Dolores Redondo: Myrskyuhri

Kukan marmorinvalkea teriö kietoutui vaaleanpunaisen keskiön ympärille kuin kaislakori, jonka sisällä oli kätensä sivulle levittänyt pienokainen.

Espanjalaisen Dolores Redondon Baskimaan murhat - trilleritrilogia on omalta kohdaltani tullut päätökseen, sillä trilogian viimeisin kirja Myrskyuhri tuli luettua juuri silloin, kun ulkona myrskysi, meren aallot pauhasivat ja vettä satoi kaatamalla. Kirjassa myrskysi puhuri ja tämä puhuri oli kirjojen päähenkilö rikosylikonstaapeli Amaia Salazar. Amaia oli vauvasta asti kohdannut kaltoinkohtelua ja perheessä oli tapahtunut todella ikäviä juttuja. Amaia oli vahva nainen, sotilas. Hän ei jättänyt kiveäkään kääntämättä, kun hän tutki rikoksia, mutta tässä kirjassa häntä sumutettiin kunnolla. Hän ei enää nähnyt kunnolla käsillä olevan jutun piirteitä ja punainen lanka oli hukassa koko ajan. 

Amaia oli kutsuttu Pamplonaan tutkimaan outoa kätkytkuolemaa. Pikkuhiljaa juttu laajeni, mutta asianomaiset olivat hiljaa ja jarruttivat tutkimuksia. Asiat haluttiin vaieta, mutta sitten löytyi heitä, jotka eivät halunneet vaieta. Tällä kertaa juttuun liittyi vuosikymmenten takainen lahko, jonka lonkerot ulottuivat nykypäivään. Jännittävä tarina kokosi näiden kolmen kirjan tarinat yhteen ja loppu oli kammottavampaa mitä Amaia olisi ikinä uskonut. Juttu ratkesi, mutta Amaian sydän oli särkynyt.

Syleilyn muisto oli edelleen tuore ja Amaia saattoi tuntea edelleen hoikan, vahvan vartalon ja pingottuneen ihon miehen pidellessä häntä käsivarsillaan, kun hän oli hajonnut palasiksi.

Kätkytkuolema on kauhea asia perheelle, mutta se oli kaikkea muuta tämän hyytävän kirjan kuvioissa. Lisäksi kirjassa jouduttiin aukomaan hautoja, joka on aina kammottavaa. Amaia haki metsistä äitiään, joka katosi edellisessä kirjassa. Amaia oli varma, ettei äiti ollut kuollut. Baskimaiden maisemat vyöryivät upeina kirjan tarinassa, joten annan anteeksi kirjan runsaan sivumäärän. Ehkä sitä olisi voinut karsia, mutta ei luonnon kustannuksella.

Pamplonan niukka valo ja mustien pilvien peittämä taivas - se oli niin usein mustien pilvien peitossa että pamplonalaiset olivat jo aikaa sitten ristineet kotikaupunkinsa Mordoriksi - vaihtui Baztanissa aivan toisenlaiseen kirkkauteen. Pilvet olivat rakoilleet ja ilmassa oli outoa, kirkasta sumua, joka viilsi silmiä, mutta siitä huolimatta esti näkemästä kauas.

Toivottavasti saan lukea vielä jatkossakin Amaian työstä rikosylikonstaapelina. Amaia joutui koko ajan näyttämään oman osaamisen, taitonsa ja kykynsä, sillä miesvaltaisella työpaikalla nainen ei ollut kovin arvostettu. Amaia oli kiihkeä ja sensuelli nainen, joten miehillä tahtoi mennä työnteko ihailun puolelle. Juttu ratkesi, mutta rikokset olivat kauheita ja erittäin laajalle ulottuvia. Baskimaan murhat - trilogia oli kuin vanha puu, jonka juuret ulottuivat kauas ja olivat haarautuneet todella pitkälle, mutta jonka sisus oli lahonnut ja mätä. Puu oli siis todella vaarallinen sen läheisyydessä oleville.

Kosken jylinää kuunnellessaan hän kysyi mielessään, joko se riitti, joko joki oli puhdistettu ja hirveä rikkomus huuhdottu pois.

Dolores Redondo, Myrskyuhri ****
suom. Sari Selander
Gummerus 2016
s. 573
Ofrenda a la tormenta 2014

Redondo Dolores: Näkymätön vartija
Redondo Dolores:  Luualttari
Näkymättömästä vartijasta on tekeillä elokuva.