Veijo Meri: Kersantin poika

Akateemikko Veijo Meren (1928-2015) teksti viehättää minua erittäin paljon. Lukemistani Meren kirjoista Kersantin poika on Suku teoksen jälkeen toinen, jossa tarina kerrotaan nuoren koulupojan näkökulmasta katsottuna. Lapsen näkökulma tuo kirjoihin herkkyyttä ja luonnollisuutta, jopa viattomuutta sekä uteliaisuutta. Veijo Meren Kersantin poika toi kirjailijalle Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1973. Kirjan lopussa on kirjailija Hannu Väisäsen taidokas kuuden sivun esittely Kersantin pojasta. Koska kirja kertoo varusmiesalueella asuvasta pojasta, on esittely kuin luotu Väisäselle, sillä hänellä on omakohtaiset kokemukset varusmiesalueilla asumisesta. 

Kersantin poika kertoo kesäisistä päivistä varuskunta-alueella kesällä 1939. Poika nimeltänsä Reino tarkkailee naapureiden elämää, naapureiden, joiden jokaisen isä on sotilas kuten Reinon isä. Välillä sotilaat saavat hälytyksiä ja silloin konekiväärit ja muut aseet otetaan esille. Elämä on muuten rauhallista, naapureiden riitely ja lasten omat ihastukset, leikit, riidat ja tappelut tuovat aurinkoisiin päiviin vaihtelua. Pimeydessä voi seurata sotilaiden varuskunta-alueelle tuoman naisen puuhia tai humalaisen sotilaan toilailuja. Reino on utelias ja saa tietoonsa aikuisten asioita, joista ei voi paljon puhua kenenkään kanssa. Naapurin tyttökin on muuttamassa pois.

Kersantin poika on kirja, jossa edessäpäin oleva sota ei vielä tunnu missään, aikuiset eivät vielä puhu siitä mitään. Ehkä Annikin perheen muutto ennakoi sitä. Ehkä aikuiset eivät halua pelotella lapsia sotapuheilla. Perheet ovat köyhiä ja asunnoissa ei ole juuri mitään. Tuohon aikaan ei ollut moderneja mediavälineitä, joiden avulla tieto liikkui nopeasti. Ihmisillä ei ollut varaa radioihin, puhelimiin ja sanomalehtiin. Sotilaan palkka ei ollut kummoinen ja äidit olivat yleensä kotona lasten kanssa. Meren teksti on lyhyttä, tiivistä ja napakkaa kuin korostaen varuskuntaelämää. Puheet eivät olleet yleensä kovin syvällisiä, mutta niistä nousi esille Merelle yleinen huumori. Varsinkin perheen isä oli välillä oikea vitsiniekka ja kiusoitteli äitiä ja poikia.

Kesän kohokohta oli kuorma-autolla tehty retki Terijoelle. Matkalaiset istuivat kuorma-auton lavalla ja puheenaiheena oli eräs naapurin rouva, joka oli kuollut. Ehkäpä se oli pientä piikittelyä uudelle rouvalle, joka oli matkalla mukana.  Kersantin poika on arkinen kirja lapsen näkökulmasta katsottuna. Kirjan tarinan voi kuvitella alkaneen aiemmin ja päättyvän myöhemmin, kirjailija antaa lukijalle vapaat kädet kuvitella Reinon elämää, jota oli mukava seurata muutaman kesäpäivän ajan. ****

- Mitäs Reino? isä kysyi. - Mitä sinä pidit huviretkestä? Mitä sinä siellä näit?

-Terijoen, sanoin.

Isää alkoi naurattaa.

Veijo Meri, Kersantin poika
Otava 2010
s. 182 + s. 6 Hannu Väisäsen jälkisanat
teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1971

 Meri Veijo: Tukikohta
 Meri Veijo: Suku