Aamulla lakana on ulkona kaikkien nähtävillä. Sen keskellä on punainen läiskä, kuin haava.
Keltainen kesä jatkuu albanialaissyntyisen Italiassa asuvan Anilda Ibrahimin osin omaelämäkerrallisella teoksella Punainen morsian. Punainen morsian on kahden naisen elämänkerta Albanian muuttuvassa maailmassa. Sama maa on erilainen isoäiti Saballe ja pojantytär Doralle. Kirjan nimi, Punainen morsian, tulee Saban morsiusasusta, joka oli pukua, huntua ja koruja myöten punainen. Avioituessaan Omerin, kuolleen siskonsa miehen kanssa, Saba oli vain viisitoistavuotias. Saba sai miehekseen kuollutta vaimoaan rakastavan miehen, joka hukutti murheensa rakiin, mutta teki Saballe liudan lapsia. Lapset olivat yhdentekeviä miehelle, hän ei edes opetellut heidän nimiään.
Entä nimet? Kuinka hän voisi muistaa niiden kaikkien talossaan asuvien typerien tyttölasten nimet? Eihän hän ole ikinä kutsunut heitä nimeltä.
Albanian historia tulee tutuksi Punaisen morsiamen sivuilta. 1920-luvulla Albaniassa tehtiin maan ensimmäinen demokraattinen vallankumous, mutta pappi, joka vallankumouksen teki joutui pian syrjään. 30-luvulla saksalaiset olivat tulossa miehittämään Albanian, jossa olivat jo italialaiset, kreikkalaiset ja turkkilaiset sotilaat. Saksalaisten yllätyskäynti oli Saban aikuisille veljille kohtalokas, kun he olivat käymässä kotona sodan keskellä. Joku ilmiantoi heidät.
Saba haluaisi tietää yhden asian: kuka oli ilmoittanut sotilaille? Hän saa kuulla sen vuosia myöhemmin, kun hän jo ymmärtää, että asian tietäminen ei juuri muuta asiaa. Hän ei tunne vihaa eikä kostonhalua. Ilmiantaja kuuluu kommunistipuolueen vaihtoehtona toimivaan kansallisrintamaan, joka näkee saksalaiset väliaikaisina liittolaisina.
Saba kokee kommunistihallinnon naiset vapauttavana ja siksi hyvänä asiana. Sekä miehet että naiset pääsivät tasa-arvoisina kouluihin ja töihin. Vanhoillinen miesten hallitsema Albania jäi taakse ja uudet tuulet puhalsivat. Lapset eivät olleet enää miesten omaisuutta, vaan kuuluivat naisille. 50-luvulla ollessaan 30-vuotias, Saba päätti keskikoulun. Nelikymppisenä Saba oli vihdoin päässyt elämänvaiheeseen, jossa hän kävi töissä, lapset kävivät koulua ja hänellä oli oma talo, jossa ei asunut miehen suurta sukua. Kuitenkin ihmisillä oli mahdollisuus opiskella eri kommunistivaltioissa, mutta Albaniaan ei päässyt muunmaalaiset.
Hänen tilannettaan saattoi parhaiten kuvailla viidellä sanalla: hän oli oman elämänsä valtiatar.
Kirjan toinen osa kertoo Saban 70-luvulla syntyneen pojantyttären, Doran, elämästä. Omerin kuollessa Saba muutti poikansa luokse asumaan ja oli siten lähellä pojantytärtään, josta tuli hänelle rakas. Kahden sukupolven naisen elämän kuvaaminen suuren suvun keskellä oli kiinnostavaa ja kiinnostavaksi sen teki myöskin se, että Punainen morsian oli ensimmäinen albanialainen kirja, jonka olen lukenut. Kirjan poliittinen ja yhteiskunnallinen sanoma Albaniasta kommunistisena maana, ja jonka vuoksi ihmistet muuttivat pakolaisiksi eri maihin, tekivät kirjasta varsin kiinnostavan. Tasa-arvo ja demokratia eivät välttämättä toteutuneet kommunistihallinnon myötä, vaan lisäsivät byrokratiaa, korruptiota ja ihmisten ilmiantoa toisistaan sekä lisäsivät diktatuuria. Saban ja Doran elämäntarinat olivat kiinnostavia. Lopulta Dora muutti asumaan Italiaan ja asuminen vieraassa maassa ei ollut välttämättä se asia mitä hän halusi. Oma identiteetti oli tärkeintä ja se mistä oli kotoisin ja mihin kuului sydämestään. Kirja lisäsi kiinnostustani Albanian historiaa kohtaan ja se on mielestäni hyvän kirjan merkki, kun lukemisen jälkeen haluaa lisätä omaa tietämystä jostakin asiasta.
Ajattelen hänen elämäänsä, niitä vuosia, joista en tiedä mitään. Saba ei saanut elämältä paljon, mutta kuitenkin riittävästi tajutakseen, että se on jo lahja, kun saa elää ja nähdä syyspäivän, jolloin voi peilin edessä laskea kasvoihinsa tulleet rypyt.
Anilda Ibrahimi, Punainen morsian ****
suom. Helinä Kangas
Tammi, Keltainen pokkari 2014
s. 306
Rosso come una sposa 2008
ensimmäinen suomennos 2010
Bleuen bloggaus
Leena Lumin bloggaus
Kaisa Reetan bloggaus
Sannan bloggaus
Olen saanut tämän kirjan joskus lahjaksi, mutten ole lukenut. Luulen, että se johtuu osittain kansikuvasta, josta en pidä. Joku toinen varmaan pitää
VastaaPoistaVoi Jokke, harmi että kansikuva on estänyt lukemasta mielenkiintoista albanialaista elämänkerta/historiateosta. Minähän se tykkään tällaisista lapsellisista kansikuvista kuin hullu puurosta, mutta kun nyt sanoit noin, niin ehkäpä kirja olisi ansainnut tyylikkäämmät kannet. Nämä kannet sopivat paremmin lastenkirjaan, mutta ovat superihanat.
PoistaPitääkin nostaa kirjaa ylemmäs lukupinossa :)
PoistaNosta ihmeessä. Minullakin on noita lukupinoja eri paikoissa ja nyt oli kerrankin aikaa katsella mitä niissä on, kun kirjastosta ei tullut varauskirjoja. Minähän menin ostamaan Punaisen morsiamen, vaikka kaapit pullistelee lukemattomista kirjoista ja kirjoista joita haluaisin lukea uudestaan. Katsoin Villi vaellus -elokuvan ja nyt haluaisin lukea kirjan uudelleen. Kesä on vaellusaikaa ja nyt ei ole liian kuuma.
Poista