Siiri Enoranta: Surunhauras, Lasinterävä

Leana pysähtyi katsomaan kirkkaanvihreää kyynärvartensa mittaista liskoa, joka vasta yritti tointua nukutusta yöstä, se pälyili Leanaa ulkonevilla silmillään. Hän juoksi taas ja väisti tiheänä paikoillaan surisevan hyttysparven, juoksi taas ja loikki kaatuneiden, sammaloituneiden puunrunkojen yli. Leana tunsi reitin kuin oman sydämensä, sillä tavalla kuin sen saattoi tuntea, läpikotaisin mutta ei koskaan kokonaan.

Siiri Enoranta aloittaa vuoden 2016 Topelius-palkinnon voittaneen teoksensa Surunhauras, Lasinterävä tapahtumalla, joka muuttaa kirjan henkilöiden elämää Surukauriin saarilla. Leanan pienempi lapsi Uli haluaa pois saarilta, sillä hänen kantamansa suru on valtavan suuri taakka, liian suuri taakka pienelle kuusivuotiaalle pojalle. Niinpä Uli lähettää pullopostia ja pyytää hakemaan hänet pois uskomattoman kauniilta saarelta, jossa surukauriit ennustavat jokaiselle kuusivuotiaalle lapselle tulevaisuuden, sen jälkeen kukaan ei näe surukauriita. Jokainen lapsi tietää jo pienenä mikä hänestä tulee aikuisena, mutta Ulille ei sekään ole selvinnyt. Hän vain itkee ja suree.

Ulin isosisko Linania on myös kirjan päähenkilöitä ja hän kokee suuren muutoksen elämässään kohdatessaan Mereian, Sarastuksen lasittaren. Mereia saapui Sarastuksen Lasinkirkkaan prinsessan Sadeian seurueessa valtamerialuksella Surukauriin saarille. Sadeia halusi itselleen surukauriin, mutta kohtasi rakkauden, jota ei ollut uskonut kokevansa koskaan. Siispä lähtö Surukauriin saarilta oli vaikeaa. Sadeia vei mennessään surukauriin.

”Ennustatko sinä minulle surua?” Sadeia kysyi. Hän ei tiennyt mitä oli odottanut kauriin tekevän, mutta jokainen sekunti, jonka kauris vietti niityllä merkitsi enemmän tuskaa, ainakin jos uskoi Surukauriin kansan ihmisiä.

Paluu Sidrineialle oli ikävä, sillä Sadeian poissa ollessa valtakunta oli vallattu ja valtaajat asuivat Sadeian kotipalatsissa Sarastuksessa. Valtaajat olivat miehiä. Sidrineiassa naiset hallitsivat ja olivat valta-asemassa. Miten nuori Sadeia selvisi valloittajista ja mikä surukauriin kohtalo oli? Kirjan huikean kaunis tarina koukutti elämän- ja ihmiskuvauksilla, joita ei ole, mutta joita voisi olla. Fantasianomainen tulevaisuuskirja toisistaan tietämättömistä ihmisistä, erikoisista uskomuksista ja kulttuureista, rakkaudesta ja surusta, vallanhimosta ja pakkomielteistä, ihmisten alistamisesta, kirja on täynnä toiseutta ja erilaisuutta, vastakohtaisuuksia ja hyvän ja pahan vertausta.

Onko mahdollista kahden toisistaan poikkeavan kansan olevan samoista esi-isistä lähtöisin. Siiri Enoranta kuvaa teoksessaan Surunhauras, Lasinterävä ihmislajin kehittymistä eri olosuhteissa. Kirja on todellinen lukuhelmi, joka sisälsi Surukauriin saarten uskomattoman kaunista kuvailua. Mielestäni luontokuvaukset ovat tekstin kielikuvien ja tarinaan liittyvien erikoisten sanojen ohella unenomaista ja satumaista luettavaa.  Surunhauras, Lasinterävä on kaunein tarina mitä olen lukenut fantasiakirjallisuudesta.

Älä anna tämän olla minun syytäni, Uli pyysi ääneti kauriilta ja koukkunokikkaalta, älä anna kaiken olla tuhoutunut, hän pyysi mereltä, joka pystyisi valtavalla suolaisella kidallaan sammuttamaan minkä tahansa tulivuoren.

Siiri Enoranta, Surunhauras, Lasinterävä *****

Wsoy  2015

s. 473
Fantasia

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Surukauriin saarilla ovat käyneet mm. Suketus,  Maria, Kirjanurkkaus, Linnea, Reta ja Niina