Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

”Ei ihme, että tätä kutsutaan metsän kuninkaaksi”, Tenho sanoi yllättäen. ”Suu on niin suuri, että pääni saattaisi mahtua sinne. Vartalo ja erityisesti käpälät ovat valtavan isot. En ole milloinkaan nähnyt näin läheltä näin väkevää olentoa.”

Mikko Kamulan uskomattoman jännittävä esikoisteos Ikimetsien sydänmailla aloittaa uuden Metsän kansa-kirjasarjan, joka kertoo Juko Rautaparran perheestä 1400-luvun Savossa. Perhe on lähtenyt verottajaa karkuun erämaan sydänmaille, ja elää luonnonvoimien, eläinten ja myyttisten henkien keskellä. Perheeseen kuuluu Jukon uusi vaimo ja heidän vastasyntynyt vauva, vanhin poika Heiska, tytär Varpu ja Tenho, joka kuulee ja näkee sekä vaistoaa enemmän kuin pienelle pojalle olisi tarpeen. Perheeseen kuuluu myös isoäiti.

”Pidä parempaa huolta riihestä.”

Tenho kamppaili pahaa oloa vastaan ja yritti pitää katseensa omituisessa olennossa, jonka täytyi olla riihenhaltija. Kasvonpiirteiltään haltija näytti ehkä kuusikymmentävuotiaalta, mutta jotenkin kaikesta sai sen vaikutelman, että se oli vanhempi. Paljon vanhempi.

Juko on saanut tekevänä miehenä aikaiseksi jo kunnollisen tilan kotieläimineen ja asumuksineen, joita monet ulkopuoliset kadehtivat. Karjalaiset ja venäläiset etsivät koko ajan ryöstettävää, lappalaisten kanssa on riitoja ja se viheliäinen veronkantaja etsii uusia veronmaksajia, sillä hän elelee komeasti verottamalla oman osansa ihmisten työstä ja aikaansaannoksista. Aika on veristä aikaa ja viisainta on kantaa aina mukana aseita, mutta kirouksia vastaan eivät aseet auta ja Juko Rautaparran perheen ylle langetetun vahvan kirouksen vaikutukset näkyvät koko kirjan ajan.

”Karhunkallopetäjä?” Tenho henkäisi. Saiko karhun nimen tässä yhteydessä lausua ääneen.

Jukon perheenjäsenet joutuvat yhdessä tai erikseen kaikenlaisten luonnonhenkien haltuun ja apuvoimia tarvitaan, että selvitään kirouksesta. Kirous on vahva, eikä lopu tämän kirjan aikana. Kirjasta löytyy myös mukavia luonnontapahtumia ja Heiska esimerkiksi joutuu metsästysretkellä maagisen metsänneidon viettelemäksi. Heiska on jo miehen iässä, joten naisseura kiinnostaa. Samoin Varpun nuoren naisen mieli tekee kesäjuhlille, jotta näkisi muitakin nuoria, varsinkin nuoria miehiä.

Kirjassa on sopivasti tapahtumia sekä aikuisille että nuorille, joten kirja sopii kaikille historiallisten fantasiakirjojen ystäville. Kirja on hurja ja väkevä tarina ihmisistä, jotka yrittävät elää villin ja armottoman luonnon keskellä. Tarinassa tarvitaan sekä luonnon, myyttisten olentojen ja haltijoiden ymmärtämistä, taistelutahtoa pahan voimia vastaan että lämpimän perheyhteisön jäsenten hyväksymistä ja yhteen hiileen puhaltamista.  Mielikuvitusrikas tarina fantasiaolentoineen ja maagisine loitsuineen ja kirouksineen ympäröi kirjan tarinan uskomattomiin tapahtumiin. Kirjailijalla on taito saada lukija tuntemaan kuin olisi itse läsnä tapahtumissa.

Pieni musta ukko seisoi karhun takana. Vanha Mökkö! Se oli sittenkin tullut apuun. Nokinen haltija seisoi kuin juurtuneena kiinni karsinan maalattiaan. Se piteli kaksin käsin karhun hännästä kiinni, eikä valtava eläin päässyt liikkumaan vaaksaakaan eteenpäin.

Mikko Kamula, Ikimetsien sydänmailla *****

Gummerus 2017

s. 678