Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Koski on hänen turvapaikkansa, tänne hän pakenee kun hänen sydämensä on pakahtumaisillaan niin kuin nyt. Hän kuulee veden pauhun ja näkee ison kiven ja valkoisen vaahdon kiven molemmin puolin ennen kuin se laantuu yhtenäiseksi virraksi alajuoksua kohti.

Laila Hirvisaaren Hiljaisuus teos kertoo 9-vuotiaan Ingan tarinan. Inga on orpo ja asuu isovanhempiensa luona. Kirja sijoittuu 1940-luvulle ja kertoo meille sodan traumatisoivasta vaikutuksesta. Jokaisesta perheestä ja suvusta on joku perheenjäsen kaatunut sodan aikana. Inga menetti molemmat vanhempansa 4-vuotiaana. Sen jälkeen hän ei ole puhunut. Puhumattomuus on kuin punainen vaate kiusaajille. Kiusaajia ovat sekä aikuiset että lapset. Ingan lyhyt elämä on tullut kirjassa taitekohtaansa ja isovanhemmat pelkäävät tytön mielenterveyden puolesta.

Kukaan ei tiedä, miltä tuntuu olla hiljaa. Kun kuulee kaiken, pienimmän risahduksen, kaikki äänet. Ihmisten puheet. Linnun laulun. En vain voi kertoa että kuulen sanoilla, mutta kerron silmillä tai käsillä. En pysty puhumaan sanoja ääneen, vain mielessäni.

Hiljaisuus kirjan nimenä ja koskettava kuva pienestä tytöstä vaikuttivat siihen, että halusin lukea tämän kirjan. Mitä siellä hiljaisuuden takana on, liittyykö siihen jokin tarina? Kyllä, siihen liittyy salaisuus, jota Inga ei pysty kertomaan kenellekään. Salaisuus tulee painajaisina uniin, eikä Inga pysty nukkumaan. Se vaikuttaa hänen ruokahaluunsa ja haluunsa tehdä ylipäätään jotain. Kun olisi edes yksi ystävä.

Laila Hirvisaari on kirjoittanut surullisen tarinan pienestä tytöstä, jolla on liian suuri salaisuus harteillaan. Hän ei pysty puhumaan siitä, eikä edes kirjoittamaan, vaikka hän on kirjoittanut lukuisia vihkoja täyteen, sillä hän kommunikoi kirjoittamalla vastaukset vihkoonsa, joka on aina hänen taskussaan mukana. Koska kirja kertoo pienestä tytöstä, on kirjan näkökulma pienen tytön näkökulma elämään, ihmisiin ja tapahtumiin. Kirjassa kuvataan 40-luvun miljöötä aidonoloisesti, jossa kulkupeleinä ovat hevoset. Kylä, jossa perhe asuu, on pieni maalaiskylä, jossa ruokatarvikkeet hankitaan naapureilta, maito sieltä missä on lehmiä, liha sieltä missä kasvatetaan sikoja, kananmunat kanankasvattajilta. Leivät ja pullat leivotaan kotona, marjat ja sienet haetaan metsästä. Luonto on yksi kirjan hienoimmista elämyksistä, ja varsinkin koski, joka virtaa kylän läpi kulkevassa Helmijoessa. 

Inga on herkkä ja syvästi tunteva tyttö, joka on kokenut vaikean trauman. Eläminen pienessä maalaisyhteisössä ei ole ollut hyvä kokemus, varsinkin kun paikka, missä trauma tapahtui on koko ajan lähellä muistuttamassa tapahtuneesta. Lopulta isovanhemmat haluavat lapsenlapselleen apua. Vai onko jo liian myöhäistä? Viisi vuotta on pitkä aika. 

Kun kuuntelin Laila Hirvisaaren haastattelua, hän kertoi, että Hiljaisuuden kirjoittaminen on ollut hänelle kaikista vaikeinta. Voin hyvin kuvitella sen, sillä kirja koskettaa omalla hiljaisella tavallaan. Kukaan ei voi lukea kirjaa tuntematta myötätuntoa. Toivon, että huomaisimme myös tässä ajassa ne hiljaisimmat ja puuttuisimme niihin kiusaamisiin. Laila Hirvisaaren Hiljaisuus osallistuu sodan jälkiseurauksiin, mutta se osallistuu myös nykyajan koulukiusaamisiin syyttämättä ketään, mutta herättämällä omatuntoja. Miksi erilaisuuden hyväksyminen on niin vaikeaa!

Minä toivon niin hartaasti, että jonain päivänä saisin sanoja suustani.

Laila Hirvisaari, Hiljaisuus ****
Otava 2016
s. 239

Kirjan ovat lukeneet mm. Krista, Esther, Jonna ja Evaria

Tervetuloa Esther Kirjasähkökäyrän lukijaksi <3