Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Painan käteni Karinin poskille, hyväilen sormillani hänen otsaansa, se tuntuu hikiseltä. Saanko olla yksin hänen kanssaan?

Ruotsalaisen runoilijan Tom Malmquistin ensimmäinen romaani perustuu tositapahtumiin. Joka hetki olemme yhä elossa kertoo Tomista ja Karinista, jotka odottavat esikoislastaan, mutta sitten Karin joutuu sairaalaan. Hän on vakavasti sairas, kuolemansairas. Hänelle tehdään keisarileikkaus ja heidän perheensä on vähän aikaa kolmihenkinen. Tarina on järkyttävä ja siinä kerrotaan pariskunnan tapaamisesta lähtien kaikenlaista heidän elämäänsä liittyvää. Heillä on pitkä, kymmenen vuoden avoliitto, mutta sitä tummensi Karinin sairaudet ja Tomin isän sairaus. Kirja alkaa sairaalakuvauksilla, kun Karinin sairaus todetaan. Alkaa juokseminen teho-osaston ja lastenosaston välillä.

Karoliinisessa sairaalassa juttelin Karinille päivittäin. Saatoin pitää tuntien mittaisia monologeja Liviasta ja osastojen välisistä maanalaista käytävistä.

Joka hetki olemme yhä elossa on kirjoitettu kiihkeydellä ja tarkkuudella. Kaikki Karinin sairauteen liittyvät asiat on kirjoitettu kuin kirurgin veitsellä, mikään ei saa lipsua, käden on oltava vakaa. Aivan kuin Karin olisi yhtä sairaalan ja siellä tehtävien toimintojen kanssa. Tom haluaa kaiken informaation kulkevan hänen kauttaan, mutta kun on aika antaa periksi hän pyytää apua. Ilmeisesti Ruotsissa pidetään läheisistä parempi huoli kuin Suomessa kriisitilanteissa. En ole kuullut, että terapeutti soittaa kotiin tai läheiset pyydetään juttelemaan asiantuntijoiden kanssa tapahtumista. En ole kuullut, että lääkäreillä olisi aikaa mennä kotiin tarkistamaan vastasyntynyt yhdessä hoitajan kanssa. Tomia ei siis jätetty yksin, vaan häntä kannateltiin surussaan. Myös ystävät ja isovanhemmat ja sukulaiset olivat Tomin vahvoja tukijoita. Romahdukselle ei ollut muutenkaan aikaa, sillä Tomilla oli Livia.

Kirja on rosoisen surullinen kuvaus läheisen menettämisestä ja surun käsittelemisestä arjen pyöriessä päivä päivältä eteenpäin. Oman kokemuksen kautta voin sanoa, että ei ole helppo valita ruumisarkkua, virsiä, käydä papin luona, suunnitella muistotilaisuutta ja valita hautapaikkaa, kun suru pitää lujasti kiinni ja paras paikka viettää aikaa surun kanssa on oma sänky. Toisaalta arkiset pakolliset asiat luovat järjestystä suruun ja ikävään, luopumiseen. Tomin onneksi hänen surunsa ja suuri onni vastasyntyneestä tapahtuivat samanaikaisesti. Elämä sisältää aina kuoleman.

Hän vilkuttaa kirsikkapuun alta.

Tom Malmquist, Joka hetki olemme yhä elossa ****
suom. Outi Menna
S&S 2017
s. 326
I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv 2015

Muualla blogeissa mm. Marika, Jonna, Marja-Liisa, rva Karlsson, Arja, Nanna, Tani, Susa