Kerjäläinen oli vanha aborginaalimies ja hänen silmänsä olivat sokeudesta sameat. Puukeppi hänen kädessään oli vesivarpu ja hän hakkasi sitä yksitoikkoisella rytmillä, joka kuulosti purjeköyden jankkaavilta iskuilta mastoon. Sanna, mietti, näkikö mies sen verran, että oli osannut asettua juuri valokaistaleeseen, vai oliko hän vain huomannut, että tässä kohtaa ihmiset eivät kaatuneet hänen päälleen.
Tua Harnon uusin romaani Oranssi maa kertoo jälleen lähtemisestä, ja tällä kertaa päähenkilö lähti todella kauas, Australiaan. Vuonna 2013 ilmestynyt esikoisromaani Ne jotka jäävät voitti Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun 2012 ja oli ehdolla Hesarin esikoiskirjakilpailussa. Jälleen kerran päähenkilönä on heikon itsetunnon omaava nuorehko naishenkilö, jonka mies on jättänyt toisen naisen vuoksi. Opinnot ovat vieläkin kesken ja elämä soljuilee ohi kipuilujen kera. Päähenkilö tulee avioeroperheestä, jossa isä lähti nuoremman naisen matkaan ja päähenkilö jäi äidin kanssa pärjäilemään köyhyydessä vihaten isäänsä. Australian matkakin oli isän järjestämä, jotta opinnot valmistuisivat. Tämän luettuani, en koskaan kysele kenenkään opinnoista, että joko ne opinnot kohta valmistuvat. Elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin opinnot, joten kirjailijalle kiitos silmieni avaamisesta. Läheiset voivat olla julmia patistaessaan valmistumaan.
Sanna kulautti vettä suuhunsa, tunsi kuinka se matkasi ruokatorvea pitkin. Hän nojasi kiveen puolittain maaten, katsoi maisemaa ja lepäsi. Aavikolla oli hiljaista kuin kanjonin pohjalla, kuin haudassa, mustia lintuja lensi auringon yli, niistä ei voinut päätellä mitään. Ei kulkusuunnasta tai tavasta lentää. Sanna tiesi, että jos linnut lentäisivät säännöllisessä muodostelmassa, ne olivat menossa veden äärelle. Jos ne lentäisivät ilakoiden ja rikkonaisesti eri puolille taivasta, ne olivat jo syöneet.
Sanna oli herkkäuskoinen, ehkä meistä suomalaisista suurin osa on herkkäuskoisia ja luottavaisia. Australiassa olisi pitänyt osata olla kovaluonteisempi, karskimpi ja olisi pitänyt osata sanoa ei. Tua Harno on kirjoittanut kirjan herkästä, raskaanaolevasta naisesta, joka luotti vääriin ihmisiin ja joutui vaikeuksiin. Lukija voi lukea polttavan kuuman auringon alla vaeltavasta Sannasta, jonka hyväuskoisuutta ja kilttiä luonnetta käytettiin hyväksi todella ikävällä tavalla. Itselle oli raskasta kulkea Sannan mukana, mutta kyllä kirjassa oli niitä tulevaisuuden valopilkkujakin ei pelkkää polttavaa aurinkoa. ***
Jonkun toisen kanssa voisin elää kokonaan toisenlaisen elämän, hänen vierellään tämän.
Tua Harno, Oranssi maa
Otava 2015
s. 334
Harno Tua: Ne jotka jäävät
Katjan bloggaus
Tiinan bloggaus
Tua Harno kiinnostaa kovasti ja varsinkn tämä hänen uutuusteoksensa ihan jo pelkästään siksi, että liikutaan Australiassa. Jos ehtisi tähän vielä ennen joulua niin olisipa ihanaa...
VastaaPoistaMukavaa vikonalkua! <3
Mukavaa viikonalkua sinullekin :)
PoistaAustraliassa on kuuma. Enoni kävi joskus nuorena miehenä Australiassa katselemassa työhommia. Pysytteli kuitenkin koko ikänsä Ruotsissa töissä.
Voisin kyllä matkustaa Australiaan, maa on kiinnostava :)
Ostin Harnon tänään. Ehkä ehdin lukea vielä tämän vuoden aikana. Harno kiinnostaa minua ja sinun esittelysi.
VastaaPoistaTua Harnon ensimmäinen kirja oli huomattavasti enemmän mieleeni, mutta kyllä tämä Oranssi maakin tuo esille kirjailijalle ominaiset taidot tuottaa kaunista tekstiä. Tarinassa oli minulle liikaa raskaita elementtejä tähän vuodenaikaan.
PoistaTämä kirja on mun lukulistallani korkeella. Oli kiva vähän päästä jo haistelemaan, että mitä kirja pitää sisällään. Odotan innolla, että pääsen lukemaan ja tutustumaan.
VastaaPoistaKiva juttu Mari, että pääsit haistelemaan kirjan tunnelmia. Tulen sitten kurkistamaan mitä mieltä olet kirjasta :)
PoistaMinä tykkäsin tästä ihan hurjasti, vielä enemmän kuin esikoisesta :)
VastaaPoistaTässä oli kyllä erikoisia juonenkäänteitä. Australiasta kertovia kirjoja en ole tainnut montaa lukea, tuli kuuma jo lukiessa.
PoistaEräs sukulaistyttö on vuoden Australiassa ja toivon, että hän ei saa päähänsä lähteä vaeltamaan erämaahan.
Minä tykkäsin enemmän esikoisesta :)
Tua Harnon Ne jotka jäävät oli minulle erityinen. Sain edellispäivänäö luettua oranssin maan ja sinun tekstisi on ainao, jonka luen, ennne kuin omani tulee ulos. Tämä ei ole esikoisen veroinen ja perustelen sitten miksi.Jos pisteyttäsin, olisin varmaan samoilla linjoilla kanssasi.
VastaaPoista<3
Ne jotka jäävät vaikutti minuunkin todella voimakkaasti, mutta Oranssi maa ei. Jostakin syystä en vain pitänyt juonesta ja raskaanaolevan lähtö vaeltamaan kuuman polttavan auringon alle erämaahan oli kyllä niin omituista kuin vain voi olla.
PoistaTulen lukemaan postauksesi, kunhan se on näkyvillä <3
Mai, sama asia oli minullekin tässä vaikea eli se saamarin erämaavaellus ja vielä raskaana. Raldasta en voinut pitää yhtään...
PoistaRalda oli todella omituinen ja olikohan sekin vinksahtanut... tämä kirja oli kuin olisi mennyt tivolin peilitaloon ja kaikki näytti oudolta ja vääristyneeltä.
PoistaJuuri näin. Mutta pidin kirjan muista jaksoista. En tämän notkahduksen anna nyt vaikuttaa siihen, että pidän edelleen Harnoa äärimmäisen kiinnotavana seurattavana.
PoistaSitten kirjaan oli liitetty se omituinen pikkutytön you know, joka oli aivan omituinen lisäys. Muutenkaan en ymmärrä ihmisiä, jotka tutustuvat toisiinsa ja heti, kun ei olla näkösällä, niin hypätään toisen ihmisen matkaan, tarkoitan tässä nyt Marttia. Alkoi kyllä ärsyttämään.
Poista