Arnost Lustig: Rukous Katarzyna Horowitzille

Katarzyna Horowitzissa, joka oli äsken laiturilla noussut isäänsä vastaan sanoen ”Mutta minä en halua kuolla…” (juuri se oli saanut Cohenin vaatimaan Brenskeltä tyttöä mukaansa jo ratapihalla), se herätti ihastusta: se vaikutti häneen kuin täyteläinen viini joka äkkiarvaamatta aiheuttaa makean, syvän ja epätodellisen huimauksen.

Nuori Katarzyna oli perheineen kulkemassa kohti varmaa kuolemaa toisen maailmansodan aikana, kun rikas amerikanjuutalainen kuuli Katarzynan lauseen ja pyysi natsikomentajaa säästämään tytön. Hän halusi olla tytön huoltaja. Amerikanjuutalainen oli ryhmänsä kanssa jostakin syystä tullut Eurooppaan keskelle etnisiä puhdistuksia ja oli jäänyt natsien vangiksi. Näitä rikkaita juutalaisia aiottiin käyttää sotavankien  vaihdossa. Lipeväksi puhemieheksi aikomuksissa oli valittu kenraali Brenske, joka aikoi auttaa Amerikan matkustusasiakirjoilla matkaavia miehiä ja Katarzynaa poistumaan maasta turvallisesti. 

Te olette meidän käsissämme, ja ennen kuin luovutamme teidät eteenpäin haluamme jonkinlaisen korvauksen. Meidän sotilaamme ovat siellä teidän puolellanne, ja asiaan liittyy suorastaan uskomattomia määriä rahaa. Todella monimutkainen moraalinen ja kansantaloudellinen juttu. Olette niin älykkäitä, että minun on turha selitellä tämän enempää. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän kustannuksia ja päinvastoin, näin on asia tässä armeijassa. Jos sotaa, sellaista kuin tämä meidän, käydään elämästä ja kuolemasta, on Saksalla, eli maalla jota tässä kiistassa edustan, siinä sodassa täydet oikeudet.

Matkalaisille varattiin juna ja ennen kuin juna pääsi lähtemään junan kustannuksista piti maksaa. Näin jatkettiin koko ajan. Lopulta oltiin perillä laivan luona ja jälleen kaikesta oli maksettava mm. miinojen raivaamisesta merestä. Saksalaiset olivat nimittäin laskeneet miten rikkaita nämä juutalaiset olivat, ja aikoivat siirrättää miesten varat Saksalle. Kun varat loppuivat alkoi sukulaisten rahojen lypsäminen ja sähkeet lensivät edestakaisin ja rahat siirtyivät pikapikaa saksalaisille. Brenske hieroi käsiään tyytyväisenä ja keksi kaikenlaisia juttuja, joista oli mahdollista saada lisää rahaa. Aika kului ja juna kulki. Jälleen oltiin keskitysleirillä.

Tsekkiläinen Arnost Lustig (1926-2011) joutui itsekin keskitysleirille ja kaikista hänen kirjoistaan nousee sota- ja keskitysleirikokemukset esille. Rukous Katarzyna Horowitzille  on hieman erilaisesta näkökulmasta kerrottu sotavankikuvaus. Piinaava junamatka ja toivo vapaudesta, sekä pelko loivat psykologisen jännityskertomuksen kammottavasta matkasta. 

Arnost Lustig, Rukous Katarzyna Horowitzille ****

Suom. Nina Saikkonen

Like 2008 toinen painos

s. 169

Modlitwa do Katarzyny Horowitz 1964
sotakirja