Äiti ei ollutkaan
kyennyt siihen, mitä oli lapsena itselleen vannonut: Sitten kun minulla on
lapsia, minä rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Rakastan,
rakastan, rakastan.
Noora Vallinkosken esikoisteos Perno Mega City kuvaa 80-90-luvun lähiöelämää Turun Pernossa.
Kirjan äänenä toimii 80-luvulla syntynyt Hanna. Hannan äiti käy välillä
Kupittaalla hoidattamassa mielenterveyttään. Hannan ja perheen muiden lasten
elämä kasvaa äidin särkyvän mielen reunamilla. Päivien hyvyys pitää hakea
jostakin muualta kuin omasta kotoa. Onneksi Hannan isällä on jalat maassa ja
perhe-elämä jatkuu entisenlaisena äidin palatessa sairaalasta kotiin. Isä myös rakastaa äitiä ja osoittaa sen.
Äidin sairauden taustalla voi olla jo lapsuudessa koettuja
hylkäämisen kokemuksia, sillä vaikka hän oli kotoisin ns. hyvästä perheestä,
asiat eivät olleet hyvin. Äiti ei kykene rakastamaan omia lapsiaan, vaan heistä
on tullut hänelle taakka, josta hän uupuu välillä. Uupuminen voi tulla myös
muista asioista. Elämän lopettamisen ajatukset kulkevat hänen mielessä valitettavasti.
Hannan ääni perheen tarinan kertojana on riipaiseva, kun
hänellä on jatkuva äidin ikävä. Onneksi isä antaa turvaa ja lohduttaa ja
hänellä on selkeät kasvatukselliset rajat ja säännöt. Perheen kahdella
vanhemmalla pojalla on eri isä, joka pysyttelee poissa heidän elämästään, joka
lisää perheen sisäistä traumatisoitumista. Pojilla ei ole isää eikä äitiä
huolehtimassa, joten heidän on pakko huolehtia itse itsestään. Toinen pakenee
opiskeluun, toinen jonnekin muualle. Perheen nuorin tyttö löytää lämpimän ja
huolehtivan perheen naapurista.
Noora Vallinkoski on itse 80-luvulla syntynyt Turussa, lähiötyöläisperheen
tyttönä ja kertoo kirjassaan hyvin elävästi elämästään kerrostalossa. Kirjan äiti on hyvin dominoiva hahmo ja
perheenjäsenet selvästi pelkäävät häntä ja hänen sairauttaan. Tänä päivänä
perhe saisi toivottavasti perheterapiaa ja lasten asioista huolehdittaisiin
paremmin kuin 80-luvulla. Mielenterveys on hyvin traumatisoivaa ja jokainen
perheenjäsen kokee ja selviää äidin sairaudesta eri tavalla. Sairaus koskee
jokaista perheenjäsentä ja Noora Vallinkoski onnistuu teoksessa avaamaan juuri
niitä syvimpiä sairauden polkuja auki myötäelämisen taidolla. Elämänmakuista
työläiselämää Pernon lähiöstä.
Noora Vallinkoski, Perno Mega City *****
Atena 2018
s. 359
Lähiöromaani
Tämä kirja vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Yksi syy on tietysti jo sekin, että olen itsekin asunut Turussa. Toisaalta lapsuuteni ja nuoruuteni vietin maalla, joten kiinnostavaa olisi lukea lähiöperheen elämästä. Myös mielenterveysaihe aina kiinnostaa.
VastaaPoistaMielenterveys kiinnostaa myös minua, siksi koin kirjan sanoman erittäin tärkeäksi, mutta kirja on kerrottu sen verran kiinnostavasti, että sitä oli vaikea keskeyttää.
PoistaLuen varmasti Vallinkosken seuraavankin teoksen :)
Olen varannut tämän kirjastosta. Isovanhempani asuivat Pansio-Pernossa, ja olin aika paljon heidän kerrostaloyksiössään, ja tienoo on tuttu. Minusta työläisperhe ei ole ongelma.
VastaaPoistaTyöläisperhe ei ole ongelma, eikä köyhyyskään välttämättä, mutta tässä kirjassa äidin uupuminen ja mielenterveyden vaihtelut olivat ongelmallisia perheen muille jäsenille. Se vaikutti myös perheen taloudelliseen tilanteeseen, kun äiti oli pitkiä aikoja sairaalahoidossa, eikä töissä.
PoistaOlen itsekin kotoisin työläisperheestä, jossa poliittiset keskustelut olivat jokapäiväisiä, sillä isä oli mukana kunnallispolitiikassa. Äiti oli ihan vastakkaisessa leirissä, joten keskustelut olivat kiivaita. Oma puoluekanta oli sitten isälle pettymys, mutta ei itselle. Olen aina äänestänyt ja melkein joka kerta naista. Isän mielestä naiset ovat fiksumpia, joten noudatan siinä hänen neuvojaan ja äänestän naista.
PoistaTämän haluan ehdottomasti lukea ja ehkä erityisesti ajankuvan takia. Mielenterveysaiheet myös kiinnostavat, jos ovat taiten kuvattu. Mietin myös, että ennen tehtiin herkemmin lapsia, koska "niin kuuluu tehdä", vaikka enpä usko että kaikki välttämättä olisivat lapsia sinänsä halunneet.
VastaaPoistaAjankuvaukset ja miljöökuvaukset ovat hyvin aidontuntuisia tässä kirjassa.
PoistaMielenterveys on hyvin taiten kuvattu kirjassa.
Oma äiti oli hyvin samankaltainen kuin kirjan äitihahmo ja oma isä hyvin samankaltainen kuin kirjan isähahmo.
Olen samaa mieltä, että ennen tehtiin lapsia, vaikka niitä ei erityisemmin haluttu. Perheessä kuului olla lapsia.
Lapsia kuului olla paljon ja se pohjaa agraarikulttuuriimme, jossa sanottiin kerta kerran jälkeen 'lapsi tuo leivän tullessaan'. Käytännössä se tarkoitti, että saatiin maatilalle työväkeä lisää. Nyt ei olla maaseudulla tässä kirjassa, mutta sodan jälkeen oltiin intona rakentamassa maata, maksamassa sotakorvauksia ja tekemässä lapsia.Tämä kirja odottaa hyllyssä. Btw olen syntynyt Turussa ja...
PoistaVoisin jatkaa vielä mietteitään, että tänä päivänä lapsia halutaan tehdä, rakkaus on valmiina, mutta sitten kaiken kiireen ja somehoukutusten vuoksi se aika ja rakkaus lapsille jää vähiin. Tästä on nyt ollut puhetta mediassa, sillä asiantuntijat ovat huolissaan lasten vuoksi.
PoistaLukuiloa Leena :)
Nyt se on luettu ja huikeaksi koettu! Luin sinultakin nyt rivien välitkin ja olet kyllä tehnyt hienoa jälkeä eli huomaa, miten pidit kirjasta: " Hannan ja perheen muiden lasten elämä kasvaa äidin särkyvän mielen reunamilla. Päivien hyvyys pitää hakea jostakin muualta kuin omasta kotoa."
Poista(Sisko Savonlahden romaani taas kuvaa hyvin, miksi niitä lapsia ei ehkä hankitakaan. Nainen on 34 vee ja elää jatkettua nuoruutta. Lähetin kirjan tyttärellemme, joka potee ikäkriisiä kuten ystävänsäkin. Kaikki he ovat jo vakiintuneet, osa valmistunut ja loput valmistuvat ihan kohta, mutta ei lapsia nyt, ei, vaan asutoja, omia katsotaan, reissataan, biletetään ja sen uskontotieteilijät vasta osaavatkin:), paras ystävänsä täyttää jo 33 vee tammikuun alussa ja kipuilee sitä...Meri muuten luki Savonlahden kirjan kahdessa illassa gradun teon välissä ja nyt se menee ikäkriisiläiselle. Niiden elämään ei vain nyt mahdu vauvat, kun tunnarikin on se for ever young.)
Savonlahti mahtui Hesarin esikoiskisaan, mutta miksi Vallinkoski ei. En tajua!!!
♥
Minulla on tuo Savonlahden kirja lukematta, joten en pysty siihen kommentoimaan. Mietin sitä, että jos olisin itse kolmekymppinen, enkä olisi tehnyt lapsia, niin mitkä olisivat omat fiilikset tehdäkö lapsia vai ei. Uskon, että iän karttuessa myös tietoisuus siitä mitä elämältä haluaa kasvaa. Ei lapsia tarvitse tehdä, jos ei halua. Minun toiveeni jo nuorena oli tulla mummaksi.. Siispä olin jo 26v kolmen lapsen äiti. Ehkä on jo aikakin päästää irti uskontoon perustuvasta ajatuksesta lisääntyä ja peittää maa. Maapallo alkaa olla ihmisten jäljiltä surkeassa kunnossa saastunut, ei pitkää elinkelpoista ikää jäljellä. Jos ei saasteet lopeta ihmisten elämää, niin sen tekevät typerät vallanhimoiset ja sotahullut valtionjohtajat.
PoistaNyt repesi kerralla ajatukset, mutta kirja on erittäin hyvä <3
Lisääntyä ja täyttää maa. Tämä minun itseohjautuva tabletti kirjoittaa puuta heinää, en enää tunnista omia lauseita, kun sanat muuttuvat hassuiksi ennakoivan tekstin mukana.
PoistaMai, täällä eräs joka toivoo pääsevänsä mummaksi, mutta tytär vain on kuin Sisko Savonlahti!
Poista♥♥
Leena, noissa lapsiasioissa ei kannata hoputtaa... hiljaa hyvä tulee
Poista♥♥
Voisi olla, että perhe nykyisin saisi terapia-apua tai vastaavaa ja voisi olla, ettei sitä oteta vastaan kuten ei romaanissa sopeutumisvalmennukset oikein maita - paitsi ilmainen ruoka. Kiinnostavia pointteja otat esille! Minuun Vallinkosken romaani teki vaikutuksen, hieno yhteiskunta-, perhe- ja kehitysromaani!
VastaaPoistaKiitos Tuija :)
PoistaSamaa mieltä, että kaikkea apua ei varmaan oteta vastaan tänäkään päivänä. Ja lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen.
Hieno romaani minustakin <3