Hilary Mantel: Vain varjo häälyväinen

En oikein tiedä, kuinka kirjoittaa itsestäni. Jokainen valitsemani tyyli valitsee itsensä pois jo ennen kuin kappale on valmis. Anna mennä vain, ajattelen mielessäni, levitän käteni ja sanon, c´est moi, nieltävä se on. Luotan lukijaan. Sitähän suosittelen ihmisille, jotka mielivät kirjojaan julkisuuteen. Luota lukijaasi, älä syötä lusikalla, älä suhtaudu alentuvasti, myönnä että lukijasi on vähintään yhtä terävä kuin sinä, ja lakkaa olemasta niin kirotun kiehtova.

Siitä huolimatta, että suosittu brittikirjailija Hilary Mantel, joka on voittanut kaksi Man Booker-palkintoa (Susipalatsi ja Syytettyjen sali), suosittelee itselleen, että ei olisi niin kirotun kiehtova, minusta hän on kiehtova. Vain varjo häälyväinen on Hilary Mantelin  muistelmateos itsestään ja elämästään, joka ei ole ollut suosiostaan huolimatta pintaliitoa ja elämää kirjallisuuden aateliskerhossa. Hänen elämänsä on ollut rankkaa ja hänen kehonsa arvet kertovat julmaa tarinaa, julmempaa kuin mitä hän on kirjoissaan kertonut. Hilary Mantel on sairastanut koko ikänsä mm. migreeniä, mutta pahempi tauti kuin migreeni löydettiin vasta vuosikausien jälkeen. Tätä ennen Mantel joutui jopa olemaan suljetulla osastolla, koska lääkäreiden mielestä hänen oireensa viittasivat mielenterveyspuolelle.

Mikään fyysinen kipu ei ole koskaan vetänyt vertoja tuolle aamuiselle tappavan kauhun hyöylle, vasarana takovalle sydämelle. On pakko liikkua, astella pienessä huoneessa edes takaisin. Pakottautua tuolin, vain ampaistakseen heti ylös. Kädet kiskovat vaatteita ja raastavat käsivarsia. Hengitys on repivän katkonaista. Tulee halu heittäytyä päin ikkunaa ja seiniä. Jok´ikinen hermosäie värisee paniikissa.

Yllä oleva  lainaus on kohtauksista mitä kirjailija sai, kun söi erästä mielenterveyslääkettä. Lääkkeitä vaihdeltiin ja vointi huononi. Lääkärit hoitivat jo lääkkeiden aiheuttamia sivuvaikutuksia, eikä itse sairautta, josta ei vielä tiedetty mitään tai siitä ei ymmärretty mitään. Lääkärit taistelivat siis poistaakseen kirjailijan hulluuden, jota ei ollut, kun hän meni oireidensa kanssa lääkäriin, mutta joka kehittyi lääkkeillä.

Jos astuin jalallani yleislääkärin vastaanotolle – kuten tein, kun aloin voida yhä huonommin ja huonommin – otin riskin, että minulle määrättäisiin annos, joka tainnuttaisi norsun seisovilta jaloiltaan. Valium, josta tiesin, ettei sitä pitäisi mennä lähellekään, ei, ellei mielinyt poliisin käsiin.

Yrittääkseen pysytellä edes jonkinlaisessa kunnossa, sillä nuori Hilary Mantel ei pystynyt ammattityöhön, hän meni kirjastoon ja lainasi paksun pinon Ranskan vallankumousta koskevia kirjoja. Hän luki ja teki muistiinpanoja, luki kuningasvallasta ja sen julmuudesta ja alkoi kirjoittaa. Hän muutti eri mantereelle ja jatkoi kirjoittamista ja lopulta kirja lähti kustantajalle. Samoin tieto kirjailijaa invalidoivasta taudista löytyi. Se oli levinnyt laajalle elimistöön, joten se vaati runsaasti leikkauksia ja lääkehoitoa.

La la la. Ma ma ma. Joulukuu 1979. Sain yllykkeen jättää viestin vuoteeni viereen: jos herään vihanneksena, pankaa minut kattilaan.

Hilary Mantel purkaa itsensä kerältä auki ja aukoo elämänkeränsä solmukohtia auki. Lukija voi vain hämmennyksissään lukea eteenpäin. Salaisuuksia, menetyksiä, sairauksia, elämää eri maissa. Tämä elämäkerta koskettaa monella tasolla. Upeaa ja syvällistä kerrontaa, ja vietin kirjaa lukiessa monta hämmentävää hetkeä loistavan kirjailijan seurassa. Sain kirjan Ullalta ja tämä bloggaus on Ullan muistolle.

En kirjoita saadakseni mitään erityistä myötätuntoa. Ihmiset selviytyvät paljon pahemmastakin tarttumatta koskaan kynään.

Hilary Mantel, Vain varjo häälyväinen *****

Suom. Kaisa Sivenius

Teos 2015

s. 257

Giving Up the Ghost 2003

Elämäkerta