Hyvää pääsiäistä!

Kevät

Minä näin kevään tulevan,

          arktisen kevään

          esikoita ja valkovuokkoja kylväen

lapinsineen ja hämeenvalkeaan yöhön –

          sade lankesi ja solinan halki soi

          muuttolintujen villi kirkuna,

metsäpurot kiemurtelivat uomistaan

          ja tempaisivat mukaansa

          multaa, taivaansineä, korvensuhinaa!

Minä näin kevään tulevan,

          arktisen kevään –

ja sytyttävän punaisen ja vihreän kävyn

          kuuseen harmaan tuvan edessä.

Vilho Kajava 1938

Hyvää pääsiäistä ja lukuiloa!

Virpi Miettinen ja Tuula Nieminen: Tuhma prinsessa

Pikku neiti porvoolainen on seurannut minua koko elämäni ajan. Muotinäytöksissä olen tehnyt lukemattomia sisääntuloja kappaleen tahdissa.

Minusta Virpi Miettisen (1946-) kirjan nimeksi olisi sopinut hyvin Pikku neiti porvoolainen, joka oli myös vuonna 2015 kesänäytelmän nimi Tampereella Viikinsaaren kesäteatterissa. Näytelmä kertoi Virpi Miettisen nuoruudesta. Tuhma prinsessa on mielestäni liian osoitteleva nimi, sillä Virpi Miettisen elämään on mahtunut niiden pahojen aikojen lisäksi myös hyviä aikoja. Hän on yksi maailmalla menestyneimpiä Miss Suomi (1965) tittelin haltijoita. Missivuonna hän pokkasi ensimmäisen perintöprinsessan tittelin Miss Eurooppa, Miss Universum ja Miss International Beauty kilpailuista ollessaan vasta 18-vuotias.

Tuhman prinsessan alussa Virpi miettinen muistelee lapsuuttaan, vanhempiaan ja isovanhempia. Hän  syntyi keskiluokkaiseen kolmilapsiseen perheeseen ja koki lapsuudenaikansa turvalliseksi.  Koulunkäynti jäi keskikouluun ja vuoden merkonomi-opintoihin. Elämä on opettanut yrittäjyyttä, kielitaitoa ja taitoa esiintyä. Virpi Miettinen on hyödyntänyt missi- ja mannekiinikokemusta pitkän uransa aikana. Siinä sivussa hänen seuraansa on siipeillyt monennäköistä veijaria, joista lähemmin voi lukea kirjan sivuilta. Kirjasta voi myös lukea avioliitoista ja parisuhdeväkivallasta. Valitettavasti Virpi Miettinen on valinnut hyvin samankaltaisia miehiä, tai miehet ovat valikoineet Virpin. Päivystyspoliklinikat tulivat tutuiksi parisuhdehelveteissä. Lopulta jopa tutkintavankeus ja muut vaikeudet tulivat ajankohtaisiksi. Näiden lisäksi huumeet ja alkoholi olivat julkisuuselämän valitettavia matkatovereita.

Elämä julkisuudessa voi kääntää nopeasti suuntaansa, niin kuin kenen tahansa elämä. Julkisuudessa on se huono puoli, että kaikki ei ole totta mitä kirjoitetaan julkisuuden henkilöistä. Tarinat voivat olla sepitettyjä ja liioiteltuja. Haastatteluiden sisältöjä muokataan jne. Virpi Miettinen on antanut julkisuudelle kasvot, mutta hän on kokenut myös julkisuuden varjopuolet. Tavallinen ihminen saa töppäillä, eikä sitä retostella julkisuudessa. Virpi Miettinen halusi itse kertoa omin sanoin elämästään, joka on ollut selviytymistarina. Lähtölaukaus kirjan tarinalle oli vuoden 2015 kesänäytelmä, jonka Tuula Nieminen käsikirjoitti. Näytelmästä poiki ajatus kirjan kirjoittamisesta. Tuhma prinsessa on kertomus vuoristoradan kaltaisesta elämästä ja elämän kantavasta voimasta vaikeissa elämänvaiheissa.

Virpi Miettinen ja Tuula Nieminen, Tuhma prinsessa ***

Tammi 2017

s. 250 + 14 sivua valokuvia

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa

Tatu ja Patu ovat veljekset, jotka käyttäytyvät välillä vähän kummallisesti. He ovatkin kotoisin Outolasta, jossa asiat tehdään eri tavalla kuin meillä.

Tatu ja Patu päiväkodissa on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjasarjan toinen kirja, josta bloggaan. Kirjasarja on ollut erittäin suosittu Suomessa ja maailmalla, sillä se on käännetty yli 20 maahan. Ruotsin kielellä sarjan mainiot henkilöhahmot ovat nimeltään Sixten och Blixten. Kirjasarjasta löytyy kahdeksantoista kirjaa ja ensimmäinen kirja Tatu ja Patu Helsingissä julkaistiin vuonna 2003. Tatun ja Patun Suomi voitti vuonna 2007 Junior Finlandia – palkinnon. Sarjasta on tehty näytelmiä ja elokuva Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu sai ensi-iltansa vuonna 2016. Tatu ja Patu seikkailivat ennen omaa kirjasarjaa kirjoittajaparin Veera-sarjassa. Tatu ja Patu hyppäsivät siis ulos toisesta kirjasarjasta ja lähtivät valloittamaan maailmaa. Onneksi kävi niin, sillä nämä vauhdikkaat ja hauskat veljekset ovat todellisia ilopillereitä.

Tällä kertaa Tatu ja Patu vierailevat päiväkodissa ja vierailevana tähtenä kirjassa keikkuu herra Apinamies. Veljekset ovat menossa kylpylä Vesikkoon, sillä he ovat voittaneet arpajaisista hemmottelupäivän. Tatu ja Patu menevät vahingossa Esikko nimiseen päiväkotiin. Vesikko ja Esikko, riimipari. Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.

Tatu ja Patu pukevat uimahousut ja kylpytakit päälle ja laittavat snorkkelit nenälle ja menevät aamupuurojonoon. Puuronsyönnin jälkeen on aamupiiri ja sen jälkeen leikitään laululeikkejä ja kerrotaan satuja ja ulkoillaan. Päiväunien jälkeen suunnitellaan kevätjuhlanäytelmää. Tatun ja Patun kysyessä, että milloin mennään uimaan lapset vastaavat, että myöhemmin keväällä. Tatu ja Patu kummastelevat, että onpa tämä outo kylpylä.

Satuhetken jälkeen on ulkoilun vuoro. Heidi auttaa poikia pukemaan kuravaatteet. ”Vihdoinkin alkaa tapahtua! Meille puetaan tällaiset kumiset erikoishousut ja tiiviit käsineet”, Tatu ilahtuu. ”Nämä liittyvät takuulla johonkin terveyshoitoon.”

Pääsivätkö Tatu ja Patu kylpylään vai eivät ja oliko heillä hauskaa? Lue ihmeessä Tatun ja Patun iloisesta päivästä, johon kuului mm. kuntosaliliikuntaa ja uima-altaalla polskuttelua, vai oliko se sittenkään totta?

Aino Havukainen ja Sami Toivonen, Tatu ja Patu päiväkodissa *****

Otava 2017, 19. painos

s. 35

Ensimmäinen painos 2004

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu Helsingissä

Tatu ja Patu ovat veljekset, jotka käyttäytyvät välillä vähän kummallisesti. He ovatkin kotoisin Outolasta, jossa asiat tehdään eri tavalla kuin meillä.

Jo on aikakin tutustua kirjablogissani näihin hurmaaviin lastenkirjahahmoihin, jotka ovat valloittaneet pienet lukijansa jo yli kahdessakymmenessä maassa. Ainoa Tatu ja Patu kirja jota olen ahkerasti lukenut lasten kanssa on Tatun ja Patun Suomi teos, joka on oikein hyvä lasten tietokirja. Kirja voitti vuonna 2007 Junior Finlandia -palkinnon. Pointsit tekijöille tietokirjasta, joka on tehty kuvakirjamaisesti. Tatu ja Patu ovat päässeet teattereiden lavoille lastennäytelmiin, olen nähnyt jopa heidän kiertueauton. Tatusta ja Patusta on tehty myös elokuva, joka on nimeltään Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! Ruotsin kielellä hahmot ovat nimeltään Sixten och Blixten. Suomen tietokirjailijat palkitsivat kirjasarjan vuonna 2010 Tietopöllö-palkinnolla.

Tatu ja Patu Helsingissä kuvakirjan etuliepeessä on iso kartta Helsingin kaupungista ja lisäksi siinä on valokuvia kohteista, joissa Tatu ja Patu kävivät Helsingin vierailunsa aikana. Veljekset saapuivat Helsinkiin junalla ja ensimmäinen kohde on siis rautatieasema, jonne heidän serkkunsa Jori tulee vauhdikkaasti ja kiirettä pitämällä. Taksin kyydissä porhalletaan Kansallismuseoon, jonka aikataulu on 5 minuuttia. Aika vauhdikasta meininkiä vai mitä!

Kiireinen Jori nappaa veljekset kyytiinsä ja sitten kiireesti Olympiastadionille. Ja sen jälkeen Linnanmäelle. Tässä vaiheessa veljekset ovat kadottaneet serkkunsa ja voi olla, että huvipuiston vauhdikkaissa laitteissa katoaa moni muukin. Tatu ja Patu pitivät lystiä monessa vempeleessä. Sitten oli aika lähteä etsimään Joria ja pojat suuntasivat metron kyytiin.  Metrosta he seurasivat Jorin laukusta tupruavaa savupilveä kauppatorille ja huomasivat savupilven suuntaavan lautalla Korkeasaareen. No pojilla oli omat keinonsa pysyä perässä. Löytyykö Jori ja mistä? Ja mikä ihme savusi Jorin laukussa? Sen voit ottaa selville tästä vauhdikkaasta kuvakirjasta.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen, Tatu ja Patu Helsingissä *****

Otava 2017  20. Uudistettu painos

s. 36

Ensimmäinen painos 2003

Lastenkirja

Michael Connelly: Yövuoro

Michael Connelly on supersuosittu dekkarikirjailija, jonka kirjoittamia kirjoja on myyty yli 60 miljoonaa kappaletta, mikä on aivan huikea määrä. Ennen kirjailijauraa Connelly toimi rikosreporttina ja toimittajana, mikä toi hänelle Pulizer-ehdokkuuden. Connellyn uusin dekkari, Yövuoro, aloittaa uuden sarjan, jonka päähenkilönä toimii tehokas  ja sinnikäs konstaapeli Renée Ballard. Ballard joutui seksuaalisen ahdistelun kohteeksi edellisessä työpaikassa ja valitettuaan ahdistelijasta hän joutui itse siirtymään työpaikalta, sillä häntä ei uskottu. Kukaan ei uskaltanut oman työpaikkansa vuoksi tukea häntä, ei edes oma pari.

Ballard siis joutui yövuoroon ja hänen parikseen tuli Jenkins. Jenkins on mukava työkaveri ja Ballard saa toimia rikostutkimuksissaan omin nokkinensa, sillä Jenkins tekee vain juuri sen mitä yövuorolaisten tarvitsee tehdä. Ballard on kunnianhimoisempi, sillä hän haluaa ratkaista rikokset loppuun. Niinpä hän tekee tutkijanhommia vapaa-ajallaan ilman palkkaa, sillä rikokset, joita hän kohtaa, ovat sellaisia, jotka siirrettäisiin muihin yksiköihin ja lopulta siirrettäisiin ratkaisemattomiin rikoksiin. Ballard haluaa toimia silloin, kun rikosten jäljille on mahdollista päästä, sillä jokainen rikollinen tekee virheitä.

Ballard ratkoo rikoksia, mutta hän ei halua palata murharyhmään, sillä siellä työskentelee hänen ahdistelijansa. Ballard joutuu myös työssään pahoihin tilanteisiin ja tällä kertaa yksi pahimmista on nyrkkiraudan käyttäjä, joka puree niin, että tulee todella rumaa jälkeä. Tyyppi on isokokoinen ja iljettävä, ja hän on päättänyt tehdä Ballardista morsiamensa.

Ballard sekaantuu väistämättä myös tutkimukseen, jota murharyhmä tutkii. Kyseessä on ampumistapaus yökerhossa. Pian Ballard huomaa joutuneensa tilanteeseen, jossa hänen nykyinenkin työpaikkansa on vaakalaudalla. Ja kukahan se sitä tahtipuikkoa heilutteleekaan?

Jessus, että tämä dekkari oli hyvä. Ihan kihisin innosta kun luin kirjaa eteenpäin ja jännäsin Ballardin puolesta. Tilanteet olivat sen verran kinkkisiä, että ne vaativat juuri Ballardin tapaisen konstaapelin selvitäkseen. Tuskin maltan odottaa seuraavaa sarjan dekkaria, sillä Connelly vei minua yön pimeydessä rikollisten salattuihin maailmoihin, josta en olisi selvinnyt takaisin ilman Ballardin apua. Erittäin vahva uuden sarjan aloituskirja.

Michael Connelly, Yövuoro ****

Suom. Tero Valkonen

Gummerus 2018

s. 389

The Late Show 2017

dekkari (Ballard-sarja 1)

Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?

”Oletteko koskaan pystyneet estämään mua tekemästä jotain?”

Englantilaisen Holly Bournen Normaali-sarjan kolmas kirja on nimeltään Mitä tytön täytyy tehdä? Aiemmissa sarjan kirjoissa on tutustuttu kolmesta ystävästä Evieen ja Amberiin, nyt on vahvahenkisen Lottien vuoro. Ystävykset ovat perustaneet keskinäisen Vanhatpiiat-kerhon, joka on laajentunut koulussa parinkymmenen tytön FemSoc-kerhoksi. Kerhoissa keskustellaan feminismistä ja pyritään löytämään keinoja poistaa tyttöjä halveksivia asioita lukiosta, jota he käyvät.

Tein sotamaalaukseni.

Tavanomaisen ylenpalttisen eyeliner-määräni jälkeen otin esiin violetin huulipunan, jota olin kerran kokeillut ja vannonut olevani kokeilematta toista kertaa, ja vedin viivat poskieni ylitse.

Lottien päivät ovat tiukkaan puristettu opintoja, ja yliopistohaastattelu odottaa, johon myös pitäisi valmistautua. Vanhemmat painostavat Lottieta vain opiskelemaan ja ajattelemaan tulevaisuutta, mutta Lottie elää mieluummin tässä ja nyt –elämää, joka aiheuttaa jokapäiväisiä riitoja vanhempien kanssa. Tiettyjen tapahtumien jälkeen Lottie päättää uhrata ajastaan kuukauden projektille, johon ystävät ja FemSoc-kerhon jäsenet aikovat antaa taustatukea. Tytöt aloittavat projektin soitellen sotaan - menetelmällä, sillä heillä on käytössä torvet, joita he soittavat aina, kun havaitsevat teon, joka viittaa seksismiin.

Lottie tiesi, että projekti on vaikea ja tuo hänelle hankaluuksia, mutta mitään niin kamalaa hän ei pystynyt edes ajattelemaan mitä oli edessä. Onneksi projekti toi myös hyviä asioita Lottielle, mutta uupumus alkoi päästä voitolle. Seksismi on tarkkaan juurtunut yhteiskuntaan tuhansien vuosien ajan, ja projekti alkoi päivien kuluessa vaikuttaa taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Holly Bournen Normaali-sarjan pääteema on ystävyys. Kirjoissa tarkastellaan nuorten elämää ja feminismiä, sillä tytöt ovat kiinnostuneet aiheesta laajemmin, ehkäpä sen vuoksi, että kirjailija itse on siitä kiinnostunut. Ystävätrio, Evie, Amber ja Lottie, seurustelee ja juhlii mielellään. Jokaiselta tytöltä löytyy omat ongelmansa, mutta onneksi he saavat voimaa toinen toiseltaan. Tässä kirjassa ystävykset saavat uuden ystävän. Ehkäpä tämän uuden ystävän vuoksi kirjasarjakin saa uuden kirjan syksyllä 2018. Kirjan nimi on …ja onnellista uutta vuotta.

Lottie oli hakeutumassa opiskelemaan Cambridgen yliopistoon, joka välillä oli kirjoitettu Oxbridgeksi. Sydämeeni ihan sattui, kun Harry Pottereista tuttu velhokoulu Tylypahka oli käännetty Tylyahoksi. Kirja tuo räväkästi esille jokaista tyttöä koskettavia asioita. Suosittelen.

Holly Bourne, Mitä tytön täytyy tehdä? ****

Suom. Kristiina Vaara

Gummerus 2018

s. 396
Nuortenkirja

Bourne Holly: Oonko ihan normaali?
Bourne Holly: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

Sarah Crossan: Yksi

Sisaret

Tässä

           me olemme.

Ja olemme elossa.

Eikö se ole ihmeellistä?

Että onnistumme

ylipäätään

olemaan.

Englantilaisen Sarah Crossanin nuortenkirja Yksi kertoo tarinan 17v. siamilaisista kaksostytöistä. Kertojana toimii Grace. Kirja on kerrottu runomuodossa ja joka sivulla on runo, toisinaan runo jatkuu toiselle sivulle. Runoja on helppo lukea, sillä ne kertovat Tippistä ja Gracesta sekä heidän pikkusiskosta sekä äidistä ja isästä. Tarina jatkuu runojen kautta. Kaunista. Olin aivan myyty runollisesta tavasta kertoa kokonainen kertomus.

Tippi ja Grace ovat käyneet kotikoulua, mutta nyt on aika siirtyä lukioon. Siirtyminen ei suju ongelmitta, mutta myös hyviä asioita tapahtuu. Tytöt pääsevät mukaan nuorten maailmaan, josta he ovat aiemmin vain uneksineet.

Koko yön

Koko yön Tippi ja minä makaamme kädet

toistemme ympärillä

kuin köydet.

Minä hautaan kasvoni hänen kaulaansa

ja hän havahtuu vähän väliä

ja suukottaa päälakeani.

Kun linnut alkavat laulaa

ja taivas punertuu

me makaamme katsomassa toisiamme

niin väsynein silmin ettei kyyneliä tule.

Tippi hieroo nenääni omallaan.

”Kaikki menee hyvin”, hän sanoo.

”Ja vaikka ei menisi hyvin. Niin menee.”

Kirjan pääteema on sisaruus, joka kaksosten ollessa kysymyksessä on tiukka side, mutta siamilaisten kaksosten ollessa kyse side on umpisolmussa moneen kertaan. Mutta toisinaan siteet on purettava, vaikka leikkauksen voimin. Yksi on syvällinen ja psykologinen tunnekirja siitä, kun Grace elää siskonsa Tippin kanssa symbioosissa, mutta ajatukset, halut ja toiveet sekä unelmat ovat erilaiset.

Sydän joka sykkii kahden edestä

Jos olisimme erillisiä

minä olisin ehkä jo kuolla kupsahtanut.

Sen sijaan

siskoni taakkana on pitää meidät molemmat hengissä,

pumpata verta meidän molempien ruumiiseen.

Sen sijaan

minä kuljen pummilla.

Eikä hän

valita.

Sarah Crossan, Yksi *****

Suom. Kaisa Kattelus

S&S 2018

s. 436

One 2015

Gaël Faye: Pienen pieni maa

Murhe painaa minua, olen kuin autio huoltoasema talvella. Sama juttu kuin aina kun minulla on syntymäpäivä, raskas alakulo iskee minuun kuin trooppinen sadekuuro muistellessani isää, äitiä, ystäviäni ja loputtomiin jatkuvia juhlia puutarhan perällä suolistetun krokotiilin äärellä…

Heti ensimmäisistä lauseista rakastuin tähän ranskalais-burundilaisen Gaël Fayen esikoisromaaniin Pienen pieni maa. Solahdin lumoutuneena Afrikkaan mangopuiden alle maistelemaan herkullisen meheviä mangoja, joita kirjan päähenkilö 11-vuotias Gaby poimi puista ystäviensä kanssa, no varastivat lähitalojen pihapuista. Olisin joutunut pulittamaan jonkun pennosen mangosta, mutta pojilla oli tarvetta rahoille. Oli vain niin uskomattoman kuuma, mutta lisää kuumuutta oli luvassa… ja sota.

Gabyn isä oli ranskalainen ja äiti ruandalainen. Äidin perhe oli jo pitkään asunut pakolaisena Burundissa. Gaby tunsi kuitenkin Burundin omaksi kotimaakseen, koska oli syntynyt ja asunut koko ikänsä siskonsa kanssa siellä. Äiti halusi muuttaa Ranskaan asumaan, mutta isä halusi asua Afrikassa. Äiti pelkäsi uutta sotaa, sillä aiemmassa sodassa hänen veljensä kuoli, mutta paljon pahempaa oli luvassa, sillä hutut alkoivat teurastaa tutseja. Voiko sota olla ulkonäöstä kiinni, miettii Gaby.

Kirjassa eletään 90-lukua, lukua joka oli veristä aikaa tutsi-heimoille afrikkalaisissa valtioissa. Myös presidenttien päät putoilivat vinhaa vauhtia viidakkoveitsien terän värjäytyessä punaiseksi. Rauhan aika muuttui epävarmuudeksi ja sodiksi. Ihmiset muuttuivat ystävistä vihollisiksi. Ilotulitukset muuttuivat aseiden tulituksiksi. Elävät muuttuivat kuolleiksi. Kadonneet muuttuivat haudatuiksi. Lopulta Gaby ja hänen siskonsa lennätettiin Ranskaan isän jäädessä Afrikkaan. Äiti oli jo aiemmin kadonnut.

Huolimatta kirjan sota-aiheesta, rakastuin Ranskassa vuodesta 1995 pakolaisena asuneen muusikon ja kirjailijan runolliseen tarinankerrontatyyliin, joka pystyi kertomaan historiallisia faktoja hyödyksikäyttämällä pysäyttävän ja samalla surumielisen tarinan, joka kertoo meille afrikkalaisuudesta ja Afrikasta sekä muistoista ja toiveista sekä uskollisuudesta rakkaimpiamme kohtaan. Synnyinmaa on syvällä sydämessämme aina. Upea kirja.

Öisissä unissani kuljen kadonneessa maassa ja kuulen riikinkukkojen laulua puutarhasta ja muessinin rukouskutsun kaukaisuudesta.

Gaël Faye, Pienen pieni maa *****

Suom. Einari Aaltonen

LIKE 2018

s. 217

Petit pays 2016

Cara Delevingne & Rowan Coleman: Mirror Mirror

Koska kukaan ei voi yhtenä päivänä olla täällä ja kadota seuraavana. Siinä ei ole mitään järkeä. Kukaan ei vain katoa kuin savuna ilmaan jättämättä itsestään mitään jälkiä.

Englantilainen Cara Delevingne kirjoitti esikoisromaaninsa Mirror Mirror yhteistyössä Rowan Colemanin kanssa. Kirjan päähenkilöt ovat 16-vuotiaita, joten kirja on suunnattu nuorille lukijoille. Kirjan kertojaminänä toimii Red, joka oli Mirror Mirror –nimisen koulubändin rumpali. Samaisen bändin laulajana toimi Rose, kitaristina Leo ja basistina Naomi. Tarina alkaa siitä, kun ystävykset etsivät Naomia, sillä tämä oli kadonnut. Naomi pysyy kadonneena edelleen, kun koulu alkaa kesäloman jälkeen.

Elämä jatkuu, mutta se ei ole totta, koska sinä yönä kun Naomi katosi, hän painoi vitun isoa pause-nappia. Päivät kuluvat, viikot ja vuodenajat vierivät ja kaikkea muuta skeidaa, mutta mitään muuta ei tapahdu. Ei oikeasti. Tuntuu kuin me kaikki olisimme pidätelleet henkeä kahdeksan viikkoa.

Kirjan alussa tuntui vaikealta lukea nuorisopuheella kirjoitettua tekstiä, mutta siihen onneksi tottui aika nopeasti.  Ehkä kirja olisi luettavampi, jos se olisi yleiskieltä. Kirjan kappaleiden otsikot ovat mielenkiintoisesti Kahdeksan viikkoa aiemmin, Vuotta aiemmin, Yhdeksän tuntia aiemmin jne. Tarina pääsee heti alusta vauhtiin, kun Naomin katoaminen on heti esillä. Jokaisen nuoren kotona on ongelmia ja nuorilta itseltä löytyy ongelmia. Nuoruus on herkkää aikaa ja kirjailija on hyvin perillä harrastuksiin, kavereihin, seurusteluun, juhlimiseen ja kouluihin liittyvissä jutuissa. Seksuaalisuus ja kiusaaminen ovat herkkiä aiheita ja ne nostetaan hienosti esille. Yksi kirjan vahvimmista teemoista on ystävyys, jota koetellaan kirjan sivuilla moneen kertaan.

Me oltiin silloin jo ystäviä, me naurettiin ja heitettiin läppää. Me hengailtiin yhdessä, naljailtiin leikkisästi. Kuuluin porukkaan. Minusta ei ollut koskaan aiemmin tuntunut siltä. Että olin osa jotain niin hienoa.

Redillä on vaikeuksia kotona, mutta koulu sujuu hyvin. Mustat kajalilla rajatut silmät, hiukset ajettu pois ohimoilta, lävistyksiä, tatuointeja. Redin ulkonäkö sopi hyvin bändiin, mutta äiti ei kestänyt Redin ulkonäköä. Red haluaa näyttää kuitenkin siltä kuin hänen sisällään tuntuu. Ulkonäköpaineet ja se, että haluaa erottua massasta, ovat osalle nuorista tärkeä juttu. Vanhempien kanssa riitely kuuluu asiaan, kun nuori kyseenalaistaa vanhempiensa auktoriteetin. Valitettavasti moni aikuinenkin taantuu vanhempiensa edessä murkkuikäisen asteelle. Kiellot, säännöt ja niiden uhmaaminen ovat kirjassa tärkeässä osassa. Cara Delevingne on sujahtanut sujuvasti nuorten maailmaan kirjoittamalla uskottavan tarinan Redistä, Leosta, Rosesta ja Naomista. Kirjan tapahtumat muuttuvat todella jännittäviksi, kun ystävykset yrittävät selvittävää Naomiin liittyviä pimeitä salaisuuksia.

Cara Delevingne & Rowan Coleman, Mirror Mirror ***

Suom. Ulla Selkelä

Wsoy 2018

s. 379

Mirror Mirror 2017

Nuortenkirja

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

Makuuhuoneeni oli lämmittämättömän itäsiiven perimmäisessä kolkassa omasta halustani, ja viereisessä huoneessa oli edesmenneen isoenoni Tarquin de Lucen laboratorio, joka oli rakennettu kuningatar Viktorian ajalla. Tar-eno oli kuollut yli kaksikymmentä vuotta sitten, mutta hänen laboratoriotaan pidettiin edelleen oikeana kemian ihmeenä – tai olisi pidetty, jos siitä olisi tiedetty.

Kanadalaisen Alan Bradleyn huikean hauskan päähenkilön Flavia de Lucen mukaan nimetyn kirjasarjan kahdeksas dekkari on nimeltään Kolmasti naukui kirjava kissa. Kirjasarjan nimet ovat todella mainioita ja kertovat paljon kirjan sisällöistä. Tykkään myös sarjan kansikuvista. Tämän uusimman kirjan sivuilla tepastelee itseoikeutetusti kirjava kissa hyvin yläluokkaisesti. Kissaa ei haittaa, vaikka huoneessa on ruumis, mutta ei se hätkäytä Flaviaakaan, sillä hän on tottunut nuoresta iästä huolimatta ratkomaan kiperiä rikoksia ja murhia. Tällä kertaa murhamysteerin ratkaisuun on runsaasti aikaa, sillä Flavian isä on sairaalassa, joten Flavialla on vapauksia toimia niin kuin toimii – hyvin itsenäisesti.

Juuri kun olin kehumassa itseäni siitä miten järkevästi osasin toimia, ruumiin suunnalta alkoi kuulua rapinaa. Käännähdin ympäri ja näin, että ruumis liikkui. Hyvä etten luonut nahkaani. Ruumiin kädet liikkuivat hitaasti minua kohti. Itse asiassa koko kuollut ruumis oli liikkeessä.

Edellinen sarjan kirja Nokisen tomumajan arvoitus kertoi Flavian matkasta sisäoppilaitokseen Kanadaan, ja tietysti Flavian eteen tupsahti sielläkin ruumis. Koulu oli sama mitä myös Flavian äiti oli käynyt nuoruudessaan. Kuinka ollakaan Flavian opinnot loppuivat lyhyeen ja hän lähti paluumatkalle Englantiin. Tämän uusimman kirjan alussa Flavia yrittää sopeutua takaisin kotiympyröihin, ja vasta ruumiin löytyminen ja salapoliisityön aloittaminen saa Flavian tuntemaan olonsa kotoisaksi. Flavia ei ole tavannut äitiään elävänä sen koommin, kun äiti lähti seikkailemaan Flavian ollessa taaperoikäinen. Isä on kasvattanut Flavian yhdessä hänen siskojensa Feelyn ja Daffyn kanssa. Siskot ovat hyvin omalaatuisia ja Flavialla on aina käynnissä sotatila heidän kanssaan. Nyt kotona odottaa myös nuorempi serkkutyttö, johon Flavia ei ole vielä tottunut. Serkku vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin Flaviakin.

Mitä minulle oli tapahtumassa? Mikä vieras olento oli ottanut vallan minun suussani? Olinko joutunut elokuvissa silloin tällöin esiintyvän luikertelijan valtaan: sellaisen joka lymyilee keuhkoissa ja syö aivoja?

Huippuälykäs Flavia ratkaisee kuin ratkaiseekin kirjan kimurantin palapelin ja kertoo rikoksista yhteenvetonsa komisario Hewitt´lle. Kanadan matka on selvästi tuonut Flavian olemukseen nuoren tytön piirteitä ja käytös on hieman kesyyntynyt aiemmista kirjoista. Itsepäinen Flavia osaa tällä kertaa hyvin kätkeä kuohuvat tunteensa. Salaisuudet ovat omiaan Flavian aivoille ja paras asento ratkaista mysteerejä on pää alaspäin ja jalat seinällä. Alan Bradleyn kirjojen päähenkilö Flavia de Luce ratkaisee rikokset nokkeluudellaan nopeammin kuin rikolliset ehtivät pötkiä pakoon.  Miau!

Alan Bradley, Kolmasti naukui kirjava kissa *****

Suom. Maija Heikinheimo

Bazar 2018

s. 363

Thrice the Brinded Cat Hath Mew´d 2017

Salapoliisiromaani

Bradley Alan: Piiraan maku makea
Bradley Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä 
Bradley Alan: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä
Bradley Alan: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Bradley Alan: Kuolleet linnut eivät laula
Bradley Alan: Nokisen tomumajan arvoitus

Bradley Alan: Kolmasti naukui kirjava kissa

Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun

Olen aina kuvitellut, että minä löydän hänet. Ei niin päin, että hän ottaa minuun yhteyttä. Ehkä hän on tehnyt sen uteliaisuudesta, nähdäkseen, kuka olen. Ehkä hän on täällä syyttääkseen minua, etten koskaan unohtaisi.

Tukholmalaisen Elisabeth Norebäckin esikoistrilleri Sano että olet minun kiihtyi kirjan lopussa sellaiseen vauhtiin, että kirja oli luettava loppuun asti yön pimeinä tunteina, sillä tapahtumien vauhti oli sen verran kiihkeää ja koukuttavaa. Kirjan loppu kuvasi sitä, mitä kaikkea kauhutekoihin pystyvä ihminen tekee ajatellessaan vain itseään. Mutta lukijoille pieni lohdutuksen sana, et tule tietämään, kuka kauhutekojen takana on, ennen kirjan hyytäviä  loppukuvioita. Onneksi. Tosin arvatahan aina voi ja tässäkin kirjassa henkilöitä on sen verran vähän, että pää kihisee koko lukemisen ajan, että kuka on rikollisten tekojen takana, ja mitä hän on suunnitellut seuraavaksi tekevänsä, sillä aivan oikein, niitä tekoja on aika paljon. Kirjan kansikuvassa on yhteen veriseen tapahtumaan liittyvä kuva.

Sinun jälkeesi jättämä kipu ei poistu minusta koskaan. Kipu saa minut muistamaan, se on osa minua, samoin kuin sinä olet.

Kirjassa on kolme kertojaa: Stella, Isabelle ja Kerstin. Kirjan kuvioissa muistellaan kahdenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia, joihin jokainen näistä naisista osallistui tavalla tai toisella. Nuo tapahtumat halutaan pitää salaisina, sillä niiden julkitulo muuttaisi heidän elämänsä. Kuka rakastaa ketäkin eniten? Kenen rakkaus on aidointa? Kyseessä on siis rakkaus, mutta ei intohimo. Kyseessä on menetys ja suru ja vastakohtana sieppaus, alistaminen sekä väkivalta. Kahdenlaista rakkautta, vai voiko toista sanoa rakkaudeksi?

Voin sanoa vain anteeksi.

Anteeksi, Alice.

Stella on psykologi ja psykoterapeutti, jonka elämää varjostaa nuoruuden aikaiset ikävät muistot. Muistot aktivoituvat aina välillä ja hänen miehensä, poikansa ja työkaverinsa seuraavat Stellan muuttuvaa käytöstä järkyttyneinä. Stella ei koe saavansa tukea mistään ja hänen ajatukset ohjaavat häntä käyttäytymään epätoivoisesti.

Kerstin on vasta leskeksi jäänyt äiti, joka yrittää viettää suruaikaansa, ja kaipaa miestään sekä tytärtään. Arki on kurjaa ja mieli maassa. Työ ei luista ja töissä on hankaluuksia. Koti ja piha ovat kurjassa kunnossa.

Isabelle on nuori opiskelija ja innoissaan uudesta opiskelijaminästään. Voi juhlia ja tavata uusia kavereita. Opinnot sujuvat hyvin, mutta ajatukset ovat murhaavia. Onko hänessä jotakin vikaa? Mistä nämä kurjat ajatukset tulevat?

Näistä aineksista ja paljosta muusta koostuu Elisabeth Norebäckin jännittävä ja osin piinaava esikoistrilleri. Psykologisten trillereiden lukijoille uusi lupaava kirjailija, jonka kirjoja aion lukea jatkossakin.

Elisabeth Norebäck, Sano että olet minun ***

Suom. Ida Takala ja Sirje Niiteböld

Like 2018

s. 408

Säg att du är min 2017

Trilleri

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Kaikki vihasivat Pappaa – paitsi varmaan Mamie ja minä. Pappa joi joka ilta itsensä humalaan ja muuttui häijyksi. Siitä tuli julma ja epäreilu ja koppava. Se oli jonkin riidan päätteeksi ampunut John-enolta toisen silmän ja häpäissyt ja nöyryyttänyt äitiä koko äidin elämän ajan. Äiti ei puhunut Papalle eikä edes suostunut menemään Papan lähelle, koska se oli niin sottainen, tiputteli ruokaa ja jätti märkiä tupakantumppeja ympäriinsä.

Amerikkalaisen Lucia Berlinin (1936-2004) novellikirja Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia sisältää arkirealismia ja pudottaa sopivan tasaiseen tahtiin maan päälle kummastelemaan elämää puolelta toiselle. Kirjailijan vahvuus näkyy hänen loistavasta taidosta yhdistellä erilaisia lauseita, jotka sisältävät ajatusten lentoa paikasta a paikkaan y ja kaikkea siltä väliltä. Novellit ovat riemastuttavia tai osa novelleista riemastuttaa, osa surettaa, osa kertoo hänen omasta elämästä ja osa laittaa miettimään, että onko tämäkin kirjailijan omasta elämästä. Ehkä hän on liioittelun mestari, mutta hyvä sellainen. Novellit sisältävät mustaa huumoria ja osoittavat miten hurmaavasti jopa vakavista asioista voi kirjoittaa.

Työtä tehdessä Pappa lauloi, ja puoliksi palaneet savukkeet sytyttivät usein vahakokkareita tai karamellipapereita palamaan. Pappa sammutti palot kaatamalla kahvia liekkeihin, niin että kipsistä pehmyt lattia värjäytyi syvän tummanruskeaksi.

Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia sisältää 25 novellia ja ne on koottu yhteen useammasta eri novellikirjasta. Tähän bloggaukseen olen lainannut otteita novellista Tohtori H.A. Moynihan. Kirjailija kertoo novellissa lapsuudestaan ja ajastaan, jolloin he äidin kanssa asuivat isoisän ja isoäidin luona. Kirjailijan isoisä oli hammaslääkäri ja novellin mukaan aikamoinen despootti, sottapytty ja jopa alkoholin liikakäyttäjä. Novelli ampuu mustalla huumorilla ja sitä on riemukasta lukea, vaikka samalla odotetaan isoäidin kuolemaa. Kirjailija ei tuomitse eikä kritisoi, mutta novellilla on syvempikin merkitys hänen liialliselle alkoholinkäytölleen, johon lapsuusaika jätti mallin, jota seurata. Suvun muutkin jäsenet ja ystäväpiiri harrastivat juhlintaa ja juomista. Juominen tulee esille mm. novelleista Angelin pesula, Tähtiä ja pyhimyksiä, Ensi kertaa katkolla,  Tiikerinpuremia, Kulkukoirat ja Kaikki karkaa käsistä.

Pappa nauroi. Se pani viskipullon ja tupakat tarjottimelle, sytytti tupakan ja kaatoi Jack Daniel´sia pahvimukiin. Sitten se kävi potilastuoliin istumaan. Minä säädin lamppua, sidoin Papalle suojaliinan kaulaan ja pumppasin tuolia ylemmäs ja enemmän kallelleen.

Kaikki karkaa käsistä novellissa kirjailija kertoo päivistään alkoholistina. Viinaa oli saatava heti kun heräsi ja rahaa oli löydyttävä siihen, että pää oli sekaisin. Uskon, että kirjoittaminen on ollut kirjailijan elämälle terapeuttista, kun kirjoittaa rehellisesti siitä mitä on tehnyt. Neljän pojan yksinhuoltajana murheiden hukuttaminen viinaan on surullista luettavaa. Oman pojan yrityksestä pitää äiti raittiina on kurjaa lukea, mutta uskon, että sen kirjoittaminen tarinaksi on ollut viiltävän vaikeaa.

Lucia Berlin taisteli melkein koko ikänsä alkoholismia vastaan ja loppuvuosinaan hän lopulta raitistui. Elämäntyönsä Lucia Berlin teki kirjailijana ja luovan kirjoittamisen opettajana, jossakin vaiheessa hän elätti itsensä ja poikansa siivoojana ja vastaanottoapulaisena. Lucia Berlinin novellit ovat runsaita kuin kirjailijan elämä itse. Lue ja nauti.

Minua pelotti, ja mietin syyllistyinkö murhaan, jos Pappa kuolisi kun kiskon hampaita.

Lucia Berlin, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia *****

Suom. Kristiina Drews

Aula & Co 2017

s. 293

A Manual for Cleaning Women: Selected Stories 2015

 

Kristina Ohlsson: Lasilapset

Olohuoneen kattolamppu liikkui.

Se heilui hitaasti edestakaisin, aivan kuin vanhan kaappikellon heiluri.

Ruotsalainen dekkaristi Kristina Ohlsson on vallannut ruotsalaisen lastenkirjallisuusgenren jännitystrilogiallaan, jonka avausosa on nimeltään Lasilapset. Lasilapset palkittiin Ruotsin parhaana lastenkirjana vuonna 2013. Kirjan päähenkilö on Billie. Mukana seikkailussa ovat hänen koulukaverinsa Simona ja Aladdin, johon lapset tutustuivat kirjan sivuilla. Tarina alkaa siitä, kun Billie ja hänen äitinsä käyvät tutustumassa uuteen kotitaloonsa. Talolla on hyytävä menneisyys ja pian Billie alkaa kutsumaan kotiaan kummitustaloksi, sillä siellä tapahtuu todella outoja juttuja.

Aladdin tuntui viettävän todella jännittävää elämää. Vanhemmat omistivat ravintolan ja perhe asui asuntolaivassa. Billie tunsi kateuden tunteen nostavan päätään. Miksi juuri hänen täytyi asua vanhassa kummitustalossa?

Kirjan kuvioissa on kesä ja kaverukset ajavat paljon pyörällä ja käyvät uimassa. Mukavaa kesälomapuuhastelua ja koska on kuuma, jäätelö maistuu jokaiselle. Kristina Ohlsson on kirjoittanut reippaan kesälomakirjan, joka sopii lapsille, jotka pitävät jännityksestä. Talo, jossa lamppu heiluu katossa, seinät narisevat ja paukkuvat ja tapahtuu outoja asioita, voi kuulostaa kammottavalta kodilta, mutta Billie ei ole ihan arimmasta päästä. Hän päättää selvittää talon historian ja edellisten asukkaiden tarinan. Onhan se omituista, että lähdetään talosta ja jätetään kaikki tavarat jälkeensä, jopa kirjat.

Ei, hän ei ollut nähnyt väärin. Ja mitä kauemmin hän katsoi pöydän pölyistä pintaa, sitä enemmän häntä alkoi pelottaa.

Lapset ratkaisevat kummitustalomysteerin sinnikkyydellä ja rohkeudella. Kirjalla on siis onnellinen loppu, mutta se sisältää pienen jännittävän koukun kirjan lopussa. Billien seikkailuista on siis tehty kolme kirjaa ja uskon, että näille kirjoille on kysyntää. Ihan tuli mieleen vanhat Viisikko-kirjat jo senkin vuoksi, että kirjan päähenkilön nimi voi kuulua sekä tytölle että pojalle.

Kristina Ohlsson, Lasilapset ***

Suom. Pekka Marjamäki

Wsoy 2018

s. 203

Glasparnen 2013
Lastenkirja

Annamari Marttinen: Korsetti

Myyntitiskillä oli levällään ohuita sukkia, liivejä ja korsetteja. Oli kuin niistä olisi levinnyt vaaleanpunaista taikapölyä ympäri liikettä. Vedin sitä nenääni, keuhkoihin asti.

Kunpa olisin voinut mennä hypistelemään niitä.

Annamari Marttisen Korsetti sukeltaa identiteetin kuohuviin koskiin. Kirjan kertojana toimii Pauli, joka jo pienestä saakka on ollut kiinnostunut naisten vaatteista, varsinkin alusvaatteista. Hän on halunnut pukea ne itselleen. Äiti on luontevasti ottanut poikansa mukaansa alusvaateostoksille, mutta huomattuaan poikansa kiinnostuksen kasvavan, asiasta on tehty salattava teko, häpeä. Ystäväpiirissä on huomattu Paulin olevan jollakin tavalla erilainen. Kouluaika oli yhtä kiusaamista ja kidutusta.

Pauli ei halua olla erilainen ja hän on vihainen siitä, mutta oma itse ja se mitä on ei jätä Paulia rauhaan. Ajatukset viipyvät naisten vaatteissa. Työelämä vapauttaa Paulin kodin ilmapiiristä, oli mahdollisuuksia vaikka mihin, kun paikkakuntakin vaihtui. Halu pukeutua naiseksi oli kuitenkin pidettävä salassa, sillä Pauli häpesi ilmituloa. Pauli etsi myös kiihkeästi elämänkumppania, jonka kanssa perustaa perhe. Pauli ei uskonut tulevansa hyväksytyksi naiseksi pukeutuvana miehenä ja hän pysyi hiljaa ja salaili, jopa valehteli asioistaan.

Vuodet kuluivat ja Pauli meni naimisiin, mutta salailu jatkui. Reissutyö antoi vapauden elää vapaa-aika omien halujen mukaan, mutta salailu jättää jälkensä. Mielenterveys alkoi murentua. Oli tullut aika kertoa salaisuudet julki ja odottaa mitä tapahtuu.

Moni lapsi saa ikuiset traumansa lapsuudessa koetuista asioista. Lapset haluavat pukeutua kaikenlaisiin vaatteisiin, ja mielestäni vanhempien pitää kannustaa ja tukea omia lapsia oman minuuden löytämisessä. Uskon ja luulen, että tälläkin hetkellä moni transvestiitti ei uskalla olla sitä mitä haluaa olla, ja syyt löytyvät yhteiskunnan ja ihmisten kielteisistä suhtautumisesta erilaisuutta kohtaan. John Irvingin Minä olen monta ja Roy Arundhatin Äärimmäisen onnen ministeriö ovat teoksia, joissa pukeudutaan rohkeasti. Jokainen on varmasti nähnyt naiseksi pukeutuvan miehen esim. dragshow:ssa, tv-ohjelmissa, elokuvissa tai näytelmissä, mutta transvestiitin näkeminen arkipäivässä on todella harvinaista. Naiset ovat tasa-arvoisia pukeutumisen suhteen Suomessa, sillä me voimme pukeutua pitkiin housuihin ja laittaa kravatin kaulaan, eikä kukaan katso pitkään, mutta vielä sata vuotta sitten naisten miesmäinen pukeutuminen oli harvinaista Suomessa.

Annamari Marttinen on vahvojen tarinoiden mestarikertoja. Sukellus naiseksi pukeutuvan miehen vaatteisiin on helppoa, kun on nainen, mutta mielen syövereihin ja ajatusmaailmaan sukeltaminen ja sen luominen uskottavaksi tarinaksi ei ole helppoa. Lukijana annan täydet pisteet uskaliaasta tarinasta, joka kertoo transvestiitista, naiseksi pukeutuvasta miehestä.

Käsissäni oli kaksi valokuvaa. Valkoinen vekkihame ja pallokuvioinen paitapusero. Peruukki, valkoiset avokkaat. Poskissa lapsenpyöreyttä niin että sydäntä kivisti.

Annamari Marttinen, Korsetti *****

Tammi 2018

s. 339

Annamari Marttinen: Vapaa
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla 

Annamari Marttinen: Törmäys