Tuolin selkänojalla ja naisen olkapäiden kohdalla oli tummuneita läikkiä, jotka näyttivät aluksi alivalottuneilta pisteiltä. Kun katsoin kuvaa uudelleen suurennuslasilla, huomasin että ne olivatkin pienten, mustien lintujen ääriviivoja. Kaikki muu kehyksen sisällä oli pysynyt kuvaushetkellä liikkumatta, mutta pikkulinnuista oli jäänyt talveen vain tärähtänyt liike.
Kirsi Alaniva voitti esikoisteoksellaan Villa Vietin linnut Turun yliopiston ja Savukeitaan järjestämän kirjoituskilpailun. Kirja on niin uskomattoman hieno mystisessä synkkyydessään, että en voi kuin ihailla tätä tarinaa ja kirjan nimeä, joka on upea. Minä, joka inhoan henkiä, olin aivan myyty, kun kirjan kertojana toimiva nuori Ellie tunsi aiemmin talossa eläneiden naisten kulkevan talossa ja jopa...
Tarina oli erittäin vahva ja kirjan aiemmin eläneet naiset olivat erikoisia. Olivatko he humalaisen, masentuneen äidin keksimiä tarinoita, kenties, mutta niistä tuli Ellielle eläviä hahmoja. Ellie asui saaressa äitinsä kanssa vanhassa suuressa lahoamispisteessä olevassa kartanossa. Lähimpään naapuriin oli kilometrin matka.
Maatessani myöhemmin lattialla sulkasato ympärilläni, näin nurkassa hylätyn lintuhäkin. Ovi repsotti auki rikkinäisten saranoiden varassa ja kuivikkeiden joukossa leijaili pieniä, keltaisia sulkia. Orsi heilui ilmanvireessä. Suljin silmäni ja kuulin kanarialinnun kuplivan sirkutuksen.
Wooet, wooet, lololololo.
Villa Vietin linnut on maalattu visuaalisesti tummien, synkkien värisävyjen ja perässäkulkevien varjojen kuvioilla. Eri vuosikymmeninä eläneiden naisten kohtalot punoutuivat toisiinsa ja Ellie kävi niitä läpi, sillä äiti oli kertonut niitä hänelle iltasatuina, jotta hän nukkuisi, mutta Ellie näki niistä painajaisia. Kirja on huikea goottisävyinen fantasiakertomus, mutta samalla nuoren Ellien selviytymiskertomus aikuisuuteen suuressa yksinäisyydessä. Kirjan alussa on huikea runo, joka kertoo oleellisen tästä kirjasta:
Ajatelkaahan, poroporvarit, että naisessa
voi olla useita olentoja ikään kuin sisäkkäin,
loputtomiin - tässä yhdessä ainoassa
olennossa.
Paul Claudel
Kirsi Alaniva, Villa Vietin linnut *****
Graafinen suunnittelu Ville Hytönen, huikea kansikuva
Savukeidas 2016
s. 182
Ullan bloggaus
Minäkin pidin kovasti tästä kirjasta. Pidin hengistä tässä sukupolvien jatkumossa, mutta karsastan kovasti huuhaa-juttuja.
VastaaPoistaMinusta vanhoissa kartanoissa voi kummitellakin, se on ihan sopivaa, mutta se miten siitä kirjoitetaan on tärkeää. Tässä esim. navetan haju toi Ellien mieleen Marthan.
PoistaTässä kirjassa henget tai kummitukset pysyivät sellaisina.
Voin uskoa, että tämä on kiehtova kirja, sillä jo pelkkä kirjan nimi ja kansikuva herättivät mielenkiintoni! Toivottavasti tämä hankitaan kirjastoomme. Kiitos siis vinkistä!
VastaaPoistaKiitos Kia :) Tämä on mielestäni parhain esikoiskirja tänä vuonna minkä olen lukenut. Toivottavasti näitä tulee lisää.
PoistaJa toivottavasti saat kirjan luettavaksi :)
Onpa kaunis kansikuva, pitääköhän ihan kansikuva vuoksi lukea tuo. Myös kirjoituksesi puoltaa lukemista.
VastaaPoistaKaunis kansikuva sisältää luurankoja, mielenkiintoisia tarinoita. Lue ihmeessä tämä kirja. Voit yllättyä.
PoistaVoi tarinan voimaaa :) Tämä oli yllätyspoiminta kirjastosta ja kannatti lainata, tykkäsin kovasti taidokkaasta kerronnasta. Hienoinen yliluonnollisuus oli kiva lisä tarinaan.
VastaaPoistaTodella vaikuttava tarina :)
PoistaTähän kirjaan sopi se yliluonnollisuus todella taidokkaasti. Asumme kesät vanhassa talossa saaressa ja varsinkin alkuaikoina tunsin kaikenlaista yliluonnollista ja koira vaistosi myös. Täällä nimittäin on kuollut kolme ihmistä.
Nyt henget ovat tainneet hyväksyä minut, kun en tunne niitä enää.
Mai, tämä olisi täydellinen kirja fantasiaan ihastuneelle tyttärelleni! Kiitos vinkistä<3
VastaaPoistaOle hyvä Leena ja vink vink, lue itsekin, voit yllättyä <3
PoistaNo hitsit, lukulistalle meni että paukahti :)
VastaaPoistaHyvä kuulla Annika <3 Sinulle voin suositella tätä kirjaa <3 Tämä tumma helmi on jäänyt paitsioon täällä kirjablogimaailmassa, valitettavasti...
Poista