Katarzyna Horowitzissa, joka oli äsken
laiturilla noussut isäänsä vastaan sanoen ”Mutta minä en halua kuolla…” (juuri
se oli saanut Cohenin vaatimaan Brenskeltä tyttöä mukaansa jo ratapihalla), se
herätti ihastusta: se vaikutti häneen kuin täyteläinen viini joka
äkkiarvaamatta aiheuttaa makean, syvän ja epätodellisen huimauksen.
Nuori
Katarzyna oli perheineen kulkemassa kohti varmaa kuolemaa toisen maailmansodan
aikana, kun rikas amerikanjuutalainen kuuli Katarzynan lauseen ja pyysi
natsikomentajaa säästämään tytön. Hän halusi olla tytön huoltaja.
Amerikanjuutalainen oli ryhmänsä kanssa jostakin syystä tullut Eurooppaan
keskelle etnisiä puhdistuksia ja oli jäänyt natsien vangiksi. Näitä rikkaita
juutalaisia aiottiin käyttää sotavankien
vaihdossa. Lipeväksi puhemieheksi aikomuksissa oli valittu kenraali
Brenske, joka aikoi auttaa Amerikan matkustusasiakirjoilla matkaavia miehiä ja
Katarzynaa poistumaan maasta turvallisesti.
Te olette meidän käsissämme, ja ennen kuin
luovutamme teidät eteenpäin haluamme jonkinlaisen korvauksen. Meidän sotilaamme
ovat siellä teidän puolellanne, ja asiaan liittyy suorastaan uskomattomia
määriä rahaa. Todella monimutkainen moraalinen ja kansantaloudellinen juttu.
Olette niin älykkäitä, että minun on turha selitellä tämän enempää. Mitä
enemmän ihmisiä, sitä enemmän kustannuksia ja päinvastoin, näin on asia tässä
armeijassa. Jos sotaa, sellaista kuin tämä meidän, käydään elämästä ja
kuolemasta, on Saksalla, eli maalla jota tässä kiistassa edustan, siinä sodassa
täydet oikeudet.
Matkalaisille
varattiin juna ja ennen kuin juna pääsi lähtemään junan kustannuksista piti
maksaa. Näin jatkettiin koko ajan. Lopulta oltiin perillä laivan luona ja
jälleen kaikesta oli maksettava mm. miinojen raivaamisesta merestä. Saksalaiset
olivat nimittäin laskeneet miten rikkaita nämä juutalaiset olivat, ja aikoivat
siirrättää miesten varat Saksalle. Kun varat loppuivat alkoi sukulaisten
rahojen lypsäminen ja sähkeet lensivät edestakaisin ja rahat siirtyivät
pikapikaa saksalaisille. Brenske hieroi käsiään tyytyväisenä ja keksi
kaikenlaisia juttuja, joista oli mahdollista saada lisää rahaa. Aika kului ja
juna kulki. Jälleen oltiin keskitysleirillä.
Tsekkiläinen
Arnost Lustig (1926-2011) joutui itsekin keskitysleirille ja kaikista hänen
kirjoistaan nousee sota- ja keskitysleirikokemukset esille. Rukous Katarzyna Horowitzille on hieman erilaisesta näkökulmasta kerrottu
sotavankikuvaus. Piinaava junamatka ja toivo vapaudesta, sekä pelko loivat psykologisen jännityskertomuksen kammottavasta matkasta.
Arnost Lustig, Rukous
Katarzyna Horowitzille ****
Suom. Nina Saikkonen
Like 2008 toinen painos
s. 169
Modlitwa do Katarzyny Horowitz 1964
sotakirja
sotakirja
Onpa mielenkiintoisen tuntuinen kirja, kiitos postauksesta. Lisään tämän ehdottomasti lukulistaani.
VastaaPoistaKirja on piinaava sotavankitarina, joten en voi sanoa, että lukuiloa, vaan sanon, että jännittäviä kauhunhetkiä kirjan junamatkalle Anneli.
Poista