Tunnen, miten etäisyys vainajaan pienenee. Oloni huononee hetki hetkeltä. Tuttu epätodellinen tunne ujuttautuu nahkoihini, pyörryttää. Yritän takertua mukaviin ajatuksiin.
J. M. Ilves on nimimerkki, jonka taakse kätkeytyy kaksi nimettömänä pysyttelevää ammattikirjailijaa. Sorjonen pyöri vuoden 2016 loppupuolella telkkarissa ja ihastuin Ville Virtasen näyttelemään Sorjoseen, joka inhosi työtään, mutta oli siinä todella hyvä. Sorjosella on omat metodinsa ratkaista rikokset. Muutto Lappeenrantaan tuli ajankohtaiseksi, koska työ keskusrikospoliisissa tuli liian raskaaksi ja vaimolla oli vakava sairaus. Sorjonen halusi lisää aikaa perheensä parissa. Sitä ei ollut tiedossa, sillä naapurimaan läheisyys toi runsaasti lisätöitä rikosrintamalla. Kirjassa Nukkekoti heti ensimmäisinä työpäivinä Sorjonen joutuu ratkomaan nuoren tuntemattoman naisen murhaa. Nainen on luultavasti yhtä nuori kuin oma tyttö.
Olen käynyt hajamieliseksi, aika ja paikka ovat menettämässä merkitystään. Minua vaivaa sama tunne kuin illalla. Jotain on jäänyt huomaamatta - lankojen päät ovat näkyvillä, mutta en ole osannut liittää niitä yhteen. Olen lähestynyt molempia tapauksia kaavamaisesti, järjellä, lokeroimalla. Ehkä on aika antaa kaaokselle mahdollisuus.
Kirjan lukeminen sen jälkeen, kun on katsonut aiheesta tehdyn elokuvan tai tv-sarjan, ei aina ole hyvä. Ei myöskään niin, että katsoo kirjasta tehdyn elokuvan. Liian samanlaiseksi tehtynä tulee kieltämättä pettymys. Yksi hienoimmista elämyksistä oli, kun luin Piano-kirjan ja katsoin siitä tehdyn elokuvan. Molemmat olivat huikeita ja koin vastaavanlaisen taide-elämyksen. Elokuvan maisemat olivat uskomattoman kauniita. Sorjosen tv-sarjassa iso osa tulee ulkokuvauksista, jo sarjan alkukuvaus hienon musiikin kera on uskomattoman hieno. Kirjoista ei löydy juuri luontokuvauksia. Kirjat ovat pelkistettyjä ja pysyvät dekkarikirjojen hengessä mukana. Tiukkaa tutkimusta, langanpäiden yhdistelemistä ja rikos on ratkaistu. Sorjosesta on jo syntynyt tietynlainen kuva, hän on Ville Virtasen näyttelemä kompleksinen ja erityinen rikospoliisi, joka inhoaa rikoksia, mutta on niiden ratkaisemisessa hyvä. Jotenkin Ville Virtanen ei istu kirjan Sorjosen rooliin. Tai minä itse en sovi tämän kirjasarjan lukijaksi.
J. M. Ilves, Sorjonen - Nukkekoti **
Gummerus 2016
s. 283
Katsoin näitä TV1:ltä ja ennakkoon koko sarjan Areenasta. Näin kirjan kirjastosta, mutta kun tietää, miten kaikki meni, en viitsinyt vielä lainata.
VastaaPoistaEt menettänyt mitään. Kirja on tiivistetty versio tv-sarjasta. Sorjonen itse ei ole yhtä kompleksinen ja erityinen kuin Ville Virtasen näyttelemä tv-sarjan Sorjonen. Pidin kovasti sarjasta. Sehän jäi koukuttavaan kohtaan ja jatkoa varmaan tulee. Nukkekoti on vasta ensimmäinen sarjan kirjoista.
Poistasiis pidin tv-sarjasta ;)
PoistaPidin sekä Ville Virtasen että Anu Sinisalon roolisuorituksista etenkin. Virtanen oli sillä rajalla, että on jo liian intensiivinen.
PoistaKumpikin olivat todella hyviä. Mietin vain käytännön poliisityötä, että olisiko siellä sijaa Sorjosen kaltaiselle pohdiskelijalle ja mietiskelijälle, erityiselle poliisille, joka uppoutuu omaan maailmaansa ja on huono tiimityössä.
PoistaTällaisessa tv-sarjassa Sorjosen kaltainen tutkija on mielenkiintoinen ja luo omat jännitteet.
Vastaavanlaisia erityislapsia ei voi hoputtaa eikä kiirehtiä tai vastassa voi olla raivari. Päivän rakentaminen kuvilla ja seuraavaan asiaan siirtyminen kuvien avulla mahdollistaa elämisen.
Silta-sarjassa oli erityispoliisi. Moduksessa oli erityislapsi. Ja Alan Banksissaa on erityispoliisi. Jännä, että juuri dekkareissa on nyt muodissa ns. hyvän puolen erityisihmiset, aikaisemminhan ne olivat aina pahiksia.
Pidin todella kovasti Sorjonen -sarjasta, joskin vasta siitä ensimmäisen kolmen satsin Nukkekodista, en ole ehtinyt muita katsoa. Ville Virtanen on ihan salaa päässyt nousemaan suosikki-näyttelijäkseni. Voisin ehkä kokeilla lukemista, vaan saa nähdä...
VastaaPoistaMinä jäin koukkuun ja katsoin kaikki osat.
PoistaVille Virtanen on yksi minunkin suosikki-näyttelijöistä. Hänellä on erittäin ilmeikkäät silmät ja kasvot. Sitähän sanotaan, että silmät ovat sielun peili ja hyvin Ville Virtanen käyttää sielun peiliään ja kuvaajat ovat huomanneet saman asian, kasvokuvat ovat aina todella läheltä.