkilö norjalainen Arvid oli elämänsä taitekohdassa, sillä avioero kolkutteli ovella ja oma äiti oli sairastunut vakavasti. Hän yritti parantaa välinsä äitinsä kanssa, mutta aika tuo viheliäinen aika katosi jonnekin alkoholihuuruihin.
Hän luuli tietävänsä kuka olin, mutta ei hän tiennyt. Ei rannalla tuona päivänä vuonna 1989, ei Bergersenin konditoriossa lähes viisitoista vuotta aiemmin, ei edes ennen kuin minusta tuli kommunisti. Hän ei pysynyt ajan tasalla, hän käänsi katseensa muihin asioihin. Hän näki minun tulevan kotiin eikä tiennyt missä olin ollut, hän näki minun lähtevän ulos eikä tiennyt minne menin; miten seitsemäntoistavuotias, miten kahdeksantoistavuotias, miten epätoivoinen taivaltaessani ylös alas pitkin Trondhjelmsveieniä, pitkin E6:a Veitvetin ja Grorudin välillä.
Kuullessaan sairastumisesta Arvidin tanskalaissyntyinen äiti lähti perheen tanskalaiselle kesämökille keskellä synkkää marraskuuta. Arvidin kuullessa äidin sairastumisesta, hän lähti äidin perään tarkoituksenaan olla ehkä äidin tukena ja puhua asiat selviksi. Kirjan sivuilla käytiin läpi Arvidin elämänkaarta lapsuudesta nykypäivään. Kaikki perheensisäiset traumat tulivat selviksi, mutta tulivatko ne selvitetyiksi, voi lukijat ottaa selvää.
Kirottu ajan katoava virta teoksessa päähenkilö Arvid teki töitä kirjapainossa ja kirjakaupassa, luki valtavasti kirjoja, joita lainattiin myös kirjan sivuilla. Päähenkilö oli kommunisti ja maolainen ja koki kirjassa Tienanmenin aukion verilöylyt, Berliinin muurin hajoamisen ja joutui muuttamaan käsityksiään oikeina pitämistään poliittisista näkemyksistä. Arvid oli todella sekaisin kaikista muutoksista ja ainoat asiat mitkä lohduttivat sekavaa mieltä olivat kirjat ja alkoholi. Kirjan sanoma oli mielestäni se, että elämässä voi olla kaikenlaista ikävää takanapäin, mutta sitä ei voi elää enää uudestaan.
Per Petterson, Kirottu ajan katoava virta
suom. Pentti Nieminen
Otavan kirjasto 2011
s. 218
Jeg forbanner tidens elv 2008
Marraskuu
Norja
Per Petterson on Norjan suosituimpia kirjailijoita. Kirottu ajan katoava virta
sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009.
Petterson on ammatiltaan kirjastonhoitaja ja hän on työskennellyt myös
kirjakaupassa ja kääntäjänä.
Kirja on tutkielma äidin ja elämän muistelemisesta. Se on eräänlaista
keski-ikäisen miehen surumieleistä muistelua, jossa kerrataan
poliittista ja henkilökohtaista menneisyyttä, pettymyksiä ja
väärinkäsityksiä herkällä tavalla. Poliittisen meneisyyden tutkiskelussa
on jonkinlaista komiikkaakin.
Pohjoismaiden neuvoston palkintolautakunta 2009
Hirveän kiinnostava kirja, josta pidin paljon. Tässä oli jotain oudon todellista...
VastaaPoistaTämä oli ehkä ajankohtaan nähden väärä kirjavalinta, sillä tämähän oli synkkä ja surumielinen kirja. Avioeromietteitä ja äidin vakava sairaus, oma poliittinen umpikuja ym. Jotenkin olin aivan ulkopuolinen tämän kirjan kanssa, enkä kokenut yhtään mitään kiinnostavaa tai jos oli jotain minua kiinnostavaa, niin sitä ei avattu enempää. Ehkä liikaa alkoholia minun makuuni.
PoistaMinusta jo Hevosvarkaat oli melkoisen raskas ja tämä kuullostaa vielä raskaammalta. Huh. Petterson on kyllä taitava.
VastaaPoistaEi tämä kirja minua säikäyttänyt. Nyt olen lukenut pari poliittista kirjaa ihan tuosta noin vain, sillä myös Punainen morsian sisälsi tarinaa Albanian kommunistivallan ajalta. Poliittiset kirjat ovat aika raskaita lukea, koska yleensä ne sisältävät aihepiirejä jostakin todellisista tapahtumista, ikävistä tapahtumista.
PoistaTässäkin muisteltiin Kiinassa tapahtunutta opiskelijoiden joukkosurmaa Tienanmenin aukiolla, jota en voi unohtaa koskaan, eikä kenenkään pitäisi sitä unohtaa. Uskon, että kirja sai palkintonsa osaksi juuri näiden poliittisten aihepiirien vuoksi. Mitä tilalle kun kommunismi hajoaa mietti päähenkilö. Mitä sitten teemme?
Luin Pettersonin kirjan En suostu. Minulle se avautui aika ankeana. Monet ovat kehuneet kirjailijaa. Hankin keväällä hänen kaksi muuta kirjaa ja annan uuden mahdollisuuden valloittaa minut. Kirja oli kuitenkin hyvin kirjoitettu ja pidin sen tyylistä.
VastaaPoistaPettersonin romaanit taitavat kaikki olla synkkiä ja surumielisiä, ankeita, kun Ompun mielestä Hevosvarkaat oli raskas ja sinun mielestä En suostu oli ankea ja minun mielestä Kirottu ajan katoava virta oli synkkä.
Poista