Kuusi naista kulkee sinua kohti valkoisessa tyhjyydessä. Säpsähdät kuin havahtuisit unesta, käännyt ympäri, katsot sivuillesi, ylös ja alas. Et näe mitään mihin voisit katseesi kiinnittää, mitään ei ole, paitsi tuo merkillinen yhä lähemmäs leijuva seurakunta.
Laura Lindstedtin kirjoittama Oneiron voitti vuoden 2015 Finlandiapalkinnon. Ostan yleensä Finlandiapalkinnon voittaneen kirjan heti ja luen sen saman tien, mutta tällä kertaa lukemisen aloittaminen oli kuin tervan juomista. Syy on kirjan aiheessa, joka kertoo seitsemän naisen jonkinlaisesta oleskelusta kuoleman jälkeisessä olotilassa, mutta ei ihan vielä lopullisesti kuolleina. Kuulostaa hassulta kirjoitettuna, mutta haamut ja sielut ja henget eivät ole minun kirjallisuusgenreä. Ne sopivat minusta lasten ja nuorten kirjallisuuteen ja fantasiakirjallisuuteen, mutta aikuisten oikeesti henkiolennot eivät sytytä minua. Joissakin kirjoissa kuolleen henki voi puhua esim. humalaiselle tai ns. erityisherkälle ihmiselle tai esiintyä surevalle unissa tai ohimenevinä hahmoina, mutta en ihan oikeasti tykkää tällaisesta kirjallisuudesta. Niinpä kirjan lukeminen oli alkuunsa aikamoista tahkon vääntämistä, suorastaan suurien kivien kaivamista kuivasta savimaasta. Piti ihan hyppiä lapion päällä, että pääsin yhtään kaivuuhommissa eteenpäin.
Laiha nainen työntää päänsä haarojesi väliin, ja sinä teet juuri niin kuin sinun tässä tilanteessa kannattaa tehdä. Suljet silmäsi uudestaan. Annat periksi. Annat asioiden tapahtua, koska muuta et voi.
No näinhän se kirja pitää aloittaa, että haamunaiset raiskaavat uusinta haamutulokasta. Kirja on jaettu kahteen osaan ja sain hädin tuskin luettua kirjan siihen asti. Toinen osa oli jo ihan luettava versio ja voisin sanoa, että siinä vaiheessa, kun kuolleet alkoivat oikeasti kuolla minua helpotti lukea kirjaa eteenpäin todella vauhdikkaasti. Halusin tietää mitä Ulrikelle, Polinalle, Rosalle, Maimunalle, Ninalle, Wlbgisille ja Shlomithille oikein oli tapahtunut, kun he olivat joutuneet henkiolennoiksi.
Nyt olen riuduttanut itseni kuoleman partaalle päästäkseni ytimeen, tilaan josta ei ole kuin yksi tie ulos: luopuminen, parantuminen ja valaistuminen.
Kirjan ns. henkiolentojen kiinnostavin hahmo oli Shlomith, joka oli riuduttanut itsensä kuoliaaksi. Hänellä oli anoreksia. Kirjassa annetaan aika paljon tietoa juutalaisista anorektikoista, ehkä liikaakin. Anoreksia oli alkanut jo nuorena, mutta pysytteli rakkauden ansiosta pois, mutta sairaus on sairaus. Shlomith teki sairaudestaan taidetta. Laura Lindstedt on kirjoittanut vahvan kirjan, mutta minulle vahvuus näkyi vain kirjan kakkososassa. Ensimmäinen osa oli haahuilua pitkäveteisesti henkimaailmassa, josta en siis pidä, eikä mielipiteeni muuttunut miksikään tämän kirjan lukemisen jälkeen. Oneiron ei ollut minulle voittajakirja. ***
Laura Lindstedt, Oneiron
Teos 2015
s. 429
Kirjasta ovat postanneet mm. Elina, Krista, Omppu, Katja, Kaisa Reetta, Leena Lumi, Marjatta ja Ulla
Hyvä ja rehellinen arvio :)
VastaaPoistaLuin selaten tämän läpi, mutta en syventynyt tähän enkä halunnut blogata, jostain syystä en pääse näihin oikein "sisälle".
Kiitos Jokke :)
PoistaYritän vältellä tällaisia kirjoja, mutta uteliaisuus voitti.
En minäkään ihastunut Oneironiin samalla tavalla kuin moni muu. Tunnistan siinä kyllä niitä vahvuuksia joista on puhuttu, mutta minua se ei pitänyt otteessaan.
VastaaPoistaTämä kirja taitaa olla vahvasti sellainen kirja, josta tykätään tai ei tykätä.
PoistaKirjan loppuosa oli sellainen, että se puhutteli minua, mutta oliko se sitten se viihteellisempi osa.
Ei ollut minullekaan ja kiteytät hyvin syyn. Juuri tuo henkimaailma ja tila ja siinä venkoilu ei miellytä minua. Kirja on tehty hyvin, mutta aihepiiri ei ole minun.
VastaaPoistaKuitenkin Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina toimi minunkin kanssa.
Viime vuonna voitti tämä, joten ei muuta kuin lukemaan uusia voittajaehdokkaita. Viime vuoden ehdokkaista ei ole kyllä noussut vielä yhtään minua miellyttänyttä kirjaa esille. Taivaalta tippuvat asiat on ollut paras neljästä, jonka olen lukenut, mutta ei sekään ihan parhaimmistoon olisi minusta päätynyt.
PoistaMinulla on hyvin samoja aatoksia. Se henkimaailma tuntui niin "tehdyltä", varmaan siksikin, että siinä ei jätetty mitään lukijan mielikuvituksen varaan.
VastaaPoistaUllan mainitseman Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimossa eläydyin tarinaan, kuten fiktiossa pitää - minun mielestäni. Ehkä joku ei vaadi sitä, vaan lukee mielellään myös eläytymättä.
En ole lukenut Aikamatkustajaa, enkä aio lukeakaan, henkiolentokirjat riittivät tälle vuodelle. Leikitään sitten oppilaiden kanssa Halloweenia, sen verran elämässä pitää olla hauskuutta kummitusten kustannuksella. Viime vuonna sekin jätettiin koko koulussa pois ja vietettiin ennemmin Nenäpäivää.
PoistaKävin lukemassa postauksesi kirjasta jälleen kerran ja olen samaa mieltä kanssasi, että ei tässä mitään sellaista uutta ja kokeilevaa ole mitä ei jo olisi tullut esille aiemmin lukemissani kirjoissa.
Kirja ei uudista siten kirjallisuutta.
Mai kuule, tykkään raikkaasta tavastasi kirjoittaa :) Tämä on varmaan sellainen kirja, joka aika lailla jakaa mielipiteitä. En itse ota kantaa, kun en ole tätä ainakaan toistaiseksi lukenut. Toistaiseksi en myöskään välttämättä kiirehdi, lukupino keikkuu niin...
VastaaPoistaKiitos Katja :)
PoistaYritän olla lukematta kirjoja, joista en pidä, mutta tulin ostaneeksi kirjan ja uteliaisuuskin vaivasi.
En yleensä tykkää antaa negatiivista palautetta. Joudun sitä työksenikin tekemään. Kirjan loppuosa oli se mikä kohotti kirjan arvoa.
Kävin itsekin hakemassa kirjastosta lukutäydennystä ja kurkkimassa uutuuksia ja tunnelmoimassa vanhassa pääkirjastossa. Uusi betonimöhkäle siinä vieressä ei kiinnosta minua.
Olipa mielenkiintoista lukea hiukan erilainen arvio Oneironista! :)
VastaaPoistaMinulle tuo naisten 'henkisyys' on itseasiassa vain alkuasetelma, kirjallinen keino jonka avulla Lindstedt rajaa tarinan kannalta epäolennaisia muuttujia pois. Tarinan ydin saa näin enemmän tilaa.
Kiitos Kaisa Reeta :)
PoistaYleensä en edes lainaa tai hanki mitään henkiolentokirjoja, ja aina kirjan taso laskee, jos niitä ilmestyy eteeni kirjaa lukiessa. Hui hai kummitukset, luurangot ja haamut, tavataan ehkä Halloweenina. En pysty ottamaan niitä tosissaan ;)
Kuolema on erikseen. Se on todellista ja siitä pystyn lukemaan, mutta en pysty lukemaan tosissaan valkeudessa heiluvista henkiolennoista.